Naiset eivät kiinnosta?

20v

Näitäkin ketjuja näyttää olevan olemassa, mutta ajattelin järkeviä mielipiteitä kysyä omalle kohdalle.

En ole homo, olen naisista seksuaalisesti kiinnostunut hetero. Parisuhde on muutaman vuoden ajan koettu, joten ei mitään kokemattomia juttuja.

Ongelma on, että minua ei kiinnosta parisuhde tai irtosuhteet. Parisuhdetta olen muutaman vuoden etsinyt ja on ollut mahdollisuus muutaman kanssa, mutta puolen vuoden sisään tullut tunne että ei kiinnosta seurustella vaikka sinänsä haluaisin.

olen aika kiireinen, minulla on monia asioita saavutettavana ja tunnen että seurustelukumppani olisi vain tiellä, paitsi jos hänellä olisi samat näkemykset. En enää ihastu ulkonäköön vaan ajatuksiin.

Naisille uskallan jutella ja muuta, ja naiskavereita minulla on monta. Naisten seurassa tuntuu että minun pitää nauratella heitä, koska perusjutattelu on jotenkin tylsää. Tuntuu että kaveeraan naisten kanssa mielellään enemmän kuin miesten. varattuja naisia tai naiskavereita on jotenki mukavampi nauratella, koska tiedän että ei tarvitse yrittää mitään.

Välillä tuntuu että naisilla olisi jotenkin kriteerit joiden kanssa voisin olla. En oikeastaan jaksa riitelyä ja vain oleskelua, koska haluan keskittyä tavoitteisiin, koska niiden avulla saan merkitystä elämääni.

Mielestäni olen fiksu ja komea fyysisesti. Ei ole siis mitään epäröintiä ulkonäöstä.

Alkaa tässä "kiire" tulla koska mummo käskee naimisiin menemään :D

1

398

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nuoruudenkaipuu

      Siis oletko kaksikymppinen?? Ihan kakara vielä! :-D
      Täysin luonnollista että juoksuaika on päällä vielä muutaman vuoden. Älä ihmeessä sitoudukaan jos sille tuntuu! Kenenkään painostusta ei pidä kuunnella.
      Tulee aika sitten kun tulee ja jos tulee, kun haluat jotain enemmän ja syvempää. sitoumusta kenties.
      Mutta ennen sitä, ennen kuin olet täysin varma, pidä siivet selässäsi! Ukon-päiville ehdit vielä moneen moneen kertaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      164
      1703
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      154
      1300
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      219
      936
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      877
    5. 55
      776
    6. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      737
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      735
    8. 89
      701
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      198
      637
    10. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      592
    Aihe