Jos ei pidetä tätä kanavaa treffikanavana vain,niin olisi kiva kuulla teiltä jolla on kokemusta, kuinka selvisitte asiasta: ensin itsenne kanssa, sitten ystävät ja perhe????
hei , meille kaikille
stina
3394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Omalla kohdallani tuo itsensä kanssa asian selvittäminen meni loppujen lopuksi omalla painollaan. Siihen tosin meni useita vuosia ja liittyi aika paljon asioiden vetvomista (mukaanlukien myös vakavan yrityksen elää heterona). Ja ystävien suhteenkin kaikki meni yllättävän helposti, vaikka asian kertominen epäilyttikin, jopa pelotti. Mutta kerroinkin vasta siinä vaiheessa, kun olin asian selventänyt täysin itselleni. Eikä kenenkään suhtautuminen minuun tämän takia muuttunut. Lähimmät ystäväni oikeastaan hiukan suuttuivat, kun en ollut aiemmin mitään heille asiasta puhunut.
Mutta tuo perhe. Hmm... asia on edelleen kesken, vaikka olen jopa asunut jo parinkin naisen kanssa saman katon alla ja aikaa siinä on kulunut muutama vuosi. Oikeastaan tuo selvittelyprosessi on nyt parhaillaan menossa. Asian tekee varmaan vaikeaksi se, että perhe olettaa aiempien tekojeni takia, että olen 100%:n hetero ja ikääkin on jo 28 v. Mutta vihdoin tunnen itseni valmiiksi asian heillekin paljastamaan. Tosin mulla on sellainen periaate, että kaikki taaplaa tyylillään ja kaikilla olkoon omat mielipiteet aisioista, joten en aio kenenkään perään itkeä, jos eivät minua tällaisena hyväksy.
Proggis on yhä keskeen. Ja vuosia on jo kulunut. Olen kai bi, mutta en mitenkään sujut asian kanssa. Kaverit tukevat ja ymmärtävät minkä voivat. Vanhemmat eivät tiedä, mutta ehkä jotain epäilevät kun olen aina ollut tosi poikamainen, vaikka meikkaankin. Hametta en voi käyttää.
Alan paikoissa tulee joskus käytyä, mutta mitään oivalluksia en ole siellä saanut. Ehkä asia ratkeaa vasta jos/kun todella ihastun johonkin tyttöön. Tällä hetkellä ei ole edes haku päällä, vaan pohdiskelen asiaa lähinnä yksikseni. Alussa oli aivan kamalaa ja jonkinlaista hermoromahdustakin tapahtui. Nyt tilanne on jo vähän rauhoittunut. Vaikea myöntää asiaa itselleen kun tuntuu ettei siihen ole mitään syytä, kun ei ole sitä tunteiden kohdetta. Aika kai näyttää miten on hyvä elää.
Mä pääsin aika helpolla, vaikka luulin yli kakskymppiseksi asti olevani hetero. Sitten ihastuinkin yhteen uuteen kaveriini (siis naiseen). Olin yllättynyt mutta en järkyttynyt. Mietiskelin asiaa itsekseni, ja vähitellen tajusin etten ollut vuosiin katsellut miehiä "sillä silmällä". Kesti kuitenkin aika kauan ennen kuin uskalsin katsella naisia... ;-) Viime vuosina olen huomannut etten ole bi, kuten ensin luulin, koska pidän vain naisista romanttisessa/eroottisessa mielessä.
Ystäväni ovat suhtautuneet luontevasti, tietysti muutamalla meni vähän kauemmmin aikaa "prosessoidessa" asiaa. Testasin vanhempieni suhtautumista mainitsemalla silloin tällöin jotain aiheeseen liittyvää, jos se oli luontevaa ottaa puheeksi esim. jonkun TV-ohjelman yhteydessä, ja tarkkailin heidän reaktioitaan. Molemmat vaikuttivat suvaitsevilta ja ajattelevat omilla aivoillaan, eivät siis ota yleisiä ennakkoluuloja omiksi asenteikseen. Tiedän olevani onnekas. Kun sitten kerroin asiasta, vastaanotto oli hämmentynyt mutta kannustava ja luonteva.
Nykyisin elän onnellisena lesbona ja uskon jo tavanneeni elämäni naisen... :-)