ilkeys

Mikä siinä on, että skorpparit ovat usein niin julmia ja ilkeitä? Minkään muun merkin kohdalla en ole törmännyt näin ilmeiseen huomioon. Kaikki pitää aina saada itselle heti ja nyt, tai aletaan huutamaan. Selkien takana juoruillaan, ja kaikessa on aina oma lehmä ojassa.
324257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Olet varmaan lukenutkin jo astro-opuksista että skorpionien omat planeetat pluto ja mars eivät ole mitään pehmoplaneettoja. Kuolemaa, sotaa ja väkivaltaa. Voihan sitä ajalla sen niinkin, että jos on joutunut syntymään sotatantereella, niin on saattanut tuo diplomatia puoli jäädä aika kehittymättömäksi.

Skorpionin luonteeseen kuuluu sellainen epäileminen ja skeptisyys. Monessa dekkarihahmossa on skorpionia, esim Raymond Chandlerin Philip Marlow:ssa.

Skorpionin ilkeyden toinen puoli on armoton oikeuden ja totuuden etsiminen. Paskamaisinkin skorppari haluaa olla totuuden puolella. Ja kuka meistä oikein voi sanoa, mikä on totta? Totuuksia on niin paljon kuin niiden etsijöitäkin.

Toisaalta skorpionissa on paljon hyviä puolia, kuten rohkeus, uskollisuus (kyllä!!) ja mieletön voima. Kun hätä on suurin, niin skorpionin voimaan voi luottaa.

Ilkeyteen kannattaa vastata samalla mitalla ja tehdä selväksi skorpionille, että "täältä pesee". Kyllä ne säännöt tietää, ja monet kokeilevat aina ihmisiä, ennen kuin pystyvät luottamaan niihin (jos luottavat silloinkaan). Eli ilkeän kuoren alla on kyllä paljon hyvää ja arvokasta, mistä muut merkit voisivat ottaa mallia.

Äänestä
  • >Skorpionin ilkeyden toinen puoli on armoton oikeuden ja totuuden etsiminen. Paskamaisinkin skorppari haluaa olla totuuden puolella. Ja kuka meistä oikein voi sanoa, mikä on totta? Totuuksia on niin paljon kuin niiden etsijöitäkin.

    Minulla on Kuu Skorpionissa (ja Neptunuskin yhtymässä siihen), ja olen monta kertaa ihmetellyt että miksi en vaan osaa pitää turpaani kiinni. Kun kuitenkin joutuu aina kärsimään siitä että piti saada sanotuksi se ja se ja se. Mutta. Niinhän se tosiaan on, että mielestäni olen totuuden asialla. Jos koen jonkin mielestäni huutavan vääryyden, niin tottakai minä yritän sitä oikaista.

    Ärsyttävää on katsella esim. elokuvia tai sarjoja telkusta, joissa jahdataan ja kiusataan ylenmäärin jotain ihmistä, eikä asiaa saada millään oikaistuksi. Raiskauksen sisältäviä elokuvia sitten yritänkin välttää parhaani mukaan... Ja onko se ihme, kun Skorpioni minulla hallitsee tunnepuoltani? Haluaisin välillä kostaa kaikille maailman kusipäille kaiken mitä he ikinä ovat tehneet pahaa ihmisille...

    Äänestä

en mä ainakaa oo mitenkää ilkee...mä oon ite nii ääliö ettei oo varaa olla... ;)

Äänestä
  • ja pah...oon lievästi erimieltä siitä että skorpionien pinnan alla ei ois mitään esimerkillistä.
    Jos nyt puhun esmi. itestäni että mitä hyviä puolia miussa on tään kovan ja melko kylmän kuoren alla...joka on oikeestaan vaan suojana ettei kukaan pystys satuttamaan.
    Skorpionit ei usein oo ollenkaan niin kylmii ja ilkeitä ku mitä ne ulospäin näyttäs olevan...
    mie ainakkii oon tosi herkkä,hyväsydäminen,oikeudenmukainen,luotettava,rehellinen,avoin,hyvä ihmistuntija,erittäin tunteellinen,rakastuessaan annan vain parastani,voimakas,h-tajunen,hauska jne....
    toi voi kuulostaa itsekehuskelulta mut noi kaikki on totta.
    Mie oon ilkee usein sillon jos miulle ekaks sanotaan pahasti tai minnuu on verisesti loukattu...sillon tulee aiwan varmasti samalla mitalla takasin...En voi sietää valehtelua...varsinkaan epäoikeudenmukasuutta...oon aina sorrettujen puolella...Ja miun vitsit saattaa usein olla oudon ilkeitä tai semmosia,mut jotkut tajuaa miun huumorinkkii tajun...ja se et ne jotkut tietää miun heittävän semmosta ilkeetä läppää, ei uskalla useimmiten tulla morkkaamaan tai aukomaan päätään.
    Mie oon ulkokuoreltani viileen rauhallinen. Mutta sitten ku oon onnellinen ei minnuu pysäytä mikään. Oon iloinen koko ajan...hymyilen jatkuvasti...hymy ei laannu vaikka joku sanos pahasti. Skorpionit on loistoystäviä kuhan se ystävä vaan on semmonen johon skorpioni ite luottaa...sillä jos skorppari ei luota tähän ystävään niin ei se kerro sille välttämättä plajo mitään salaisuuksiakaan enää ku tietää ettei ne pysy...ja saattaa ite ruveta myö epäluottamuksessa JOSKUS puhumaan seläntakana.
    Skorpionit puhuu suoraan ja rehellisesti.
    skorponeissa on yks hyvä puoli se et ne näkee helposti ihmisten läpi...silleen et jos ihminen näyttää kovikselta tai pahikselta niin skorpioni voi nähä suoraan sen tyypin sydämeen et millanen se oikeesti on sisimmässään..Siten siis hyvä ihmistuntija...mut eiköhän tuossa jo noita hyviä puolia...ja kuten näkyy skorpionit puolustaa itteään...ja nyt annoin hyvät perusteet millasii sitä voidaan olla...ottakaan opiks...

    Äänestä

  • *Amorangel* kirjoitti:

    ja pah...oon lievästi erimieltä siitä että skorpionien pinnan alla ei ois mitään esimerkillistä.

    "Skorpionit puhuu suoraan ja rehellisesti." Ei taatusti puhu. Mun "bestis" oli skorppari ja haukkui mua selän takana miehelleen ties kuin kauan. (Eikä mulla ole edelleenkään hajuakaan miksi.) Sit muijalla ei ollu edes munaa sanoa asioita mulle suoraan, vaan pisti miehensä siihen tilanteeseen, että se raukka ei enää kestäny ja alkoi haukkua mua skorpparin sijaan.

    Enää en ole missään tekemisissä skorppareitten kanssa, olette kaikki TEESKENTELIJÖITÄ JA SELKÄÄNPUUKOTTAJIA. Pysykää vaan kaukana musta.

    Äänestä

  • mrr.... kirjoitti:

    muahahahahahahhaha LAPSELLISTA...

    1Äänestä

    jotkut skorpparit tosiaan on tuollaisia tosi iljettäviä! mutta on muitakin samanlaisia ihmisiä jotka ovat erimerkkisiä, joten kaikille horoskooppi ei puhu totta. eivät kaikki skorpparit tosiaankaan ole noin ilkeitä. jotkut vain joilla on todella huono menneisyys tai jotaa muuta ongelmaa päänsä sisällä. eivät kaikki skorpparitkaan ole samanlaisia, kaikki ovat erilaisia persoonia joissa on samoja piirteitä

    Äänestä

ei ne luota keneenkään ja olettaa ettei muutkaan luota niihin

Äänestä

Me ollaan kaikki todella omia luonteita ja erilaisia. olen tekemississä tosi monien merkkien kanssa enkä voi yleistää ketään.
Mulla on tapana sanoa suoraan se mikä ehkä voi mieltä painaa mutta olen lojaali ystävä ja todella nauravainen.
selkään voi todella puukottaa mutta siihen ei tarvita skorpparia....

Äänestä

OLEMME AIKAMOISEJA BITCHEJÄ!

Äänestä

Minulla on skorpiooni kaksoset.(tyttö ja poika)Puhumaan heidän opittuaan olin varuillani ihmisten keskuudessa heidän kans(pojan varsinkin)koskaan ei tiennyt mitä ilkeyksiä,pistelijäisiä huomautuksia suustansa päästelee ventovieraille ihmisille.Itse olen vaaka.Selitin,kun ruuneperi miksei saa sanoa ilkeitä huomautuksia ihmisille.Hän halusi säväyttä ja herättää huomiota omituisilla jutuillansa.On nyttemmin opastuksellani oppinut herättämään huomiota posiitiivisillakin heitoilla!

Äänestä

Ei me sille mitään itse voida.Miksi neitsyt on niin pikkujäkättäjä,ei voi tietää.

Äänestä
  • ei neisyet ole nipottajia... tai ehkä vähän mutta ihan aiheesta!!

    Äänestä

Heh, tämä on ydinenergiaa ;-)
Yksilöstä riippuu onko kyseessä pommi vaiko voimalaitos..

Äänestä

älä astu skorpioonin jaloille, astun varmasti takasin..! ei nii missää mieles, älä puhu paskaa niin selän takana ku tuu vttuilee päin kasvoja.. oon ihmisystävällinen, toooosi pitkälti, en arvostele ihmisiä niin ulkonäön, kuin muutenkaan ensivaikutelman perusteella.. mut auta armias jos kuulen et miuston puhuttu paskaa tai muuten vaan astuttu minun areenalle, tosissaan. siitä alkaa se josta skorpionit tunnetaan, kylmyys, vittumaisuus, "feidaus"..

(/kirjotusvirheitä näyttäs olevan ainakin 100, pistetään väsymyksen piikkiin, ja lauserakenteetkin on vähän mitä on.. mut toivottavasti tosta joku jotaki irti saa:) )
mut ainakin minun kohdalla tää on täysin sitä, et ite en tee IKINÄ sitä aloitetta "sotaan", vaan pyrin ymmärtää ja "RAKASTAA" kaikkia..

uskon et hyvinkään moni skorpioni ei tietosesti oo
ilman syytä vittumainen, se on vaa sitä (minulla ainki) et aina vaa ei satu sille päälle et yrittäs miellyttää kaikkia ihmisiä, ja moni voi tavallaan ottaa sen loukkauksena.. kavereilta saan aina kuulla kuinka vittumainen välistä osaan olla, noh, se on tietty osa luonnetta, ei skorpionien, vaan minun luonnetta. tavallaan osoittaa ihmisille et välittää niistä, kun piikittelee. (vähä niinku pikkune poikalapsi kiusaa tyttööö johon on ihastunu)

skorpionit on tässä myös vahvoja, en tunne et kukaa ihminen pystys minuu sanasodassa pussittamaan.. (tästä oon myös ylpee) en sit tiedä toisista skorpioneista, ei niiden kaa oo ikinä mitää riitoja (??).. skorpionit tulee hyvin toimeen keskenään, eikä jutut tuu ikinä loppumaan kesken, kaikki skorpionit on niin erilaisia.

juoruiluu en harrasta ikinä, ku pistän, pistän suoraan silmään, face to face.. se on parasta, paras tapa KOSTAA. kuinka kornilta se ikinä kuulostaakaan, skorpionit eivät osaa antaa asioiden olla, se on vaan niin helppoa piikittää takasin..

ja mikä tää OMA LEHMÄ OJASSA juttu on..? ei oma ei , vaan kaikkien yhteinen lehmä jotka asuu skorpioonien valtapiiris. kaverit, läheiset.
skorpiooni puolustaa omiaan, itteensä myös tietty.

Kaikki saatava itselleen heti? no ton kyl tunnustan itsestäni, malttii ei löydy joka asiaan, mut huutaa/riehuu en ala.

Äänestä
  • Ilkeimmät ja huonosti käyttäytyvimmät ihmiset jotka olen tavannut ovat olleet skorpioneja. siinä huomaa että skorpioni ei todellakaan osaa käyttäytyä seurassa (jaa, onko se sitten sitä ettei hän halua miellyttää?) Silti mielestäni on osattava käyttäytyä vaikka vituttaisikin.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Ilkeimmät ja huonosti käyttäytyvimmät ihmiset jotka olen tavannut ovat olleet skorpioneja. siinä huomaa että skorpioni ei todellakaan osaa käyttäytyä seurassa (jaa, onko se sitten sitä ettei hän halua miellyttää?) Silti mielestäni on osattava käyttäytyä vaikka vituttaisikin.

    Nyt olet tainnut olla vika paikassa vika aikaan.

    Äänestä

  • Oletko ihan varma, että et arvostele ihmisiä ulkonäön tai ensivaikutelman perusteella???

    Oma kokemukseni on, että skorpionit ovat niin epäileväisiä, että uskovat mielummin ensin ihmisestä pahaa kuin hyvää. Sitä en väitä, etteikö olisi ihan hyväkin -ainakin välillä- suhtautua asioihin kriittisesti.

    Väitän siis, että aika monessa skorpionissa asuu ennakkoluuloisuuden siemen ihmisiä ja asioita kohtaan. Ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan -periaate ei sovi skorpioniin.

    Äänestä

  • ritu kirjoitti:

    Oletko ihan varma, että et arvostele ihmisiä ulkonäön tai ensivaikutelman perusteella???

    Oma kokemukseni on, että skorpionit ovat niin epäileväisiä, että uskovat mielummin ensin ihmisestä pahaa kuin hyvää. Sitä en väitä, etteikö olisi ihan hyväkin -ainakin välillä- suhtautua asioihin kriittisesti.

    Väitän siis, että aika monessa skorpionissa asuu ennakkoluuloisuuden siemen ihmisiä ja asioita kohtaan. Ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan -periaate ei sovi skorpioniin.

    "Oma kokemukseni on, että skorpionit ovat niin epäileväisiä, että uskovat mielummin ensin ihmisestä pahaa kuin hyvää."

    Ihmiset on ihmisiä: KAIKILLA ON heikkoutensa ja vahvuutensa - se on skorpionille selvä asia, ja sitä kiinnostaa minkälaisista asioista kenenkin kohdalla on kyse. Eikö niiden tunteminen ole edellytys sille että voin OIKEASTI hyväksyä sinut heikkouksinesi ja arvostaa vahvuuksiasi?

    Se että muillakin ihmisillä on vähemmän loistokkaat puolensa on yksinkertainen totuus - ei maailmanloppu, vaan piste josta lähdetään.

    Äänestä

  • ScorpioFemale kirjoitti:

    Nyt olet tainnut olla vika paikassa vika aikaan.

    Voipi olla. Ystäväni mies (skorpioni) ystäväni juhlissa makaa sohvalla eikä puhu kellekkään mitään, näin tapahtuu usein. Mies myös haukkuu ystävääni muille mikä todella saa ystäväni nolostumaan, mies huomauttelee ystäväni painosta isossa seurueessa ja saa raivokohtauksia esim. ravintolassa jolloin kaikki ihmiset kääntyvät häntä katsomaan. samainen mies huusi kerran myös minulle pyytäessäni häntä rauhoittumaan ravintolassa; haukkui silloin ystävääni kusipää huoraksi (huom. omaa avovaimoaan joka on kiltein tapaamani ihminen). Toinen skorpioni mies taas tönii julkisilla paikoilla eteen tulevia ihmisiä ja haukkuu nämä paskapäiksi, en kehtaa hänen kanssaan liikkua lainkaan.

    Äänestä

  • juup kirjoitti:

    "Oma kokemukseni on, että skorpionit ovat niin epäileväisiä, että uskovat mielummin ensin ihmisestä pahaa kuin hyvää."

    Ihmiset on ihmisiä: KAIKILLA ON heikkoutensa ja vahvuutensa - se on skorpionille selvä asia, ja sitä kiinnostaa minkälaisista asioista kenenkin kohdalla on kyse. Eikö niiden tunteminen ole edellytys sille että voin OIKEASTI hyväksyä sinut heikkouksinesi ja arvostaa vahvuuksiasi?

    Se että muillakin ihmisillä on vähemmän loistokkaat puolensa on yksinkertainen totuus - ei maailmanloppu, vaan piste josta lähdetään.

    Totta horiset - voisin antaa 10 pistettä ja papukaijamerkin tuosta vastauksestasi. Se oli todella aitoa skorpionia :-)

    Kiinnostaisi tietää, että jos kerran haluatte tietää toisesta ihmisestä KAIKEN (siis hyvät ja huonot puolet), niin mitä teille jää loppujen lopuksi käteen tuosta analyysistä??
    Kun olet analyysisi tehnyt ja löytänyt jostain ihmisestä esim. 30 rosenttia paskaa ja 40 rossaa hyvää ja loppu 30 pinnaa on jotain siltä väliltä, niin so what?

    Ja mistä sen tietää, arvostaako joku esim. mua kokonaisuutena, vaiko vain jonkun vähemmän jalon motiivin vuoksi? Esim. mulla saattaa olla isot bosat, mutta hirveästi reikiä hampaissa.

    Ja mitä jos esim jonkun ihmisen huono puoli olisi esim. kevytkenkäisyys? Olisiko arvio erilainen, jos tuo syntinen jätesäkki olisi a) puolisosi b) kaverisi c) sukulaisesi?? Edelleenkö hyväksyisit hänet?

    Jaa oikein papukaijamerkkiä tarjotaan? okei, kiitos :)

    "Kiinnostaisi tietää, että jos kerran haluatte tietää toisesta ihmisestä KAIKEN (siis hyvät ja huonot puolet), niin mitä teille jää loppujen lopuksi käteen tuosta analyysistä??

    Kun se on riittävän tarkka ja kattava, alkaa sanojesi ja tekojesi varsinainen merkitys paljastua - motiivi, se mikä sinua ohjaa ja repii eteenpäin. Eli pitkälti on kyse henkisen "yhteensopivuuden" selvittämisestä, siitä onko toivoa todellisesta kaksisuuntaisesta kommunikaatiosta..

    "Ja mistä sen tietää, arvostaako joku esim. mua kokonaisuutena, vaiko vain jonkun vähemmän jalon motiivin vuoksi? Esim. mulla saattaa olla isot bosat, mutta hirveästi reikiä hampaissa."

    :-) Tiedät sen ilman muuta jos mainittu "kommunikaatio" pelaa (mistä siis sanat muodostaa vain pienen osasen).

    "Ja mitä jos esim jonkun ihmisen huono puoli olisi esim. kevytkenkäisyys? Olisiko arvio erilainen, jos tuo syntinen jätesäkki olisi a) puolisosi b) kaverisi c) sukulaisesi?? Edelleenkö hyväksyisit hänet?"

    a) yksi tarkoitus kaikessa selvittelyssä on että tätä tilannetta ei syntyisi
    b & c) noh, näille ei voi välttää antamasta huomaamatonta pakkohoitoa, ihan vähäsen..

    Ei arvio siitä muutu, suhtautuminen kylläkin (pyrkimyksenä minimoida vauriot molemmin puolin).
    Siis, voin HYVÄKSYÄ alligaattorin terävät hampaat, jopa ihaillakin niitä, mutta ei mun tarvi väkisin päätäni sen kitaan tunkea - kulkekoon omia teitään ja minä omiani ;-)

    Ok, kiitos 'juup' selvityksestäsi.

    Skorpioni on siis eräänlainen dekkarihahmo,kuten olen aiemminkin ounastellut - se hakee ihmisten todellista sisintä, ja kuten itsekin totesit, ihmisen syvempiä motiiveja.

    Tottakai sen tuntee, kun kommunikaatio skorpionin kanssa pelaa, mutta joskus kritisoin skorpionin hillitöntä niuhoilua ja epäluuloisuutta. Toisaalta yleistäminen on aina syvältä, mutta näin nyt kuitenkin haluan yleistää.

    Asian toinen puoli on, että skorpionit kyllä pyrkivät äärimmäisen terävään analyysiin, mitä ihailen suuresti, eivätkä halua tehdä siinä (analyysissään) niin kuin missään muussakaan duunissaan virheitä.( Useimmat tietämäni skorpionit ovat perfektionisteja kaikessa mihin ryhtyvät, eräänlaista niuhotusta sekin)

    Tästä kaikesta seuraa, että kun skorpioni antaa noottia, niin siinä voi jonkun aikaa tuntua siltä että olisi tippunut jättiläismäiseen nokkospuskan syleiltäväksi. Että hieman kirpaisee, mutta kärsimyshän kaunistaa.... :-)

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Ilkeimmät ja huonosti käyttäytyvimmät ihmiset jotka olen tavannut ovat olleet skorpioneja. siinä huomaa että skorpioni ei todellakaan osaa käyttäytyä seurassa (jaa, onko se sitten sitä ettei hän halua miellyttää?) Silti mielestäni on osattava käyttäytyä vaikka vituttaisikin.

    Jos skorpparit käyttäytyy huonosti niin he ovat tyystin väärässä seurassa ja itse en tykkää elvistellä sellaisessa seurassa jossa on tekopyhiä lässyttäjiä yök.

    Äänestä

Mikas se on Hannen oma horoskooppi-merkki ? hehehe
Mutta asiaan, ei skorpparit tuollaisia ole kuin annoit ymmartaa. Me olemme kaikkien kavereita ja paskan jauhaminen kun ei sovi meidan tapoihimme.

Meista joko pidetaan tai ei. Omalla kohdallani, kun olin nuorempi niin en omannut manipulointi taitoja, mutta nyt osaan manipuloida ja saada asiat eduksi. Eli nuorempana minuun oli vaikea saada kontaktia esim: tyokaverit jne, mutta nykyaan olen tyopaikan paras tyontekija ja kaikki tykkavat minusta.

Ja, olen rehellinen, hauska, diplomaattinen, sanavalmis, vastuuntuntoinen jne. Ja koskaan en ole aloittanut riitaa vaan toiminut sovittelijana hyvin monessa tapauksessa. Ja jos suutun niin aivan varmasti esitan asiani kasvotusten enka selan takana, nimittain mina inhoan kaikenlaista paskanjauhamista. Asioista taytyy puhua niiden oikeilla nimilla.

Äänestä

Itse skorpparina voin sanoa että paremminki haluan usein väitellä,joka sitten saattaa useita ärsyttää.mutta en voi sanoa itseäni ihan kauhean ilkeäksi ainakaan....kai se riippuu persoonastakin,ei voi yleistää.

Äänestä

Mä olen skorppioni,mutta en ole ilkeä.Osaan kyllä piikin pistää,jos joku on minulle epärehellinen tai muuten kiero.Olen rauhallinen ja aika hiljainen,mutta jos joudun sanomaan,niin asia tulee kyllä kerralla selväksi.

