Ihmeen vähän, ei siis ollenkaan ole herättänyt keskustelua tämä

Suurta tyhmyyttä

Kaarinan kaupungin viimeinen rahanpolttotyperyys, tabletit koululaisille vaikka niihin ei ole resursseja yhteyksien, ohjelmistojen eikä rahojen puolesta. olisi kai ollut helpompaa ja halvempaa oppilaiden kanssa näiden typreysten politikkojen repiä 500 € seteleitä koulun pihassa, olisi samalla voineet opettajat vaikka lukea opettavasti tarinaa Tommi Tuhlaajasta, joka halusi Suomen parhain ja kehityksen kärjessä, veronmaksajien rahoilla.

27

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hannan K

      Tämä sovittiin jo kauan sitten erään tablet-välittäjän kanssa saunaillassa. Samalla tavalla Oinonen on järjestänyt Kaarinaan "perhekeskuksen", johon sijoitetaan mielenterveystoimisto ja kameravalvottuja yksiöitä lapsiperheille, asiakkaat poimitaan toimeentulotukea hakeneista. Kaikki on etukäteen sovittu nykyisin, päätökset pakotetaan menemään läpi, että näyttää viralliselta ja lain mukaiselta.

      • onnnn

        Ok.


    • Aivan uskomatonta!!

      tiukkaahan on taloudenpito, mutta toki kaverin firmalle nyt satojatuhansia euroja riittää, ja se voidaan verhota maailman parhaan ja edistyksekkäimmän kaupungin tittelin tavoittelua varten. Kyllä kai vanhukset ja sairaat nyt sen ymmärtää, kuinka tärkeää sellainen imago on kokoomuslaiselle Kaarinalle. Tämähän on yrittäjälle paras paikka totta kai, ja kaikki haluavat tänne Kaarinaan kusetettavaksi ja paikallispolitikkojen lypsettäväksi.

      Taitavat kyllä Kaarinalaiset olla keskivertoa tyhmempää porukkaa, ja ansaitsevat tulla viellä tyhmempien ja enemmän kusetettavien Turkulaisten kanssa yhteen liitetyksi ja ryöstetyksi.

    • Ei enää Martoille...

      Ei ole Kaarinan kaupunki marttoihinsa tullut, rahaa riittää kaikkeen hulluuteenkin, ja runsaasti, kunhan eivät laula.

    • Rahaa on ja veroja

      Kaarinan kaupungin tietokoneisiin hölväämät prosentit ovat väkilukuun verrattuna aivan samaa luokkaa, kuin valtiolla 2 miljardia joka vuosi. Se on yhtä paljon kuin maataloustuki, siitä kuitenkin EU kuittaa lähes puolet.
      Tietokone mieltymys taas johtuu päättäjien ikärakenteesta, joista tietokone osaaminen tuntuu hienolta, kun itse eivät tajua.

    • 25% eläkeläisiä

      Olen kanssanne samaa mieltä, tablettirahatkin olisi pitänyt ennemmin sijoittaa Kaarinan keskustan eläkeläisten luxusasuntojen parvekkeiden luodinkestävään savulasiin.

    • Idiotismin huippua.

      hankintakustannus tulee olemaan ieni siihen nähden mitä tulee olemaan kustannusket structuurista, sen ylläpidosta ja konekorjauksista. Puhumattakaan siitä, että oppinen heikkenee.

      Eihän noihin ole edes oppimateriaaleja!

    • Koulut kiinne

      Täysin samaa mieltä, kouluista kaikki sähköt vaan poikki ja oppilaat takapihalle päreitä vuolemaan, jotta näkevät talvella opiskella.

      Turhaa se opiskelukin on, kyllä Penan kierrätyspajassa pärjää 9-euron orjat ilman lukutaitoakin.

      • Nominanta

        iPadillähän se lukemaan ja kirjoittamaan oppinen onkin mahdollista. Kirjat, kyna ja paperi. Mitä sellaisilla ja millään opettelulla. Tulevaisuudessahan koneet puhuu ja peukunjälki riittää allekirjoitukseksi - kunhan sähkö ei katkea.

        Tekemäänhän oppiikin vain yhteisön hankkimilla tietotekniikka laitteistoilla.

        Valitettavasti tuntuu olevan nykypäivänä tosiaan vain muutamilla meininki vaihtoehdoissa, kaikki tai ei mitään. Jos ei saada verovaroin hankittuja tabbletteja, kannattaa koulut sitten sulkea - se on sitten siinä.

        Ihmekös se että ollaan kusessa !!


      • Vanha äijä
        Nominanta kirjoitti:

        iPadillähän se lukemaan ja kirjoittamaan oppinen onkin mahdollista. Kirjat, kyna ja paperi. Mitä sellaisilla ja millään opettelulla. Tulevaisuudessahan koneet puhuu ja peukunjälki riittää allekirjoitukseksi - kunhan sähkö ei katkea.

        Tekemäänhän oppiikin vain yhteisön hankkimilla tietotekniikka laitteistoilla.

        Valitettavasti tuntuu olevan nykypäivänä tosiaan vain muutamilla meininki vaihtoehdoissa, kaikki tai ei mitään. Jos ei saada verovaroin hankittuja tabbletteja, kannattaa koulut sitten sulkea - se on sitten siinä.

        Ihmekös se että ollaan kusessa !!

        Se on totta, ennenvanhaankin vanhemmat ostivat luistimet ja sukset koulun voimistelutunnille. Kustannus oli suurin piirtein sama kuin padeillakin nyt.
        Eikä niitä tamineita mailoja sun muita puuttunut köyhimmiltäkään. Silloin isä teki vaikka kahta työtä ja ilman yhteiskunnan avustuksia, jotta pojalle saatiin luistimet.
        Nykyisin vaaditaan kaikki yhteiskunnalta, tosiaankaan ei ole ihme, että ollaan kusessa ja veroja kiristetään.


    • Onko köyhiä

      Eiköhän nykyään köyhempienkin perheiden lapsilla ole pari.
      Satasen kännyköitäkin ostellaan joka vuosi.
      Yksi harrastus maksaa useita satasia puolelta vuodelta jne

      • Toisinajattelija 48

        Pitäisikö koulun ja yhteiskunnan ostaa jo kännykätkin, jotta kolssit saavat pelata ?
        Mikäli vippiä vielä on saatavissa, voisihan sitä ajatella kaikkein köyhimmille.
        Onhan se kännykin opetustyössä tärkeä väline ja töissä myös.
        Pienestä pitäen opetetaan jo että yhteiskunta hankkii sinulle kaiken ja mitä tukiakin sinulle kuuluu.
        Ei ihme että Suomella ei nyt aivan hyvin kauppa käy.


    • koulun käynyt

      Perinteinen tapa on paras! Kirjat ,vihot ja kynät käyttöön. Kännyt ja tabletit voivat jättää kotiin. Miten nämä nuoret tulevat toimeen jos yhtäkkiä nykyajan laitteet menevät rikki tai tulee sähkökatkos ym ongelmia laitteiden kanssa? Vanhalla tyylillä jää muistiin paremmin. Ja kyllä koulussa riittä ne tietokoneet atk-huoneessa.

      • Maailman menoa

        Se loppuu tuo yhteiskunnan varoilla eläminen, kulut ovat jo nyt liian suuret maksukykyymme nähden. Kyllä se on niin että itse ostettuun, jopa tienattuun tavaraan suhtaudutaan kunnioituksella ja se on opetusta sekin.
        Nykyisin kun kaiken saa yhteiskunnalta ja kulut nyljetään toisilta veroilla ja taksoilla, niin jälki näkyy. Piirrellään seiniin, kuseskitaan nurkkiin ja hajotetaan paikkoja.
        Föli kuljettaa ihmisen sossuun pilkkahinnalla, josta jaetaan rahaa prosenttiosuuksien mukaan, koulussa jo opetetaan että se kuuluu sinulle. Sitten osa sentään tulee töihin, joka viides on aina lomalla porukkaan. Alkaa saman tehokkaasti opetetun vaatimisen itselleen sielläkin.
        Kaikkea tätä opettamaan ja vahtimaan, sekä rahaa jakamaan tarvitaankin sitten miljoona ihmistä vähintään. Hekin tietysti ovat vielä hyviä vaatimaan etuja ja rahaa.
        Nyt tätä solmua ei sitten enää aukaista rahaa jakamalla tai etuja lisäämällä, velkaa ottamalla. Ainoa pelastus on ryhtyminen oikeaan työhön, onneksi meillä sentään on vielä muutama satatuhatta yritteliästä 5 miljoonan kansasta.


      • Tulis tavi ja tappas
        Maailman menoa kirjoitti:

        Se loppuu tuo yhteiskunnan varoilla eläminen, kulut ovat jo nyt liian suuret maksukykyymme nähden. Kyllä se on niin että itse ostettuun, jopa tienattuun tavaraan suhtaudutaan kunnioituksella ja se on opetusta sekin.
        Nykyisin kun kaiken saa yhteiskunnalta ja kulut nyljetään toisilta veroilla ja taksoilla, niin jälki näkyy. Piirrellään seiniin, kuseskitaan nurkkiin ja hajotetaan paikkoja.
        Föli kuljettaa ihmisen sossuun pilkkahinnalla, josta jaetaan rahaa prosenttiosuuksien mukaan, koulussa jo opetetaan että se kuuluu sinulle. Sitten osa sentään tulee töihin, joka viides on aina lomalla porukkaan. Alkaa saman tehokkaasti opetetun vaatimisen itselleen sielläkin.
        Kaikkea tätä opettamaan ja vahtimaan, sekä rahaa jakamaan tarvitaankin sitten miljoona ihmistä vähintään. Hekin tietysti ovat vielä hyviä vaatimaan etuja ja rahaa.
        Nyt tätä solmua ei sitten enää aukaista rahaa jakamalla tai etuja lisäämällä, velkaa ottamalla. Ainoa pelastus on ryhtyminen oikeaan työhön, onneksi meillä sentään on vielä muutama satatuhatta yritteliästä 5 miljoonan kansasta.

        huuhilot !!!

        Nykyään kaikki on rakennettu sen varaan, että yhteiskunta tukee, yhteiskunta vastaa . . . nykyään valtaosa ihmisistä vaatii yhteiskunnan hoitamaan, ruokkimaan ja vaatettamaan heidän hankkimansa jälkipolven, kun he itse "harrastavat ja rentoutuvat".

        Nyhveröiden sääntely yhteiskunta.


      • Selvä peli
        Tulis tavi ja tappas kirjoitti:

        huuhilot !!!

        Nykyään kaikki on rakennettu sen varaan, että yhteiskunta tukee, yhteiskunta vastaa . . . nykyään valtaosa ihmisistä vaatii yhteiskunnan hoitamaan, ruokkimaan ja vaatettamaan heidän hankkimansa jälkipolven, kun he itse "harrastavat ja rentoutuvat".

        Nyhveröiden sääntely yhteiskunta.

        Näin on ja se maksaa paljon, tarvitaan lisää veroja ja lainaa.


    • Joku roti olla pitää

      Kaarina on täynnä rikkaita eläkeläisiä, joilla on miljoonien varallisuus, silti saavat vielä kunnan tarjoamat peruspalvelut puoleen hintaan.

      Rikkaille eläkeläisille kunnon raippavero.

      • Töihin Suomalaiset

        Ei se ole eläkeläisen vika jos on ollut ahkera, säästänyt ja usein tehnyt kahta työtäkin ikänsä. Juuri tuo politiikka on viennyt maamme suohon, jossa kaikista yritetään tehdä köyhiä ja se on lähes rikos jos on varallisuutta.
        Hyvin monet eläkeläiset tekevät eläkkeelläkin vielä töitä, maksavat itse asumisensa, eivätkä vornua yhteiskunnan avustuksia. Ongelmanahan ovat nämä ihmiset, jotka eivät tule itse toimeen ilman apua ja sitten nämä tarvittavat rahanjakajien ja valvojien ammattikunta.
        Holhousyhteiskunnalla on yritetty hyvää, mutta maksaa niin paljon, että pian ollaan kaikki holhottavia. Rotat jo lähtevät uppoavasta laivasta Porttugaliin ja Ruotsiin.
        Minun puolestani Kaarinaan saa tulla näitä varakkaita eläkeläisiä niin paljon kuin haluaa. Työtä tekeviä ulkomaalaisiakaan vastaan ei ole yhtikäs mitään, joku ihon väri tai ryppyisyys ei ratkaise ihmisen paremmuutta.
        Mustalaiset sun muut johtomiehet ne pelkää avustuksien menettämistä ja se näyttäisikin olevan vastassa ja samalla saa lähtöpassit muutama korkeasti koulutettu rahanjakajakin.


    • hhjbggg

      ,,,,.

    • Vapaa-ajattelija

      Vaalien jälkeen alkaa uusi järjestys tässäkin maassa, on ajauduttu pakkotilanteeseen.
      Vasemmisto itkee uppoavasta laivassa, leikkaamalla ei kasvua tule. Ei sitä kyllä tule vastikkeetta rahaa jakamallakaan.
      Persu on ottanut oudon linjan, käymällä ihon värin mukaan ihmisten kimppuun, aika huimaa populismia.
      Työt on saatava Suomeen ja tekijän ulkonäöllä on vähemmän merkitystä, mutta niitä täytyy riittää, vaikka robottiaikaa kohti mennäänkin.
      Etujen jakamista vastikkeetta on leikattava ja työnteosta palkittava.
      Yrittäminen on tehtävä inhimilliseksi ja merkittävästi yksinkertaisemmaksi, byrokratiaa purkaen ja valvojia vähentäen. Verotusta on saatava laskettua, jotta ostovoima kasvaisi.
      Badien hankinta oli ehkä hieman liian aikaista ja olisi voinnut hieman odotella, yritettiin taas mainetta ja kunniaa. Kaarinan kulupuoli tulee kuitenkin monen tekijän summana ja sitä on liikaa, velkaannutaan ja veroja korotetaan. Kuntalainen kärsii ja alkaa voimaan huonosti.
      Kaarinan päättäjillä on huimat talkoot vastassa, kun jakopolitiikka ei enää luonaa. Tulemme elämään mielenkiintoista aikaa vaalien jälkeen, Kreikan tietä ei varmasti kannata valita, velkainen joutuu aina nöyristelemään !

    • kokakoomus

      Ja Kanerva turvaa sikaripalkalla liivikerhojen huumekauppaa.

    • hhhhvfg

      !?,.

    • SokeaTaluttaaRamboa
    • jkjcgbg

      ,.!?

    • Junaittetbroters

      Jari Aarnio ja Ilkka Kanerva.....onko puutarhat kunnossa.....entä salaojaputket?

    • vcccf

      ...

    • kjjkdhgojrhe

      Joutavaa hienostelua. ei pidä puhua tiukasta taloudesta sitten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      238
      7141
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      188
      3842
    3. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      171
      1775
    4. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      72
      1605
    5. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      70
      1134
    6. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      134
      1112
    7. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1027
    8. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      128
      936
    9. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      205
      914
    10. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      102
      863
    Aihe