Musta tuntuu, että muserrun.
Olen yhtäkkiä alkanut kärsiä kauheista sosiaalista peloista. Jännitän jopa omaa äitiäni ja isääni ja siskoani. Totta kai jännitys vain pahenee, kun ajattelen, kuinka tyhmää on jännittää noita läheisiä ihmisiä ja, mitä jos he huomaavat, että jännitäin heitä. Olen ahdistunut miltei koko ajan ja itken usein.
Ennen en ollut tällainen. Olin kovinkin sosiaalinen ja puhelias vieraittenkin ihmisten kanssa. Olen aina ollut tyytyväinen ulkonäkööni ja muuhun, mutta nyt minulla ei ole itseluottamusta ollenkaan. Olen kyllä aina ollut kova ajattelemaan, että mitähän muut minusta ajattelevat. Perheenjäsenienkin jännittäminen alkoi siitä, kun ajattelin päässäni, kuinka kamalaa olisi jos jännittäisin heitäkin. Sitten seuraavan kerran kun olin esim. äitini kanssa kahvipöydässä, nämä ajatukset nousivat mieleeni ja aloin tarkkailla itseäni ja ahdistua. Nykyään tarkkailen itseäni joka tilanteessa ja mietin, että "näkyykö minusta että jännitän".
Missään nimessä en tahdo puhua tästä esim. vanhemmilleni. En vaan tiedä mitä tekisin.
Joskus kävin psykologilla muutaman kerran esiintymispelon takia, mutta siitä ei tuntunut olevan mitään hyötyä minulle.
Olen miettinyt kaikkea, jopa hypnoosia, että pääsisin tästä ja voisin olla taas oma itseni, iloinen, onnellinen, hauska ja huoleton oma itseni.
Tuntuu, että en halua elää ellen muutu. En halua, että joudun olemaan ahdistunut koko ajan.
Tiedän, että tuo jännittäminen on niin typerää. Se ei ole minua. Se on kuin joku kamala tauti, joka on vallannut mieleni. En pääse siitä eroon kovin helposti, niin lujasti se on mieleeni tarttunut ja niin usein se minut pakottaa ajattelemaan itseään.
Olen miettinyt lääkkeitäkin. Toiveeni olisi, että hetken niitä käytettyäni saisin taas itseluottamustani takaisin ja voisin vähentää niiden käyttöä pikkuhiljaa ja lopulta lopettaa niiden käytön kokonaan ja olla taas oma itseni.
Voisittekohan auttaa minua? Antaa vaikka neuvoja mitä tulisi tehdä.
Olen yhtäkkiä alkanut kärsiä kauheista sosiaalista peloista. Jännitän jopa omaa äitiäni ja isääni ja siskoani. Totta kai jännitys vain pahenee, kun ajattelen, kuinka tyhmää on jännittää noita läheisiä ihmisiä ja, mitä jos he huomaavat, että jännitäin heitä. Olen ahdistunut miltei koko ajan ja itken usein.
Ennen en ollut tällainen. Olin kovinkin sosiaalinen ja puhelias vieraittenkin ihmisten kanssa. Olen aina ollut tyytyväinen ulkonäkööni ja muuhun, mutta nyt minulla ei ole itseluottamusta ollenkaan. Olen kyllä aina ollut kova ajattelemaan, että mitähän muut minusta ajattelevat. Perheenjäsenienkin jännittäminen alkoi siitä, kun ajattelin päässäni, kuinka kamalaa olisi jos jännittäisin heitäkin. Sitten seuraavan kerran kun olin esim. äitini kanssa kahvipöydässä, nämä ajatukset nousivat mieleeni ja aloin tarkkailla itseäni ja ahdistua. Nykyään tarkkailen itseäni joka tilanteessa ja mietin, että "näkyykö minusta että jännitän".
Missään nimessä en tahdo puhua tästä esim. vanhemmilleni. En vaan tiedä mitä tekisin.
Joskus kävin psykologilla muutaman kerran esiintymispelon takia, mutta siitä ei tuntunut olevan mitään hyötyä minulle.
Olen miettinyt kaikkea, jopa hypnoosia, että pääsisin tästä ja voisin olla taas oma itseni, iloinen, onnellinen, hauska ja huoleton oma itseni.
Tuntuu, että en halua elää ellen muutu. En halua, että joudun olemaan ahdistunut koko ajan.
Tiedän, että tuo jännittäminen on niin typerää. Se ei ole minua. Se on kuin joku kamala tauti, joka on vallannut mieleni. En pääse siitä eroon kovin helposti, niin lujasti se on mieleeni tarttunut ja niin usein se minut pakottaa ajattelemaan itseään.
Olen miettinyt lääkkeitäkin. Toiveeni olisi, että hetken niitä käytettyäni saisin taas itseluottamustani takaisin ja voisin vähentää niiden käyttöä pikkuhiljaa ja lopulta lopettaa niiden käytön kokonaan ja olla taas oma itseni.
Voisittekohan auttaa minua? Antaa vaikka neuvoja mitä tulisi tehdä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mulla on kans ihan sairaan ahdistunu olo ku oon tuttujen tai tuntemattomien kans.. Ennen en ollu tällanen, tää vaan alko jotenki yhtäkkiä. Nyt mä pelkään sosiaalisia tilanteita ja oon alkanu välttelemään tilanteita joissa pitäis jotain puhua ja ihmisiä.. Mun tätä sosiaalisuus pelkoa pahentaa vielä se, et ku mä punastun tosi helposti. Eniten ehkä mä jännitän juuri sitä. Koska kun mä punastun ni mä oon ihan paloauton näkönen ja mulla hävettää se ihan hirveesti!!!
Mä oon tosi ahdistunu tän tilanteen takia ja siksi minäki kaipaisin kipeästi neuvoja!!!
Jane: "Nykyään tarkkailen itseäni joka tilanteessa ja mietin, että "näkyykö minusta että jännitän".
Missään nimessä en tahdo puhua tästä esim. vanhemmilleni. En vaan tiedä mitä tekisin."
Tuossa, mitä et missään nimessä halua tehdä, voi olla juuri se ratkaisu tai ainakin helpotus asiaan! - Tuo on nimittäin hyvin tyypillinen jännittäjän kierre eli enemmän pelkää sitä, että huomaavatko muut jännittämisen kuin että pelkäisi itse jännittämistä.
Ratkaisu tuohon on se, että murtaa tämän kierteen paljastamalla juuri sen, että jännittää. Silloin ei tarvitse enää pelätä sitä, että toinen huomaa! - Neuvoisin valitsemaan ensin sellaisen ihmisen, jolle sinun on helpointa kertoa asia.
Kerro, että jännität hänen seurassaan. Sen jälkeen sinun ei enää tarvitse jännittää paljastumistasi koska sinulla ei ole enää mitään salattavaa!
Kaksi vuotta sitten tuli salama kirkkaalta taivaalta ja aloin pelätä sosiaalisia tilanteita. Ensi alkuun ahdistus ja tuska oli täysin lamaannuttavaa ja arkinen elämä ei onnistunut ollenkaan, masennuin. Kävin psykologilla ja myöhemmin psykiatrillakin.
Haluaisin sanoa että kuinka tahansa toivottamalta tilanne saattaa tuntua, se tulee kyllä helpottamaan ajan myötä, voin luvata sen.
Ensinnäkin, puhuminen on todella tärkeää, älkää jääkö yksin pelkonne kanssa. Toiset ihmiset hyväksyvät sinut kyllä vaikka tietäisivätkin että jännität. Tietenkään useimmat eivät pysty eläytymään ja ymmärtämään tuskaasi koska he eivät ole kokeneet samaa. Mutta sellainen ystävä on täysin arvoton ja alhainen joka hylkäisi toisen tällaisen asian takia.
Kerro ihmeessä luotettavalle ihmiselle joka ottaa sinut tosissaan, apua pelkoon kyllä löytyy.
Psykologeille voi puhua ja voi pyytää lähetettä psykiatrille tai mennä omalle lääkärille ja kertoa oireistaan. Älä eristäydy, vaan etene hitaasti mutta varmasti sosiaalisiin tilanteisiin. Se ei ole maailmanloppu tai mikään jos joku vaikka huomaakin että jännität. Loppujen lopuksi sillä ei ole mitään merkitystä.
Itsetunnon kohotusta saa muistelemalla omia saavutuksia ja niitä päiviä kun olit todella ylpeä itsestäsi. Myös muista kannattaa ajatella positiivisti niin huomaatkin etteivät kaikki olekaan sinua vastaan tai pidä sinua jotenkin huonona ihmisenä.
Olet itse itsesi pahin vihollinen.
Muista että et ole ainoa joka jännittää, sosiaalisten tilanteiden pelko on yleisempää kuin luullaan.
Toipuminen saattaa olla pitkää ja hidasta mutta ehdottomasti sen arvoista.
oon samanlaisessa "noidankehässä". haluutko meilata kohtalontoverin kans? :)
Voin hyvin samaistua sun kirjotuksees koska kärsin myös jännittämisestä..ei ole mitään fyysisiä oireita onneksi mutta tietyllä tavalla jännitän myös jopa omia perheenjäseniä vaikka järjellä ajateltuna tiedän ettei ole mitään syytä jännittää mutta en voi sille mitään. Näitä muita ongelmia on kuin muille jakaa ja kohta alotankin terapian näitten ongelmien takia..myös ongelmien takia masennuin ja jouduin keskeyttämään kouluni yms. ois mukava esim.mailailla samallaisten ihmisten kanssa.
tulin lukaseen tän viestiketjun täältäkin. mulla on ihan samanlaisia oireita kuin teillä kaikilla kirjoittelijoilla, ihanaa huomata ettei ole yksin:) mulle saa mailailla ja toivoisinkin että mailaisitte: [email protected] .
Ei oikeestaan oo niinkään pelko että paljastuisin että jännitän. Haluisin vaan päästä eroon tästä hemmetin(anteeks)jännittämisestä!! Musta ei oikeestaan edes huomaa muut että jännitän,kait saan olla onnellinen siinä suhteessa mutta omasta päänupistahan se on kiinni tää jännittäminen..nii,jos joku muu viellä "uskaltaa" laittaa oman mailiosotteensa tänne ni alkaisin mielellään mailailemaan.
sua edeltävä viesti