Suvussa sivuutetut

mieti tätä(se aito)

Eräällä luterilaisella palstaosiolla kirjoittaja kertoo että hän kärsii siitä ettei voi puhua itselleen tärkeästä uskostaan. Hän on siis uskovainen, mutta hänen ympäristönsä ei halua jutella siitä tai ottaa sitä huomioon (=eivät ole kiinnostuneita hänen ajatuksistaan).
Tuo välinpitämättömyys on monen homoseksuaalisenkin osa. Samalla tavalla kuin kirjoittaja kärsi sivuuttamisesta, moni homoseksuaalinen saa huomata, että häntä ei ”oteta tosissaan”. Uskovaisethan ovat oma rotunsa ja hehän nyt mitätöivät homon mennen tullen, tiedetään.
Kun perheessä tai läheisten kanssa tapahtuu samaa alentuvaa suhtautumista, se etäännyttää ihmiset toisistaan. Mistä vanhempien asenne johtuu? Eikö he voi iloita tuttavan, sukulaisen tai oman lapsensa onnesta? Onko homoseksuaalinen ihminen tosiallisesti vieläkin niin suuri inhotus, että sellaiselle katetaan ruoka paperilautaselle, kuvaannollisesti sanoen? Onko kyse sukupolviongelmasta

16

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ehkä ihmisiä ei vaan kiinnosta pidemmän päälle jos puheet kääntyvät väistämättä aina samaan ja joka toisessa lauseessa aloitus on "minusta homona on aivan kauheaa, kun..." tai "Jeesus sanoi tästä asiasta näin..."

      Kyse ei siis mielestäni aina ole välinpitämättömyydestä, vaan väsymisestä samojen asioiden kertaamiseen. Mulla on veljeni kanssa ihan sama juttu ja varmaankin paremmin pärjätään kun ei pahemmin pidetä yhteyttä vaan annetaan kummankin olla omalla laillaan suvun musta lammas.

      • mieti tätä(se aito)

        bear_nick2
        27.12.2014 14:07

        Samojen asioiden jauhaminen tympii. Silloin on paras pistää kantapäät vastakkain.Ihminen yleensä pitää omia ajatuksiaan arvokkaina ja haluaa tulla kuuluksi ja silloin liian moni lause alkaa "minun.."


    • Arto T

      Täytyy sanoa, että hyvin vähän homopiireissä mitään "uskovaisia" on, lähes kaikki ateisteja ym vastaavia, homoaktiivit ovat kiinnostuneita uskonnosta siinä vaiheessa, kun kirkolle voi esittää jotain omia vaatimuksia tai kirkkoa voi hyödyntää oman sanoman/aatteen levittämisessä.

      Ne todella harvat ihmiset jotka homopiireissä itse katsovat olevansa uskovaisia, käsittävät asian lähinnä niin että varmaan jonkinlainen jumala on olemassa ja varmaan se jumala on moraalikysymyksissä on ihan samaa mieltä kuin minäkin, raamatun sana taas on väärässä tässä asiassa, koska he itse katsovat tietävänsä totuuden paremmin kuin raamatun sana. Kyse on siis siitä, että ihminen itse määrittelee oikean ja väärän oman oikeustajunsa mukaan ja tietenkin myös jumalan näkemyksen oikeasta ja väärästä. ns. perinteisen kristinuskon kanssa näillä käsityksillä on hyvin vähän yhteistä.

    • Kuvasit Arto T oivallisesti myös uskovaisaktiivin asenteen. Kiitos.

    • Arto T

      Siis tuo arvio tulee niistä monista keskusteluista joita olen käynyt vuosien aikana eri ihmisten kanssa, "uskovaisia" homopiireissä on hyvin vähän ja nekin jotka katsovat itsensä uskovaisiksi näkemys lähentelee käsitystä että uskotaan siihen että jonkinlainen Jumala on olemassa ja tämän "jumalan" näkemykset oikeasta ja väärästä noudattavat lähinnä ihmisen omia käsityksiä oikeasta ja väärästä.

      Toki sitten on ihan oikeitakin uskovaisia jotka kuitenkin tunnustavat raamatun arvot omassa elämässään ja noudattavat niitä, mutta joutuvat jossakin vaiheessa kamppailemaan myös homoseksuaalisten tunteiden kanssa.

      • mieti tätä(se aito)

        Arto T
        30.12.2014 13:07

        "Täytyy sanoa, että hyvin vähän homopiireissä mitään "uskovaisia" on, lähes kaikki ateisteja ym vastaavia, homoaktiivit ovat kiinnostuneita uskonnosta siinä vaiheessa, kun kirkolle voi esittää jotain omia vaatimuksia tai kirkkoa voi hyödyntää oman sanoman/aatteen levittämisessä."



        Sinä esität omia mielipiteitäsi totuutena. Ei haittaa, noinhan moni tekee. Totuus ihmisten, myös homoseksuaalien ajatuksista on sitten toinen juttu. Joskus tekstejäsi lukiessa ihmettelee, miksi olet mitä olet, mutta et osaisi vastata, saati keskustella, joten pidä kirveesi.


      • Arto T
        mieti tätä(se aito) kirjoitti:

        Arto T
        30.12.2014 13:07

        "Täytyy sanoa, että hyvin vähän homopiireissä mitään "uskovaisia" on, lähes kaikki ateisteja ym vastaavia, homoaktiivit ovat kiinnostuneita uskonnosta siinä vaiheessa, kun kirkolle voi esittää jotain omia vaatimuksia tai kirkkoa voi hyödyntää oman sanoman/aatteen levittämisessä."



        Sinä esität omia mielipiteitäsi totuutena. Ei haittaa, noinhan moni tekee. Totuus ihmisten, myös homoseksuaalien ajatuksista on sitten toinen juttu. Joskus tekstejäsi lukiessa ihmettelee, miksi olet mitä olet, mutta et osaisi vastata, saati keskustella, joten pidä kirveesi.

        Voin minä kertoa esimerkinkin, kun suomen eri kirkkoihin puuhattiin sateenkaarimessuja, niin sateenkaari "kirkkokansaa" raijattiin toisilta paikkakunnilta asti esittämään hurskaita kirkossakävijöitä, jotta voitaisiin osoittaa kirkon johdolla että he muka aidosti olisivat kiinnostuneita, ja kaikki kirkon pappeihin upposi. Näin kertoi eräs ateisti homo homojärjestön keskustelupalstalla, kun hänkin oli muka kirkossa esittänyt hurskasta kirkossakävijää homoaatteen hyväksi.


      • mieti tätä(se aito)
        Arto T kirjoitti:

        Voin minä kertoa esimerkinkin, kun suomen eri kirkkoihin puuhattiin sateenkaarimessuja, niin sateenkaari "kirkkokansaa" raijattiin toisilta paikkakunnilta asti esittämään hurskaita kirkossakävijöitä, jotta voitaisiin osoittaa kirkon johdolla että he muka aidosti olisivat kiinnostuneita, ja kaikki kirkon pappeihin upposi. Näin kertoi eräs ateisti homo homojärjestön keskustelupalstalla, kun hänkin oli muka kirkossa esittänyt hurskasta kirkossakävijää homoaatteen hyväksi.

        Arto T
        30.12.2014 14:23

        ."....että he muka aidosti olisivat kiinnostuneita..."...."kun hänkin oli muka kirkossa esittänyt hurskasta kirkossakävijää homoaatteen hyväksi"

        Olet ottanut yhden kirjoittajan tekstun esimerkiksi osoitaaksesi, että "ovat muka esittänyt hurskasta ..." ja siitä vedät johtopäätöksesi, että noin tehdään aatteen hyväksi.
        Mietipä näin päin: onko tuo yksi ihminen ja hänen huvittuneisuutensa koko totuus kaikkien homoseksualien kohdalta? Onko totuus, että kaikki ovat vain aatteen takia tuleet paikalle?

        Toisilta paikkakunnosta paikalle masinoimisesta on esimerkkejä teidän ympäri Suomea kootuista joukoista Eduskuntatalolle mielenosoituksiin, jossa kaikki olivat koko Suomen kansan puolesta paikalla. Te olitte siellä heteroaatteen puolesta.


    • Ei kai sillä ole väliä missä uskontokantansa kirkossa käy, vai onko siitäkin joku sote-alue tai lääninraja määrätty? Itse luterilaisen ja ortodoksin jälkeläisenä olen käynyt kummankin kirkoissa ja tsasounoissa ja hautausmailla, eikä mihinkään ole porttikieltoa tullut.

      On olemassa vain tekopyhiä ja syntisiä kirkossakävijöitä, kukaan täällä ei ole täysin synnitön.

      • henkilökohtainen usko

        Henkilökohtainen suhde Jeesukseen on tärkein. Hän antaa syntimme anteeksi jos pyydämme ja kadumme.


    • Arto T

      Valitettavasti sateenkaarimessut ovat hyvin pitkälti johtoportaasta organisoituja tapahtumia/tempauksia joiden tehtävä on tukea homoaatteen leviämistä ja hyväksyntää. Jos joku aidosti haluaa mennä kuuntelemaan Jumalan sanaa kirkkoon, niin sen voi tehdä kyllä ilman sateenkaarilippuakin, niin muutkin ihmiset tekee.

      • Piste

        Taidat kuulua sisäpiiriin;)
        Kirkossa on erilaisille ihmisryhmille suunnattuja tilaisuuksia, miksei siis myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Niihin tilaisuuksiin on kuka tahansa tervetullut.
        Itse toivon, että vähemmistöjen edustajat tulevat näkyvämmin mukaan ihan normi jumalanpalveluksiin ja muihin kirkon tilaisuuksiin.


      • mieti tätä(se aito)

        Arto T
        30.12.2014 22:24

        "Valitettavasti sateenkaarimessut ovat hyvin pitkälti johtoportaasta organisoituja tapahtumia/tempauksia joiden tehtävä on tukea homoaatteen leviämistä ja hyväksyntää"



        Tehtäisiinkö ajatuskoe, Arto T

        Kuvitellaan, että kaikki heteroiden ongelmat Suomessa olisi hoidettu kuntoon. Vanhuksilla olisi vaippoja, kotihoitoa tarvitsevat saisi sitä, sotaveteraanit saisi tarvitsemansa avun, asunnottomilla olisi asuntoja, heteroilla ei olisi mitään hätää tai puutetta.

        Koska sinusta olisi vuoro hoitaa sateenkaariväen asiat kuntoon? Koska heidän olemassaolonsa olisi aika ottaa huomioon ja poistaa ne ongemat joita he kokee?

        Jokaisella ryhmällä on aina organosaationsa ja tavoitteensa. Nekin, jotka raahaa ruumisarkkua tai suurta ristiä pitkin mantuja ja polvirukoilee Eduskuntatalon portailla sanoen että nyt Jumala näyttää tahtonsa. Jumala näytti tahtonsa, kuten "Jeesus pelastaa" sanoi, mutta se ei näy rukoilijoille kelpaavan.


    • Arto T

      Niin milloin terveydenhuollolla olisi rahaa kaikkiin mahdollisiin asioihin, varmaan siinä vaiheessa kun lehmät oppivat lentämään.

      Jaanko minä tässä ihmisiä homoihin tai heteroihin?, sinä itse jaat ihmisiä homoihin ja heteroihin sinun oman "uskontosi" mukaisesti, koska ilmeisesti ajattelette että tuollaisella jaolla voi omalle ryhmälle vaatia jotain etuuksia. Jumalan edessä jokainen on yksilö, ja kyse on siitä mitä yksilö tekee, katuuko hän syntejään, pyytääkö niitä anteeksi Jumalalta ja haluaako lähteä Häntä seuraamaan, vai sanooko yksilö että hän ei ole mitään syntiä tehnytkään, eikä tarvitse mitään parannusta ja haluaa seurata sitä oman tahtonsa ja mielihalujensa tietä.

      Sateenkaari porukka on tullut kirkkoon sisään liput liehuen, Ilmaisten että me emme ole tehneet mitään väärää ja kaikkien pitää meidät hyväksyä tällaisenaan ja meille ja meidän elämällämme ja parisuhteille pitää julistaa Jumalan siunausta, sillä me olemme eläneet oikein. Ei siis mitään viitteitä katumuksesta eikä siitä että he pyytäisivät anteeksi omia tekojaan tai katuisivat mitään, vain liput hulmuten esitetään vaatimuksia että kaikkien pitää hyväksyä meidät ja julistaa meille siunausta tai sitten me syytämme teitä syrjinnästä. Ja sitten liberaaliteologit kuvittelevat että kirkko pelastuisi kun vain teemme mitä ihmiset haluavat, mutta mitä Jumala tekee kirkolla joka haluaa vain mielyttää ihmisiä kertomalla ihmisille sellaisia valheita joita ihmiset haluavat kuulla.

    • mieti tätä(se aito)

      Sanon:

      "Tehtäisiinkö ajatuskoe, Arto T

      Kuvitellaan, että kaikki heteroiden ongelmat Suomessa olisi hoidettu kuntoon. Vanhuksilla olisi vaippoja, kotihoitoa tarvitsevat saisi sitä, sotaveteraanit saisi tarvitsemansa avun, asunnottomilla olisi asuntoja, heteroilla ei olisi mitään hätää tai puutetta. Koska sinusta olisi vuoro hoitaa sateenkaariväen asiat kuntoon? Koska heidän olemassaolonsa olisi aika ottaa huomioon ja poistaa ne ongemat joita he kokee? "


      Koska, Arto T et tiedä mikä ajatuskoe on, et ymmärrä sanojani. Ei mitään, kerrot vain milllainen ohut sivistys sinulla on.

      Viisaammille palautan asian mieleen:

      Ajatuskoe
      Filosofit ja tiedemiehet käyttävät usein ajatuskokeita erilaisten selitysten, teorioiden ja hypoteesien uskottavuuden arviointiin.
      Ensin ajatuskokeessa kuvitellaan jokin lähtötilanne, ikäänkuin "koetilanne", jota sitten tarkastellaan analysoitavan teorian valossa. (Lukion filosofian kotisivut).

      Koska et ymmärrä tarpeksi arjesssa käytyjä keskustelutapoja, ei sinun kanssasi kannata keskustella. Olet liian sivistymätön sellaiseen. Harmittaa että käytin typerään aikaani..

      • mieti tätä( se aito)

        Viitaan tähän tekstiin jonka Arto T esitti:

        Arto T
        30.12.2014 13:49

        "Vielä kun mummoni eli niin kävin häntä sairaalassa vuode osastolla katsomassa, osastolla haju oli niin kauhea, että jouduin mennä sairaalan pihalle oksentamaan, vaipat vaihdettiin ilmeisesti kalenterin perusteella ja vanhukset sai maata paskassaan, todennäköisesti tuo vaippojen vaihto oli tuhat kertaa halvempaa kuin todella suuri iso leikkaus, mutta siihenkään terveydenhuollon rahat eivät riittäneet."


        Leikkaus johon hän viitasi on sukupuolen korjausleikkaus. Mutta vastausta kysymykseen hän ei osanut, rassukka, antaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      136
      7514
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      29
      2866
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      312
      1664
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      253
      1353
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      104
      1164
    6. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1129
    7. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1042
    8. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      19
      906
    9. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      82
      891
    10. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      19
      888
    Aihe