Oinaslapset

Millaisia olitte pikkulapsina? Väitetään, että oinaat syntyvät oinasmaisiksi, mutta omalla kohdallani ei ole pitänyt paikkaansa. Pikkutyttönä olin hyvinkin ujo ja vastaanpanematon ja siksi aina rohkeampien lasten hampaissa ja kiusanteon kohteena.
Kiusaaminen jatkui vuosikausia ja päästyäni siitä päätin etten enää koskaan alistu siihen. Aloin uskoa itseeni, olin oma herrani, nautin elämästäni ja sain ystäviä, onnea ja vaikutusvaltaa.
En ehkä olisi näin temperamenttinen, hetkessä elävä taistelija ellen olisi sitä kaikkea käynyt läpi. En ehkä olisi "oinas"!

PS. Voi että sitä eksyy aiheesta kun innostuu!
10831
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kun luin kirjoitustasi tuli tunne että joo toihan kertoo musta=) olin itse penskana ihan samanlainen.

Äänestä
  • Joo-o, minä olin täsmälleen samanlainen pienenä.. Epävarma, ujo, hiljainen ja muiden härnäyksen kohteena.
    Mutta nykyään asiat ovat aika erilailla.. Huumoria ja temperamenttia löytyy runsain mitoin ;)... Ja hiljaisesti en osaa enää puhua... xD

    Äänestä

Olin oinas lapsena aina porukan johtaja, välillä se ärsytti muita. Ohjasin kaveriporukkani aina seikkailuihin =) Hypimme puissa ja metsissä ja leikimme merirosvoja y.m sellaista. Olin aika määräilevä (se piirre on edelleenkin). Tykkäsin leikkiä paljon yksin myös ja olin itsenäinen lapsi, äitini sanoo minun jo pienenä tienneen mitä haluan ja pärjäsin yksin jo tosi nuorena. Olin innokas ja energinen lapsi. jos minua nälvittiin tai yritettiin kiusata, annoin takaisin, eikä sen jälkeen sama tyyppi uskaltanut enää kiusata =)

Äänestä
  • Sama täällä...minä olin juuri samanlainen pienenä...aika paljon olen vieläkin semmoinen...siis itsepäinen, johtaja...määräilevä...:) Ja ujo en todellakaa...

    Äänestä

Olin epävarma, mutta peitin sen sillä, että olin aina äänessä ja järjestin itseni hankaluuksiin. Mua kiusattiin, mutta olin nyrkit pystyssä puolustamassa itseäni. Äitini oli huolissaan, että koska muutun tytöksi. Kaikki kaverini olivat poikia, en leikkinyt nukeilla ja olin huono muutenkin kaikissa tyttöjen jutuissa. Välillä seurasin kateellisena tyttöjen touhuja, mutta mua ei hyväksytty heidän joukkoonsa, koska en ollut milläänlailla tyttömäinen. Olin n. 30-kymppinen, kun löysin elämäni ensimmäisen bestiksen ja nyt olen tajunnut mitä paitsi jäin murrosikäisenä. Ei poikien kanssa oikein voinut jutella pojista ja siksi toiseksi mua pidettiin tosi hyvänä jätkänä. Rupes oikeen naurattaan, että mitähän kaverit ois sanonut, jos olisin jossain kohtaa heittänyt, että onpa hyvännäkönen kundi.. Nyt kun katselen tyttärieni touhuja ja laittautumista illanrientoihin niin joskus tulee mieleen, että millaista se olisi ollut, jos olisi ollut joku tyttökaveri silloin, jonka kanssa olisi voinut valmistautua illanviettoon.. Ei sillä, että päivääkään vaihtaisin pois, koska en olisi tällainen kuin olen nyt. Taistelen, vaikka tuulta päin, jos se on tarpeen ja senkin teen hymyssä suin... ;)

Äänestä

muistan hyvin ku olin pieni lapsi, pikkane oinas, olin vähän ujo, jos en saanut mitään suutuin siitä ja tulin ihmisten kanssa hyvin toimeen vaikka olin lyhytpinnainen ja olen edelleen.

Äänestä

minä olen oinas minä en tule toimeen jousimiesten kanssa käyn koulua terveyden hoitajaksi minulla oli hyvä lapsuus muta nyt alkaa mennä huonoon suuntaan kun elämä ei ole niin kuin tahtoisin mutta eiköhän se vielä siitä muutu paremmaksi kun ikää tulee lisää koska olen vasta 23.v

Äänestä
  • no mä tuun jotenkin jousimiesten kaa toimeen koska äiti sattuu olemaan jousimies xD

    Äänestä

  • gallux kirjoitti:

    no mä tuun jotenkin jousimiesten kaa toimeen koska äiti sattuu olemaan jousimies xD

    Lapsena olin minäkin hyvin poikamainen,mutta leikin silti lähinnä tyttöjen kanssa.Minulla oli myös poikia kavereina.He vain eivät olleet jokapäiväisiä tuttavuuksia.Nykyään suurin osa kavereistani on mieheni ystäviä!=)
    Olin hyvin itsepäinen lapsi,murrosikäisenä tein vanhempani lähestulkoon hulluiksi päähänpistoillani.Mutta nyt vähän vanhempana olen huomannut että nuorena kokemani vaikeudet (täysin omaa syytäni =) ovat kasvattaneet luonnettani paljon ja olen peräti hiukan fiksumpi kuin silloin.Oinasmainen olen mielestäni ollut aina:jästipää,johtaja,heikkohermoinen,mutta silti melko kiva ja symppis Oikku-Nainen. =)

    Äänestä

Joo o.. ihan samanlainen olin minäkin.. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sanna kirjoitti:

Millaisia olitte pikkulapsina? Väitetään, että oinaat syntyvät oinasmaisiksi, mutta omalla kohdallani ei ole pitänyt paikkaansa. Pikkutyttönä olin hyvinkin ujo ja vastaanpanematon ja siksi aina rohkeampien lasten hampaissa ja kiusanteon kohteena.
Kiusaaminen jatkui vuosikausia ja päästyäni siitä päätin etten enää koskaan alistu siihen. Aloin uskoa itseeni, olin oma herrani, nautin elämästäni ja sain ystäviä, onnea ja vaikutusvaltaa.
En ehkä olisi näin temperamenttinen, hetkessä elävä taistelija ellen olisi sitä kaikkea käynyt läpi. En ehkä olisi "oinas"!

PS. Voi että sitä eksyy aiheesta kun innostuu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu