Kiitos asiallisesta tiedosta

Antero

Monet kiitokset vaivannäöstäsi, kun katsoit asiaksesi perehtyä tähän vanhentuneeseen lakiin kiihkottomasti:


Vuodelta 1934
Kirjoittanut: Tuo pykälä, 21.1.2002 klo 22.55

Eli kyllä aikaisemmin sai tappaa, nyt esim. vuodesta 1963 asti on ollut voimassa pykälä jonka mukaan koiran ajon tai haukun pitää antaa jatkua vieraalla alueella puoli tuntia ja sen jälkeen koira on haettava pois, sitä ei saa tappaa.

Tästä asiasta on kyllä selkeät säännöt, esim. koiran kiinnipidosta ja muista määräyksistä.

Koiran tappamiseen saa ryhtyä seuraavasti:

1. Olet rajavartiomies ja koira on raja-alueella.

2. Poliisi virkatehtävää suorittaessaan.

3. Metsästyksenvartija tavatessaan koiran joka raatelee hirvieläintä

4. Koira on toistuvasti tavattu vapaana kiinnipitoaikana eikä sitä saada kiinni. Tällöin metsästysoikeuden haltijalla on oikeus ja velvollisuus ampua se.

5. Koira käyttäytyy aggressiivisesti jotakin henkilöä tai omaisuutta kohtaan (omaisuuden suojaaminen nousee tällöin korkeimmaksi arvostelukriteeriksi tapausta tuomittaessa).

6. Eläinlääkintäviranomaisen pyynnöstä. Tässä asiassa ei ole koiran omistajalla valitusoikeutta. Näin menetellään esimerkiksi koiran sairastaessa raivotautia.

Mutta EI MUUTEN. Siis saa tappaa kenenkään koiraa, sen paremmin kuin kissaakaan. Kissat ja koirat on toimitettava löytöeläintalolle tai omistajalleen. Rautoihin jääneen eläimen (kuolleen) metsästäjä toimittaa poliisille ja tekee ilmoituksen löytöpaikasta ja ajasta.

6

239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pam

      Miksi sua kiinostaa noin kauheasti missä tilanteessa koiran saa tappaa?
      En ymmärrä.
      Tietääkseni koiran omistaja saa tappaa koiransa ampumalla sitä päähän. Siis jos ampuminen on muuten sallitua.

      • Antero

        Nyt alku lähti provosta tuolta kissapuolelta, vaikka olen asiaa aiemminkin tuuminut. Kun katselee miten ihmiset tuovat uskollisia palvelijoitaan kyynelsilmin viimeiselle piikille, niin se toisinaan pistää mietteliääksi. Onko olemassa joku helpompi tai armeliaampi tapa. Eipä vaan taida olla.

        On se niin väärin, että koiran biologinen elinikä on niin lyhyt, vaikkapa kissaan verrattuna. Kovin harva kouluttaa kissansa, mutta kaikki kunnon koirat ovat koulutettuja. Sitten isäntä kääntää aseen piipun koiransa päätä kohti ja vetää liipaisimesta. On aika aloittaa uuden pennun koulutus nöyräksi palvelijaksi. Mielenkiintoista...


    • tietoa

      Antero on kissaihminen joka yrittää epätoivosesti
      provosoida koirapalstaa.

      Sen toinen tavote on saada kissan ja koiran
      tappaminen samalle viivalle. Huomaatte varmaan
      tuostakin kohdasta...

      > Siis ei saa tappaa kenenkään koiraa, sen paremmin
      > kuin kissaakaan. Kissat ja koirat on
      > toimitettava löytöeläintalolle

      Tässä on just se ero että koira on aina
      toimitettava löytöeläintalolle. Nämä lakipykälät
      Antero jo löysi vihdoin itsekin.

      Kissan kohdalla Anterolla on vielä aukkoja.

      Kissan saa lopettaa! Kun kissa on vapaana
      ulkona se on lain mukaan heitteillejätetty.
      Jos kissa ruokailee tai metsästää luonnossa
      on se villikissa jonka saa lopettaa. Lopetukseen
      ei tarvita metsästyslupia ja jopa pistooli
      riittää kunhan tehoa on yli 150j. Jos asumiksia
      on alle 150 metrin päässä ei ampumaaseita
      saa käyttää ellein ole asuntojen haltijoilta
      lupaa tähän. Silloin voi käyttää esim.
      jousiasetta tai elävänä pyytävää loukkua missä
      kissan voi kätevästi viedä lähimmän soramontun
      reunalle lopetettavaksi.


      Mitenköhän joku osaisi Anterollekkin selittää
      nämä asiat niin että se vihdoin ymmärtäisi
      että koira ja kissa eivät ole samoja elukuita
      lain edessä. Koiraa suojaa laki monessa asiassa
      mutta kissaa ei. Tietyissä tilanteissa laki
      myös velvoittaa lopettamaan kissan.

      • Kerttuli

        Voisitko ystävällisesti selventää missä lainkohdassa annetaan lupa tappa kissa.


      • ...?
        Kerttuli kirjoitti:

        Voisitko ystävällisesti selventää missä lainkohdassa annetaan lupa tappa kissa.

        Lyhyesti:

        Kissaa on lain mukaan pidettävä kiinni.
        Kun sitä ei pidetä kiinni ja se on vapaana
        ulkona syyllistyy heitteillejättöön.

        Kun kissan on heitteilejätettynä luonnossa
        (ei ole narussa kiinni) ja lisäksi se
        metsästää ja hankkii ravintoa itse, on
        kissa ns. villikissa joka on rauhoittamaton
        eläin. Alempana on tekstiä rauhoittamattoman
        eläimen lopettamisesta. Sen saa lopettaa
        alueen haltia riippumatta siitä oliko
        metsästyskorttia tai ei. Myös siinäkin
        tapaukessa vaikka metsästys oikeus alueelta
        olisi vuokrattu eteenpäin. Myös lopetus
        menetelmät ovat paljon väljemmät kuin tavallisessa
        metsästyksessä. Esim. valon käyttö on sallittua
        jne... Kissa kun lasketaan tuhoeläimiin niin
        laki antaa siihen paljon mahdollisuuksia :)






        Laki on melkoisen yksiselitteinen kissan vapaanapitämisen suhteen.

        Irti kissaa saa pitää vain omistajan pihamaalla tai puutarhassa. Ollessaan muualla irrallaan kissa on heitteillä tai hylätty.

        Kielto koskee siis myös itse omistamaansa metsää, koska kissa on suomessa vierasperäinen laji eli kansankielellä ei kuulu suomen luontoon. Laki on säädetty koska on aikoinaan havaittu että vierasperäisten lajien, ja etenkin petojen metsään laskeminen voi olla erittäin haitallista.

        Metsästyslaki 85 §
        Huolenpito kissasta

        Kotieläimeksi otetun kissan heitteillejättö ja hylkääminen on kielletty.

        Metsästyslaki 42 §
        Vierasperäisen eläimen maahantuonti ja luontoon laskeminen

        Uusien vierasperäisten riistalajien maahantuonti tai luontoon laskeminen ilman maa- ja metsätalousministeriön lupaa on kielletty. Lupahakemuksesta on pyydettävä ympäristöministeriön lausunto.

        Mitä 1 momentissa säädetään, sovelletaan vastaavasti Ahvenanmaalta olevan eläimen tuontiin muualle Suomeen ja luontoon laskemiseen siellä.

        Hylättyyn tai heitteillejätettyyn villikissaan laki suhtautuu kuten rauhoittamattomaan eläimeen.

        Metsästyslaki 5 §

        Villiintyneeseen kissaan sovelletaan, mitä rauhoittamattomista eläimistä säädetään.

        Metsästyslaki 48 §
        Oikeus pyydystää ja tappaa rauhoittamatoneläin

        Alueen omistajalla tai haltijalla on oikeus pyydystää tai tappaa alueellaan oleva rauhoittamaton eläin. Tämä oikeus hänellä on silloinkin, kun metsästysoikeus alueella on metsästysvuokrasopimuksella luovutettu toiselle.


        Lemmikki kissa ei saa tappaa rauhoittamattomia eläimiä. Tai tarkemmin lemmikin tappamista rauhoittamattomista eläimistä ja muista aiheutunesita vahingoista on vastuussa on kissan omistaja. (esim. mahdolliset auton vahingot kissan jäädessä auton alle) Kannattaa huomata että lista rauhoitetuista eläimistä nykyään melkoisen kattava talitinteistä ja päästäisistä lähtien. Ohessa lista ohjeellisista arvoista, jonka lemmikkieläimen omistaja joutuu korvaamaan valtiolle (jos jää kiinni) Esim. päästäiset 100 – 300 mk mk ja heinäkurppa 26 000 mk.

        N:o 1209/95 Ympäristöministeriön päätös
        rauhoitettujen eläinten ja kasvien ohjeellisista
        arvoista. Annettu Helsingissä 16. päivänä
        lokakuuta 1995. Ympäristöministeriö on
        luonnonsuojelulain (71/23) 24 §:n nojalla,
        sellaisena kuin se on 12 päivänä huhtikuuta 1991
        annetussa laissa (672/91), päättänyt:

        Ohjeelliset arvot rauhoitetuille nisäkkäille
        ovat seuraavat:

        harmaakuvemyyrä (Clethrionomys rufocanus) 100 mk
        idänpäästäinen (Sorex caecutiens) 100 mk
        isoviiksisiippa (Myotis brandti) 600 mk
        koivuhiiri (Sicista betulina) 300 mk
        korpipäästäinen (Sorex isodon) 300 mk
        korvayökkö (Plecotus auritus) 600 mk
        kääpiöpäästäinen (Sorex minutissimus) 300 mk
        liito-orava (Pteromys volans) 6 000 mk
        lumikko (Mustela nivalis) 200 mk
        maamyyrä (Talpa europaea) 100 mk
        metsäpäästäinen (Sorex araneus) 100 mk
        metsäsopuli (Myopus schisticolor) 200 mk
        naali (Alopex lagopus) (tunturikanta)44 000 mk
        peltohiiri (Apodemus agrarius) 400 mk
        pohjanlepakko (Eptesicus nilssoni) 700 mk
        punamyyrä (Clethrionomys rutilus) 200 mk
        ripsisiippa (Myotis nattereri) 7 000 mk
        saimaannorppa (Pusa hispida saimensis) 58 000 mk
        siili (Erinaceus europaeus) 600 mk
        tammihiiri (Eliomys quercinus)14 000 mk
        tunturisopuli (Lemmus lemmus) 400 mk
        vaivaishiiri (Micromys minutus) 100 mk
        vaivaispäästäinen (Sorex minutus) 100 mk
        vesikko (Mustela lutreola)32 000 mk
        vesipäästäinen (Neomys fodiens) 100 mk
        vesisiippa (Myotis daubentoni) 700 mk
        viiksisiippa (Myotis mystacinus) 500 mk

        2 § Ohjeelliset arvot rauhoitetuille linnuille
        ovat seuraavat:

        ampuhaukka (Falco columbarius) 5 000 mk
        etelänkiisla (Uria aalge) 5 000 mk
        etelänsuosirri (Calidris alpina schinzii)14 000
        mk
        haarahaukka (Milvus migrans) 9 000 mk
        haarapääsky (Hirundo rustica) 200 mk
        harmaahaikara (Ardea cinerea) 5 000 mk
        harmaapäätikka (Picus canus) 5 000 mk
        harmaasieppo (Muscicapa striata) 100 mk
        harmaasorsa (Anas strepera) 1 500 mk
        heinäkurppa (Gallinago media)26 000 mk
        helmipöllö (Aegolius funereus) 2 500 mk
        hemppo (Carduelis cannabina) 300 mk
        hernekerttu (Sylvia curruca) 100 mk
        hiirihaukka (Buteo buteo) 4 500 mk
        hiiripöllö (Surnia ulula) 6 000 mk
        hippiäinen (Regulus regulus) 100 mk
        huuhkaja (Bubo bubo) 5 000 mk
        härkälintu (Podiceps grisegena) 2 500 mk
        hömötiainen (Parus montanus) 100 mk
        idänuunilintu (Phylloscopus trochiloides) 2 500
        mk
        isokäpylintu (Loxia pytyopsittacus) 400 mk
        isolepinkäinen (Lanius excubitor) 1 500 mk
        jänkäkurppa (Lymnocryptes minimus) 3 500 mk
        jänkäsirriäinen (Limicola falcinellus) 3 000 mk
        järripeippo (Fringilla montifringilla) 100 mk
        kaakkuri (Gavia stellata)10 000 mk
        kalalokki (Larus canus) 600 mk
        kalatiira (Sterna hirundo) 500 mk
        kanahaukka (Accipiter gentilis) 4 500 mk
        kangaskiuru (Lullula arborea) 6 000 mk
        kapustarinta (Pluvialis apricaria) 1 500 mk
        karikukko (Arenaria interpres) 2 000 mk
        kaulushaikara (Botaurus stellaris) 3 500 mk
        kehrääjä (Caprimulgus europaeus) 3 000 mk
        keltahemppo (Serinus serinus) 700 mk
        keltasirkku (Emberiza citrinella) 100 mk
        keltavästäräkki (Motacilla flava) 200 mk
        keräkurmitsa (Charadrius morinellus) 3 000 mk
        kiljuhanhi (Anser erythropus)38 000 mk
        kiljukotka (Aquila clanga)40 000 mk
        kirjokerttu (Sylvia nisoria) 500 mk
        kirjosieppo (Ficedula hypoleuca) 100 mk
        kirjosiipikäpylintu (Loxia leucoptera) 3 000 mk
        kiuru (Alauda arvensis) 200 mk
        kivitasku (Oenanthe oenanthe) 200 mk
        koskikara (Cinclus cinclus) 3 500 mk
        kotka (Aquila chrysaetos)29 000 mk
        kottarainen (Sturnus vulgaris) 500 mk
        kuhankeittäjä (Oriolus oriolus) 1 500 mk
        kuikka (Gavia arctica) 5 000 mk
        kulorastas (Turdus viscivorus) 500 mk
        kultarinta (Hippolais icterina) 300 mk
        kultasirkku (Emberiza aureola) 8 000 mk
        kuningaskalastaja (Alcedo atthis) 5 000 mk
        kuovi (Numenius arquata) 700 mk
        kurki (Grus grus) 6 000 mk
        kuukkeli (Perisoreus infaustus) 4 500 mk
        kuusitiainen (Parus ater) 200 mk
        kyhmyjoutsen (Cygnus olor) 3 500 mk
        käenpiika (Jynx torquilla) 1 200 mk
        käki (Cuculus canorus) 2 500 mk
        käpytikka (Dendrocopos major) 200 mk
        lampiviklo (Tringa stagnatilis) 6 000 mk
        lapasotka (Aythya marila)12 000 mk
        lapinkirvinen (Anthus cervinus) 2 000 mk
        lapinpöllö (Strix nebulosa)10 000 mk
        lapinsirkku (Calcarius lapponicus) 1 000 mk
        lapinsirri (Calidris temminckii) 2 000 mk
        lapintiainen (Parus cinctus) 1 500 mk
        lapintiira (Sterna paradisaea) 500 mk
        lapinuunilintu (Phylloscopus borealis) 3 000 mk
        laulujoutsen (Cygnus cygnus)12 000 mk
        laulurastas (Turdus philomelos) 200 mk
        lehtokerttu (Sylvia borin) 200 mk
        lehtopöllö (Strix aluco) 4 000 mk
        leppälintu (Phoenicurus phoenicurus) 100 mk
        liejukana (Gallinula chloropus) 1 500 mk
        liro (Tringa glareola) 600 mk
        luhtahuitti (Porzana porzana) 1 500 mk
        luhtakana (Rallus aquaticus) 2 500 mk
        luhtakerttunen (Acrocephalus palustris) 300 mk
        lumihanhi (Anser caerulescens) 2 000 mk
        luotokirvinen (Anthus petrosus) 1 500 mk
        mehiläishaukka (Pernis apivorus) 4 500 mk
        meriharakka (Haematopus ostralegus) 800 mk
        merikihu (Stercorarius parasiticus) 3 000 mk
        merikotka (Haliaeetus albicilla)44 000 mk
        merisirri (Calidris maritima) 6 000 mk
        metsäkirvinen (Anthus trivialis) 100 mk
        metsäviklo (Tringa ochropus) 500 mk
        mustakurkku-uikku (Podiceps auritus) 2 500 mk
        mustaleppälintu (Phoenicurus ochruros) 700 mk
        mustalintu (Melanitta nigra) 4 500 mk
        mustapyrstökuiri (Limosa limosa) 4 500 mk
        mustapääkerttu (Sylvia atricapilla) 300 mk
        mustapäätasku (Saxicola torquata) 700 mk
        mustarastas (Turdus merula) 200 mk
        mustatiira (Chlidonias niger) 1 100 mk
        mustavaris (Corvus frugilegus) 800 mk
        mustaviklo (Tringa erythropus) 2 500 mk
        muuttohaukka (Falco peregrinus)24 000 mk
        naakka (Corvus monedula) 600 mk
        naurulokki (Larus ridibundus 600 mk
        niittykirvinen (Anthus pratensis) 200 mk
        niittysuohaukka (Circus pygarcus)12 000 mk
        nokkavarpunen (Coccothraustes coccothraustes)
        700 mk
        nummikirvinen (Anthus campestris) 800 mk
        nuolihaukka (Falco subbuteo) 6 000 mk
        närhi (Garrulus glandarius) 300 mk
        pajulintu (Phylloscopus trochilus) 100 mk
        pajusirkku (Emberiza schoeniclus) 200 mk
        palokärki (Dryocopus martius) 5 000 mk
        peippo (Fringilla coelebs) 100 mk
        peltosirkku (Emberiza hortulana) 200 mk
        pensaskerttu (Sylvia communis) 100 mk
        pensassirkkalintu (Locustella naevia) 300 mk
        pensastasku (Saxicola rubetra) 100 mk
        peukaloinen (Troglodytes troglodytes) 200 mk
        piekana (Buteo lagopus) 4 500 mk
        pikkuhuitti (Porzana parva) 3 000 mk
        pikkukuovi (Numenius phaeopus) 2 000 mk
        pikkukäpylintu (Loxia curvirostra) 200 mk
        pikkulepinkäinen (Lanius collurio) 400 mk
        pikkulokki (Larus minutus) 3 000 mk
        pikkusieppo (Ficedula parva) 1 500 mk
        pikkusirkku (Emberiza pusilla) 3 500 mk
        pikkusirri (Calidris minuta) 4 000 mk
        pikkutiira (Sterna albifrons)11 000 mk
        pikkutikka (Dendrocopos minor) 2 000 mk
        pikkutylli ( (Charadrius dubius) 500 mk
        pikku-uikku (Tachybaptus ruficollis) 1 500 mk
        pikkuvarpunen (Passer montanus) 400 mk
        pilkkasiipi (Melanitta fusca) 4 000 mk
        pohjansirkku (Emberiza rustica) 500 mk
        pohjantikka (Picoides tridactylus) 3 500 mk
        pulmunen (Plectrophenax nivalis) 2 500 mk
        punajalkaviklo (Tringa totanus) 600 mk
        punakuiri (Limosa lapponica) 8 000 mk
        punakylkirastas (Turdus iliacus) 100 mk
        punarinta (Erithacus rubecula) 100 mk
        punatulkku (Pyrrhula pyrrhula) 200 mk
        punavarpunen (Carpodacus erythrinus) 200 mk
        pussitiainen (Remiz pendulinus) 600 mk
        puukiipijä (Certhia familiaris) 200 mk
        pyrstötiainen (Aegithalos caudatus) 1 500 mk
        pähkinähakki (Nucifraga caryocatactes) 2 000 mk
        pähkinänakkeli (Sitta europaea) 800 mk
        rantakurvi (Xenus cinereus)23 000 mk
        rantasipi (Actitis hypoleucos) 200 mk
        rastaskerttunen (Acrocephalus arundinaceus) 900
        mk
        rautiainen (Prunella modularis) 200 mk
        riskilä (Cepphus grylle) 600 mk
        ristisorsa (Tadorna tadorna) 3 500 mk
        ruisrääkkä (Crex crex) 9 000 mk
        ruokki (Alca torda) 2 500 mk
        ruokokerttunen (Acrocephalus schoenobaenus) 100
        mk
        ruokosirkkalintu (Locustella luscinioides) 700
        mk
        ruskosuohaukka (Circus aeruginosus) 6 000 mk
        rytikerttunen (Acrocephalus scirpaceus) 300 mk
        räyskä (Sterna caspia)11 000 mk
        räystäspääsky (Delichon urbica) 100 mk
        sarvipöllö (Asio otus) 4 000 mk
        satakieli (Luscinia luscinia) 1 500 mk
        selkälokki (Larus fuscus) 4 500 mk
        sepelrastas (Turdus torquatus) 2 500 mk
        silkkiuikku (Podiceps cristatus) 700 mk
        sinipyrstö (Tarsiger cyanurus) 7 000 mk
        sinirinta (Luscinia svecica) 800 mk
        sinisuohaukka (Circus cyanus) 4 000 mk
        sinitiainen (Parus caeruleus) 100 mk
        sirittäjä (Phylloscopus sibilatrix) 100 mk
        sitruunavästäräkki (Motacilla citreola) 4 000 mk
        suokukko (Philomachus pugnax) 2 500 mk
        suopöllö (Asio flammeus) 4 000 mk
        suosirri (Calidris alpina alpina) 700 mk
        sääksi (Pandion haliaetus)10 000 mk
        taivaanvuohi (Gallinago gallinago) 200 mk
        talitiainen (Parus major) 200 mk
        taviokuurna (Pinicola enucleator) 2 000 mk
        tervapääsky (Apus apus) 400 mk
        tikli (Carduelis carduelis) 400 mk
        tilhi (Bombycilla garrulus) 2 000 mk
        tiltaltti (Phylloscopus collybita) 100 mk
        tundraurpiainen (Carduelis hornemanni) 1 500 mk
        tunturihaukka (Falco rusticolus)38 000 mk
        tunturikihu (Stercorarius longicaudus) 5 000 mk
        tunturikiuru (Eremophila alpestris)19 000 mk
        tunturipöllö (Nyctea scandiaca)20 000 mk
        turkinkyyhky (Streptopelia decaocto) 1 500 mk
        turturikyyhky (Streptopelia turtur) 1 500 mk
        tuulihaukka (Falco tinnunculus) 6 000 mk
        tylli (Charadrius hiaticula) 2 500 mk
        törmäpääsky (Riparia riparia) 300 mk
        töyhtöhyyppä (Vanellus vanellus) 600 mk
        töyhtötiainen (Parus cristatus) 100 mk
        uivelo (Mergus albellus) 4 000 mk
        urpiainen (Carduelis flammea) 100 mk
        uuttukyyhky (Columba oenas) 3 500 mk
        valkoposkihanhi (Branta leucopsis) 2 000 mk
        valkopäätiainen (Parus cyanus) 2 000 mk
        valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos)24 000 mk
        valkoviklo (Tringa nebularia) 3 000 mk
        varpunen (Passer domesticus) 200 mk
        varpushaukka (Accipiter nisus) 3 000 mk
        varpuspöllö (Glaucidium passerinum) 2 500 mk
        vesipääsky (Phalaropus lobatus) 3 000 mk
        viherpeippo (Carduelis chloris) 200 mk
        vihervarpunen (Carduelis spinus) 100 mk
        viiksitimali (Panurus biarmicus) 500 mk
        viiriäinen (Coturnix coturnix)25 000 mk
        viirupöllö (Strix uralensis) 4 500 mk
        viitakerttunen (Acrocephalus dumentorum) 1 500
        mk
        viitasirkkalintu (Locustella fluviatilis) 1 500
        mk
        virtavästäräkki (Motacilla cinerea) 800 mk
        vuorihemppo (Carduelis flavirostris) 2 000 mk
        västäräkki (Motacilla alba) 200 mk


    • Anonyymi

      mikä mol<? mk

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2619
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      210
      2405
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2292
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      186
      1787
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1298
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1243
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe