Herkältä ->
Yhdelle naiselle
291118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Yhdelle naiselle, vaikka tietynlaiset tunteet sinua kohtaan minulla on, en voinut niitä myöntää. Pelkään, pelkään tahrivani ja sitä myöden menettäväni niinkin ihana asia elämässäni kuin sinä ja sitä ystävyyttä, jonka jokin aikaa sitten saimme aikaiseksi. Tiedostan itsessäni piirrettä, että olen taipuvainen tyrimään asiat, kuten todennäköisesti tässäkin tapauksessa olen tahtomattani hyvin onnistunutkin, olen vain ihminen. Tunnuit siltä kuin olisin sinua tuntenut aina. Kaunis asia vuosiin, joka kosketti syvästi.
aika hyvin viimeisimmät kohtaamiset, kummallisen, poikkeavan käyttäytymisen. Menin sekaisin, järki ei kulkenut, hämmennyin. Tiedän, että rakkaani on herkkä mies. Pelkääköhän hänkin samalla tavoin? Kuinka helppoa minun olisikaan ymmärtää häntä, kun vain saisin luvan. Tunsin ja ajattelin samoin kuin sinä, aivan kuin olisin tuntenut hänet aina.
Kaunista musiikkia laitoit.
Hyvää onnea sinulle uuteen vuoteen!
Muistathan, että nämä ovat minun henk.koht. tuntemuksia ja ajatusmaailmani, en valitettavasti osaa sanoa miten, sinun ja hänen tilanne. Toivottavasti löydätte oikean ratkaisun teidän tilanteelle. On kuitenkin hyvää muistaa, että ei saa tuomita toista ilman että on varma toisen ajatusmaailmasta, eikä kehitellä omia skenaarioita ja vetää sellaiset johtopäätökset, joista lopussa häviävät molemmat osapuolet ja mahdollisesti kadottavat sen ihanan hedelmän,jonka ovat yhdessä löytäneet. Mielelläni kuulen tarinastasi lisää, sillä taidamme olla jossain määrin kohtalon alistama ihmisraunio. Kiitos että pidit musiikista, ne sanoitukset avartavat joka kerta kyyneleiden joet kun korvaani äänen nopeudella osuvat. Myös sinulle ja sinun hänelle toivvotan uudet vuodet.
herkällE ...siltä se tuntui tässä sydämessä myös... epäilen kyllä, ettei tämä ole sulta. Mutta saanhan elätellä toivetta -saanhan?
Tähän palaan, jälleen takaisin lukemaan. Kauniisti kirjoitat. Näin pyrin suhtautumaan asiaan. On vain hetkiä, että omien herkkien tunteiden lisäksi, tapahtuu ympäristössä surullisiakin asioita. Ja kaikki yhdessä saavat joskus oman uskon horjumaan...itselle tärkeän asian puolesta. Kuulisin sinusta mielelläni lisää.
Jos viestisi oli minulle. Toivottavasti sinulla ei ollut mitään suurempia murheita/suruja, ne ovat kuitenkin laaja käsite, joten... Jos saanen kysyä, mihin aiempiin viesteihin kirjoituksesi lukeutui? Jotta vaan olisin samalla aaltopituudella sinun kanssa keskustellessa. Tosin moni edellisten viestien kirjoittaja kahlaa ikään kuin samassa lammikossa, mutta kuitenkin suuntaa antava se olisi.
Viimein eilen tilaisuuden sain. Pitkän odotusjakson jälkeen pääsin kertomaan hänelle lähes kaiken. Ymmärsin häneltä että sen hedelmän joka ilmeisesti olikin meidän yhteinen (kaksipuoliset tunteet) on maaduttava. Hyvää jatkoa ja onnea teille kohtalon tovereille toivotan.
" Tunnuit kun olisin tuntenut sinut aina" - siltä minustakin tuntui. Lähelläsi oli helppo olla ja kanssasi puhua. En kuitenkaan kertonut sinulle totuutta, vaan väistin sen. Totuutta, että jäin kaipaamaan sinua ja läheisyyttäsi paljon. Toivon, että voisimme nähdä pian uudestaan. Eikä kannata pelätä etukäteen sitä, miten voisimme "tyriä" tämän. Elämää pitää muistaa elää.
Täällä ei kukaan voi olla varma meneekö viesti oikealle henkilölle. Voi vain toivoa. Kirjoitit kuitenkin kauniisti.
Tutulta tuntunut. Toivotan antoisaa uutta vuotta sinulle. Toivottavasti hyvän olon tunne valtaa tulevaisuudessakin maailmanne hänen kanssaan. Liian monta ihmistä taitaa käydä saman kuin minä, joten toivon, että ajatukseni saavuttavat häntä..
Älä jauha paskaa.
Kiitos sinulle asiattomuudestasi, toivottavasti löydät rauhan itsesi kanssa. En alennu sinun tasolle. Toisaalta halua tuomita sinua, kun en tiedä sinun päämääriä. Uudet vuodet sinullekin.
kaivattunsa kohtaamisesta näillä palstoilla on hyvin pieni. Haaveilen silti :)
Suomalaisia miehiä on noin 2 600 000, niistä 15-65 vuotiaita arvioni mukaan keskimäärin 1 300 000. Omaan ja rakkaani ikäluokkaan kuuluvia miehiä on 186 000 :) Lähes kaikki ikäluokasta käyttävät nettiä, mutta kuinka moni seuraa näitä palstoja. Koska siitä ei voida sanoa edes mututuntumaa, voin uskoa ainoastaan, että 1/186 000 todennäköisyydellä viestisi oli tarkoitettu minulle. :)
Hyvää uutta vuotta!
En valitettavasti lukeudu edellä mainittuihin millään todennäköisyydellä, vain hän tietää miksi. Kiitos ja uudet vuodet sinulle kanssa.
Haa, tunnistin tämän herkkiksen ensimmäisestä viestistä! minäkin tiedän miksi et lukeudu edellä mainittuihin, vaikken ole hän:) hyvää uutta vuotta sinullekin Jack Kerouac, samat kujeet sulla edelleen vuodesta toiseen, gotcha!
Pieleen meni, mutta hyvä yritys. Ei millään pahalla, mutta suosittelen sinulle uutta harrastusta. Olen vasta hiljattain kirjoitellut palstalle ja väliaikainen vierailija. Hyvää uutta vuotta sinulle.
Kirveellä töitä. Hamaralla otsaluuhun.
Et lukeudu joukkoon koska You're not Finnish, aren't you?
I'm just wondering, does that really mean something to you? Why such a question of that kind? I bet she might recognize me if she ends up here. I'm gonna let you decide about that. Usually I've sense of humor, but at least take a look at my feels behind those words and let me know, that will you still be able to show me tongue during you aske me, so think twice. The whole idea, wasn't about me or where I'm from. I just wrote my feelings here, in hope that they will reach her heart somehow. HPY and g'night with one tiny smile.
It was only a joke! Don't take it too seriously. The tongue is just for the fun for the comment you said about those numbers of how many male and females there is in Finland.
Ootko sä ap nainen? Vai voiko mies kirjoittaa noin?
Olen A:lla alkava mies. Mutta nyt työt kutsuu, joten hyvää päivän jatkoa kaikille.
Kusipää se ääliö on.
Oletkohan...? Ystäväni, Ystävyytemme, kiitos siitä.
Monesti kyllä tuntuu, että minä kaipaan häntä, mutta hän puolestaan jotain aivan toista. Tämä onkin niin vaikea kuvio.
Salaa olen toki toivonut olevani hänelle tärkeämpi kuin pelkkä ystävä...
Kyllä hän fiksuna on huomannut minun peitellytkin tunteet, luulen.
melkein, otetaan se seuraava vokaali niin uppoaa ;)
Uppoaa kyrpä suuhus.
Vesisateen pisarat, lämpimiä tunteitani sinulle saattavat P. nainen.
https://www.youtube.com/watch?v=TuE7WjPzCkc
Jos jotain sanoisin hälle niin jotain tuon suuntaista varmasti...
sanoisit? Ja sanoisitko naiselle vai miehelle?
to m