Asiaa

"Ristiriidat
Todistusaineistoa suurimmalle osalle raamatun materiaalia voidaan myös löytää niistä monista ristiriidoista, joita on Vanhassa ja Uudessa Testamentissa. Seuraavat ovat vain muutamia esimerkkejä: Vanha Testamentti 1. Samuelin ja Aikakirjojen kirjoittajat kertovat samaa tarinaa profeetta Daavidista, joka tekee juutalaisista väestönlaskentaa. Kuitenkin toisessa Samuelin kirjassa, sanotaan, että profeetta Daavid toimi Jumalan ohjeiden mukaan, kun 1. Aikakirjoissa, hän toimi Saatanan ohjeiden mukaan.

II SAMUEL 24:1
Väestönlasku
Herra vihastui jälleen Israeliin, ja yllyttääkseen Daavidia kansaa vastaan Hän sanoi: "Mene ja laske Israelin ja Juudan väki".
I Aikakirja 21:1
Väestönlasku

Saatana nousi Israelia vastaan ja viekoitteli Daavidin toimittamaan Israelissa väestönlaskun.
"
Eikös muslimit osaa ymmärtää että Jos Jumala haluaa potkia jotakuta päähän Hänen itsensä ei tarvitse tehdä kaikkea vaan hän voi laittaa velikullan asialle Hänen omasta tahdostaan!

Samuelin kirjan kirjoittaja kuvaa Syyrialaisten määrää, jotka kuolivat profeetta Daavidin kanssa taistelussa, olleen seitsemän sataa, kun 1. Aikakirjan kirjoittaja antaa heidän lukumääräkseen seitsemän tuhatta.

II SAMUEL 10:18

Lukumäärä

He joutuivat kuitenkin pakenemaan israelilaisten tieltä ja Daavid tuhosi aramealaisilta seitsemänsataa sotavaunua ja surmasi neljäkymmentätuhatta miestä.

I Aikakirja 19:18

Lukumäärä

He joutuivat kuitenkin pakenemaan israelilaisten tieltä, ja Daavid tuhosi aramealaisilta seitsemäntuhatta sotavaunua ja surmasi neljäkymmentätuhatta jalkamiestä.

Ja joko 700 tai 7000 tai 7 Se kertoo vain todellisuuden että heitä tapettiin suuri joukko
Näytäppä minulle sellainen määrä paljous ihmisiä tuohon aikaan?
9231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

>Eikös muslimit osaa ymmärtää että Jos Jumala haluaa potkia jotakuta päähän Hänen itsensä ei tarvitse tehdä kaikkea vaan hän voi laittaa velikullan asialle Hänen omasta tahdostaan!

Herran käsky ja saatanan viekoittelu on tasan kaksi eri asiaa.

Äänestä
  • Eikö jo tajuta että Jos Jumala ite olisi Sanonut Daavidille Suoraan että mee ja laske kansasi kun se oli suututtanut Herran niin siinä saattaisi olla pikkuisen kostonainesta? Siksi Herra lähetti Saatanan( Kaikki tulee Herralta niin hyvä kuin paha) tekemään viekoittelun loppuun!

    Äänestä

  • PalvelijanP kirjoitti:

    Eikö jo tajuta että Jos Jumala ite olisi Sanonut Daavidille Suoraan että mee ja laske kansasi kun se oli suututtanut Herran niin siinä saattaisi olla pikkuisen kostonainesta? Siksi Herra lähetti Saatanan( Kaikki tulee Herralta niin hyvä kuin paha) tekemään viekoittelun loppuun!

    Etkö jo tajua, että sinä on virhe?

    Äänestä

  • taha.islam kirjoitti:

    Etkö jo tajua, että sinä on virhe?

    Etkä sinä että Jumala voi laittaa asialle pirun niin kuin enkelinsäkkin koska Raamastussa ja koraanissa sanotaan että Häneltä tulee kaikki ( Niin hyvä kuin paha). Siis miksi sinun on hankala ymmärtää sitä että Hän kaikkivaltias sanoi daavidille että mene ja saatana yllytti lisää tekemään sen jumalan käskyn mukaisesti.
    Miksi sinun on hankala ymmärtää tämä asia kun ymmärrät sen että ihminen on koraanin mukaan luotu mm. haisevasta liejusta, savikimpaleesta, verestä yms.

    Äänestä

  • Palvelijan p kirjoitti:

    >Etkä sinä että...

    Et taida sinäkään osata suomea.

    Äänestä

  • taha.islam kirjoitti:

    >Etkä sinä että...

    Et taida sinäkään osata suomea.

    Sinulla on kaverit apuna!Sinulla ei ole kiirettä!
    Ja loppuiko ajatus kesken, kun piti tuollainen tölväys tehdä?

    Äänestä

  • palvelijan p kirjoitti:

    Sinulla on kaverit apuna!Sinulla ei ole kiirettä!
    Ja loppuiko ajatus kesken, kun piti tuollainen tölväys tehdä?

    Ei ollenkaan
    Kirjoittanut: palvelijanP 21.11.2004 klo 11.48

    Teen tämän muuten vain, kun ei ole muutakaan tekemistä tällä hetkellä!

    -----------------------------------

    Pyydän, että jos haluat kuluttaa aikaasi, niin kuluta se järkevämmällä tavalla esim. kysymällä asiallisemmin islamista, eikä tarvitse ärsyttää tällä palstalla ketään, jooko?

    toivoo lämpimästi usmizeed

    Äänestä

  • usmizeed kirjoitti:

    kaikki tarkkailemaan mitä kirjoittaa!

    Äänestä

>>>II SAMUEL 24:1
Väestönlasku
Herra vihastui jälleen Israeliin, ja yllyttääkseen Daavidia kansaa vastaan Hän sanoi: "Mene ja laske Israelin ja Juudan väki".
I Aikakirja 21:1
Väestönlasku

Saatana nousi Israelia vastaan ja viekoitteli Daavidin toimittamaan Israelissa väestönlaskun.
"
Eikös muslimit osaa ymmärtää että Jos Jumala haluaa potkia jotakuta päähän Hänen itsensä ei tarvitse tehdä kaikkea vaan hän voi laittaa velikullan asialle Hänen omasta tahdostaan!>Ja joko 700 tai 7000 tai 7 Se kertoo vain todellisuuden että heitä tapettiin suuri joukko
Näytäppä minulle sellainen määrä paljous ihmisiä tuohon aikaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

PalvelijanP kirjoitti:

"Ristiriidat
Todistusaineistoa suurimmalle osalle raamatun materiaalia voidaan myös löytää niistä monista ristiriidoista, joita on Vanhassa ja Uudessa Testamentissa. Seuraavat ovat vain muutamia esimerkkejä: Vanha Testamentti 1. Samuelin ja Aikakirjojen kirjoittajat kertovat samaa tarinaa profeetta Daavidista, joka tekee juutalaisista väestönlaskentaa. Kuitenkin toisessa Samuelin kirjassa, sanotaan, että profeetta Daavid toimi Jumalan ohjeiden mukaan, kun 1. Aikakirjoissa, hän toimi Saatanan ohjeiden mukaan.

II SAMUEL 24:1
Väestönlasku
Herra vihastui jälleen Israeliin, ja yllyttääkseen Daavidia kansaa vastaan Hän sanoi: "Mene ja laske Israelin ja Juudan väki".
I Aikakirja 21:1
Väestönlasku

Saatana nousi Israelia vastaan ja viekoitteli Daavidin toimittamaan Israelissa väestönlaskun.
"
Eikös muslimit osaa ymmärtää että Jos Jumala haluaa potkia jotakuta päähän Hänen itsensä ei tarvitse tehdä kaikkea vaan hän voi laittaa velikullan asialle Hänen omasta tahdostaan!

Samuelin kirjan kirjoittaja kuvaa Syyrialaisten määrää, jotka kuolivat profeetta Daavidin kanssa taistelussa, olleen seitsemän sataa, kun 1. Aikakirjan kirjoittaja antaa heidän lukumääräkseen seitsemän tuhatta.

II SAMUEL 10:18

Lukumäärä

He joutuivat kuitenkin pakenemaan israelilaisten tieltä ja Daavid tuhosi aramealaisilta seitsemänsataa sotavaunua ja surmasi neljäkymmentätuhatta miestä.

I Aikakirja 19:18

Lukumäärä

He joutuivat kuitenkin pakenemaan israelilaisten tieltä, ja Daavid tuhosi aramealaisilta seitsemäntuhatta sotavaunua ja surmasi neljäkymmentätuhatta jalkamiestä.

Ja joko 700 tai 7000 tai 7 Se kertoo vain todellisuuden että heitä tapettiin suuri joukko
Näytäppä minulle sellainen määrä paljous ihmisiä tuohon aikaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu