vero

Kyllä nyt on se tosiasia, että kaikkien työssä kävijöiden veroja on nostettava ja reilusti. Näin pystymme antaa enemmän korvauksia ja tukia mm. masentuneille ja muille sitä tarvitseville.
1467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ihan hauska vastatrolli.

Äänestä

Myös tehokkuutta ja tuottavuutta pitää heidän osaltaan kohentaa
huomattavasti, alkajaisiksi voitais ottaa viisivuotiskausi jolloin työaika
kaikille työssäkäyville nostetaan 12 tuntiin päivä, myös lauantai
tulee ottaa työpäiväksi.

Vuosilomat ja pekkaspäivät ynnä muut luppoilut voitais myös heidän
osaltaan pudottaa puoleen nykyisestä.

Samaan aikaan masentuneiden saamia tukitasoja tulee nostaa
kaksinkertaisiksi nykyisestä. Voitais myös ottaa ohjelmaan jotkut
yhteiskunnan järjestämät ja kustantamat etelän rantalomat,
vaikkapa noin kaksi viikkoa vuosittain jokaiselle masentuneelle,
henkilökohtainen kotikäyntejä tekevä mielenterveystyöntekijä,
hoitsu käymään jokaisen masentuneen yksinäisen luona.

Äänestä
  • Erittäin hyviä ideoita. olen itsekkin kuullut, että jotain tuollaista olisi suunniteltu. Ja onhan se ihan oikein.

    Äänestä

Kannatetaan!! Jutellessani useiden töihin raahautuvien kanssa tulee usein mieleen, että olisivat tyytyväisiä kun on töitä, mutta lähes aina sama nurina ja itku, että ei pääse sinne, eikä pääse tänne kun aina töissä ja verottaja vie niin ja niin paljon. Eikö TYÖ olekaan maailman tärkein asia tai maailman parasta terapiaa?

Veroprosentti kaikille sama 35% ja pulinat pois.

Äänestä
  • Joillekin se työ tosiaan tuntuu olevan maailman tärkein asia. Ei siinä mitään tehköön töitä ja lopetakoon rutinan. Itse haluan elämältä muutakin kun töitä. Noi ylempänä olevat viestit on hyviä. Niin sen pitäisi mennä. Eli vähintään tuo 35% vero kaikille ellei jopa 40%.työmatka korvaukset tulee myös lakkauttaa. Ja se 12 tunnin työpäivän aikana tulee olla vain yksi 15min tauko. Jotta ei tule liikaa katkoksia työhön.

    Äänestä

50% tasavero kaikista tuloista ja tuista. Ylijäämäiset rahat lähetetään Kreikkaan.

Äänestä

Paljon hyviä masennus aikoja vaan kaikille masentuneille ja muistakaa miettiä sitä itsaria joka päivä. Siitä tulee hyvä nautinto.
Muista myös viihtyä siellä homo alueella , sillä sehän on sun sydäntä lähellä. Lokisi kertoo sen.

Taas tuli totuus näkyviin, että kaikki masentuneet ovatkin vaan teko sairaita ja työ viroksujia.

Äänestä
  • Monelle työssäkäyvälle se työ on koko elämä. Raskainta on olla kotona, yksin tai sitten perheen kanssa. Sekin pakollinen luppoaika pitää ylikierroksissa käyttää erilaisiin harrastuksiin. Nukkuminen on vähäistä, mutta onneksi kaiken muun ohella myöskin tehokasta ja virkistävää. Aamulla ensimmäiseksi käydään vaa'alla paniikissa ettei vain ole paino noussut. Siitä sitten terveellinen virkistävä smoothie aamupalaksi, ja eikun menoksi!! Ihana kaiken ajatustoiminnan kattava työpäivä on taas edessä, ihanaa. Illalla kottiin salin ja saunan kautta, ja nukkumaan. Fyffee tulloo. Se on pääasia. Illalla tulee myös muistaa rukoilla iltarukous litteän maapallon jumalalle, ettei se vaan suutu ja anna kiroukseksi esim masennusta, eikun siis laiskuutta.

    Äänestä

  • Minkä takia pitää käyttää samaa nikkiä mitä on jo käytetty ketjussa?

    T:Ensimäinen kommentoija.

    Äänestä

  • 0+0 kirjoitti:

    Minkä takia pitää käyttää samaa nikkiä mitä on jo käytetty ketjussa?

    T:Ensimäinen kommentoija.

    Samaa mulle tehtiin yhdellä toisella suomi24 palstalla. Rekisteröin sitten tämän nikin itselleni. Sen jälkeen ei ole sitä ongelmaa ollut.

    Äänestä

Kovin teillä nuorilla on suppeat näkemykset. Masennus ei ole vain nuorten työtä vieroksuvien vitsaus. On myös vanhuuseläkkeellä olevia, joilla on vaikeita fyysisiä sairauksia joiden seurausta masennus on.

Koko elämän kirjo laajemmin näkökenttään. Kiitos.

Äänestä

Masentuneita on jokaisesta ikä-, tulo- ja sosiaaliluokasta. Omassa tapauksessani masennus alkoi ala-asteikäisenä pojankoltiaisena ja yhä 30 vuotiaana siitä kärsin ja olen opetellut hyväksymään että se on osa minun elämääni - vaikka helvetin vaikeata se onkin.

Äänestä

Minusta sairaille ihmisille (joilla on diagnosoitu sairaus) pitäisi antaa verovaroista rahallista korvausta, joka olisi extraa toimeentulemiseen ja asumiseen tarkoitettujen tukien päälle. Sairastaminen on kärsimistä, ja minusta kärsiville pitäisi antaa edes jotain iloa, mitä rahalla saa, kun sairaat ihmiset ovat yleensä vielä yksinäisiä, kärsimykseen hylättyjä.

Masennus ei ehkä kuitenkaan välttämättä ole sairaus. Masentunut ihminen on ruumiillisesti hyvässä voimassa, kysymys lienee tahdosta, asenteesta jne. Kannatan kuitenkin masentuneille nykyisen kaltaisia palveluja, tukia, terapiaa, kuntoutusta.

Fyysisesti sairaille ihmisille taas kannatan ihan korvausta kärsimyksestä. Psyykkisistä sairauksista vain esim. skitsofrenia yms. olisi rinnastettavissa fyysiseen sairauteen.

Äänestä
  • Kyllä myös masentuneiden pitäisi saada nuo ehdottamasi asiat, koska masennus on sairaus.

    Yksi asia on, että masennnusta kärsivien kuntoutukseen liittyen, maksettaisiin masetuneille rahaa, millä saisi harrastaa jotain itselle mieleistä harrastusta. Itse voisin esim. Alkaa käymään kuntosalilla kun/jos jaksan. Se on ainoa liikunta mikä minua on ikinä kiinnostanut.

    Siinä vaan on se ongelma, että kuntosali bussi kortti maksaa noin 90e/kk. Eli ei näillä tuloilla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ateisti81 kirjoitti:

Kyllä nyt on se tosiasia, että kaikkien työssä kävijöiden veroja on nostettava ja reilusti. Näin pystymme antaa enemmän korvauksia ja tukia mm. masentuneille ja muille sitä tarvitseville.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu