Onko kukaan joka on anorikko milloinkaan miettinyt mitä aiheuttaa perheelleen, läheisilleen, sukulaisilleen?
Miniäni on anorektikko ja tehnyt poikani, perheensä ynnä meidät kaikki sairaaksi. Kaikki anorektikon lähipiirissä sairastuu henkisesti!
Elämä muuttuu yhden ihmisen hengityksen seuraamiseksi.. jokaisen suupalan seuraamiseksi, riitaisaksi.. pelkäämiseksi. On vihaa ja surua. Rakkautta ja huolta.
Voimattomuutta avuttomuutta.. listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Siis yksinkertaisesti: Elämämme on mennyt pilalle.
Miniäni on anorektikko ja tehnyt poikani, perheensä ynnä meidät kaikki sairaaksi. Kaikki anorektikon lähipiirissä sairastuu henkisesti!
Elämä muuttuu yhden ihmisen hengityksen seuraamiseksi.. jokaisen suupalan seuraamiseksi, riitaisaksi.. pelkäämiseksi. On vihaa ja surua. Rakkautta ja huolta.
Voimattomuutta avuttomuutta.. listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Siis yksinkertaisesti: Elämämme on mennyt pilalle.
Vastaukset 15
Vanhimmat
anteeksi nyt vaan mutta syömishäiriöt ovat seurausta mielenterveyden ongelmista. me emme valitse itse tätä tietä ja onneksi useimmat haluavat parantua.mutta usko tai älä, se ei ole helppoa! ymmärrän, että lähipiirikin kärsii mutta yritä sinäkin ymmärtää millaista on elää tällaisessa helvetissä pääsemmättä pois vaikka kuinka haluaisi!
Perheen ja läheisten kärsimys kyllä tunnetaan, mutta ongelman ydin saattaa piillä ensimmäisessä lauseessasi.
läheinen voisi hieman mennä kyllä itseensä! useat syömishäiriöt alkavat muitten aiheuttamasta paineesta!! silloin ajatellaan juuri muita ihmisiä, halutaan olla täydellinen muitten ihmisten silmissä... minä ainakin itse olen aloittanut laihduttamisn, ettei äitin tarttisi hävetä mun hyllyviä reisiä... enää ikinä!
tottakai tiedän, että läheiset joutuvat kärsimään todella paljon, mutta se ei todellakaan ole sairaan potilaan päätavoite!! EI TODELLAKAAN!!!! jos tunnet niin suurta kärsimystä, ja epäoikeudenmukaisuutta, jätä pojan tyttöystävä oman onnensa nojaan, ja katso sitten kuinka hyvältä tuntuu!!
saatana tollaisten itsekkäiden paskojen takia syömishäiriöistä parantuminen on vaikeaa.. tuntuu, että parantuminen vie enemmän voimia muilta, kuin itse sairaana oleminen.. tuntuu, että sairaus oli helpompi ratkaisu..
Mene ja vetäise naru kaulaasi, niin se tyttöparka pääsee parantumaan rauhassa ilman tollaista itsekästä ja omahyväistä paskaa!!
"Elämämme on mennyt pilalle."
miniäsi elämä on myös mennyt pilalle, ja kuka tietää, ettei se ole juuri sinun syysi... ehkä hänestä tuntuu, että hän ei ole koskaan tarpeeksi hyvä sinulle!
Ehkä (ja toivottavasti) olet siis itse aiheuttanut tytön anoreksian, ja näin myös niin valittelemasi surkean pilatun elämän!
maailma olisi parempi paikka ilman sinunkaltaisiasi ihmisiä!
On tosi fiksua syyttää muita ihmisiä omasta tyhmyydestään ja omaan napaan tuijottamisesta. Varsinkin kun ei tunne toisen tapauksen taustoja!
Minäkin suurella mielenkiinnolla odotin vastauksia tuohon kysymyksen, että MITÄ te anoreksiaa sairastavat itse haluatte, miten teitä pitäisi kohdella. Kyllä sormella osoittajat häipyivät kun olisi pitänyt ajatella!!
Kylläpä kolahti..
Kaikille syyttäjille. Kolahti ennekuin luitte loppuun asti..Itseasiassa hän sairasti jo pitkällä kun ensikerran hänet olen tavannut.Ei siis voi olla minun syy.. Ette voi tietää huutaessanne kuinka paljon olen rakastanut.. auttanut... Meillä on miniän kanssa hyvät välit.Minä "paskapää" tykkään hänestä ihan oikeasti.Hän jopa kirjoittelee minulle kirjeitä kun asuvat kaukana..Ei siis edelleenkään ole minun syyni!
Eikä poikani joka on hänen kanssaan kaikesta huolimatta. Menee joka ilta nukkumaan luurangon viereen.Sanoi minulle kerran että "sattuu kun näkee terveitä tyttöjä". Jaksaa jaksaa..valvoo yöt ja miettii. Pelkää joskus jopa koskea kun toinen on niin hauras.. eikö mitään kunniotusta teiltä sairailta saa ihminen joka sietää tätä vapaaehtoisesti? Sekin kertoo itsekkyydestä.. minun kärsimykseni on suurempi kuin sinun ja tärkeämpi! Niinkö se on?Voisihan hän jättää ja lähteä kävelemään! En usko, että se on tullut edes mieleen hänellä!
Silti hän ei voi mitään sille että "sivusilmällä seuraa jokaista suupalaa". Pelkää kuoleman läsnäoloa.Pelkää, että joku päivä löytää kotoa ruumiin..pitäisikö meidän läheisten kieltää inhimilliset tunteet että saatte sairastaa ilman paineita?
Todella milenkiintoista.
Mietipä sitä, että syömishäiriöt ovat mielenterveydellisiä sairauksia, joita ei voi lopettaa vain siksi, että läheiset kärsivät. Kyllähän esim. skitsofreenikonkin omaiset joutuvat koetukselle, mutta jos sairastaa skitsofreniaa, niin sitten sairastaa skitsofreniaa.
Syömishäiriöihin ei ole olemassa mitään konkreettista lääkettä, jota ottamalla parantuisi. Luultavasti miniäsikin tahtoisi parantua, mutta se kun ei onnistukaan yhdessä yössä. Älä nyt ainakaa ala syytellä häntä itsekkyydestä, sillä ei syömishäiriöön sairastuta omasta tahdosta tai valinnasta.
No, kertokaa nyt meille oikea tapa. Minunkin serkkuni sairastaa ja MINÄ EN TIEDÄ miten pitäisi suht. Kertokaa mitä te potilaat haluatte meiltä omaisilta? Onko parempi kuin ei olisi huomaavinaan? Pitääkö puhua vai vaieta? Neuvoa olla neuvomatta? Näyttää että suree ja on vaikea katsella kun läheinen on surkeassa kunnossa.. vaiko leikkiä iloista?
Mitä mitä mitä??
Ei ole vastausta mitä läheisten pitäisi tehdä tai miten pitäisi olla. Joillakin auttaa se, että etääntyy välillä edes, että ei kärsi mukana ja jotkut toiset haluavat olla koko ajan mukana, vaikka lähimmäistä se syökin ja pahasti. Lyhyesti sanoisin näin tilanteen olevan, että oikeata vastausta ei ole.
Jokainen syömishäiriöinen käsittää kyllä, että lähimmäiset kärsivät, mutta jossain vaiheessa voi tulla jopa vaihe, että itse syömishäiriön ollessa pahimmillaan ei jaksa välittää mistään mitään enää, ei edes halua herätä aamuun ja kokea sitä helvettiä ja ei todellakaan välitä mitä muut ajattelevat. Tämä ei oikeasti ole harkittua, ei tarkoitus.
Tämäkin on sairaus ja se kuluttaa ihan niin, kuin muutkin vakavat sairaudet myös läheisiä - ikävä kyllä totta anoreksiankin kohdalla. Minä kadun edelleen paljon asioita joita olen jopa sanonut, vaikka niitä ei ehkä muista enää kukaan muu, kuin minä ja kärsin siitä, että olen satuttanu läheisiäni, vaikka olen nyt paljon terveempi ja oma itseni. Minua ei ohjaa enää kukaan muu, kuin minä itse.
Läheistentuki on tärkeätä, vaikka aina sitä ei itse haluaisikaan. Miten tukea on läheisen oma ratkaisu. Onko parempi koittaa välillä etäännyttää itseään vai olla koko ajan läsnä ja pelätä? Kun olin täysin anorektikko toivoin lopulta enemmän kuolemaa, kuin edes paranemista, koska paranemisvaihe söi muita ihmisiä läheltäni ja minä luulin itse tulevani kohta hulluksi. Pitäisi syödä ilman nälkää, äänet huutavat päässä jne. Se oli helvettiä minulle, mutta myös läheisille tiedän sen. Pelko kuolemasta on luonnollista jopa anorektikko itse saattaa pelätä kuolevansa, mutta paraneminen ei ole helppoa ja pitäisi aloittaa pienillä muutoksilla ja askelilla.
Minusta, jos viitataan ensimmäiseen viestiin niin uskoisin tämän tytön tietävän tuskan mitä aiheuttaa ja olevansa pahoillaan, mutta se että kytätään ja pelätää ikuisesti ei auta tyttöä (vaikka onkin läheisiltä todella normaalia toimintaa tietysti). Jos koet, että on mitään mahdollisuuksia niin kyseinen henkilö (koskien myös kaikkia muita sairaita) pitäisi saada hoitoon, vaikka väkisin ja tehtävä ns. sopimuksia ja muutoksia, että tilanne parantuisi ja sairas ihminen parantuisi. Ei ole helppoa, mutta yksin ei parane ja vain jatkamalla samaa rataa ei parane ja kun päättää parantua ja yrittää tipahtaa n. miljoona kertaa, mutta päämäärä ja tavoite on voittaa sairaus.
Yksi tärkeimmistä sopimuksista olisi rehellisyys, koska anorektikko valehtee ja pettää kaikkia niin jo se, että alkaa myöntämään, jos ei ole syönnyt tai on oksentanut jne. on alku kohti sitä tietä joka tulee vapauttamaan sinua sairaudestasi vähän ja näin ollen myös lähimmäisiltäsi tippuisi se miljoonakiloa painava kivi sydämeltä, kun heidän ei tarvitsi pelätä ja tarkistaa elätkö sinä vielä vai et.
Tämä oli sekavasti kirjoitettu, mutta toiv. te jotka kysyitte näitä asioita saitte edes jotain irti ja itse sairaat myös. Asia on niin monimutkainen, että siitä voisi kirjoittaa paljon enemmän.
Läheisille vielä linkki jonka voitte lukea halutessanne, jos se auttaisi myös vähän.
http://www.syomishairioistentuki.fi/opas.html
Voimia ja toivoa kaikille niin läheisille, kuin sairaillekkin.
Kiitos todella asiallisesta vastauksesta!!
Siinäpä se. Tietää että toinen on "helvetissä" kun yrittää ja yrittää ja parantuminen on tuskan takana ja toiset odottaa. Yritän koko ajan muistaa, että toinen ei tee sitä tahallaann.. mutta kuinka vaikeaa se on välillä.
Voi meidän tyttö raukkoja!!
Olen todella surullinen. Pelkään että aiheutan vahinkoa vaan kun odotan edistystä.Välillä vaadin syömään..teen varmaan kaikki virheet. Toivottavasti tyttömme ymmärtää..
Voin todeta, että kaikki tekevät. Niin myös oma äitini teki, mutta koki pientä apua olevan tuosta oppaasta jonka tajuttuani olevani sairas ja myönnettyäni sen annoin hänen lukea.
Silti kuitenkin se avuttomuus mitä läheinen kokee sisällään on niin suunnaton, että kukapa siinä tilanteessa ei tekisi virheitä? Kun toivot toisen syövän koitat väkisin melkein syöttää ja se on normaalia, vaikka se onkin anorektikolle itselleen painajainen, mutta jos tajuaa ottaa apua vastaan niin tilanne helpottuu hiukan..
Minä itse itkin äitini sylissä syömisen jälkeen sitä, että söin ja kuinka kamalaa se oli ja hän silitti hiuksiani ja koitti rauhoittaa minua, että en ole huono ja en kuole siihen ruokaan. Tämä oli siis jo paranemisvaiheessa tapahtuvaa tuenhakua, mutta silti kuvastaa sitä tuskaa minkä itse syöminen pelkkänä toimintana laukaisee.
Kannattaa lukea tuo opas vanhemmille, koska siinä on paljon kohtia joita minäkään en osaisi täällä kirjoittaa ne ovat liian pitkiä, mutta ymmärrystä se voi helpottaa. Tämä sairaus alkaa salakavalasti, mutta kun se jyllää siinä on itse syömishäiriöstä kärsiväkin pulassa ja täysin avuton enää lopettamaan. Se ei lopu vain, jos joku sanoo "lopeta" tai päätät lopettaa, koska siitä tulee riippuvuus. Kontroloit jotakin edes, mutta tämä kontrolli ei kestä, koska anoreksia ei ole mihinkään painotavoitteeseen ikinä tyytyväinen. Siksi painotan sitä hakekaa apua, viekää huonossa kunnossa olevat väkisin hoitoon yms. yksin ja salattuna se ei lopu ikinä.
Hienoa, että joku ainakin ymmärsi mitä koitin tuoda esille tekstilläni. Koittakaa jaksaa ja taistella.
Kyyneleet tulivat silmiini kun luin viestisi. On todella hyvä kuulla toiselta sairastaneelta miltä siellä päässä tuntuu.. kun ne puhevälit ei aina täällä onnistu. Luen kaikki mitä on saatavilla.. kannan kirjastosta kirjoja.
Tämä on vakava sairaus ja terve ei tahdo millään käsittää, etteikö se nyt VOI SYÖDÄ kun on näin helposta asiasta kyse (Kun normaalisti on niinpäin että syö liikaa ;)).. siitä vaan.Saarnaajia on kyllä varmaan teidän ympärillä paljon.. ja ikävä kyllä, olen tainnut itsekkin syyllistyä siihen.Ja varmaan syyllistänytkin. On sama juttu.. on tullut sanottua monia asioita joita katuu lopun ikänsä..
ihmisiä me vain olemme.
KIITOS!!!
Syytä ihmeessä miniääsi huonosta elämästäsi, itse et tietenkään voi mitään sille tehdä.
ai että TEIDÄN elämänne on mennyt pilalle???? entä tämän kyseisen tytön joka sairastaa anoreksiaa????
ei anoreksia ole mikään valinnanvara! se on sairaus niinkuin kaikki muutkin taudit.
jos mikä niin sinun käyttäytymisesi on itsekästä!kuinka edes on pokkaa kirjoitaa tuollaista!?
Anoreksia ei ole samanlainen sairaus kuin kaikki muutkin taudit. Tuota typerää mantraa on hoettu kyllästymiseen saakka niin, että joillekin ihmisille on alkanut muodostua vääränlainen kuva kyseisestä oireilusta.
Useimmille muille sairauksille on ominaista se, että ihminen ei pysty omalla toiminnallaan vaikuttamaan paranemis prosessiin tai siihen sairastuuko ylipäätänsä vai ei.
Toisin kuin sinä JoulunTähti väität, anoreksiassa nimenomaan on valinnanvaraa vaikka kuinka. Asiat voidaan korjata omilla päätöksillä ja toiminnalla toisin kuin esim pahalaatuisessa syöpäsairaudessa.
Nimimerkki Läheisellä on syytä olla harmissaan siitä, että hänen itsensä ja poikansa elämän laatu on laskenut anorektikon oireilun myötä.
Kerro minkätakia Läheinen ei saisi olla suivaantunut sillä perusteella, että anorektikko kärsii tilanteessa kaikista eniten ? Voitko mielestäsi mitätöidä toisten kärsimyksen sillä perusteella, että joku toinen kärsii vielä enemmän ?