Ahdistuneisuushäiriö ja työ

Usko Jumalaan se on pelastus.Ahdistuneisuus loppuu ja saat uuden elämän

Se on hyvä, jos sulle on käynyt niin, mutta mulle uskoon tuleminen ei taida olla ajankohtainen asia...

Itse en ole vielä oman alani työtehtävissä mutta odotan sitä jo kauhunsekaisin tuntein. Opiskelen tällä hetkellä korkeakoulussa juuri asiantutijatehtäviin. Aikaisemmin suoritin tämän alan perustutkinnon ja hain sitten jatkokoulutukseen. Olenkin tässä miettinyt perimmäistä syytä. Opiskelenko edelleen sen takia että pystyin täten siirtämään työelämään siirtymistä vai oliko syy se jonka olen sanonut muille eli varmempi työnsaatimahdollisuus ja tietenkin paljon parempi palkka. Vai onko sitten perimmäinen syy molemmissa. Ennen tätä alaa jota nyt opiskelen palloilin muutamassa muussa opinahjossa. Olin ns. sekaisin siitä mitä haluan elämälläni tehdä. Harjoittelut koin aina hyvin ahdistaviksi ja opinnot päättyivätkin aina harjoitteluihin kun pelkäsin liikaa mokaavani. Nykyisen alani perusopintojen harjoittelun sain kuitenkin suoritettua. Onnistusin saamaan sellaisen työharjoittelupaikan jossa oli aivan ihana ihminen jonka kanssa työskentelin.

Mulla on myös tapana pyörittää asioita mielessäni ja maalata piruja seinille. Pelkään liikaa tehdä virheitä ja tietty tämän pelon takana on se häpeän tunne. Häpeän monia muitakin asioita mutta työssä se on ollut aina rajoittava tekijä. Vaadin tämän takia itseltäni aina parasta mahdollista suoritusta, ja virheiden teko ahdistaa sillä kehittelen niistä mielessäni katastrofeja.

Olen myös miettinyt että olisiko sittenkin pitänyt vai mennä siivouslinjalle?? Siivoustyö on kuitenkin helppoa ja siinä ei nyt voi pahasti mokata ellei siivoa sairaaloita yms. Mutta ahdistuneisuushäiriöstä riippumatta olen aina ollut kunnianhimoinen. Ajattelen kuitenkin niin että omat älylliset lahjani menevät hukkaan mopinvarressa kun voisin tehdä paljon kehittävämpää työtä ja ansaita hyvin.

Ahdistuneisuus häiriö tosiaan pilaa elämääni, mutta sen ansiosta osaan kuitenkin olla hyvä ihminen muille.

Olen älykäs ihminen, mutta en pysty kunnolla työhön ilman että siitä tulisi aivan älyttömän stressaavaa. Elän vanhempien rahoilla. Olen niin ahdistunut menneisyyden traumojen takia että en esim. pysty nukkumaan ja rentoutumaan kunnolla, se on suurin este työn täysipainoiselle tekemiselle.

Esimerkki: yliopiston luennoilla kommenttejani on usein pidetty loistavina ja hienoa akateemista uraa mahdollistavina, mutta opinnäytteeni eivät ole olleet hyviä, koska olen ollut niin masentunut etten ole pysytnyt kunnolla tekemään niitä. Kerran olin työssä huoltoasemalla ja en koskaan oppinut niitä tehtäviä johtuen tästä häiriöistäni. Lopulta oli pakko lopettaa. Kerran tein siivoustyötä mutta se oli henkisesti äärimmäisen raskasta ja itsemurha oli usein mielessä.

--> olen hyvä ideoija mutta käytännössä tavallinen työ ei onnistu

Kiva, kun olette kertoneet kokemuksistanne. Mulla on ala, johon ei esimieskään voi perehdyttää, vaan ammattitaitoni saan opinnoistani ja jatkuvalla lisäkoulutuksella ammattikirjallisuutta lukemalla. Vastuusta ja ahdistuksesta huolimatta pidän työstäni kovastikin. Itsenäisyys auttaa paljon kestämään omia oireitani. Ala vain uuvuttaa sosiaalisuudellaan, palaverit ovat vaikeita yms. Omimmillani olisin varmasti jossain tutkijankopperossa, mutta eipä tutkijanakaan toimiminen mitään yksinäistä työtä ole.

Mielestäni nuorille pitäisi painottaa alavalinnan yhteydessä sitä, millaisessa työasetelmassa ja ympäristössä viihtyy ja ennen kaikkea kykenee työskentelemään. Ei niinkään sitä, mistä on eniten kiinnostunut, toki tämäkin tärkeää. Ruoanlaitto tai lasten hoitaminen voi ajatuksena olla kivaa, mutta itselleni työolot olisivat painajaismaisia. Kokkina jatkuvassa kiireessä toisten silmien alla ja lopputuloksen täytyy olla täydellinen. Tai lastentarhassa edelleen jatkuvassa ryhmätoiminnassa, jos ei ole perhepäivähoitaja, ja naisvaltaisilla alalla tutun mahdollisen juoruilun ja muun nokinnan keskellä. En kykenisi keskittymään itse työhön ja alisuoriutuisin.

Korkealle kouluttautuminen voi olla myös joskus ainoa keino päästä kiinni työmenetelmään. Saa mahdollisuuden valita työympäristön ja joskus työajat. Muutamien vuosien pinnistely ehkä lääkityksen avuin kannattaa opinnoissa, jotta pääsee tuohon tilanteeseen.

Itse punnitsinaikoinani: jatkuva alisuoriutuminen suorittavassa ja hektisessä työssä (paljon kokemuksia) ja idiootiksi itsensä kokeminen, oireiden paheneminen, työttömyys... vai useamman vuoden opinnot ja mahdollisuus ehkä parempaan hyvinvointiin ja selviämiseen. Nyt hoidan päivittäisen työni itsenäisesti, toimistolle ei tarvitse mennä joka päivä. Työyhteisö on silti olemassa. Päivittäinen työ on kuitenkin sosiaalista, joten helpolla ei tässäkään pääse. Selviytymistaistelulta tämäkin juuri tällä hetkellä tuntuu, mutta muunlaisessa työssä en jaksaisi varmaan tätäkään.

Helpossa toimistotyössä olen kunta-alalla, palkkaus toki kehnoa mutta työ on stressivapaata ja joustaa tarpeideni mukaan erittäin hyvin. Säännöllinen työaika auttaa pitämään arjen rytmissään ja vakituinen työsuhde rauhoittaa mieltä. Toki välillä on mielialat mitä nyt on ja saikullakin tulee oltua aina joskus se 1-2 viikkoa, mutta ei ole enää vuosiin mitään vakavampaa ollut. Kai se tämä ikääntyminen on vienyt sen pahimman terän tästä minun mielialahäiriöstäni?

Mulle tuli myyntityöstä todella kova ahdistushäiriö ja paniikki pari vuotta sitten. Vastuuta pudotettiin joka helpotti oloa.
Ulkoliikunta ja jooga ovat olleet avain parantumiseen.