Äänestä

Itse skorpionina olen saanut kyllä kuulla minkälainen olen. Vanhempani usein sanovat minua töykeäksi kun kotiimme tulee vieraita. En tee sitä tahallani, en vain useinkaan jaksa keskustella tyhjän päiväisestä paskasta jos en ole sillä tuulella vaan mieluummin linnottaudun huoneeseeni lukemaan, kuuntelemaan musiikkia. Tunteet ovat ehdottomasti ne jotka elämääni ohjaavat, eikä se ole aina todellakaan hyvä juttu.
Lapsena olin aika piikikäs, ilkeä joskus. Sillon ei ollut pahemmin kavereita, ja nykyäänkin on vain pari hyvin läheistä. Small talkkia kuitenkin osaan heittää, etten ole tuppisuu uusien ihmisten seurassa..mutta varuillani olen. Juuri tulit tuosta ensin hutkitaan ja sitten tutkitaan mieleen..että yleensä vain ajattelin uusista ihmisistä että niillä on pahaa mielessä kun ottavat yhteyttä kontaktia, mikä on kovin usein osoittautunut täysin vääräksi kuvitelmaksi. Myös mustasukkaisuus on kovin vahva osa minua..mikä olisi erittäin mukava saada pois..se rassaa aivan liikaa. Pitäisi oppia luottamaan, muttei pysty jos on kerran petetty siitä en koskaan toivu..vaan vien sen epävarmuuden seuraavaankin suhteeseeni..
Mutta lojaali olen..suojelen tärkeimpiä ihmisiä vaikka hengelläni. Ja fyysistä tappeluista en välitä, mutta verbaalisista kyllä..ne on aivan ihania kun näkee toisen vajoavan maan alle;)

Äänestä

Tämä ei ole läheskään totta. Voi olla että joillakin se tosiaan on noin, mutta minulla itselleni no aina sanottu että olen todella kiltti, liiakseenkin.

Äänestä

Skorpioni kun jättää kumppaninsa, niin kaikki on saatava. Vaikka jätetty ei saisi mitään muuta kuin vaatteet päälleen niin tavarathan ovat skorpionille tärkeimpiä.

Äänestä
  • Mulla kun meni sukset ristiin emännän kanssa, niin en ottanu muuta kun vaatteet mukaan. Helpompi oli alottaa alusta tyhjältä pöydältä.

    Äänestä

  • Skorpio kirjoitti:

    Mulla kun meni sukset ristiin emännän kanssa, niin en ottanu muuta kun vaatteet mukaan. Helpompi oli alottaa alusta tyhjältä pöydältä.

    erottu on ja useesti eri avoliitoista mutta yleensä en ota kuin omani jos niitäkään, aihoastaan jos kundi on täys pelle, silloin vien osan ihan piruuttaan, mutta en koskaan kaikkea. kun muutan noin vain muuten asuntoa vaikka maasta toiseen, jätän huonekaluni naapurin kaverille ihan ilmaiseksi.
    kaverit on aina tottuneet ssaamaan multa vaatteita for free. nautin siitä että muilla on hyvä olla.
    lapsena olin superkiltti, teininä tosi vaikea rajojenkokeilija ja tuppisuus. alta parikymmisenä snobi ja nyt omaan vahvat analyyttiset milipiteet, olen loistava työntekijä, diplomaattinen oikeudenmukaisuudenpuolustaja. ja jälleen vähän turhan kiltti vahvan ulkokuoreni sisällä.
    ajan aina heikompien oikeuksia ja jos läheistäni haavoitetaan, olen aina puolustamassa loppuun asti.
    riidoissa olen usein sovittelijana. jos joudun jonkun ääliön kanssa sanaharkkaan tämän aloitteesta, verbaalinen lahjakkuuteni useinmiten lamaannuttaa vastustajan, mutta sitä aiemmin kokeenut harvoin sitä uskoo koska ulkomuotoni ei anna sitä ymmärtää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hanne kirjoitti:

Mikä siinä on, että skorpparit ovat usein niin julmia ja ilkeitä? Minkään muun merkin kohdalla en ole törmännyt näin ilmeiseen huomioon. Kaikki pitää aina saada itselle heti ja nyt, tai aletaan huutamaan. Selkien takana juoruillaan, ja kaikessa on aina oma lehmä ojassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu