Laskettu aika on muutaman päivän päästä, ja vauva on jo jonkin aikaa ollut kiinnittyneenä ja tuloasennossaan. Nyt minua kovasti huolettaakin, että jos en käsitä/huomaa lapsiveden menevän. Jos sitä meneekin hiljalleen. Voiko vauvalle koitua haittaa tästä? Vai tulevatkohan ne supistuksetkin sitten auttamaana asiaa, ja vauva turvallisesti joka tapauksessa ulos?
Lapsivedestä
Liili
817872
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Joillakin lapsivettä tihkuu hiljalleen ulos. Sitä tulee kuitenkin sen verran, että pikkuhousut kostuvat varmasti normaalia enemmän. Useimmiten vesi kuitenkin menee "hulauksena", joka kastelee kyllä kaikki paikat. Ja monesti vesi menee vasta sairaalassa, kun synnytys on jo käynnissä ja supistukset ovat ajaneet liikkeelle.
Huomaat varmasti lapsiveden menon, vaikka istuisit vessanpöntöllä kun se menee. Ja jos vettä taas tihkuttaa ulos, sitä saa tihkua kauan, ennen kuin siitä on haittaa. Lisäksi vettä kehittyy koko ajan lisää. Jos pikkuhousut ovat kostuneet, erotat lapsiveden valkovuodosta (tai virtsankarkailusta) siitä, että lapsivesi on hajutonta, hivenen punertavaa ja todellakin vetistä.
Älä huolehdi moisesta. Kun synnytys käynnistyy, kaikki menee luonnostaan ja osaat kyllä toimia.
Kun mulla tulee kyllä paljon valkovuotoa, mutta joskus alushousut tuntuvat tosiaan vähän kosteilta. Jos lapsivettä tihkuu niin onko housut kokonaan märät? Näin minulla ei ole, mutta joskus todella kosteat... Hikoilen kyllä paljon, että johtuuko alushousujen kosketeus sitten siitä?? Kuulostaa sekavalta, mutta koittakaa ymmärtää. :)
Mulla on ollut alushousut kosteena aina silloin tällöin jo monta viikkoa. Laskettu aika huomenna.
Samat kysymykset on pyörinyt munkin päässä. Loppua kohden on valkovuoto lisääntynyt, mutta housut ovat ollet välillä myös vetisellä tavalla märät. En ole kuitenkaan huomannut, että ne olisivat jatkuvasti märät, joten en ole viitsinyt siitä kauheasti välittää. Toisaalta joskus miettii, että jos se onkin lapsivettä ja onko siitä jotain haittaa. Tiedän, että lapsivettä muodostuu koko ajan lisää, mutta se pelottaa, että jos vauva saakin jonkun bakteerin sitä kautta. Limatulppakin on jo irronnut. Olen kuullut, että joskus ennen lapsiveden menoa mahasta kuuluu poksahdus. Kuinkahan kova ääni se on, ja tunteeko samalla jotain? Olen välillä ollut kuulevinani mahasta jonkunlaisen naksahduksen, mitähän sekin on? Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...
Itselläni vedet menivät tosiaan vasta sairaalassa synnytyksen oltua käynnissä jo yli puoli vuorokautta. Napsahdus, jonka kalvojen puhkeaminen aiheutti, oli niin selvä tunne, että olin varma, että mieheni jonka kaulassa roikuin, kuuli sen varmasti (vakuutti kyllä, ettei kuullut mitään). Jo ennen kuin vesi sitten alkoi valua ulos, sanoin miehelleni, että soita kätilö, nyt ne vedet menevät. Tiesin sen tosiaan vain siitä, että olin kuullut puhuttavan tuosta napsahduksesta. Myös sen huomasin, että lapsiveden menon jälkeen supistusten aiheuttama kipu oli ihan toista luokkaa, paljon voimakkaampi ja repivämpi.
Kuten sanoin, lapsivettä kehittyy koko ajan lisää. Jos limatulppa on mennyt, ei uida saa eikä myöskään ammekylpyjä suositella, mutta muuten ei tulehdusriskin pitäisi kuulemma kauheasti suositella.
Lisäksi lapsivesi on lokeroittain kohdussa. Joskus voi käydä niin, että yksi lokeroista menee puhki ja vesi poistuu siitä, mutta muutamassa päivässä kotelo täyttyy vedestä uudestaan, jos synnytys ei lähde sen kummemmin käyntiin.
Luottakaa vain siihen, että tiedätte kyllä, kun pitää lähteä. Onnea matkaan! :)
Pieni tiputtelu ei haittaa, lapsivesi uusiutuu koko ajan. Ja sen kyllä huomaa jos lapsevesi menee yhtäkkiä! Käytännössä sitä vettä tulee silloin kerralla 3-5 litraa.
"Lisäksi lapsivesi on lokeroittain kohdussa. Joskus voi käydä niin, että yksi lokeroista menee puhki ja vesi poistuu siitä, mutta muutamassa päivässä kotelo täyttyy vedestä uudestaan, jos synnytys ei lähde sen kummemmin käyntiin."
Tämä tieto oli minulle täysin uusi :0 Mistähän se mahtaa olla peärisin ja millaisia ne lokerot ovat mielestäsi?
Näin minulle kerrottiin esikoista odottaessani neuvolassa. Ja veljeni avovaimolle kävi niin, että hän viimeisillään meni käymään vessassa, ja pytylle istahtaessa pyttyyn alkoikin lorista lapsivettä. Lähtivät käymään synnärillä, odottelivat jonkin aikaa, ja kun synnytys ei sen kummemmin käynnistynyt, lääkäri ultrasi ja totesi, että silloin oli käynyt juuri näin: yksi lokeroista oli tyhjentynyt. Muutaman päivän päästä varmistusultrassa lokero oli uudestaan täynnä.
Heippa, kun sain ensimmäisen tyttäreni niin en huomannut lapsiveden menoa, olin sopivasti suihkussa juuri silloin! Mutta supistukset alkoivatkin sitten aika pian suihkun jälkeen ja sairaalaan lähdettiin parin tunnin kuluttua ja siellä todettiin että lapsivesi on jo mennyt. Näin siis minun kohdallani.