Okei, jotkut täällä sanoivat etteivät ole jouluihmisiä koska se on niin ahdistavaa aikaa, noh, voin ymmärtää, sillä uusivuosi edustaa minulle tuota ahdistavaa, pakotettua juhlaa. Se on kamalampi kuin juhannus.
Tämä uudenvuoden juhlinnan vihaaminen on varmaankin varhaista perua, sillä pelkäsin pienenä ihan vitusti ilotulitteita (enemmänkin niiden kovaa ääntä) ja sen ainoan kerran kun äitini sai houkuteltua minut ulos katsomaan raketteja viisivuotiaana, sellainen iso raketti kaatui ja lähti sitten tulemaan vaakatasossa kohti ja lopuksi se sitten osui minun setääni selkään! Olin varmaan yhdeksänvuotias kun ilman suurta paniikkia pystyin olemaan ulkona uudenvuodenaattona, silloin leikimme sotaa.
Toinen on sitten se, kun vanhempani kutsuivat aina vieraita kylään ja sitten ne joivat ja söivät ja juttelivat ja avautuivat sitten matalalla äänellä aviokriiseistään ja joivat ja tappelivat ja lopuksi kamalassa humalassa menivät hoippuen ampumaan pihalle raketteja ilman suojalaseja. Vitun kivaa.
Toinen on sitten, että vihaan ajan kulumista, olen aina vihannut. Muistan itseasiassa kun vuosi vaihtui vuodeksi 2005, olin ihan kamalan surullinen. En ole koskaan iloinnut vuoden vaihtumista. En pidä muutoksista. Jos vuosi on ollut ihan hirvittävän ihana, olen surullinen kun se loppuu, jos se taas on ihan paska, odotan seuraavastakin vuodesta ihan paskaa ja vihaisena mietin milloin minun pitäisi saavuttaa se ihanteellinen jokin. Asiaa ei tänä vuonna helpottanut ainakaan mikään kolmenkympin kriisi minkä olen saavuttanut jo näin 10 vuotta etukäteen.
Okei, tänä vuonna uudenvuodenaatto oli ihan kiva, niin kuin se on ollut enemmän ja vähemmän noin viiden vuoden ajan. Ei mitään pakkojuhlintaa, ei mitään "jee uusivuosi nyt alkaa uusi elämä nyt kaikki saavutetaan" -paskaa (koska paras ystäväni myös vihaa uuttavuotta) vaan ihan hengailua vaan. Kaukana kotoa. Okei, ei kovin kaukana, mutta ei siellä kuitenkaan.
Ja sitten pääsemmekin siihe, miten joululoman loppu ahdistaa, sitä on jäljellä enää noin reilu viikko. Tosiaan, minullahan on ollut lähes kuukauden verran joululomaa, mutta enemmän kuin opiskelujen jatkuminen, minua ahdistaa se, että joudun taas kerran lähtemään pois kotoa parhaiden ystävieni ja perheeni luota ja joudun olemaan yksin. Tietenkin, on minulla kavereitakin siellä, mutta olemme vasta tietynlaisessa tutustumisvaiheessa ja minä VIHAAN UUSIIN IHMISIIN TUTUSTUMISTA, koska olen niin vainoharhainen ja luulen, että kukaan ei pidä minusta ja ikävoin kotiin...
Ja toinen on tietenkin ne opiskelut. Stressaa jo nyt. Olen feilannut yhden kurssin enkä tiedä miten minun pitäisi päästä siitä läpi. Pitäisi tehdä tässä tällä viikolla yksi tehtävä loppuun, jotta tiedän olenko päässyt toisen kurssin läpi. Pitäisi lukea kolme noin 500 sivun kirjaa tentittäväksi. Pitäisi mennä käymään lääkärissäkin.
Sainpas tuonkin asian nyt sydämeltäni :D
Tämä uudenvuoden juhlinnan vihaaminen on varmaankin varhaista perua, sillä pelkäsin pienenä ihan vitusti ilotulitteita (enemmänkin niiden kovaa ääntä) ja sen ainoan kerran kun äitini sai houkuteltua minut ulos katsomaan raketteja viisivuotiaana, sellainen iso raketti kaatui ja lähti sitten tulemaan vaakatasossa kohti ja lopuksi se sitten osui minun setääni selkään! Olin varmaan yhdeksänvuotias kun ilman suurta paniikkia pystyin olemaan ulkona uudenvuodenaattona, silloin leikimme sotaa.
Toinen on sitten se, kun vanhempani kutsuivat aina vieraita kylään ja sitten ne joivat ja söivät ja juttelivat ja avautuivat sitten matalalla äänellä aviokriiseistään ja joivat ja tappelivat ja lopuksi kamalassa humalassa menivät hoippuen ampumaan pihalle raketteja ilman suojalaseja. Vitun kivaa.
Toinen on sitten, että vihaan ajan kulumista, olen aina vihannut. Muistan itseasiassa kun vuosi vaihtui vuodeksi 2005, olin ihan kamalan surullinen. En ole koskaan iloinnut vuoden vaihtumista. En pidä muutoksista. Jos vuosi on ollut ihan hirvittävän ihana, olen surullinen kun se loppuu, jos se taas on ihan paska, odotan seuraavastakin vuodesta ihan paskaa ja vihaisena mietin milloin minun pitäisi saavuttaa se ihanteellinen jokin. Asiaa ei tänä vuonna helpottanut ainakaan mikään kolmenkympin kriisi minkä olen saavuttanut jo näin 10 vuotta etukäteen.
Okei, tänä vuonna uudenvuodenaatto oli ihan kiva, niin kuin se on ollut enemmän ja vähemmän noin viiden vuoden ajan. Ei mitään pakkojuhlintaa, ei mitään "jee uusivuosi nyt alkaa uusi elämä nyt kaikki saavutetaan" -paskaa (koska paras ystäväni myös vihaa uuttavuotta) vaan ihan hengailua vaan. Kaukana kotoa. Okei, ei kovin kaukana, mutta ei siellä kuitenkaan.
Ja sitten pääsemmekin siihe, miten joululoman loppu ahdistaa, sitä on jäljellä enää noin reilu viikko. Tosiaan, minullahan on ollut lähes kuukauden verran joululomaa, mutta enemmän kuin opiskelujen jatkuminen, minua ahdistaa se, että joudun taas kerran lähtemään pois kotoa parhaiden ystävieni ja perheeni luota ja joudun olemaan yksin. Tietenkin, on minulla kavereitakin siellä, mutta olemme vasta tietynlaisessa tutustumisvaiheessa ja minä VIHAAN UUSIIN IHMISIIN TUTUSTUMISTA, koska olen niin vainoharhainen ja luulen, että kukaan ei pidä minusta ja ikävoin kotiin...
Ja toinen on tietenkin ne opiskelut. Stressaa jo nyt. Olen feilannut yhden kurssin enkä tiedä miten minun pitäisi päästä siitä läpi. Pitäisi tehdä tässä tällä viikolla yksi tehtävä loppuun, jotta tiedän olenko päässyt toisen kurssin läpi. Pitäisi lukea kolme noin 500 sivun kirjaa tentittäväksi. Pitäisi mennä käymään lääkärissäkin.
Sainpas tuonkin asian nyt sydämeltäni :D
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minuakin rassaa loman loppuminen. En ole saanut mitään aikaiseksi ja hirvittää rytmin nurin meno; heräsin tänään puoli kahdeltoista ja kouluaikana minun pitää herätä 5:50. Toisaalta kevät menee aika nopeasti (hiihtolomat, pääsiäislomat jne.)
No joo, tosiaan tuo rytmi D: Minä heräsin tänään puoli kahdelta. Voin kuvitella etten saa ollenkaan unta sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
Mutta onneksi meilläkin taitaa nyt olla hiihtoloma ja pääsiäisloma, kun nyt syyslukukaudella meillä ei ollut mitään muuta kuin joululoma (joka tosin alkoi todella aikaisin minulla). Ja luultavasti pääsen kesälomalle jo aikaisin toukokuussa...
Ketään ei vois vähempää kiinnostaa mitä vihaat tai mikä ahdistaa... Hanki elämä!!!
Ei olettanutkaan, että tämä tilitys aiheuttaisi sen kummempaa kiinnostusta (kuten yleensäkkään minun aloitukseni, heh heh) ja mistä tiedät ettei minulla ole jo? :)
Aivan niin! Miksi ajan kulumista pitää juhlia!? Minäkään en pidä muutoksista, ne ovat ahdistavia. Ajan kuluminen on ahdistavaa, koska aina on sellainen olo ettei ole saanut mitään aikaiseksi eikä ehdi mitään! Ja uusiin ihmisiin tutustuminen on ikävää, varsinkin kun suurin osa ikäisistäni tuntuu olevan idiootteja (eivät tietenkään kaikki, mutta monet) ja itseäni vanhemmat ihmiset ovat usein pelottavia D:
"Ajan kuluminen on ahdistavaa, koska aina on sellainen olo ettei ole saanut mitään aikaiseksi eikä ehdi mitään!"
TÄMÄ D:
Juuri niin, masentava ajatus :(