Joulusta pitäisi Suomessa tehdä samanlainen kuin juhannuksesta, eli aattopäivä on aina perjantaina. Tällöin joulupäivä ja tapaninpäivä olisivat aina viikonloppuna ja näin ollen turhat juhlapyhät eivät aiheuttaisi ongelmia normaaliin arkielämään.
Eletään kuitenkin 2010-lukua ja on otettava huomioon ettei nykyaikana läheskään kaikki vietä joulua tai muitakaan kristillisiä juhlapyhiä.Tänäkin vuonna joulu pyhineen on sotkenut lähes koko viikon ja aiheuttanut muutoksia ja ongelmiakin osalle ihmisistä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Totta. On se kumma kun vielä nykyajan Suomessakin joulua tyrkytetään väkisin kaikille. Itse en koko juhlaa edes viettänyt, mutta tavallaan näiden monien juhlapyhien takia sitä "pakotettiin" viettämään. Ja samantien viikonloppu siihen päälle, hohhoijaa. Onneksi nyt on jo arki.
No EI EI ja EI
Pitkät jouluvapaat hidastavat talouskasvua ja huonontavat kilpailukykyä. Jouluaaton pitäisi olla normaali työpäivä, joulupäivä ja tapani pitäisi sijoittaa viikonloppuun.