Jos ja kun...

.ePaimen

kysyjä "Niin miten sitten Kaikkivoipa on saanut alkunsa?"
vastaaja "Jo epäily on synti ja se tunnolla vie Kadotukseen."

Vastaajan tulee oppia erottamaan epäilys ja epäusko toisistaan. Jeesuksen lähimmät epäilivät usein, ja Herra nuhteli heitä usein epäuskosta. Siis kaikkein lähimpiä valittuja miehiä, jotka päivittäin Jeesuksen seurassa kulkivat. Ei Herra heitä tuominnut, vaan auttoi uskoon paitsi sen yhden, joka valitsi toisen tien ja hirttäytyi.

Älä koskaan halveksi heikointakaan uskoa, sillä jonain päivänä voit olla kateellinen siitä ja toivoa, että sinulla edes sen verran hitunen uskoa olisi, sinapinsiemenen verran. Usko ei ole ihmisen oma teko.

9

79

Vastaukset

  • kysyjälle: Pyhän maan Betlehemissä, Daavidin kaupungissa, syntyi noin 2000 vuotta sitten pieni lapsi, jonka alkuperä on Kirjoitusten mukaan iankaikkisuudessa.

    Tästä lapsesta syntyi kristittyjen kesken vakava kiista, kun Egyptin Alexandrian kaupungissa toiminut diakoni Areios perusteli Raamatulla ja talonpoikaisjärjellä, että oli aika, jolloin Poikaa ei vielä ollut.

    Jos kerran Poika on Isästä syntynyt, niin on ollut aika, jolloin Poika ei ollut vielä syntynyt, järkikin sen sanoo.

    Tämä ei ollut hiustenhalkomista, vaan syvälle koko kristinuskon sydämeen uponnut taistelu uskomme perustavasta asiasta, kuka on Pyhän Hengen siittämä neitsyt Mariasta syntynyt Betlehemin lapsi?

    Asiaa pähkäiltiin todella vakavasti kautta koko kristikunnan ja lopulta itse keisari Konstantinus Suuri päätti kutsua vuonna 325 koko porukan koolle Nikean kaupunkiin ratkaisemaan kirkkoa hajoittanut riita.

    Vanhin Areios (presbyteeri) opetti, että oli aika, jolloin Poikaa ei vielä ollut. Tästä syystä Poika on pienempi kuin Isä eikä olemukseltaan sama kuin Isä vaan jotain muuta.

    Nikeassa laadittiin kristillisen kirkon uskontunnustus, jossa otetaan lujasti kantaa Areioksen opetukseen. Niitä kirkkoja, jotka eivät tunnusta Nikean opetusta, ei pidetä kristillisinä.

    • keisari oli kutsunut kaikki 1800 piispaa paikalle, mutta vain noin kolmesataa vastasi kutsuun ja reissasi Nikeaan nykyisen Iznikin kaupunkiin (turkkilainen nimi tulee sanasta Nikea).

      Miten nämä ratkaisivat Areioksen esittämän aivan järkevän kysymyksen?

      Kielellisesti. Sanoistahan tässä on lopulta kyse, kun jumalallisista puhutaan, pelkistä sanoista ja lihaksi tulleesta Sanasta.

      Kreikankieli on erittäin hienojakoinen ja tarkka ja sopii kaikenlaiseen pähkäilyyn, kuten filosofian ja teologian historia opettaa.

      Piispat vastasivat opettamalla näin Jeesuksesta Kristuksesta "joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt"

      He tarttuivat sanaan "aika" ja sanoivat, että puhumme jostain, joka on ennen aikojen alkua.

      Tämä on monelle ollut tietenkin kompastuskivi - mitä sanataiteilua!

      Mutta kysyjä on varmaan hyvin perillä aikamme teoreettisen fysiikan perustavasta väitteestä, että AIKA alkaa maailmankaikkeuden luomisesta, ja on kyse aika-avaruus jatkumosta.

      Tämä oli Albert Einsteinin maailmaa mullistanut oivallus, että aika on suhteellinen, sidoksissa aineeseen, energiaan ja valon nopeuteen ja että ennen luomista ei ollut aikaa.

      Nikean uskontunnustuksen "ennen aikojen alkua syntynyt" voidaan nykyihmisen tieteen maailmassa ymmärtää siten, että tässä puhutaan jostain, joka on tapahtunut ennen maailman luomista.

      Sieltä on kotoisin Betlehemin lapsi, ja sinne, iankaikkisuuteen, Hän on kutsumuassa sinua ja minua, ihmisen todelliseen alkukotiin, joka ei ole tästä luomakunnasta silleen riippuvainen että sekunti, kaksi, kolme, minuutti, tunti, vuosimiljoona....


    • .ePaimen kirjoitti:

      keisari oli kutsunut kaikki 1800 piispaa paikalle, mutta vain noin kolmesataa vastasi kutsuun ja reissasi Nikeaan nykyisen Iznikin kaupunkiin (turkkilainen nimi tulee sanasta Nikea).

      Miten nämä ratkaisivat Areioksen esittämän aivan järkevän kysymyksen?

      Kielellisesti. Sanoistahan tässä on lopulta kyse, kun jumalallisista puhutaan, pelkistä sanoista ja lihaksi tulleesta Sanasta.

      Kreikankieli on erittäin hienojakoinen ja tarkka ja sopii kaikenlaiseen pähkäilyyn, kuten filosofian ja teologian historia opettaa.

      Piispat vastasivat opettamalla näin Jeesuksesta Kristuksesta "joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt"

      He tarttuivat sanaan "aika" ja sanoivat, että puhumme jostain, joka on ennen aikojen alkua.

      Tämä on monelle ollut tietenkin kompastuskivi - mitä sanataiteilua!

      Mutta kysyjä on varmaan hyvin perillä aikamme teoreettisen fysiikan perustavasta väitteestä, että AIKA alkaa maailmankaikkeuden luomisesta, ja on kyse aika-avaruus jatkumosta.

      Tämä oli Albert Einsteinin maailmaa mullistanut oivallus, että aika on suhteellinen, sidoksissa aineeseen, energiaan ja valon nopeuteen ja että ennen luomista ei ollut aikaa.

      Nikean uskontunnustuksen "ennen aikojen alkua syntynyt" voidaan nykyihmisen tieteen maailmassa ymmärtää siten, että tässä puhutaan jostain, joka on tapahtunut ennen maailman luomista.

      Sieltä on kotoisin Betlehemin lapsi, ja sinne, iankaikkisuuteen, Hän on kutsumuassa sinua ja minua, ihmisen todelliseen alkukotiin, joka ei ole tästä luomakunnasta silleen riippuvainen että sekunti, kaksi, kolme, minuutti, tunti, vuosimiljoona....

      Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen,
      Jumalan ainoaan Poikaan,
      joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua,
      Jumala Jumalasta,
      valo valosta,
      tosi Jumala tosi Jumalasta,
      syntynyt, ei luotu,
      joka on samaa olemusta kuin Isä
      ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä,


    • Areios (250-336) ei ollut diakoni, kuten väärin kirjoitin, vaan vanhin eli presbyteeri, pappi Egyptin Alexandrian kaupungin Baucalis kaupunginosan kirkossa. (kirkko on tuhoutunut kauan sitten, eikä sen sijainnista ole varmuutta)


    • .ePaimen kirjoitti:

      Areios (250-336) ei ollut diakoni, kuten väärin kirjoitin, vaan vanhin eli presbyteeri, pappi Egyptin Alexandrian kaupungin Baucalis kaupunginosan kirkossa. (kirkko on tuhoutunut kauan sitten, eikä sen sijainnista ole varmuutta)

      "Isä, hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poika kirkastaisi sinut.

      Sinä olet uskonut kaikki ihmiset hänen valtaansa, jotta hän antaisi ikuisen elämän kaikille, jotka olet hänelle uskonut.

      Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.

      Minä olen kirkastanut sinut täällä maan päällä saattamalla päätökseen työn, jonka annoit tehdäkseni.

      Isä, kirkasta sinä nyt minut, ota minut luoksesi ja anna minulle se kirkkaus, joka minulla oli sinun luonasi jo ennen maailman syntyä."

      Jeesuksen jäähyväisrukouksesta Johannes 17:1 - 5.


  • Tämä on koulutetun teologin kirjoitus. Maisterintutkinto edellyttää noin viiden vuoden opiskeluja yliopistossa.

    Nikean uskontunnustuksen vaoheita ja sisältöä opiskellaan perusoppimäärässä, joka on kaikille opiskelijoille pakollinen.

    Saarnaajilta ja lähetysmiehiltä ja vanhimmilta ei esikoisuudessa ole vaadittu minkäänlaista teologista koulutusta, ja se näkyy opetuksissaam. EH lähti sellaista hakemaan ja sai porukan vihat niskoilleen.

    On kuin haluttaisiin kansanparantajia ja puoskareita ja kuppareita ja halveksittaisiin koulutettuja lääkäreitä tämän maailman viisaina.

    Viisauden uskotaan putoavan taivaasta uskovan sydämeen Pyhän Hengen voimasta ilman että edes Katekismusta osataan.

  • RB käytti teologian perustyökaluja selvittäen tarkadti, mitä vanhimmat opettavat Jumalan lapseksi tule isesta.

    Kiitkokseksi hänet ajettiin sutena ulos saarnaajan virasta OM siunauksella, vaikka jokainen sana, minkä hän kirjoitti, on totta ja tutkittua.

    Pyhän Hengen murehduttivat esikoisten saarnaajat kateudessaan, ja vielä olisi mahdollisuus pyytää tätä suurta syntiä Ristolta anteeksi ja saarnaajien tehdä parannus.

    Jos lehmät lentäisivät, eihän heidän tarvitse mistään vastuuta kantaa, Herran enkelien

    Ja piskuinen lauma hyrisee tyytyväisenä, susi on ajettu tunturikoivikkoon että Kajaanissa kuuluu.

    Göebbels olisi ylpeä moisesta joukon hallinnasta!

  • Vielä esimerkki teologisesti kouluttamattomista harhaan johtavista paimenista ja täysin arvostelukyvyttömästä piskuisesta laumasta

    Juhannusseuroissa 2012 Pärsetter saarnasi Lahdessa, että Lapin vanhimmat ovat täällä ajassa eävän Kristuksen ruumiin pää.

    Tämän käsittämättömän röyhkeän lese majestetis, Kristuksen syrjäyttämisen, Rauhan Side kuuliaisesti julkaisi tämän kristillisyyden opetuksena.

    Ei saa tutkia Raamattua, ei saa ostaa ja lukea Tunnustuskirjoja, ei saa opiskella jumaluusoppia, ei saa arvostella tämän kristillisyyden johdon opetuksia ja saarnoja, vaan kuuliaisten ladten tavoin painaa sydämeen, mitä pöntöstä tulee.

    Näillä eväillä nyt sitten uusi uljas kirkko rakentamaan, kun totuuden taju on täysin kadonnut ja Kristus syrjäytetty valtaistuimeltaan.

    • Kirjoitat tuolla edellä siitä, kuinka ajateltiin aluksi, että olisi ollut aika, jolloin Jumalan Poikaa ei olisi ollut olemassa. Se siis ratkaistiin sanonnalla "ennen aikoja syntynyt".

      Tämä asia tulee joskus muutenkin esiin. Muistan ajan, kun vihollinen kiusasi minua valtavasti sillä, että "jospa sinä et olekaan Jumalan valittu", Jospa Jumala ei olekaan valinnut minua pelastumaan. Taistelin voimakkaasti tiettyä syntitaipumustani vastaan. Rukoilin ja sitten taas saatoin langeta.

      Tähän löytyy kuitenkin vastaus Raamatusta. Niin alusta, kun luomiskertomus.

      Jumala sanoo aluksi: "Tulkoon valkeus" ja jatkaa luomistyötään. Sitten Hän luo auringon ja kuun. Hän antaa niille merkityksen: Erottamaan päivän ja yön, Siitä tajusin, että aika oli luotu vain luomakuntaa varten. Jumalaa se ei koske. Jumala on aikakäsitettä ylempänä. Siis Jumalalle on tuhat vuotta sitten tapahtunut asia tai sata vuotta tästä eteenpäin tapahtuva asia samanaikaisesti läsnä.

      Niinpä tämä valitsemisen armokin on joka hetki Jumalan kädessä. Siksi meidän ei tarvitse uskoa kohtalonuskoisesti, että meidät on valittu joko pelastukseen tai kadotukseen jo aikojen alussa.

      Taivaan Isä olkoon kiitetty tästäkin asiasta!


suomi24-logo

Osallistu keskusteluun

Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

Luetuimmat keskustelut

  1. Koronavirus saapunut Suomeen

    Se on Lapissa tuli kiinalaisten turistien mukana. Miten käy joulupukki turismin? Onko lappi eristettävä?
    Maailman menoa
    259
    3786
  2. En ymmärrä holokaustin kieltäjiä?

    Aivan sama kuin kieltäisi ettei 2 maailmansotaa ole ollutkaan. Onko heillä pimeä alue tuolta osin vai onko se tahallista kieltämistä. Jos myöntäisi se
    Maailman menoa
    80
    994
  3. Tunsiko joku HA n ja missä oli töissä

    Myllymäen kaupunginosa liittyi surulliseen kaupunginosien joukkoon missä on tapahtunut kantasuomalaisten murha laittoman maahanmuuttajan toimesta. Pää
    Hämeenlinna
    40
    503