Ahdistuneisuushäiriö ja työ

Suorittaja

Hei, kiinnostaisi kuulla teidän muiden kommentteja ja kokemuksia ahdistuneisuushäiriöstä ja työssä käymisestä. Millaisessa työssä olette, miten olette siitä selvinneet vai oletteko, käytättekö lääkitystä (millaista, millä annoksilla). Itse olen asiantuntijatehtävissä, työ on itsenäistä, mutta sosiaalista. Haasteensa tässä on, kun vaatii itseltään niin paljon. Asiat jää kiertämään päähän, vaikka kuinka hyvin olisi suoriutunut. Itsessä näkee aina jotain vikaa. Häpeän tunne on melkein vakio.

16

1370

    Vastaukset

    • Usko Jumalaan se on pelastus.Ahdistuneisuus loppuu ja saat uuden elämän

      • Haista pitkä vee!


      • Ei auta Jumala ahdistunutta! Vituttaa lukea tommosta pas.....................Älä vain mene sanomaan ahdistuneelle päin naamaa, että Jeesus parantaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


    • Se on hyvä, jos sulle on käynyt niin, mutta mulle uskoon tuleminen ei taida olla ajankohtainen asia...

      • Minulla työ on vähentänyt ahdistusta huomattavasti. Olen toiminut eri aloilla ja eri ammateissa, nykyisin toimin asiantuntijatehtävissä minäkin eli ehkä samantyyppisisissä kuin sinä.

        Minä otan työ aika löysin rantein eikä työt kierrä haittaavasti päässä. Jostkut työt menevät yli hilseen, muttei se ahdistuksesta johdu, olen vain niin tyhmä, mutten stressaa sillä itseäni. Pomo siitä joskus stressaa, mutta on alkanut tuntemaan minut.

        Minulla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö ja adhd, joista viimeisin todettiin vasta joitain vuosia sitten. ADHD:llä on ollut vaikutusta ahdistuksen syntyyn ja kroonistumiseen, mutta eihän vuosikymmeniä sitten sellaisia tajuttu. Siksipä terapioista ei pahemmin hyötyä ole ollut.

        Arvelen, että muukin mielekäs tekeminen kuin työ vähentää ahdistusta. Työssä on vain se hyvä puoli, että siitä saa kaiken lisäksi palkkaa. Toki työn täytyy olla jotakuinkin mielekästä ja työyhteisön täysjärkinen.


    • Itse en ole vielä oman alani työtehtävissä mutta odotan sitä jo kauhunsekaisin tuntein. Opiskelen tällä hetkellä korkeakoulussa juuri asiantutijatehtäviin. Aikaisemmin suoritin tämän alan perustutkinnon ja hain sitten jatkokoulutukseen. Olenkin tässä miettinyt perimmäistä syytä. Opiskelenko edelleen sen takia että pystyin täten siirtämään työelämään siirtymistä vai oliko syy se jonka olen sanonut muille eli varmempi työnsaatimahdollisuus ja tietenkin paljon parempi palkka. Vai onko sitten perimmäinen syy molemmissa. Ennen tätä alaa jota nyt opiskelen palloilin muutamassa muussa opinahjossa. Olin ns. sekaisin siitä mitä haluan elämälläni tehdä. Harjoittelut koin aina hyvin ahdistaviksi ja opinnot päättyivätkin aina harjoitteluihin kun pelkäsin liikaa mokaavani. Nykyisen alani perusopintojen harjoittelun sain kuitenkin suoritettua. Onnistusin saamaan sellaisen työharjoittelupaikan jossa oli aivan ihana ihminen jonka kanssa työskentelin.

      Mulla on myös tapana pyörittää asioita mielessäni ja maalata piruja seinille. Pelkään liikaa tehdä virheitä ja tietty tämän pelon takana on se häpeän tunne. Häpeän monia muitakin asioita mutta työssä se on ollut aina rajoittava tekijä. Vaadin tämän takia itseltäni aina parasta mahdollista suoritusta, ja virheiden teko ahdistaa sillä kehittelen niistä mielessäni katastrofeja.

      Olen myös miettinyt että olisiko sittenkin pitänyt vai mennä siivouslinjalle?? Siivoustyö on kuitenkin helppoa ja siinä ei nyt voi pahasti mokata ellei siivoa sairaaloita yms. Mutta ahdistuneisuushäiriöstä riippumatta olen aina ollut kunnianhimoinen. Ajattelen kuitenkin niin että omat älylliset lahjani menevät hukkaan mopinvarressa kun voisin tehdä paljon kehittävämpää työtä ja ansaita hyvin.

      Ahdistuneisuus häiriö tosiaan pilaa elämääni, mutta sen ansiosta osaan kuitenkin olla hyvä ihminen muille.

      • Minulla ei ole koskaan ollut mitään "omaa alaa", vaan olen opetellut kaikki tehtävät käytännön kautta.

        Opinnot meni ihan hukkaan ja kaikki vuodet, jotka kävin koulua. En ymmärtänyt mistään mitään enkä jaksanut keskittyä. harmittaa jälkikäteen, että en itse ymmärtänyt. Ja ihmettelen, ettei kukaan ulkopuolinen tajunnut tilannettani ja ohjannut elämääni edes vähän.

        Kerroin tämän vain rohkaistakseni siihen, että ne asiantuntijatehtävät voi opetella sitten tölissä. Kyllä jotkut tutkinnot antavat jonkinsortin ammatillistakin pätevyyttä (lääkäri, insinööri ym. eksaktit alat), mutta muutoin korkeakouluopinnot ovat vain opintoja, eivät mitään elämää suurempaa.

        Työpaikalla kannattaa sitten edellyttää kunnollista perehdyttämistä. Olen todennyt eri aloilla toimineena, että hurjan paljon on eroja. Samoin kun hyppii samassa työpaikassa tehtävästä toiseen.

        Virheitä ei kannata pelätä, ellei nyt ole ihan ihmishenki kyseessä siinä työssä. Mitä virheistä! Huomenna on uusi päivä. Aina voi aloittaa uudestaan.


      • elinikäinen ahdistus kirjoitti:

        Minulla ei ole koskaan ollut mitään "omaa alaa", vaan olen opetellut kaikki tehtävät käytännön kautta.

        Opinnot meni ihan hukkaan ja kaikki vuodet, jotka kävin koulua. En ymmärtänyt mistään mitään enkä jaksanut keskittyä. harmittaa jälkikäteen, että en itse ymmärtänyt. Ja ihmettelen, ettei kukaan ulkopuolinen tajunnut tilannettani ja ohjannut elämääni edes vähän.

        Kerroin tämän vain rohkaistakseni siihen, että ne asiantuntijatehtävät voi opetella sitten tölissä. Kyllä jotkut tutkinnot antavat jonkinsortin ammatillistakin pätevyyttä (lääkäri, insinööri ym. eksaktit alat), mutta muutoin korkeakouluopinnot ovat vain opintoja, eivät mitään elämää suurempaa.

        Työpaikalla kannattaa sitten edellyttää kunnollista perehdyttämistä. Olen todennyt eri aloilla toimineena, että hurjan paljon on eroja. Samoin kun hyppii samassa työpaikassa tehtävästä toiseen.

        Virheitä ei kannata pelätä, ellei nyt ole ihan ihmishenki kyseessä siinä työssä. Mitä virheistä! Huomenna on uusi päivä. Aina voi aloittaa uudestaan.

        Jotkut ahdistuvat koska ovat niin tunnollisia ja perfektionistisia. Sinä lienet siitä toisesta pasta?

        Ahdistaako hutilous? ADHD:t ovat yleensä holtittomia, ihme jos olet tuolla diagnoosilla pärjännyt työssä niin hyvin kuin kuvailit.


    • Olen älykäs ihminen, mutta en pysty kunnolla työhön ilman että siitä tulisi aivan älyttömän stressaavaa. Elän vanhempien rahoilla. Olen niin ahdistunut menneisyyden traumojen takia että en esim. pysty nukkumaan ja rentoutumaan kunnolla, se on suurin este työn täysipainoiselle tekemiselle.

      Esimerkki: yliopiston luennoilla kommenttejani on usein pidetty loistavina ja hienoa akateemista uraa mahdollistavina, mutta opinnäytteeni eivät ole olleet hyviä, koska olen ollut niin masentunut etten ole pysytnyt kunnolla tekemään niitä. Kerran olin työssä huoltoasemalla ja en koskaan oppinut niitä tehtäviä johtuen tästä häiriöistäni. Lopulta oli pakko lopettaa. Kerran tein siivoustyötä mutta se oli henkisesti äärimmäisen raskasta ja itsemurha oli usein mielessä.

      --> olen hyvä ideoija mutta käytännössä tavallinen työ ei onnistu

      • Mitä on muu kuin tavallinen työ? Eikö meistä useimmat tee ns. tavallista työtä?


      • Mulla on vähän sama ongelma. Tiedän olevani suht älykäs sillä minkään oppiminen ja ymmärtäminen ei ole koskaan tuottanut ongelmia. Opiskelu on minulle helppoa sillä silloin voin keskittyä vain siihen ja se vaikuttaa vain minuun. Työ onkin sitten toinen juttu. Kun teen asioita joilla onkin sitten suurempi merkitys muihin niin alkaa ahdistaa ja stressaannun. Olen itsekin ollut erinäisissä työtehtävissä ja ahdistuneisuuden takia ymmärryskykyni heikkenee. Itse työt olenkin melkein aina lopettanut kuukauden sisällä mutta edellisten opintojeni työharjoittelun suoritin väkisin.

        Kun on ahdistunut ja stressaantunut ja tämän takia ei öisinkään nuku niin kassakoneenkin opettelu voi tuntua mahdottomalta. On niin hermostunut ettei mikää asia uppoa tajuntaan. Tämä tuli selville eräässä kahviossa jossa olin töissä peräti kaksi viikkoa. Olin sen jälkeen niin romuna etten vain enää kyennyt menemään töihin.

        Tämän hetkisissä opinnoissani käytämme muutamia ohjelmistoja ja niiden oppimisessa ei ole ollut mitään ongelmaa. Kerran kun joku on näyttänyt osaan käyttää ja soveltaa. Mutta tilanne näköjään tekee minustakin välillä sellaisen etten vain tajua.


    • Kiva, kun olette kertoneet kokemuksistanne. Mulla on ala, johon ei esimieskään voi perehdyttää, vaan ammattitaitoni saan opinnoistani ja jatkuvalla lisäkoulutuksella ammattikirjallisuutta lukemalla. Vastuusta ja ahdistuksesta huolimatta pidän työstäni kovastikin. Itsenäisyys auttaa paljon kestämään omia oireitani. Ala vain uuvuttaa sosiaalisuudellaan, palaverit ovat vaikeita yms. Omimmillani olisin varmasti jossain tutkijankopperossa, mutta eipä tutkijanakaan toimiminen mitään yksinäistä työtä ole.

      Mielestäni nuorille pitäisi painottaa alavalinnan yhteydessä sitä, millaisessa työasetelmassa ja ympäristössä viihtyy ja ennen kaikkea kykenee työskentelemään. Ei niinkään sitä, mistä on eniten kiinnostunut, toki tämäkin tärkeää. Ruoanlaitto tai lasten hoitaminen voi ajatuksena olla kivaa, mutta itselleni työolot olisivat painajaismaisia. Kokkina jatkuvassa kiireessä toisten silmien alla ja lopputuloksen täytyy olla täydellinen. Tai lastentarhassa edelleen jatkuvassa ryhmätoiminnassa, jos ei ole perhepäivähoitaja, ja naisvaltaisilla alalla tutun mahdollisen juoruilun ja muun nokinnan keskellä. En kykenisi keskittymään itse työhön ja alisuoriutuisin.

      • Ihan vain tiedoksesi, myös miesvaltaisilla aloilla miesten harjoittamaa juoruilua, nokintaa ja selkäänpuukotusta esiintyy runsaasti.


    • Korkealle kouluttautuminen voi olla myös joskus ainoa keino päästä kiinni työmenetelmään. Saa mahdollisuuden valita työympäristön ja joskus työajat. Muutamien vuosien pinnistely ehkä lääkityksen avuin kannattaa opinnoissa, jotta pääsee tuohon tilanteeseen.

      Itse punnitsinaikoinani: jatkuva alisuoriutuminen suorittavassa ja hektisessä työssä (paljon kokemuksia) ja idiootiksi itsensä kokeminen, oireiden paheneminen, työttömyys... vai useamman vuoden opinnot ja mahdollisuus ehkä parempaan hyvinvointiin ja selviämiseen. Nyt hoidan päivittäisen työni itsenäisesti, toimistolle ei tarvitse mennä joka päivä. Työyhteisö on silti olemassa. Päivittäinen työ on kuitenkin sosiaalista, joten helpolla ei tässäkään pääse. Selviytymistaistelulta tämäkin juuri tällä hetkellä tuntuu, mutta muunlaisessa työssä en jaksaisi varmaan tätäkään.

    • Helpossa toimistotyössä olen kunta-alalla, palkkaus toki kehnoa mutta työ on stressivapaata ja joustaa tarpeideni mukaan erittäin hyvin. Säännöllinen työaika auttaa pitämään arjen rytmissään ja vakituinen työsuhde rauhoittaa mieltä. Toki välillä on mielialat mitä nyt on ja saikullakin tulee oltua aina joskus se 1-2 viikkoa, mutta ei ole enää vuosiin mitään vakavampaa ollut. Kai se tämä ikääntyminen on vienyt sen pahimman terän tästä minun mielialahäiriöstäni?

    • Mulle tuli myyntityöstä todella kova ahdistushäiriö ja paniikki pari vuotta sitten. Vastuuta pudotettiin joka helpotti oloa.
      Ulkoliikunta ja jooga ovat olleet avain parantumiseen.

    suomi24-logo

    Osallistu keskusteluun

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka tietää Seinäjoen perhesurmasta

      sirkankujalla ja miksi?
      Seinäjoki
      60
      3412
    2. Opettaja koulutus uusittava välittömästi. Ei vastaa tätä päivää.

      Kun näiden kiusaamisten ja tunnilla häiriköinti tapausten määrä näyttää vain lisääntyvän ja pahentuvan on opettajakoulutusta pakko muuttaa. Kolme asi
      Maailman menoa
      216
      1610