Siis kirjoituksistanne päätellen pingotatte, vaaditte itseltänne mahdottomia ja mietitte menneitä. Murehditte tulevia ja pelkäätte epäonnistumisia.
Ahdistuneisuus ei ehkä poistu koskaan, mutta se vähenee omatoimisin keinoin. Yksi niistä on ottaa elämä rennommin. Ja oma itse ennen kaikkea. Kyllä itsensä eteen aknnattaa tehdä työtä ja alkaa viihtyä itsensä kanssa paremmin ja keino siihen on antaa vain itsen ja asioiden olla. Elämäähän kaikki vain on.
Ahdistuneisuus ei ehkä poistu koskaan, mutta se vähenee omatoimisin keinoin. Yksi niistä on ottaa elämä rennommin. Ja oma itse ennen kaikkea. Kyllä itsensä eteen aknnattaa tehdä työtä ja alkaa viihtyä itsensä kanssa paremmin ja keino siihen on antaa vain itsen ja asioiden olla. Elämäähän kaikki vain on.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ja elämää ei kannata liikaa ohjelmoida ja kontrolloida suorittamalla. Antaa soljua omalla painollaan. Elää sitä edessään seuraavaa arkea. Jokainen kokee tämä jutun yksilöllisesti ja niin pitääkin.
Itselläni tähän vaikuttaa (ja varmasti muillakin) se että on tarve tulla hyväksytyksi muiden ihmisten silmissä. Sitä tavallaan haluaa kuulua laumaan ja on pelko että tulee hylätyksi jos ei täytä muiden odotuksia. Tämä voi kuulostaa hölmöltä mutta minulla se ainakin johtuu sekä luonteesta että lapsuudenkokemuksista. Nyt kun olen alkanut tiedostaa tätä siitä on helpompi yrittää päästä eroon tai tulla toimeen asian kanssa. Kysymys ei siis niinkään ole siitä että haluaa olla täydellinen vaan yksinkertaisesti siitä että kelpaa muille. Ja toisilla nämä vaatimukset itselleen ovat kovia juuri tämän takia. Sitä kuvitellaan että jos en tee niin ja näin minut suljetaan pois laumasta ja yksinäisenä on turvattomampaa aivan kuten eläinmaailmassa. Joskus ihmiset käyttäytyvät aika raa'asti ja yksin oleva on helpompi kohde kiusaamiselle tai hyväksikäytölle. Näin olen itse asian ajatellut.
Ihminen, jolla ei ole kuvaamiasi tarpeita, on psykopaatti.
Ei kukaan ns. normaali ihminen voi elää ilman ahdistusta (tarkoittaako aloittaja 'pingottamisella' sitä?), jos näiden perustarpeiden täyttyminen syystä tai toisesta on asettunut uhanalaiseksi.
Jos joku on ollut niin onnekas, että on saanut elää seesteisen elämänkaaren rakastavissa ja tasapainoisissa perhe- ja vertaisyhteisöissä, hänet "on hyväksytty laumaan", häntä on tuettu ja hoivattu, niin tuskinpa sellainen ihminen niin kauheasti onkaan ahdistunut (?).
Näyttää myös siltä, että Nietzsche oli väärässä sanoessaan, että se mikä ei tapa, vahvistaa. Haastava ja kivikkoinen menneisyys heikentää ihmistä, tekee hänet entistä haavoittuvammaksi ja hauraammaksi sekä ruumiillisesti että henkisesti. Tämä havainto on johtanut traumapsykologian kehittymiseen, joka on yksi menestyvimmistä tieteellisistä teorioista ja tutkimusaloista ihmisiä ja yhteisöjä tutkivan tieteen alalla.
----Ihminen, jolla ei ole kuvaamiasi tarpeita, on psykopaatti.---
No johan tuli. Että vielä psykopaattikin. Jos ei välitä mitä ne "muut" ajattelevat, kelpaa tai ei, mitä väliä. Mistä ihmeen laumasta täällä muuten puhutan? En minä ole huomannut elämäni varrella yhtään laumaa elikkä tukiyhteisöä tai yhteisöä ylipäätään, kyllä täällä yksin taaplataan.
Ja tuon Nietzchen ikäkulun hokeman, jota joka ainut pikku missukkakin hokee lehtihaastattelussa ilman että tietää mistä se on lähtöisin, heittäisin romukoppaan,. klisee mikä klisee. Kivikkoinen menneisyys ei vuosikymmenten jälkeen merkitse enää mitään, vaan nykyisyys, selviytyykö arjesta. Menneisyydellä voi toki olla vaikutusta siihen, että elämän ehdot, kuten henkilökohtainen talous, on heikompi kuin mitä se olisi muutoin.
Mitä aloitukseen tulee, niin se lienee sikäli oikea havainto, että joka nippelistä stressantuvilla on enemmän ahdistusta. Ja perfektionistit masentuu. Mutta kylläm ahdistusoireita voi olla muutoinkin.
Kaikkia vaan ei voi miellyttää. Ja kaikkien kanssa ei tarvitse tulla toimeen. Eikä pidäkään. Siinä menettää oman itsensä.
Rotirotta puhunee totta. Vastentahtoisesti myönnän osuvani annettuun kuvaukseen. Minulle on tärkeää kokea, että asiat ovat hallnnassani. Yritän kontrolloida itseäni ja ympäristöäni. Luultavasti tämä perustuu valheelliseen tunteeseen siitä, että jos asiat ovat kontrollissa, niin on turvallista. Hallitsematon on pelottavaa, se aiheuttaa turvallisuusriskin.
Tämä kontrollitarve on kuitenkin lopulta haitallinen. Se aiheuttaa stressiä ja ahdistusta, sillä on täysin mahdotonta kontrolloida kaikkea. Elämää ei voi hallita. Ei välttämättä edes pitäisi.
Tämän tiedostaminen ei kuitenkaan tähän mennessä muuta mitään. Miten tästä kontrollitarvetta voisi vähentää? Miten voi antaa asioiden tapahtua ja olla niin kuin ne ovat? Taistelematta vastaan tai yrittämättä vaikuttaa niihin.
Luovutin jo 1984 ja tällä tiellä ollaan ;-) onnellisesti osittain hallitun elämän sekasotkun keskellä!
Opetelkaa ottamaan rennosti. Antakaa muiden stressata tai hoitaa vastuut. Eläkää taiteilija elämää. Osittain voi siirtää omaa ahdistusta myös muihin.sekin helpottaa;))
Miksi omaa ahdistusta pitäisi siirtää muihin?
Ei ahdistusta pidäkään siirtää muihin. Oli vähän kiero tsoukki.koska toiset niin tekee.joskus siirrän sitä muihin itse olemalla ahdistunut.
Perheellinen ei pysty elämään taiteilijaelämää. Ajatus on hyvä, tosin taitelijaelämään pitäis viettää selvin päin, muuten ollaan ojan pohjalla niin kuin monelle taiteilijalle on käynyt.
Kultanen keskitie on paras vaihtoehto.
Helpommin sanottu kuin tehty. Itsellä on OCD, joka on osa sairauttani - eli masennusta ja ahdistusta. Tuo neuvosi "ota vaan rennosti!" on samaa sarjaa kuin näitten virnu-stubbien kliinisesti masentuneille ehdottama "ota itteäs niskasta kiinni"! Se on helppoa terveelle.
Poikkeuksellisen empatiakyvtön kirjoitus, rotirotta. Et tiedä YHTÄÄN mistä puhut.
Juuri samaa mieltä.
"Miksi murehdit niin kauheasti?" sanoisi rotirotta vakavasti masentuneelle. "Mikset vaan ole iloinen! Elämä on ihquu hei!"
Kirjoitin aloituksen ahdistuspalstalla, en masennuspalstalla. En ole kommentoinut vakavasti masentuneiden oloa mitenkään. En ole itse asiassa tainnut ikinä edes käydä masennusosiossa.
Ahdistus ja paniikki ovat yleisiä niillä, jotka pingottavat ja miettivät toisia ihmisiä ja näiden mietteitä tai keksittyjä mietteitä ja jotka vaativat itseltään paljon. Se tulee esiin tässä osiossa tämän tästä. Ahdistuneilla ei vältt6ämättä ole masennusta lainkaan.
Ahdistusta on niin monentasoista ja monenlaisesta asiasta johtuvaa, rennommin ottaminen voi toimia jonkun kohdalla, välttämättä se ei toimi jos sairastaa ocd ta muuta.
Toisaalta pakkoneuroosin kanssa pitää osata joustaa ja itse olen saanut apua juuri siitä että yksinkertaisesti siedän ahdistusta, olen valmis tuntemaan sitä enkä vastustele sitä.
Helpommin sanottu kuin tehty. Olisihan se hienoa osata olla stressaamatta ja murehtimatta joka asiaa, mutta se nyt vain tuntuu olevan geeneissä.
Niin kukaan toinen ei tee tietoisen läsnäolon harjoitteita toisen puolesta. Pitää itsestä lähteä se halu muuttua ja voida paremmin.
Jep, tieto ei ole ongelma vaan toiminta!
Kantsii kuitenkin tuumata, mitkä asiat oikeesti ovat stressin arvoisia. Ei niitä montaa ole. Elämän pitäs antaa mennä enemmän omalla painollaan, eikä stressata mitättömistä asioista.
Ja pystyyhän stressiä poistamaan monilla eri keinoilla. Fyysinen tekeminen ja nauru ovat mitä parhaimpia konsteja.
Tee pilaa muista ja naura päälle. Se on huumoria.
Heh, parempi toikin kun ei mitään. Enemmän harmitonta Duudson-meininkiä, ei tää niin vakavaa ole. Antaa mennä vaan, turhia murehtimatta.
Paniikki on meidän tunneherkkien ja tunnollisten ihmisten tauti.