Ei jaksa ei!!

Ei vi....ttu jaksa tätä tyhjänpäiväistä oloa!!
Olen ollut sairaslomalla puoli vuotta ja olen huomannut, että niinsanotut työkaverit ja ystävät eivät ole piirun vertaa kiinnostuneita olostani. Kun on 20 vuotta tehnyt samaa työtä ja elänyt samojen ihmisten parissa, mistä tähän hätään keksit uusia ystäviä, jotka olisivat kiinnostuneita seurastani. En ole mikään marisija enkä edes halua pohtia sairauteni syntyjä syviä, siksi en ymmärrä missä mättää??
Vaikka omistan perheen, kaksi lasta ja miehen, tuntuu todella tyhjältä, kun ei ole ketään ystävää. Netistä löysin perheellisen naisihmisen, jonka kanssa ollaan mailailtu, mutta jotenkin tuntuu, ettei jatkuva mailaaminen ole kuin pelkkää sanahelinää. Pitäisi kai ihmisten tavata toisiaan ja jutella naamatusten, oppia tuntemaan perheet ja viettää "maailman parannus"-aikaa yhdessä silloin tällöin.

Miksi ihminen on tärkeä vain silloin kun hänestä on hyötyä???
3530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Samalta mustakin tuntuu. Niinsanotut ystäväni kyllä tarvitsevat omassa hädässään olkapäätä, mutta annas olla kun itellä on paha olla. Ei kinnosta ketään. Väkisinkin tulee hyväksikäytetty olo. Sitten ihmetellään miksi en pidä enää yhteyttä. Että mitä muka he ovat tehneet väärin. Sehän se, kun tekisivätkin joskus jotain minun hyväkseni. Olenko itsekäs? Vissiin.

Äänestä

Mistäpäin suomea ootte?

Äänestä

Tässä keskellä Suomea olen, suurin piirtein Inariin ja Hesaan yhtä pitkä matka.

[email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hiutale kirjoitti:

Ei vi....ttu jaksa tätä tyhjänpäiväistä oloa!!
Olen ollut sairaslomalla puoli vuotta ja olen huomannut, että niinsanotut työkaverit ja ystävät eivät ole piirun vertaa kiinnostuneita olostani. Kun on 20 vuotta tehnyt samaa työtä ja elänyt samojen ihmisten parissa, mistä tähän hätään keksit uusia ystäviä, jotka olisivat kiinnostuneita seurastani. En ole mikään marisija enkä edes halua pohtia sairauteni syntyjä syviä, siksi en ymmärrä missä mättää??
Vaikka omistan perheen, kaksi lasta ja miehen, tuntuu todella tyhjältä, kun ei ole ketään ystävää. Netistä löysin perheellisen naisihmisen, jonka kanssa ollaan mailailtu, mutta jotenkin tuntuu, ettei jatkuva mailaaminen ole kuin pelkkää sanahelinää. Pitäisi kai ihmisten tavata toisiaan ja jutella naamatusten, oppia tuntemaan perheet ja viettää "maailman parannus"-aikaa yhdessä silloin tällöin.

Miksi ihminen on tärkeä vain silloin kun hänestä on hyötyä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu