Tehotiimi 2015

Mistä se judogi nyt puristaa? Kuka tehnyt mitä ja kenelle.
11227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kansainvälisessä politiikassa käytetään termiä jäätynyt konflikti. Jäätyneen konfliktille on typillistä se, että yksi osapuoli pitää yllä epävakautta, usein pitkän ajanjakson kuluessa, suorittamalla systemaattisesti myrkyn kylvämistä tietyllä alueella oleskelevien/toimivien keskuudessa. Tämä kylvö on erittäin pitkäkestoista, mutta suurimman osan aikaa niin matalalla intesiteetillä tehtyä, etttei suuri yleisö tai satunnainen ohikulkija kiinnitä siihen huomiota. Eritysenä kohteena ovat tahot, jotka eivät tunne historiaa tai uusina tulokkaina eivät vielä tunne muita alueen toimijoita.

Aika ajoin tämä konfliktia ylläpitävä osapuoli aiheuttaa korkeamman instensiteetin konfliktin testatakseen onko kylvötyö kantanut hedelmää, ts. onko riittävn suuri joukko tietämättömiä/viattomia ostanut sadun ja ryhtynyt tukemaan kylväjää. Jos tukea ei ole riittävästi toiminnan intensiteetti laskee taas matalaksi kunnes on uuden testin aika. Tavoitteena kylväjällä on tietysti päästä itse alueen/toiminnan herraksi horjuttamalla nykysiä toimijoita.

Äänestä
  • Oijoi, viestini taisikin lipsahtaa ns. väärälle tatamille, piti mennä "Kansainvälinen suurvaltapolitiikka"-osioon. Pahoittelut väärälle osastolle kirjoittamisesta !

    Äänestä

  • Puristava kenkä kirjoitti:

    Oijoi, viestini taisikin lipsahtaa ns. väärälle tatamille, piti mennä "Kansainvälinen suurvaltapolitiikka"-osioon. Pahoittelut väärälle osastolle kirjoittamisesta !

    Poliittisesti oikea näkökulma. Selittää myös, miksi osapuoli saa käsittämätöntä kannatusta, kun taas pitkän ajan toimijat näkevät jo osapuolen nurjan puolen.

    Äänestä

Miks tää on tämmöstä? Vai onko kaikissa urheilulajeissa saman kaltaista "häirintää".Kun vapaaehtoistyö ja ammatikseen tekevät kohtaa,ja vielä kun toisen nuori on "parempi" kuin toisen nuori?

Äänestä
  • Joo. Sitä se on, melkoista häirintää. Mutta kuka häiritsee ja ketä? Moneskohan seura herralla menossa...

    Äänestä

  • foobarcc kirjoitti:

    Joo. Sitä se on, melkoista häirintää. Mutta kuka häiritsee ja ketä? Moneskohan seura herralla menossa...

    Menee jo kiusaamisen puolelle nämä vihjailut. Keitä ovat mainitut pitkän ajan toimijat, joilla edellisten kirjoitusten mukaan on niin hyvä näkymä lajin parissa tehtävään työhön, että pystyvät luokittelemaan toisia häiriköiksi? Kovin itseriittoista, kaunaista ja leimaavaa. Judo kaipaa plusmerkkistä yhteistyötä voimavaroja vievän nokittelun sijaan. Miten olisi uuden vuoden lupauksena kaverin kehuminen sättimisen sijaan.

    Äänestä

Joo täällä lyödään puun takaa kaveria, kun ei edessä uskalleta. Kohde on sen verran paljon terävämpi, että kakkoseksi jäisitte.

Äänestä

Erkki pyöritti tehotiimiä periaatteella vain tosissaan treenaavat ovat mukana, lisäksi ryhmän kokoa rajoitti tila.
Etelä-Suomen Alueyhdistys päätti ottaa touhun haltuunsa ja laajentaa maksajakuntaa.Nyt on päädytty rajoittamaan osalistujamääriä. Saa nähdä , onko kriteerinä laatu vai muu...

Äänestä
  • Kriteerinä on ihan tuttu juttu...

    Äänestä

  • pärstäkerroin kirjoitti:

    Kriteerinä on ihan tuttu juttu...

    B-junnut nukkumaan...

    Äänestä

  • Onjomyöhä kirjoitti:

    B-junnut nukkumaan...

    niiden "aktiivisten"vanhempien mennä nukkumaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


2015 Tehotiimi kirjoitti:

Mistä se judogi nyt puristaa? Kuka tehnyt mitä ja kenelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu