Elän parisuhteessa, joka on monilta osin hyvä. Lapsemme isänä mieheni on mitä ihanin.
Meilläkin menee yleensä aika hyvin. Mutta on asioita, jotka eivät ota toimiakseen.
Koen henkistä väkivaltaa varsinkin anopiltani.
Se kiristää välejämme aika ajoin.
Kun yritän puolustaa itseäni, minut pistetään ruotuun välittömästi.
Hetken tunnen tyytyväisyyttä itseeni kun olen saanut sanottua mitä ajattelen mutta alan katua kun jään jyrän alle.
En siellä sitten enää osaakaan pitää puoliani vaan jopa uskon mitä minusta väitetään.
Onko minulla joku persoonallisuushäiriö kun en osaa puolustautua?
Tämä on tietenkin se heikko lenkki minussa, jota sitten käytetään hyväksi.
Saan stressioireita näistä asioista. En nuku hyvin ja ajattelen kokemaani vääryyttä taukoamatta.
Väsyttää ja vituttaa ja sydän laukkaa tuhatta ja sataa!
Meilläkin menee yleensä aika hyvin. Mutta on asioita, jotka eivät ota toimiakseen.
Koen henkistä väkivaltaa varsinkin anopiltani.
Se kiristää välejämme aika ajoin.
Kun yritän puolustaa itseäni, minut pistetään ruotuun välittömästi.
Hetken tunnen tyytyväisyyttä itseeni kun olen saanut sanottua mitä ajattelen mutta alan katua kun jään jyrän alle.
En siellä sitten enää osaakaan pitää puoliani vaan jopa uskon mitä minusta väitetään.
Onko minulla joku persoonallisuushäiriö kun en osaa puolustautua?
Tämä on tietenkin se heikko lenkki minussa, jota sitten käytetään hyväksi.
Saan stressioireita näistä asioista. En nuku hyvin ja ajattelen kokemaani vääryyttä taukoamatta.
Väsyttää ja vituttaa ja sydän laukkaa tuhatta ja sataa!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei. Tutulta tuntui tuo kirjoituksesi, ja neuvoni on, että puhut tämän asian selväksi. Joko esim. mielenterv. toimistossa tai miehesi kanssa. Ei se anoppi voi eikä saa alistaa sinua. Samanarvoisia olette. hän myös saattaa olla mustasukkainen omasta pojastaan, eikä halua ketään valtaamaan omaa paikkaansa. Olen itse ollut joskus samassa jamassa, mutta päässyt yli sillä, että otimme perheenä rakoa anoppiin. Hyvää jatkoa teille.
´Mitenkäs miehesi suhtautuu asiaan ?