V 2015 alkaen ASUMISTUEN eriarvoisuus

Asioita eteenpäin

Lapsiperheillä ja yksinelävillä ei ole hätäpäivää vuoden 2015 alusta alkaen asumistuen saamisessa. Vain ja ainoastaan TULOT vaikuttavat asumistuen määrään. Voit omistaa kaikkea sellaista mistä ei tule tuloja kuten vuokra- tai osinkotuloja. Lisäksi tililläsi voi olla vaikka 100000 euroa rahaa jota ei lasketa asumistukea myönnettäessä. Ainoastaan korko tuosta 100000 eurosta lasketaan tuloiksi.
Esim.
1. omistat asunnon toisella paikkakunnalla ja haluat muuttaa toiselle paikkakunnalle vuokralle niin saat asumistukea tuohon vuokra-asuntoon jos tulosi ovat pienet tai niitä ei ole ollenkaan
2. myyt omistusasuntosi ja laitat eurot tilille ja muutat toiselle paikkakunnalle vuokralle niin saat asumistukea tuohon vuokra-asuntoon jos tulosi ovat pienet tai niitä ei ole ollenkaan.

Uusi laki antaa perheille tai pienituloisille mahdollisuuden asua vaikka keskikaupungilla vaikka olisi oma asunto tai euroja tilillä ja saada asumistukea tulojen pienuuden vuoksi.

Eläkeläisen asumistuessa otetaan huomioon talletukset ja omaisuus edelleenkin.
Esim.
1. maaseudulla omistat pienen torpan jota et saa myytyä katsotaan omaisuudeksi eikä ole mahdollisuutta saada asumistukea vaikka tulot ovat alle 900 euroa/kk jotta voisit muuttaa vuokra-asuntoon lähemmäksi palveluja
2. tilillä on rahaa yli 2000 euroa niin et saa eläkeläisenä asumistukea
Pien eläkeläinen on sidottu tuohon torppaan lopun elämäänsä kun ei saa sitä myytyä.

Näin se yhdenvertaisuus toteutuu lapsiperheiden ja eläkeläisten kesken ja lapsiperheet vielä valittavat etteivät tule toimeen.

Jos joku kertoisi EU:n tahon johon tästä eläkeläisten eriarvoisesta kohtelusta asumistuen osalta voisi laittaa selvityspyynnön niin laittaisin menemään. Ei voi olla niin, että pienituloiset ja eläkeläiset laitetaan eriarvoiseen asemaan kaikessa.

23

451

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miten on

      "Voit omistaa kaikkea sellaista mistä ei tule tuloja kuten vuokra- tai osinkotuloja. Lisäksi tililläsi voi olla vaikka 100000 euroa rahaa jota ei lasketa asumistukea myönnettäessä. Ainoastaan korko tuosta 100000 eurosta lasketaan tuloiksi"

      Jos on saanut sadan tonnin perinnön ja sijoittanut ne osakerahastoon, eikä myy niitä niin silloin niistä ei ole tuloa joten vaikuttaako se asumistukeen vai laskeeko kela osakerahaston arvonnousun ja ottaa sen huomioon tulona?

      • hieno juttu

        Mitä ihmettä kitiset? Tuohan on hyvä uudistus. Nyt varakkaatkin voivat saada maksamiaan veroja takaisin asumistukena


      • Asioita eteenpäin
        hieno juttu kirjoitti:

        Mitä ihmettä kitiset? Tuohan on hyvä uudistus. Nyt varakkaatkin voivat saada maksamiaan veroja takaisin asumistukena

        Kitisen niiden vanhusten puolesta jotka eivät voi tuota etuutta käyttää ja ovat sidottuja tuohon "ei missään" torppaansa. Varakkaillehan tuo asumistukimuutos on osoitettukin. Totuus on kuitenkin se, että kaikki vanhenemme ja edestä päin löytää samat asiat kuin mitä tämän hetken vanhukset.


      • Tarkistamalla selviä

        Miten on. Kelaltahan tuon asian saa tarkistettua.


      • hyvä huumorintaju
        hieno juttu kirjoitti:

        Mitä ihmettä kitiset? Tuohan on hyvä uudistus. Nyt varakkaatkin voivat saada maksamiaan veroja takaisin asumistukena

        No oot se sinäkin. Hyvä huumorintaju tässä ankeassa ajassa.


    • Kysyn vaan

      Jos tilillä on sata tonnia nollakorolla ja asuu vuokralla niin voiko saada työmarkkinatukea sekä asumistukea? Luulisi että säästöt pitää ensin käyttää ja vasta sitten saa tukia...

      • Tarkistamalla selviä

        Luepa Kelan sivuilta kuinka omaisuus ei vaikuta enää asumistukeen muilla kuin eläkeläisillä. Työmarkkinatuesta en löytänyt selvää sepustusta, mutta asumistuesta on uudet säännöt kelan sivuilla.


      • juuvoisaada

        Molemmat voi saada mutta toimeentulotukea ei.


    • äänestäjä

      Tämä on sitä sdp ajamaa politiikkaa kaikille pitää antaa tasapuolisesti.

    • Oikein hyvä uutinen

      Tuohan kuulostaa helvetin hyvältä. Minulle on tulossa kymmenien tuhansien perintö mutta se ei vaikuta mitenkään asumistukeen eikä työmarkkinatukeen, ainoastaan toimeentulotukeen jota saan muutaman kympin kuussa. Kun perintö tulee nostan rahat tililtä, laitan patjan alle ja ensi vuonna muina miehinä haen toimeentulotukea. Kaikki se on kotiinpäin!

      • hyvä säkä

        Niinpä. Jokainen saa tehdä lain puitteissa niin kuin parhaaksi katsoo. Eipä siinä ole kenelläkään mitään sanomista. Hyvä säkä joillakin.


    • kysyin jo

      ei vaikuta talletukset tavallisella pankkitilillä eläkeläiselläkään, eri juttu jos on tuottamassa vaikkapa rahastoissa..

      • Miten on

        Eikö niitä rahasto-osuuksia pidä myydä, vasta sitten on tuloa? Jos "ostaa ja unohtaa" ei niistä tule tuloa vasta kun niitä myy. Osakkeet ovat eri asia, niistä tulee osinkoa joka on tuloa.


      • kyllä
        Miten on kirjoitti:

        Eikö niitä rahasto-osuuksia pidä myydä, vasta sitten on tuloa? Jos "ostaa ja unohtaa" ei niistä tule tuloa vasta kun niitä myy. Osakkeet ovat eri asia, niistä tulee osinkoa joka on tuloa.

        Näinhän se menee,tuottoa vasta sitten kun myy rahastoosuuksia ja se määrä mikä on plussalla.


    • rehellinenolen

      seuraako kela pankkitilejä, vai luotetaanko hakijan tietoon

      • Ihmeellistä

        Kyllä kela seuraa pankkitilejä. Siihen niillä on aikaa.

        Keltä kysyit tuota pankkitalletusasiaa eläkeläisten osalta nimim. kysyin jo.
        Jos näin on kuten olet saanut vastauksen, niin sittenhän eri kunnissa toimitaan eri tavoin. Iäkkäälle sisarelleni ilmoitettiin Kelasta 2000 euron pankkitalletusraja jota ei voi ylittää jos aikoo saada täysimääräisen asumistuen. Että näin.


      • _---__---_
        Ihmeellistä kirjoitti:

        Kyllä kela seuraa pankkitilejä. Siihen niillä on aikaa.

        Keltä kysyit tuota pankkitalletusasiaa eläkeläisten osalta nimim. kysyin jo.
        Jos näin on kuten olet saanut vastauksen, niin sittenhän eri kunnissa toimitaan eri tavoin. Iäkkäälle sisarelleni ilmoitettiin Kelasta 2000 euron pankkitalletusraja jota ei voi ylittää jos aikoo saada täysimääräisen asumistuen. Että näin.

        Kyllä pitäisi koko maassa olla sama laki Kelalakin,aika oudolta tuntuu,omalla äidillä alle viisikymenttätonnia säästöjä pankissa,silti saa täyden asumistuen.


