Vaarallista liikkya yksin pimeellä !

tämä tuli mieleen ny

Taas tamperella tapettiin perheen isä, oli menny käväseen kioskilla, 2 lasta jäi orvoksi,
mikä ihmisiin on tullu kun käyvät ihmisten kimpuun.

38

133

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ent. siivoojaparka

      Minä olen liian tyhmä pelkäämään yökävelyilläni. Kaikkein mukavinta kuljeksia yksin, niin ei tarvitse soveltaa askeleitaan toisen vauhtiin eikä kuunnella kenenkään toisen hölötystä. "Maantiellä kuljen kuin kuningas mä oisin..." Yöllä kaikkein rauhallisinta liikuskella, kun kylä nukkuu. Ei kukaan kysy minne olen menossa tai mistä tulossa. Enkä sitä aina tiedä itsekään. Menen minne jalat vie. Joskus jokunen taksi tai poliisiauto ajelee ohi, mutta ei muuta liikennettä.

      Jos joku minut siellä tappaa, niin kaipa hänellä on siihen omat painavat syynsä.

    • eppu2

      Luin Aamulehden juttua asiasta.
      Oli mennyt tupakkioston jälkeen paikalliseen bubiin ja poistunut ennen klo23:a.
      Sitten aamulla ohikulkija löysi.

      Ennen kuljin yksin myöhäänkin, en koskaan osannut pelätä.
      Nykyään olen myöhään ulkona vain kesällä mökeillä.

      Kyllä aina on pahoja asioita tapahtunut. Nykyään vaan nämä tiedotusvälineet on nopeita ja melkein kaiken kansan ulottuvilla.

      • ...

        Komppaillaan.

        Aina ollut kaikenlaista härdelliä, niitä ei vain heti lööpattu koko valtakunnan laajuisesti. Jossain tilastoissa oli taannoin, väkivaltarikokset itsse asiassa vähentyneet. Kandee muuten sekin hokata, suomen asukasmäärä on kasvanut älyttömästi sotien jälkeisisstä ajoista.Silloin kaikenlaisia tapauksia oli todella paljon. Että pelkkä kappalemrien vertaaminen ei kerro mitään, tapausten lukumäärä pitää suhteuttaa asukasmäärään.

        Noo, tästä yksittäistapaukseta sen kummemmin. Ukkeli vetää vaaleanpunaiset aamutossut jalkoihinsa, menee ördaamaan johonkin lähiökuppilaan ja joku jostain syystä sitten pieksee sen hengiltä. Sitten korppikotkat lässyttää orvoista ja rikollisuudesta ja vaikka missstä. Tota, kuka normaali ihminen käyttää talvella aamutossuja jalkineina juopottelemaan lähtiessään. Ja sitäkin vois miettiä, kun kerran jäi lapsia, miten se niitten hoito oli järjestetty ja mik' lie muutenkaan ollut tilanne.

        Että uutisia kyllä piisaa, ei niistä voi vedellä kovin johtopäätöksi. Tämäkin tapaus auki poliisitutkinan takia. Joskus ehkä tekijä löydetään, käydään oikeudet jne. Siltikin oletettavaa, osa materiaalista jää salaiseksi, voi liittyä lapsiin jotenkin.

        Kyllä aina pääri-illan päätteksi on snagarilla tai kotimatkalla voinut käydä köpelösti. Yässä keisissä tähän mennessä erikoist kuin aikuisella lapsiakin omaavalla miehellä paarireissulla vaaleanpunaiset aamutossut.

        =DW=

      • ent. siivoojaparka
        ... kirjoitti:

        Tuota minä myös ajatellut, että onko miten normaalia mennä baariin talvella lumessa aamutossuissa ja vieläpä vaaleanpunaisissa. Tai no onhan meitä monenlaisia.

        Mitä luin jostain lehdestä, niin siinä ainakin puhuttiin murhasta eikä taposta. Siis joku, joka oli suunnitellut murhata, eikä vain tappanut hetken mielijohteesta. En vielä tuonkaan takia jätä kuutamokävelyitäni enkä vilkuilemaan olkapääni yli.

      • ent. siivoojaparka kirjoitti:

        On ihan normaalia ne tossut. Reinot, kaikenväriset ja varsinkin pinkit on muotia molemmilla sukupuolilla. Tässä nyt oli kyseessä feikkireinot, Saulit, varmaan siks etteivät maksa kun murto-osan oikeiden Reinojen hinnasta.

        Tossuissa ei mitään kummaa, mut ihmettelin kans, miks uutisissa kirjotettiin murhasta. Eihän tekijäkään kai viel oo kii?

    • ikäviä nämä tapukset

      Yleensä väkivaltatapauksiin liittyy mustasukkaisuus ja avioerot, olisiko tässäki tapauksessa jotain vastaavaa taustalla,
      jokatapauksessa raaka väkivalta tuntuu lisääntyneen yhteiskunnassamme,

      • ...

        Viittaan edelliseen kommenttiini.

        Sana "tuntuu" tarkoittaa mun mielstä just sitä, kaikessta liikkuu enemmän tietoa. totuus tarkoittaa ihan muuta. Aiemmin ei pikkuiset pieksäjäiset edess menneet poliisille astikkaan, nyt ne on lööpeissä, että otappa asiasta selvää. Ainoa varma on, uutisointi on tehokkaampaa nykyisin, muin joskus muutama kymmenen vuotta sitten.

        Olisi ennen päässyt otsikoihin muutaman kymmenen sentin hedelmävarkaus? Meinaan vaan, päivän puheenaiheena on, joku oli kohottanut hedelmäpussia kaupan vaakalla ja "säästänyt" muutami kymmeniä senttejä. Joku käräyttänyt, poliisitkin kerinneet paikalle, pikkuiset sakot. En nyt tarkoita sitä, että kyseessä ei olisi ollut varastaminen. Mutta tosiaankin, se "uutinen on etusivuilla ja valtava polemiikki somessa. Siis onko suomenkansa alkanut varastamaan enemmän kuin ennen ?

        Ja mitä lie väkivaltatapuksiin yleensä liittynee. Eniten väkivaltaa kuitenkin tehdään uskonnon takia, nytkin vaikka kuinka paljon sotia maapallolla uskisten aikaan saannoksina, että se kyllä varmasti on väkivallan suurin syy maapallonlaajuisesti. Suomessa uskikset ei käytä fyysistä väkivaltaa, henkinen väkivalta sitäkin laajempaa.

        =DW=

      • ... kirjoitti:

        "..."

        Kuten teevee, viittaan minäkin aikaisempaan kommentiini:

        "Miksiköhän väki-valta on niin yleistä?
        Voikohan olla että se on joskus ihan pakollista.
        Joissain tilanteissa sitä arvostetaankin."

        Tuo kommenttini taisi kiinnittää monenkin huomion hyväksyttyyn väki-valtaan.
        Hyvä niin.
        Aikaa seurataan.
        Hyvä teevee.

        H.

      • niin se on

        2.Tim.3:1 Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
        3:2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
        3:3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
        3:4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;

        Raamattu ilmoittaa että viimeisten päivien ihmiset ovat itserakkaita, rakkaudettomia ja pettureita jne.. Aina on ollut ihmisiä jotka elävät näiden himojen mukaan mutta viimeisinä päivinä näistä tulee ihmiskunnan vallitseva piirre ja ihmiset osoittavat suosiotaan tällaisille asioille.

    • €ero

      No ei pelota.
      Enempi jokin muu vaara tilanne kohtaloaan on vaikea välttää, tilanteita jossa olet yksin etkä saa apua.

    • reppuriika

      Aina on ihmisiä mennyt sekaisin, mutta nyt mukamas vielä sivistyneenä aikana, jolloin esim, psykiatrista apuakin olisi saatavissa, on vielä enemmän ja se tulee heti salamana koko kansan tietoon.
      Nyt on se Raamatun ilmoittama lopun aika ja yhä enemmän Herra sallii pimeyden voimien olla vapaana. Esirukoilijoita ja uskovaisia on vähemmän: ihmiskunta saa sitä mitä tilaa. Paha kasvaa ja kypsyy täyteen mittaansa. Pian meitä uskovaisia aletaan vainota ja Jumala sallii, että meitä jopa tapetaan.
      Pidätte minua hulluna, tiedän sen, mutta sillä ei ole merkitystä. Haluan antaa esittäjälle vain rehellisen vastauksen.

      • ...

        Onko suomessa jokin uusi uskonlahko, joka käyttää vaaleanpunaisia aamutossuja ja joits tapetaan vakaumuksensa vuoksi? Kerro lisää vakaumuksestasi, tämähän onkin kiintoisaa.

        =DW=

      • eppäilen

        Anteeksi mutta mikä lopunaika en tajua, tuhoutuuko maailma en usko.

      • ...
        eppäilen kirjoitti:

        Anteeksi mutta mikä lopunaika en tajua, tuhoutuuko maailma en usko.

        Kyllä maapallo tuhoutuu.

        Ei koko maailma, siis maapallo. Uskiksilla menee puurot ja vellit sekaisin, tai siis itse sekoittavat asiat. Kas, uskontojen, kaikkien lähtökohta on kuoleman jälkeinen elämä, jollain tapaa. Osanneet aikanaan jotkut ennustaa, että ihminen tulee tuhoamaan maapallon ja siitä kehitelty ajatu "siirtymisestä tuonpuoleiseen", elikkäs pois elinkelvottomalta maapallolta taivaaseen", siis avaruuteen. Jä käytännön tasollahan jo asien eteen on työskennelty pitkään, Tähtitiede, kuumatkat, luotain marssiin, satelliitit avaruuteen, vaikka mitä.

        Että tämä uskisten hokema "taivaasta" on mun mielestä ainoa todistustyyppinen asia pienistä vihreistä miehistä, jotka joskus vierailleet maapallolla. Ihmisrodun perus perimätietoa jotenkin. Haloo, ei apina olisi tjunnut asiaa, ellei sille joku olisi sitä kertonut. Näitä "todisteita on perusta, muista intiaaniuskoista, luolamaalauksissta jne lähtien valtavasti. Jotain kummallista on tapahtunut joskus, vierailijoita maapallolla, kuten ihmiset nykyisin tekevät vierailuja muille planeetoille.

        En muista tarkkaan, maapallo muuttuu jokatapuksessa asuinkelvottomaksi muutaman sadan vuoden kuluttua. Pipliassa ja kaikissa muissakin uskonnoissa korostetaan lisääntymistä. Elikkäs ihminen on valloittaja elukkarotuna. Vähän kuin heinäsirkat. Mutta ihminen tekee järjettömän lisääntymisensä ihan tarkoitukselliseti. Mutta kenen tarkoitus se on, tuskin ihmisrodun?

        Että jos olisin nuorempi, alkaisin säästämään rahaa ostaakseni menolipun jollekin planeetalle, missä on ihmisrotuiselle maapallon eläimelle elinmahdollisuudet.

        Pakollinen linkki, mistä voi seurailla, mitä tahtia maapallo on tuhpoutumassa. Kukaan ei osaa laskea, tai ennustaa, ennenkuin ihminen on tuhonnut koko aurinkokunnan täältä ja etsii uusia asuinalueita. Pakko maintia scifileffat ja kirjallisuus. Yleensä nekin perustuvat, kuten uskonnotkin, ajatukseen, että ihminen joutunut jättämään maapallon ja siirtymään avaruuteen. Samassa hengessä kuin uudisraivaajat maasakin valloitellessaan uusia mantereita. Se ero scifissä uskontoihin, ne perustuvat enemmäm tieteeseen ja tutkimukseen, sellaiseen, ei niinkään sokeaan uskoon, kuten kaheleilla uskovaisilla, jotka käsittäneet, että he tulevat henkilökohtaisesti kuolemattomiksi vaan ssen takia, että ovat päästään täysin sekaisin. Scifissä on kyse rodusta ja tieteestä, tekniikasta, ei kaheliudesta.

        Non, linkki, joka nyt jokaisen on syytä katsoa, edes jonkin aikaa:

        http://www.worldometers.info/fi/

        Kyllä maailma muuttuu ennusteita voi arvailla, elämää on todennäköisesti miljoonan vuoden päästä missä olomuodossa.
        Nyt on elettävä kuin viimeistä päivää, hyvää uutta vuotta kaikille niillekkin joista en erityisemmin välitä.

      • "reppuriika"

        Minusta kirjoituksesi eivät tunnu ihan ottavan sydämestä.
        Kirjoitat kuin fiktiivistä romaania.
        Aivan kun et olisi aito, vaan yksi täkäläisistä, niin monista palstan
        vastaavista.
        Teeveestäkin.

        Minä kysyin sinusta Jesseltä.
        Jesse sanoi ettei hän voi puhua yhdestä tapauksesta, mutta noin yleisesti hän voi
        kertoa.
        Ihan kuin olisi jostain vakuutus-yhtiöstä, kaverini muka...

        Ei ihminen tee valta-kuntaa.
        Hänen toimensa tai tekonsa ei muuta koskaan tulevaisuutta.
        Ihmisen loitsu tai rukous ei maailmaa rakenna.
        Ei itkunsa tai hammasten-kiristyksensä.
        Nuo muuttavat vain ihmisen maailman-kuvaa.
        Jumalat poimivat ihmisestä vain parhaat palat.
        Tavallaan kuin henkiset sisä-fileet.
        Joita ihmisen ei ole lupa nähdä.

        Totisesti minä sanon sinulle...
        Jätä kirjasi viisaammille, ota elämäsi ja käy.

        H.

      • €--
        €ero kirjoitti:

        Kyllä maailma muuttuu ennusteita voi arvailla, elämää on todennäköisesti miljoonan vuoden päästä missä olomuodossa.
        Nyt on elettävä kuin viimeistä päivää, hyvää uutta vuotta kaikille niillekkin joista en erityisemmin välitä.

        Ja sinäkin DW hymyle joskus eläkä ole aina nii pessimistinen

    • ei suomessa vainota

      reppuriika

      en usko että suomessa tulee kristittyjen vaino, ei ikinä en usko,
      muslimimaissa kylläki on ollu jo kauan kirirtittyjen vainoamista, näyttää siltä että nyt se pahenee siellä,
      suomalaisen näkökulmasta katsottuna tuntuu oudolta uskonnon takia syntyvät vainot noissa muslimi maissa, herää suuri kysymys MIKSI, lopultahan niillä on sama jumla kuin meilläki, meitä ja heitä erottaa vain usko jeesuksen syntymään,
      joka on varmasti tosi asia ja tapahtunu yli kaksituhatta vuotta sitten.

    • Hei kun keikuskelen

      En varsinaisesti pelkää liikkua ulkona pimeällä. Toisaaltaan en kirmaile yösyrännä syrjäisillä paikoilla.
      Muinoin kun oli ISOJA koiria, niin heidän kanssaan menin lenkille vaikka mihinkä.

      Monia "mukavia" (minulle hauskoja, ei toiselle osapuolelle) tapauksia sattui lenkeillä.
      Yks kerta oli sellainen, että kävelin "yksin" syrjäistä pyörätietä pitkin. Koira kuljeskeli nenä maassa metsässä näkymättömissä. Joku aikamoisesti humaltunut mies tuli vastaan, kahteli "sillee" junou ja alkoi jotakin ehdottelemaan. Seisoin siinä ja sanoin, että menehän nyt matkoihisi. Ei tykännyt torjumisesta ja lähti kohti kuleksimaan.
      Minä rauhallisesti huusin "Raggy" (toim. huomautus, nimi muutettu).

      Mehtästä käveli ISO TANSKANDOGGI. Hyypiö oli parin metrin päässä.
      Me seisottiin (minä ja koira) siinä vieretysten.

      Me katsottiin (koira ja minä), kun miestä huvitti ruveta kulkemaan takaperin. Takaperin ainaskin 10 metriä. Ilme veikeä (minun ja koiran mielestä).
      Kysyin häneltä, että tahtooko vielä keskustella vai jätetäänkö tähän ja alat klopsimaan etiäpäin.
      Me katottiin (koira ja minä), kun hää alkoi klopsimaan. Klopsi aika lujaa.
      Me naurettiin (minä ja koira).

      • "Hei kun keikuskelen"

        Jaa että satuja vaihteeksi :)

        Noh tässä:
        Olipa kerran synkkä ja myrskyinen aamu-yö.
        Pimeyden ytimessä yksinäinen mies näytti laihalta vaeltaessaan.
        Salaman iskiessä olivat kasvonsa kuin kalpeat haamut.
        Metsän syvyyksistä nousi aamuinen kajo.

        Miestä vastaan käveli uhkaava hahmo.
        Varjojen leikki muutti hahmon suuremmaksi, kuin mikään paha minkä mies oli
        elämässään kohdannut.
        Miehen ympärillä ilma väreili kylmästi.

        Mies ja hahmo pysähtyivät äkkiä.
        Kuin tyhjästä ilmestyi ylettömän lihava nainen kävely-sauvoineen...
        Hahmo väistyi, ja mies jatkoi helpottuneena matkaansa.
        Lihava nainenkaan ei jaksanut häntä seurata.
        Aurinko pilkahti.

        H.

      • Hei kun keikuskelen
        hunksz kirjoitti:

        "Hei kun keikuskelen"

        "hunksz"

        Ei paha.
        Ei laisinkaan.
        Yhden plussan napsautin.
        Joskus sultakin tuo kirjoittaminen onnistuu :)
        Mukiinmenevästi :)

        Olishan mullakin vastineita jos joitakin.
        Hitlerkin yhen kerran pöllähti myöhään illalla suoraan eteiseen.
        Minä yksin, mies töissä.
        Silloin minulla oli KAKSI Tanskandoggia.
        Että me taas naurettiin.
        Se meni niin lujaa. Oikein lujaa meni.

      • Hei kun keikuskelen kirjoitti:

        Heikulle...

        Pitäisiköhän hankkia tuollainen dogi! Oli hyvät tarinat.

        Seuraava storykin on tosi.

        Tyttäremme kerran Suomessa ollessaan pyysi minua mukaansa lenkille, ja vastasin, etten nyt jaksa juosta. Niinpä hän lähti yksin. Hetken päästä tuli mieleeni, että lähtiköhän hän juoksemaan yhtä tiettyä metsässä kulkevaa kävelytietä myöten.
        Sillä reitillä vähän huono maine, itsensäpaljastelijoita ja muita outoja hiippareita siellä ollut, ja sitä hän ei voinut tietää.

        No, äiti tempaisi polkupyörän alleen, ja lähti perään sinne metsätielle. Poljin vimmatusti, kunnes yks kaks näin miten hirvi nousi ylös maasta sen tien varrelta.
        Hyppäsin pois pyörältä, ja aloin taluttaa sitä juoksujalkaa mättäiden yli pois
        kävelytieltä, syrjäsilmällä seurasin hirveä. Eikös se mokoma tullut perässäni.
        Joten taas juoksujalkaa yli mättäiden pyörätielle ja pyörän päälle ja ei kun polkemaan vimmatusti eteenpäin, hirvi perässä. Sitten en enää taakseni katsonut.

        Näin kauempana vastaan tulevan miehen ja koiran. Kun pääsin heidän luokseen,
        hyppäsin pois pyörän selästä, kerroin mitä oli tapahtunut, ja kysyin saanko kävellä heidän kanssaan. Mies vastasi että se sopii, mutta että koira taitaa pelätä enemmän hirveä kuin hirvi koiraa. Niinpä me siinä sitten rinnan kävelimme.

        Vastaamme tuli lenkkeilijä juosten, vilkuili aina välillä taakseen. Kysyin häneltä, onko hän nähnyt hirveä. "Äsken se tuolla jolkotteli tuohon suuntaan.." Kerroin, että se hirvi seurasi minua, mihin hän tuumasi: "Se taisi rakastua sinuun."

        Hirvi oli varmaan emonsa vierottama ylivuotinen vasa, luuli minua emokseen :-)).

      • suvenkorento123 kirjoitti:

        Heikku ja Suvenkorento, kiitos päivän hymyistä, oli niin kivat kertomukset :)))

        Minäkään en pelkää kun on tuo kohtalaisen iso koira. Joskus yön pimeydessä mietin että mitä jos joku tietää miten kiltti se on. Niin mulla on nyt toinenkin ase. Koiran kakkapussi. Sillä kun uhkaa ympäri korvia, niin eiköhän rauhassa saa olla :)

    • demeter1

      En minäkään usko, että väkivalta olisi lisääntynyt, mutta sen sanotaan kyllä raaistuneen entisestä. Sattumanvaraisuutta esiintyy kai myös enemmän.
      Uutena lisänä tulee vielä nuorten tyttöjen ja naisten väkivaltaisuuden kasvu.
      Tämä näkyy tilastoista.

      Niin, että ehkä voidaan kysyä aloittajan tapaan, mikä ihmisiin on mennyt. Mikä meissä on vikana, ollut aikojen alusta ?

      Lopun aikojen merkkejä on ollut ilmassa jo kauan, isoja uhkia, mutta tässä sitä vain sinnitellään. Eniten minuakin huolestuttaa ihmisen henkinen tila. Itsekkyyden kasvu, moraalin rappio, viihteen ylivalta ja mitä kaikkea tästä ajasta löytyy, kun sitä alkaa pöyhiä - ja vaikka ei niin tekisikään...

      Reppuriika mainitsi uskovien vainot. Ehkä ne eivät meillä esiinny siinä muodossa kuin muualla, mutta vainon tai ainakin kiusaamisen kriteerit täyttyvät kyllä monissa tilanteissa. Agressioita uskosta ja uskonnosta puhuminen herättää täälläkin, jopa siinä määrin, että Yleispalstalla uskontoaiheet on kielletty kokonaan.

      • ...

        Miettiä aina voi, pitääkin.

        Tämä satunnainen väkivalta itseäkin ihmetyttänyt.Siis suunnalleen pistetään hengiltä joku tuntematon kadulladallaaja. Syitä nyt voi keksiä paljonkin, Mulla mielessä muutama asian vaikuttava asia.

        - Kakarat ei itse koe ikinä mitään fyysistä väkivaltaa. Niitä ei saa pieksää vyöllä kotona, opet ei saa tukistaa, pahsi kun katsoo, voi joutua oikeuteen. Ne ei tajua, miltä lyöminen tuntuu.

        -Edelliseen liittyen, kakarat tietää, että alaikäiselle ei tule seuraamuksia, se ja sama mitä tekee, nohätä.Sitten tuleepi ongelmia, kun ikää kertyy. Se mun mieletä suuri syy kakaroitten tekemisille.

        -Kiinnijäämisen riski olematon. "tekijä tuntematon". Noh, kaupungillistuminen. Ei ole entisaikojen agraaliyhteiskuntaa, jossa kaikki tunsivat toisensa pikkuporokoissaan. Nyt porukat hukkuu massan sekaan.

        -Ihmiset(ulkopuoliset) ei uskalla puuttua mihinkään. Jos menee väliin, saa turpiinsa, päälle sakot tai linnaa ties mistä syystä.

        -ja sitten ne pakolliset, syrjäytyminen, agressiiviset pelit ja lastenohjelmat, agressiiviset urheilulajit, agressiivinen yhteiskunta, vaikka mitä.

        Noit muut jutu, itsekkyyden lisääntyminen tätä aikaa, moraali muuttuu kaikenlaista. Kyse yleisestä muutoksesta, entisset koodit on entisiä koodeja.

        UUsi trendi on just tää uskisten "vainoamiset". Pitäis miettiä, mitä tapahtunut suomen ja muittenkin maitten perinneuskonnoille, etenkin luonnonuskonnoille. Kikenlainen huuhaa korvattu kaikenmaailman tuulesta temmatuilla väittämillä. Sellaisia side-efektejä siinäkin, perinteiset lääkehoidot, parannuskeinot korvattu vähän vastaavilla kemikaaleilla. Pertheyhteisöt korvattu seurakuntien kerjoilla ja ties millä suvivirsillä. Shamaanit ja muut tietäjät tapettu suomessakin satoja vuosia sitten. Eipä tiede saanuit niiltä talteen mitäämn tietoja. Kuka hitto täällä kirjoittelee "uskovien vainoista"...

        Elmme kiintoisia pirstoutumisen aikoja. Enää ei ole, ei tule mitää yhtä suurta aatetta kristinuk
        skon tai kommunismin tyyliin. Tulee paljon erilaisia pikkujengejä. Samat pelisäännöt pitäisi olla kaikille, se ongelma. Mutta jengiytyminen tavallaan korvannut perinteiset pienyhteisöt. Ennen ne oli omissa piireissään keskellä jotain korpea. Nyt ne on sikonsokin keskenään suurissa massoissa. Väkiselläkin tulee konflikteja. Ja se tulee lisääntymään todella paljon, lisääntyy jo aikansa aikaa koko ajan.

        Mnaah, aika itsestään selvyyksiä taisin kirjoittaa. Mutta jos joku jaksoi lukea, yllättävän harva näitäkään asioita on miettinyt, kaikki jauhaa automaatilla vain omia vakaumuksiaan ja omia asioitaan ja pitää niitä ainoina oikeina.

        ota asperiini.

        Agraari....

        Viittaan kommenttiini reppulille.
        "Minä kysyin sinusta Jesseltä."

        Olisit lukenut sen tarkemmin, olisit säästänyt paljon näppäimistöäsi.
        Uusine "itsestään-selvyyksinesi" :)

        Otahan nyt.
        Onkeesi.

        H.

      • hunksz kirjoitti:

        Vade Retro!
        Sinä demeterin kiusaaja. :)

        Sanoisin, että kaiken kattava analyysi väkivallan synnystä... DW

        Tuttuja asioita, mutta ei niistä ainakaan minun päässäni ole syntynyt pätevää kokonaisuutta. Melkein sanoisin, että pirstaletiedon varassa eläviltä puuttuu
        syyn ja seurauksien taju ja kokonaisitilanne jää siksi hahmottamatta.

        DW jatkaa: "Noit muut jutu, itsekkyyden lisääntyminen tätä aikaa, moraali muuttuu kaikenlaista. Kyse yleisestä muutoksesta, entisset koodit on entisiä koodeja."

        Entiset koodit ovat entisiä, mutta näkisin, että niissäkin on - ainakin päivitettynä - monia säilyttämisen arvoisia, etenkin kun uutta yhteistä koodistoa ei ole nähdäkseni luotu. Ja kuka sen pystyisi luomaan ?

        Historiasta toki tiedetään - ja nähdään tästäkin päivästä - miten paljon pahaa uskontojen nimissä on tehty, mutta on niiden nimissä tehty hyvääkin. Niin kauan kuin ihmismieli on dualistinen, kaksijakoinen, hyvä ja paha taistelevat maailmassa ja meissä kaikissa.

        Eivätkä nuo mainitsemasi perinteet ja niiden viljely ole kuolleet. Ne elävät marginaaleissa, esimerkkinä vaikka shamanismi.

        Samaa mieltä olen tuosta pirstoutumisesta ja siitä, miten se näkyy ajassa.. Instituutiot, kuten avioliitto, perhe ja kirkko tekevät kuolemaa, mutta en pidä sitä välttämättä hyvänä. Veikkaan melkein, että jos täällä vielä eletään, instituutiot tulevat takaisin. Ei ihminen lopulta kestä vapautta, ainakaan selvin päin, enkä oikein laskisi mielenrauhaa kemikaalien ja/tai piristeiden varaan..)).

        On sanottu, että viihde vie ihmiseltä kyvyn ajatella. Se turruttaa sellaiseen horteeseen, että mikä tahansa propaganda menee läpi, jos se on naamioitu hyvin, miellyttäväksi. Jotenkin uskon tuohon. Siksi kriittinen, valpas mieli on mielestäni ainoa ase tuota turtumusta vastaan - niin raskas kuin se onkin kantaa.

      • demeter1
        hunksz kirjoitti:

        Vade Retro!
        Sinä demeterin kiusaaja. :)

        H.

        hunksi@

        Ymmärrän, että sinun ja Jessen suhde on erityinen, mutta yksi asia siitä puuttuu ja sen mukana kaikki: se ei ole yleispätevä.

        Mutta voit olla edellä aikaasi: usko saattaa muuttua yhä enemmän yksityiseksi, kokemukseksi, jota ei voi jakaa. Anna Kontulan kirja "Mistä ei voi puhua" enteilee tätä kuten jotkut muutkin merkit...

      • ...
        demeter1 kirjoitti:

        Hyvän ja pahan taistelu.

        Näin on. Pikkanen ongelm, kuka ne ssanat määrittelee, että mitäkö net tarkoittavat. Asiaa vois ajatella niinkin, kun vetää jotakuta vastaantulijaa lttyyn, saapi hyvänolin fiilistä. Noo, se turpiinsa saava ehkä ssaa pahan olon. Mitä sitten?

        Suomessa shamanismi tarkoittaa käytännössä joulupukkia. Kolmasosa perinnettä, yks osa kaupallisuutta ja viimeinen osa kristinuskoa. Jokainen uskoo sellaiseen pukkiin, kuin opetettu uskomaan. Käytännössä kaikki uskovat joululahjoihin. käsittämätön sekasotku.

        Pirstaloitumisen perusidea on pirstaloituminen, ei siitä mitään kokonaisuutta voi muuta muodostaa, kuin just pirsstaloituminen. Ihminen vastustaa kaikkea muutosta, siks suuret konfliktit aina sukupolvien jne kesken. Jotkut haluais, että ois, niinkuin aina oltu ja että sama meno jatkuu edelleen. Aina tulee uusia sukupolvia, joitten mielestä vanhat mielipiteet pitää vetää vessanpöntöstä. Mutta muutosta aina tapahtuu, just nuorempien sukupolvien toimesta. Voihan se olla, että nykyisten mummonpotkijien jälkeläisten mukaan ei olekkaan siistiä potkia mummoja :D

        Ai niin. en oikein usko, että viihde itsessään vie kylyä ajatella. Siis ei kaikilta. Viihteen kautta kyllä vaikutetaan ihmisten ajattelumaailmaan. Mutta sekin kaksjakoinen juttu, kuten kaikessa kampanjoinnissa, saapi kannatusta ja saapi myös vastustusta. Ja taas pirstaloidutaan.

        Iteasiassa, meitsi taitaakin uskoa kaikenmaailman hölynnpölyjumalien sijasta pirstaloitumiseen :D

        =DW=

      • demeter1 kirjoitti:

        hunksi@

        Ymmärrän, että sinun ja Jessen suhde on erityinen, mutta yksi asia siitä puuttuu ja sen mukana kaikki: se ei ole yleispätevä.

        Mutta voit olla edellä aikaasi: usko saattaa muuttua yhä enemmän yksityiseksi, kokemukseksi, jota ei voi jakaa. Anna Kontulan kirja "Mistä ei voi puhua" enteilee tätä kuten jotkut muutkin merkit...

        "demeter"

        Ei ole ihmistä ilman Jesseä.
        Kyllä hän on yleis-pätevä.
        Totta kuitenkin on, että Jesse ei näe tarpeelliseksi kaikille puhella.
        Mutta se ei ole Jessen vika alkuunkaan.
        Mitä tulee kirjallisuuteen aiheesta...
        Sen minä kirjoitan itse.
        Enkä minä tarvitse selitykseen kokonaista kirjaa.

        "Jos päätät kaataa puun ja kaadat sen.
        Muista pilkkoa se hyväksi jokaiselle."

        yH.

    • miksi taas..

      Mistä tiedät - jos vaikka talvikenkänsä lainannut toiselle tai varastettu,
      tai jos jalat olleet kipeät ja etsi mukavimmat, villasukat ja tossut?

      Minä ainakin oikopäätä tuomitsen rikokseksi kimppuunkäymisen ja murhan
      - osani ei ole etsiä väkivallan uhreista mitään moraalivikoja.
      Syitä tai taustoja penkomatta - suru on varmaan lapsillakin ja muillakin omaisilla.

    • kovisten maailma

      "Minä ole minä, usot sie"?
      Eihän siinä muuta tarvita kun kaksi itseriittoista humalaista kohtaa ja se on "nirri veks".
      Ennen tapettiin viinapullosta, nyt sen saa sossusta.
      Naiset ja tytöt eivät ole enää kynnysmattoina vaan ovat omaksuneet sen sukupuolettoman käytöksen.
      Ei hyvällä vaan pahalla. Ei maanitellen vaan väkisin."

    • hytinä

      Tampere on aika usein otiskoissa henkirikosten osalta. Lieneekö siellä kuitenkaan asuinmäärään nähden sen kummemmin rikoksia kuin muissakaan kaupungeissa tai paikkakunnilla.
      En kovinkaan usein ole yksin pimeällä kävelyllä , vaikka turhaan meidän ikäiset pelkäävät.
      Elämä on paljon uhkaavampaa nuoremmille.

      • juokse villi lapsi

        Ei se ihan turhaa ole se pelko vanhuksellakaan, vaikkei käsiveskaa mukana olisikaan.
        "Hullun kiilto" silmissään tuikkaa pistimen kylkiluiden väliin tuo huumehörhö tai harhainen.
        Vaan vanha nahka on sitkeä, ei helposti läpi päästä pistintä.

      • Turpiin tuli

        Suomen vaarallisimmiksi kunniksi tai kaupungeiksi nimettiin viimevuonna
        Virolahti vaarallisin sitten Helsinki Vantaa Kemi Kittilä Turku Kotka Hanko Enontekiö Riihimäki

    • Paljon muukin on vaarallista, istuminen, syöminen, liikenne, elämäkin taitaa johtaa kuolemaan.

      Jos lukee jotain historiaa käsittelevää romaania, niin uskon että toisen henkeä arvostetaan enemmän nyt kuin joskus keskiaikana.

      Muutenkin luulen kauheasti. Esim. että ihmisen elo on muuttunut tosi psyykkiseksi, se syö henkisiä voimavaroja. Informaatiotulva on loputon, ja niistä ponnahtaa voimakkaana aina se negatiivinen osa elämästä. Ja meillä on aikaa miettiä ihan liikaa kaikkea. 50 vuotta sitten elämä oli paljon fyysisempää, joka myös minusta saattaa olla palkitsevampaa - näet heti kättesi jäljen.

      Mielenterveysongelmat suuri kasvava kansantauti. Osa luulen että johtuu tuosta mitä edellä kirjoitin. Ihminen on muuttanut elämänsä ja koko maailman, mutta tavallaan ei pysy itse kehityksessä mukana. Ei osannut ennustaa mitä se tuo henkisellä puolella. Osa taas on varmasti perittyä huonoa oloa kasvatuksessa. Me olemme sodan lapsia tai lapsenlapsia, ei siitä historiasta pääse ihan heti, ehkä seuraava sukupolvi.

    • eppu2

      Pahat uutiset ylittävät uutiskynnyksen monta kertaa herkemmin, kuin hyvät uutiset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      298
      6612
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      65
      3679
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      200
      3051
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2707
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1902
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      146
      1642
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      201
      1618
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      163
      1511
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      118
      1491
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1388
    Aihe