Eli puhumme tuttavaperheen pojasta -reilun vuoden ikäinen-, joka on villein näkemämme tapaus. Lapsi ei kauheasti ota kontaktia muihin ihmisiin, ei keskity mihinkään, juoksee, huutaa, huitoo ja repii vain. Emme tiedä, onko lapsella jokin vamma tms, mutta luultavasti ei,koska perhe ei ole asiasta puhunut.
Mietimme siis miten tuollaista lasta tulisi kasvattaa. Heillä äiti sanoo kerran ja kun lapsi ei tästä välitä hän vain istuu alas ja sanoo, ettei voi pojalleen mitään. Isä on vähän samanlainen ja lisäksi hän ei ole oikeastaan koskaan kotona. Eli kyläpaikoissa lapsi jahtaa perheen lemmikkejä, repii pöytäliinat pöydiltä ym. Kotonaan lapsi paiskoo puntaria ja tv:nkin hän on vetänyt lattialle.
Lapsi ei puhu yhtään. Huutaa koko ajan. Ei pysy sekuntiakaan paikoillaan. Tuhoaa ja repii, ei osaa ottaa mitään nätisti ja keskittymiskyky on todellakin nolla.
Riita lähti siita kun perheen anoppi oli antanut lapselle luunapin, mitä minä pidin todella typeränä ratkaisuna. Minusta toisten lapsia ei mennä kurittamaan vaan asia pitäisi esittää vanhemmille. On totta, että lapsen äitiin ei varmastikaan sanominen vaikuttaisi, mutta ekö silloin voi pyytää vieraita vain poistumaan?
Minä ehdotin, että lasta pidettäisiin sylissä (väkisin siis, muuten hän ei siinä pysy) ja hänelle juteltaisiin ja selitettäisinn, että hän pääsee pois, jos on kunnolla. Ja jos lapsi ei käyttäydy, niin uudestaan syliin. No, aika tyhmältä tuo saatttaa kuulostaa, mutta kun lapsi ei tosiaan ota katsekontaktia sekunniksi kauempaa, niin ajattelin, että hänet pitäisi jollain lailla hellästi pakottaa tähä ihmisten maailmaan, jossa on käyttäytymissäännöt yksivuotiaillekin.
Mieheni mielstä lasta ei saa väkisin pitää sylissä, hän sanoo, että lapsi voi saada siitä kammon. Hän ehdottaa, että lapselle annettaisiin aina luunappi ja sanottaisiin ei, kun hän tekee väärin. Että lapsi oppisi yhdistämään riehumisen ja ei-sanan, nyt hän ei sitä tee tai sitten ei vain välitä. Perheen isä ainakin sanoi kerran, että joutui anamaan pojalle luunapin, en tiedä oliko se vain yksi kerta vai onko se toistuvaa. Mieheni mielestä siis fysinen kuritus olisi ainoa, joka tällaiseen lapseen voisi tehota.
Mitäs te sanotte? Meillä on itsellämme saman ikäinen lapsi, joten emme kumpikaan ole kasvattajaneroja. Olisi kiva kuulla mielipiteitä, sillä perhe on tulossa meille kylään ja mietimme sitäkin, että mitä vanhemmille voi sanoa kun lapsi riehuu. Ja voimmeko me talon isäntinä puuttua suoraan lapsen tekemisiin.
Noin. Siinä oli monta kysymystä. Toivottavasti jaksoitte lukea ja osaatte antaa neuvoja ja kertoa mikä lapseen voisi auttaa.
Hauskaa sunnuntaipäivää kaikille palstalaisille! :)
Mietimme siis miten tuollaista lasta tulisi kasvattaa. Heillä äiti sanoo kerran ja kun lapsi ei tästä välitä hän vain istuu alas ja sanoo, ettei voi pojalleen mitään. Isä on vähän samanlainen ja lisäksi hän ei ole oikeastaan koskaan kotona. Eli kyläpaikoissa lapsi jahtaa perheen lemmikkejä, repii pöytäliinat pöydiltä ym. Kotonaan lapsi paiskoo puntaria ja tv:nkin hän on vetänyt lattialle.
Lapsi ei puhu yhtään. Huutaa koko ajan. Ei pysy sekuntiakaan paikoillaan. Tuhoaa ja repii, ei osaa ottaa mitään nätisti ja keskittymiskyky on todellakin nolla.
Riita lähti siita kun perheen anoppi oli antanut lapselle luunapin, mitä minä pidin todella typeränä ratkaisuna. Minusta toisten lapsia ei mennä kurittamaan vaan asia pitäisi esittää vanhemmille. On totta, että lapsen äitiin ei varmastikaan sanominen vaikuttaisi, mutta ekö silloin voi pyytää vieraita vain poistumaan?
Minä ehdotin, että lasta pidettäisiin sylissä (väkisin siis, muuten hän ei siinä pysy) ja hänelle juteltaisiin ja selitettäisinn, että hän pääsee pois, jos on kunnolla. Ja jos lapsi ei käyttäydy, niin uudestaan syliin. No, aika tyhmältä tuo saatttaa kuulostaa, mutta kun lapsi ei tosiaan ota katsekontaktia sekunniksi kauempaa, niin ajattelin, että hänet pitäisi jollain lailla hellästi pakottaa tähä ihmisten maailmaan, jossa on käyttäytymissäännöt yksivuotiaillekin.
Mieheni mielstä lasta ei saa väkisin pitää sylissä, hän sanoo, että lapsi voi saada siitä kammon. Hän ehdottaa, että lapselle annettaisiin aina luunappi ja sanottaisiin ei, kun hän tekee väärin. Että lapsi oppisi yhdistämään riehumisen ja ei-sanan, nyt hän ei sitä tee tai sitten ei vain välitä. Perheen isä ainakin sanoi kerran, että joutui anamaan pojalle luunapin, en tiedä oliko se vain yksi kerta vai onko se toistuvaa. Mieheni mielestä siis fysinen kuritus olisi ainoa, joka tällaiseen lapseen voisi tehota.
Mitäs te sanotte? Meillä on itsellämme saman ikäinen lapsi, joten emme kumpikaan ole kasvattajaneroja. Olisi kiva kuulla mielipiteitä, sillä perhe on tulossa meille kylään ja mietimme sitäkin, että mitä vanhemmille voi sanoa kun lapsi riehuu. Ja voimmeko me talon isäntinä puuttua suoraan lapsen tekemisiin.
Noin. Siinä oli monta kysymystä. Toivottavasti jaksoitte lukea ja osaatte antaa neuvoja ja kertoa mikä lapseen voisi auttaa.
Hauskaa sunnuntaipäivää kaikille palstalaisille! :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lapselle on selvästi annettu valta perheessä. Tuntuu uskomattomalta, että aikaihminen voi sanoa, ettei pärjää vuoden vanhalle lapselle. Kyllä tuon ikäiselle pärjää, ihan taatusti, ja jos ei nyt aloita, niin lirissä ovat vanhemmat sitten, kun lapsi on isompi. Äidiltä näyttää puuttuvan täysin johdonmukaisuus. Jos lapselta kielletään jotakin, niin täytyy myös vahtia, että hän noudattaa kieltoa. Pelkkä 'ei' ei ole yhtään mitään, jos lapsen sen jälkeen kuitenkin annetaan riehua. Ei siihen tukkapöllyjä ja luunappeja tarvita. Riittävän usein ei, ja lapsi pois kielletystä paikasta tai teosta. Tarpeen mukaan tekisin juuri niin kuin sinä: lapsi tiukasti syliin, niin kauan, että hän rauhoittuu ja tarvittaessa taas uudestaan. Siitä ei mitään kammoa tule. Sen sijaan usein toistuvat luunapit ja pöllytykset eivät tuota kyllä mitään tulosta. Hetkellinen apu niistä voi olla, mutta pidemmän päälle voivat vain aiheuttaa enemmän uhmaa. Ja vieras ei missään nimessä saa mennä lasta fyysisesti kurittamaan, ei edes anoppi. Minä en kyllä kannata fyysistä kuritusta missään muodossa. Jos lapsi on ylivilkas tai jos hänellä on tarkkaavaisuushäiriö, niin ei luunapit silti ole oikea kasvatuskeino.
Teillä kotona te vanhemmat päätätte rajat ja säännöt ja niitä on myös vieraitten lapsineen noudatettava. Sinä saat kieltää vierasta lasta, jos vanhemmat eivät sitä itse tajua. Ymmärrän kyllä, että tilanne on hankala. Tosiaan, jos vanhemmat eivät tajua, miten saa käyttäytyä, niin miten saa pikkulapsen tajuamaan? No, joka tapauksessa, luunappeja et saa mennä antamaan, mutta kieltää saat ja lapsen saat myös nostaa pois paikasta, missä hän tekee pahojaan. Pidä vaikka sylissä: ehkä vanhemmatkin tajuavat sitten, mistä on kyse.
Minä sain kerran pitkäksi aikaa tuttavaperheen "vihat" niskoilleni, kun jouduin kotonani komentamaan heidän huonosti käyttäytyvää lastaan. Lapsen mielestä kahvipöydässä olivat keksit vain häntä varten, sohvat ja sängyt olivat hyppimistä varten, kissan häntä vetämistä varten, jalkapalloa olisi pitänyt saada sisällä pelata. Kyllä hän minua totteli, mutta vanhemmat eivät tehneet mitään. Lapsen olisi heidän mielestään pitänyt saada olla kuin kotonaan. Voi olla, että vaikea kyläily on sinulle tulossa, mutta pidä kiinni omista periaatteistasi. Mitä oma lapsesi mahtaisi ajatella, jos vieras lapsi saisi riehua ja hän ei?
Meillä ei ole yksikään lapsi ollut noin villi kuin sinun tuttavasi lapsi. Jokainen on tietysti rajojaan koetellut, niin kuin asiaan kuuluu. Vaatii kyllä sitkeyttä ja johdonmukaisuutta, että lapset saadaan tajuamaan, miten eletään. Ilman fyysistä kuritusta olemme selvinneet, vaikka joskus on meinannut käämit palaa. Välillä on täytynyt kymmeneen laskea, mutta kyllä sitkeys ja rauhallisuus on sitten palkittu. Lapsemme ovat hyvin käyttäytyviä. Yhden kanssa jouduimme tosi usein käyttämään tuota sylihoitoa. Nyt hän on jo lukiolainen, pärjää hyvin koulussa ja on kaikin puolin mukava nuorimies.