    • varakas mutta tuloto

      Varallisuus koskee edelleen eläkeläistä, tai sairaseläkeläistä (vammainen ja muu sairaus joka rajoittaa työkykyä) Heikossa asemassa olevaa rangaistaan edelleen tässä kokoomuksen aikaansaamassa eläkeuudistuksessa! Kauniin rohkeat ja terveet saavat tästä vuodesta alkaen asumistuke omaisuudesta huolimatta!
      Köyhän eläkeläisen on luovuttava kaikesta. Saatan muistaa äänestyskopissa tämän asian, saatanpa hyvinkin muistaa!! Muistanpa pissavesiasetuksenkin masinoineen hallituksen!

    • joku eläkeläinen

      Kai se on siinä, että eläkeläinen ei ole ns. yhteiskunnalle tuottava työssä käyvä, ainoastaan kuluttava ja poliitikoilla on halu saada eläkeläiset pois päiviltä. Yksi naispoliitikko sanoi, että eläkeläisiltä rahat pois yleishyödylliseen käyttöön. Ja kuitenkin pitäisi asua kotonaan, eikä sijoittua vanhainkotiin. Aika ristiriitaista, kotona ilman palveluja ja kohta ilman rahaa.

      Niin, mikähän se taho olisi EU:ssa, ehkä ihmisoikeustuomioistuin, vai mikä sen oikea nimi

    • en usko aiempaa

      miten kela pääsee pankkitilejä tutkimaan?

    • 'varakas'

      Täällä on kyllä ihan omituista tietoa. Olen yksinelävä eläkeläinen, ja myin viime kesänä asuntoni, maksoin vanhat velat pois ja muutin vuokralle. Pankkiin jäi 40.000e jotka laitoin sijoitusrahastoihin ja 10.000e puskurirahaa. Silti saan asumistukea 123e/kk. Asun kaksiossa Helsingissä, vuokra 940e/kk.

      Ei minulla ainakaan näytä varallisuus haittaavan. (Ja Kelalle olen avoimesti kertonut rahoistani)

    • näennäisuudistus

      Miksi vuokralaisen hyväksytty enimmäisvuokra on suurempi kuin omistusasujan hyväksytty enimmäisvastike? Vuokra-asunnonkin omistaa joku. Vuokran saa omistaja, joka maksaa siitä asunto-osakeyhtiölle vastikkeet ja pistää loput taskuunsa.

      Kelan asumisnormit täyttäviä asuntoja ei riitä kaikille, joten osa joutuu vastoin tahtoaan asumaan liian isossa ja kalliissa asunnossa. Kun asuntokauppakaan ei käy, moni ei pysty vaihtamaan halvempaan osakkeeseen. Asumistukea uudistettaessa ei selvästikään ole huomioitu vanhoja osakeasuntoja, joihin taloyhtiöt joutuvat ottamaan isoja remonttilainoja. Hoitovastike rahoitusvastike voi olla yhtä suuri kuin vuokra-asunnon vuokra.

      Kateellisille tiedoksi: Asunto-osakeyhtiön asunnot omistaa asunto-osakeyhtiö. Osakkeen omistaja ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä omistusasuja.

      Asumistuessa on perusomavastuu. Perusomavastuun lisäksi joutuu maksamaan 20 % hyväksytyn enimmäisvuokran ja perusomavastuun erotuksesta. Lisäksi joutuu maksamaan vuokran hyväksytyn enimmäisvuokran ylittävän osan. Hyväksytyt enimmäisvuokrat ja -vastikkeet ovat nyt liian alhaisia todellisiin asumiskuluihin nähden. Tehtiin uudistus, mikä ei ratkaissut vanhaa neliörajaongelmaa, vaan piilotti sen. Eri asumismuotojen eriarvoisuuskaan ei poistunut.

      Nämä etenkin pienituloisia ahdistavat ongelmat pitää ratkaista eikä tehdä uudistuksia uudistusten vuoksi.

    • Kateus vie kalatkin

      Voi voi. Miten kehtaat olla kateellinen lapsiperheille. Eivät he helpolla pääse. Mutta, jos on kateellinen luonne ja katkera, niin on kateellinen jopa pienelle sittisontiaiselle Että silleen. Kateus vie kalatkin vedestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6070
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4167
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2100
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1866
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe