Lomittajien ruokailu

Näläkäsiä poloset

Vieläkö on sama käytäntö lomittajilla kuten ennenvanhaan, että tulevat tupaan odottamaan kahavia ja ruokaa, vai ovatko ymmärtäneet ettei se ole tätä päivää ?
Emännällä pitäisi olla loma, muta se kuluu ruuan laitossa ja astioiden pesussa.
Muut kotityöt odottaa edelleen, jos täytyy passata lomittajaa.
Minun karjanhoito aikana meillä ei ollut toisia ruokittavia, kuin lomittaja. Itselleni olisin voinut katella mitä hyväänsä suuhun, mutta kun lomittajalle täytyi laittaa parempaa.
Ei se tuntunut lomalta lainkaan.
Tuntui helvetin esikartanolta.

48

1824

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hännänhuiske

      Tämmöistähän se on ruukannut olla.

      Jos hoitelisin samaa virkaa, en ikipäivinä tekisi samaa virhettä. Täytyyhän ymmärtää, ettei emännän loma ole lomittajan palvelemista varten.

      • 12+11=23

        Asiaa puhut, mua käy sääliks, maatalonemännät. Kyllä ois parempi , kun on saanut loman , niin vaihtais maisemaa, muttakun ruuan laittaa perheeleen niin , tuleehan se lomittajakin, siinä samalla ruokittua, ettei jää mielenpääle.

    • Lomittajavuonna1985

      Joo,kyllä on vähän aika ajanut ohi moisesta passaamisesta.
      Ruokaraha lisä kaikille ,n.10 euroa päivässä .
      Sillä lomittaja pärjää vallan mainiosti.

      • Röörinenki oli

        Renkinä kuuskytluvulla kyll silloin oli ruokaa talloissa, silloi nukuttiin isossa tuvassa aina meinaan päivälevot 11-13 joka arkipäivä,

    • Muamuija

      Ei ole passattu enää 25 vuoteen, joskus eri kutsusta käyneet syömässä tai kahvilla. Navetalla kahvinkeitin ja joskus jopa pullaa ja jogurttiakin saatavilla.

    • -matleena-

      Tottakai lomittaja tulee kahville ja syömään. Jos ei tarjota, niin sitten isäntäväki tulee huomaamaan sen "vaikeuksina" navetalla.

      Tai siinä vaiheessa, kun tila hoitaa sille asetetut ohjeet ja velvoitteet: navetalla on kunnolliset sosiaalitilat: vessa, suihku, lämmin vaatteidenvaihto- ja kuivatuspaikka, mahdollisuus eväiden syömiseen jne., niin sisällä kahvillakäynnistä voin luopuakin. (Nämähän ovat hyvin harvassa paikassa kunnossa, vaikka on selvä ohjeistus: isäntäväkeä ei vaan kiinnosta tehdä omaa osuuttaan heille ilmaisessa , veronmaksajien kustantamassa lomituspalvelussa.)

      Ei minuakaan itseasiassa huvita kuunnella isäntäväen tyhmiä ja omahyväisiä juttuja. Mieluummin söisin evääni ja joisin kahvini ihan rauhassa.

      • Törkeää toimintaa

        Missähän periferiassa asunet. Ei meillä karjavaltaisilla alueilla ole missään enää lomittajilla itselläänkään halua päästä taloihin syömään tai kahville. Eikä sisälly työaikaan syömis-ja juomisaikoja, hyvä kun malttaa jotkut kahviakaan navetalla juoda. Jotkut malttaa kyllä siitäkin edestä, ja tupakkitaukojakin useampi lypsyä kohti.

      • sääntöjen mukaan sii
        Törkeää toimintaa kirjoitti:

        Missähän periferiassa asunet. Ei meillä karjavaltaisilla alueilla ole missään enää lomittajilla itselläänkään halua päästä taloihin syömään tai kahville. Eikä sisälly työaikaan syömis-ja juomisaikoja, hyvä kun malttaa jotkut kahviakaan navetalla juoda. Jotkut malttaa kyllä siitäkin edestä, ja tupakkitaukojakin useampi lypsyä kohti.

        ehkä isäntäväki huomaa et navetasta täytyy päästä pois klo 18.00 mennessä ja voivat poikimisetkin sitten itse hoitaa myös rehujen tuonti ei kuulu lomittajalle ps täytyykin tarkistaa mitkä työt lomittajalle kuuluu ja että olosuhteet vaastaavat tarkasti annettuja ohjeita

      • Savosta päin
        sääntöjen mukaan sii kirjoitti:

        ehkä isäntäväki huomaa et navetasta täytyy päästä pois klo 18.00 mennessä ja voivat poikimisetkin sitten itse hoitaa myös rehujen tuonti ei kuulu lomittajalle ps täytyykin tarkistaa mitkä työt lomittajalle kuuluu ja että olosuhteet vaastaavat tarkasti annettuja ohjeita

        Kyllä meilläpäin johtavat lomittajat on tilakäynnit tehneet ja joka talon olosuhteet tietävät, samoin lomittajat hyvin perillä mitä heidän töihinsä saa kuulua. Lomittajat käyttää mobiilikuittausta ja ainakin meillä jää aina osa töistä talonväelle, kun lomittaja poistuu työajan täytyttyä. Eli navetalla on aina kaksi henkeä, enkä taatusti lähde välillä syömään itse enkä näinollen lomittajaakaan ruokkimaan, jos olen itse se toinen siellä navetalla, ja kotona ei muita ruoanlaittajaksi ole paikalla. Nämä ruokailujutut taitaa olla yhä ajankohtaisia tiloilla ja seuduilla, joissa muutenkin ollaan pysähdytty kehityksessä jonnekin vuosikymmenten taa.

      • lomittaja1
        Savosta päin kirjoitti:

        on se hyvä ku kaikki ei o pysähtyny vuosikymmenien taa....meinaa et viljelijät on sentää saaneet maidontuottajahinnan vastaamaan nykypäivän kustannuksia

    • sbsbss

      Työaika loppuu, eli itsensä kuitataan kännyllä lopettaneeksi siinä vaiheessa kun ollaan kotona ja kotivaatteet yllä! :D

    • Tehokkuus on inn

      Eikö orjaa kannata aina hiukan ruokkia, siitä otetaan silloin paremmin kunnon tehot irtia.

      Tehokkuus on tätä väivää

    • sikanauta....

      tuun navettavermeillä sissään ja pyyhin räät pöydän alle

    • mikä röyhkeys

      ei lomittajan käyttäminen ole velvollisuus
      voi olla lomittajaa käyttämättäkin

      • MolkkuVarila

        voiko sitä ihan silleen vaan, mutta toisaalta tai toisaalta taas ei..

      • muutakin olis

        mikä röyhkeys

        Mikä logiikka tuossa teidän viestissä on?

        Miksi palkkata lomittaa jos sitä ei käytä! Käytä töhön!

      • niimpä niin
        muutakin olis kirjoitti:

        mikä röyhkeys

        Mikä logiikka tuossa teidän viestissä on?

        Miksi palkkata lomittaa jos sitä ei käytä! Käytä töhön!

        lomittaja tuo viaton luontokappale joka aikaisen aamunhämärissä saapuu pyyteettömyyttään tervehtimään noita pahuksen kiehtovia olioita joita myös naudoiksi kutsutaan alkusäikähdyksen jälkeen parin nuuhkaisun kautta tuo veikeä hännänviuhka tervehtii tuttua hoitajaansa märällä kylmähköllä turvallansa ja pahus taas on suupieli märkä kun jokin karhea on siihen osunut......täytyy sanoa että ensisijaiset asiakkaani ovat pääsääntöisesti olleet minuun tyytyväisiä....MUTTA NÄMÄ TOISSIJAISET ASIAKKAAT VÄLILLÄ TUNTUU OVATKO HE YLIPÄÄTÄÄN MIHINKÄÄN TYYTYVÄISIÄ:AINA ON JOKIN VIALLA JA HARVOIN HE VAIVAUTUVAT SIITÄ ETES TÄLLE NIIN VÄHÄPÄTÖISELLE VÄLILLÄ NIIN TURHANKINTUNTUISELLE PAKON VÄLIKAPPALEELLE ILMOITTAMAAN JOHTUNEEKO SE SIITÄ ETTÄ TÄMÄ KUULUU ERIKASTIIN JA ON JOTENKIN HELPOMPI ILMOITTAA ASIASTA TÄMÄN ESIMIEHELLE KÄÄNNELLÄ JA KAARRELLA KUINKA ASIAT OVAT TEHTY AIVAN VÄÄRIN JA MISTÄ LOPPUVIIMEIN OLI KYSE........se pahuksen lomittaja oli antanut eräälle vasikalle kahden kuupallisen sijasta kolme kuupallista vettä....no niin rakkaat kuulijat ensisijainen asiakkaani oli kuitenkin ollut erittäin tyytyväinen saamaansa palveluun

      • uiyt5poli
        muutakin olis kirjoitti:

        mikä röyhkeys

        Mikä logiikka tuossa teidän viestissä on?

        Miksi palkkata lomittaa jos sitä ei käytä! Käytä töhön!

        Pienetä on ökyillä elämä kiinni kun lomittajan ruokailusta, sano.

      • Eräs emäntä
        uiyt5poli kirjoitti:

        Pienetä on ökyillä elämä kiinni kun lomittajan ruokailusta, sano.

        Ei taas kerran ole kyse mistään kutannuksista tms, vaan lähinnä siitä, täytyykö lomallaankin olla sidottu laittamaan ruokaa lomittajalle. Hänen aikataulunsa ei ainakaan meillä olisi lainkaan sama kuin millä itse olisimme ruokailemassa. Korostan siis sanaa LOMALLA. Vähän niinkuin että palkkatyöläisenkin pitäisi silti ruokkia sijaisensa, vaikka onkin lomalla. Itse lomittajana ollessani koin sen suorastaan kiusalliseksi mennä taloon vaihtamaan vaatteita, ja juuri kun sai työvaatteet päälle kutsutaankin syömään. Olin syönyt lähtiessä kotona ja kiire oli myös töistä pois oman perheen luokse, korkeintaan viimeisenä päivänä lähtiessä ruukkasin kahvit juoda jos tarjottiin. Siihen aikaan piti lomitus tilanväen kuitata allekirjoituksella paperiin, nykyäänhän monesti lomittaja ei edes tapaa tilanväkeä muutakuin opastuksessa, kun mobiili kuittaa työajat.

      • lomalla..HÄ...
        Eräs emäntä kirjoitti:

        mistä lähtien tilat o siirtyny pitää oikeeta lomaa ....ajatus palkannauttijoiden lomasta on valovuoden päässä jo siksi jos pidät vapaata ensimmäinen 7 pv menee palautumiseen ....

      • huhhahheiöky
        Eräs emäntä kirjoitti:

        Ei taas kerran ole kyse mistään kutannuksista tms, vaan lähinnä siitä, täytyykö lomallaankin olla sidottu laittamaan ruokaa lomittajalle. Hänen aikataulunsa ei ainakaan meillä olisi lainkaan sama kuin millä itse olisimme ruokailemassa. Korostan siis sanaa LOMALLA. Vähän niinkuin että palkkatyöläisenkin pitäisi silti ruokkia sijaisensa, vaikka onkin lomalla. Itse lomittajana ollessani koin sen suorastaan kiusalliseksi mennä taloon vaihtamaan vaatteita, ja juuri kun sai työvaatteet päälle kutsutaankin syömään. Olin syönyt lähtiessä kotona ja kiire oli myös töistä pois oman perheen luokse, korkeintaan viimeisenä päivänä lähtiessä ruukkasin kahvit juoda jos tarjottiin. Siihen aikaan piti lomitus tilanväen kuitata allekirjoituksella paperiin, nykyäänhän monesti lomittaja ei edes tapaa tilanväkeä muutakuin opastuksessa, kun mobiili kuittaa työajat.

        Palkkatyöläisellä on järjestettyruokailu paikka, monasti on lähellä ruokala. Kutannukset emännillä ensimäinen huolen aihe. Mutta kuitankin vähentävät lomittajan ruokailun verotuksessa täysimääräisesti. Olet niitä emäntiä joitten pitää vahtia lomallakin tekeekö lomittaja työnsä.

      • Täysipäiväinen emänt
        huhhahheiöky kirjoitti:

        Palkkatyöläisellä on järjestettyruokailu paikka, monasti on lähellä ruokala. Kutannukset emännillä ensimäinen huolen aihe. Mutta kuitankin vähentävät lomittajan ruokailun verotuksessa täysimääräisesti. Olet niitä emäntiä joitten pitää vahtia lomallakin tekeekö lomittaja työnsä.

        Jos olen itse lomalla en ole kotona. Jos joku muu lomaoikeutettu perheestä on lomalla, olen navetalla lomittajan kanssa. Kummassakaan tapauksessa en ole talossa laittamassa aamupalaa tai ruokaa yhtään kellekään. Kustannukset ei kummassakaan tapauksessa ole mukana ajatuksissa, eikä verovähennysoikeutta ole käytetty koskaan, koska ei ole myöskään ruokittu kuin satunnaisesti lomittajaa. Ihme jankkauksia täällä esittää keskustelijat, jotka elää pelkkien luulojen varassa tiedon sijasta eikä asia heitä edes koske.

      • verovirkailia
        Täysipäiväinen emänt kirjoitti:

        Minä taas katselen työkseni maatilallisten veroilmoituksia. Siellä useampi tilallinen ilmoittaa lomittajien ruokailut täysimääräisenä vähennyksiin. Siihen on tulossa muutos tänävuonna monelle on tulossa lasku verovilpistä.

    • valtion kuppaajat

      Niin juuri, ei ole pakko ottaa lomittajaa tilalleen. Siinä säästyy samalla veronmaksajien rahaa.

    • maajussi.

      Ei lomittajaa kohdella niin kuin työntekijää. Lomittaja on isäntäväen orja, ilman orjankaan oikeuksia. Orjaa tuli kohdella hyvien tapojen mukaan ja orjalle kuului majoitus ja ruoka. Nykyajan orja saa raataa ilman ruokaa jopa kokopäivän. Aamu kuudesta ilta kahdeksaan, eikä saa häiritä omistajiaan ruokaa vaatimalla. Jos vaihtaa työvaatteet ne tulee vaihtaa navetassa samoissa tiloissa missä säilytetään paskaisia työkaluja ja paskarättejä. Ruokailu pitäisi lomittaljilla myös tapahtua samoissa tiloissa paskan keskellä. Hei herätys orjapiiskurit, tulkaa nykyaikaan tekin.
      Lomittajiakin koskee ihmisoikeudet ja työturvallisuus määräykset. Mikään muu ammatti ryhmä kuin lomittajat ei suostuisi moiseen kusetukseen. Mikä saa ihmisen tänäpäivänä alistumaan moiseen ihmisoikeuksien loukkaukseen.

      • Niinpä...

        Lomittajat haluavat mennä kotiin laittamaan ruokaa perheelleen.

      • Ihme venkoilua

        Ei kyse ole lainkaan orjuudesta, vaan kuten täällä usein muistetaan toitottaa, lomittaja ei ole työsuhteessa tilaan vaan Melaan. Toisinsanoen toimii vähän niinkuin itsenäisenä ammatinharjoittajana. Tottakai tilalla on työvaatehuone ja ruokailumahdollisuus omille eväille vaikka siistillä navetan toimiston pöydällä. Ellei ole, sitten annetaan mahdollisuus pukea talossa ja käydä syömässä siellä joko omia eväitään tai, jos ajat käy yksiin, myös talonväen kanssa. Mutta useimmat lomittajatkaan eivät halua edes tulla talossa käymään, vaan tekevät työnsä mahdollisimman supsikkaasti, ja käyvät kaksijakoisen työpäivänsä väliajan kotonaan oman perheensä parissa. Enpä tiedä, mikä tilanne olisi lomittajalla työskennellä aamukuudesta iltakahdeksaan, työajat heilläkin on ja varmasti tuommoiseen työpäiväön älyää lomittaja itsekin käydä jossakin jotain syömässä. Jos yhtenäinen kahdeksan tunnin työpäivä olisikin vaikka robottitilalla, sieltä myös löytyy sosiaalitilatkin vaikka pistää pitkälleenkin toviksi ruoan aikaan. Näin ainakin kaikilla oman kunnan robottitiloilla, joita on toistakymmentä tiedossani.

    • Kv tes

      Lomittaja ruokailee työnohessa,eli näin ollen ruokatauot ovat työaikaa.

      Ps.Onko muissa paikallisyksiköissä noudatettu Melan ohjetta jossa vaaditaan pitämään maatalousyrittäjien vuosilomat kalenterivuoden loppuun mennessä.
      Meidän yksikössä sijaisavut osittain jätetty hoitamatta tämän Melan säännöksen johdosta ja pitämättömät lomat eivät siirry ensivuodelle kuin erittäin painavista syistä johtuen,esim.pitkä sijaisapu.
      Maalaisjärjen käyttö on vieras käsite meidän lomatoimen viranhaltijalle.

      • Savosta päin

        Ei saa siirtää lomia ensivuodelle täälläkään Pohjois-Savossa, tosin et maininnut missä itse olet.

      • tu ilman eväitä meil

        Ei pidä siirtyäkkään. Lomat palvellee parhaiten oikealla rekversillä ja oikean pituisena ja muutenkin.

        Tessin lisäksi on vallitsevaa vakiintunut tapa ja käytäntö.
        Työlainsäännösten periaate on, että edullisinta ehtoa tulkitaan ja aina heikomman osapuolen eduksi. (siis työntekijän)

        Työnatajaa ei lainkaan rangaista vaikka tarjoatte lämpimän aterian lomittajalle.
        Vaikka lihasoppaa. Saattaa hyöty tulla itselle ....kuitenkin.....

        Perätyllässä sai vaan perunasoppaa, teiillä emäntä mäskää sinne lihat ja kaikki.

    • seminologi

      Joo se on noissa kunnan ja valtionkin hommissa semmosta.
      Lomat pidettävä TES ja tasssin sääntöjen mukaan.

      Tavallaan ynnrrettävääkin.

    • 3 Navettaa

      Minulla on 3 navettaa, viimesin robottinavetta - kaikki tyhjillään. En tarvii lomittajaa en seminologia en eläinlääkäriä en karjantarkkailijaa en maitoautoa en lieteurakoitsijaa
      en De Laval kalliita miehiä en ruokinta konsulenttia rehukauppiaasta puhumattakaan.
      Tää on hyvä näin.

      • Jos robottikin

        No onko paljon maksamatonta velkaa noista navetoista?

      • Pankki velallinen
        Jos robottikin kirjoitti:

        No onko paljon maksamatonta velkaa noista navetoista?

        Jäi vähän mutta pankki on enempi velkaa minulle

    • tietämätön

      Paljon maksaa tilalle jos ottaa lomittajan lomansa ajaksi?

      • Noin

        Jos on pieni Mata maksu isännällä ja emännällä (jää siis mitättömälle eläkkeelle) niin
        ei maksa juuri mitään. JOStas on suuri Mata maksu ( jolla sa kohtuullisen eläkkeen)
        niin sama ottaa lomittaja vapailta markkinoilta .Tämä sijaisapu viikkovapaa.
        22 vrk. maatalouslomitus=vuosiloma vapaa maksuista

      • Verotus
        Noin kirjoitti:

        Ottamatta kantaa asiaan, huomautanettä jos lomittaja ruokailee talossa on ravintokulut verotuksessa talolle vähennyskelpoinen meno. Vastaavasti lomittajalle verotettavaa tuloa. Ottakaa huomioon!

    • selma.

      jos anan lomittajalle 2 kuppia kahvia ja leipää voita jajuustoa paljon voin vähentää?

      • lomittaja..

        no vähennäetes se minkä minä laitan työaikaa kun syön ja juon ku joudut sen maksaa sillä lomittaja syö ja juo työnohessa kiitos

    • Hyvällä tahdolla

      Kahdesta lämpimästä ateriasta päivässä saa vasta vähentää, ja ne on syöjän kirjallisesti kuitattava, muuten ei kelpaa verotarkastuksessa. Puuro tai kahvi ei ole lämmin ateria.

    • Hernerokka 123456

      Kannattaa tarjota hernerokkaa 2 viikkoa aamuin illoin

    • tiina emäntä

      Olisi kohtuullista että tilatkustantaisivat itse lomansa niinkuin muutkin ihmiset. Mutta kun kaikki pitää tulla veronmaksajien kukkarosta.

      • osta peili

        tiina o katkera ku ei meinaa enää itte lomittajaa saada ......kannattas olla nöyrä lomittajalle eikö enää lomittaja numero 47 tullu

    • juu juu

      Ei yksi voileipä ja kahvikupillinen aamuisin vaikka sitten navetalle tarjottuna jos ei tahdo sisälle kutsua ole yhtään taloa taloudellisesti kaatanut tai yhtään emäntää tai kotimiestä ylen rasittanut. Kun kyllä emännät ja isäntäväen reissussa ollessa kotiin jäävät kotimiehetkin aamupalan syö jossakin kohtaa aamupäivää niin miksipä ei voisi samalla toimittaa lomittajalle joka kuitenkin on aikaisin aamulla herännyt ja joskus pitkätkin matkat ajanut työpaikalleen johonkin maan korpeen pikkaisen aamupalaa.
      Navetalle voisi muutenkin laittaa sopivaan paikkaan kahvinkeittimen tarvikkeineen ja kenties siihen sivuun varata jotain purtavaa, onhan se itsekin mukava sieltä syödä jos joutuu navetalla viipymään.
      Ei lomittajalle tarvitse hienoa olla, pelkkä ruisleivän kulma ja päälle vähän voita ja juustoa, ehkä makkaraa jne. Joskus laitan lomittajalle munakkaan eli kuumalle pannulle kaadan pari haarukalla kupissa hämmennettyä kananmunaa vesitilkan ja suolaripauksen kanssa ja pannulla vähän käännän. Olipa rasittavaa ja aikaaviepää!

    • halpaa seuraa

      Tarjoan kahvit mielellåni.KivA kun tulee joku käymään tilalla.maksan vaikka palkan että saan puhua jonkun kanssa!

      • Anonyymi

        Samaa mieltä, mukava kun on lomittajia voi vaihtaa ajatuksija, , tuo vaihtelua arkiseen puurtamiseen.

    • Anonyymi

      Lomittajia pitää palvella!!

    • Anonyymi

      En kyllä halua navetassa syödä! Kuivassa toimistotilassa vichypullo ja yksittäispakattu energiakeksi riittää oikein hyvin. Työhaalarit päällä en mene kenenkään kotiin ja haisee ne välivaatteetkin navetalle, vaikka haalarit riisuisikin. Siihen menee aikaakin, jos taloon menee ja riisuu ja pukee työvaatteita edestakaisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1478
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1022
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      755
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      70
      628
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe