Olen 22-vuotias nainen ja minulla on 2-vuotias poika. Olemme eronneet lapsen isän kanssa kun lapsi oli 4 kuukautta. Lapsen isän kanssa on ilmennyt jatkuvasti vaikeuksia. Isä laiminlyö sovittuja tapaamisia, mutta on vaatimassa esim. juhlapyhinä lasta itselleen vaikka niistä ei olisi mitään sovittu. Tällä hetkellä lapsen isä näkee lasta yhtenä yönä ja yhtenä iltana kerran kahdessa viikossa. Lapsen isä on myös välinpitämätön lasta kohtaan, eikä hänen kanssaan pysty jutella lapsen tulevaisuuteen tai nykyhetkeen liittyvistä asioista. Lisähaasteena tässä on että lapsen isä kärsii epilepsiasta joka johtuu aivokasvaimesta, ja hän ei pysty yksin huolehtimaan lapsesta vaan aina tapaamisten yhteydessä pitää olla miehen äiti paikalla. Ja jos miehen äitin aikataulut ei sovi tai muuten vain ei kiinnosta ei tapaamisia tule. Olen todella väsynyt ja kyllästynyt tähän tilanteeseen. Miehen äiti inhoaa minua, ja hän ei halua olla kanssani tekemisissä ja kokee lapsen tapaamisen "pakkona". Mistään asioista ei voi sopia eikä neuvotella, kaikki täytyy mennä heidän mukaan. Haluaisin lapselle parasta mutta onko yhteishuoltajuus oikea asia vai pitäisikö minun hakea yksinhuoltajuutta? Myös se ärsyttää että lapsen sukunimi on isän mukaan. Sosiaalitoimistosta ei saa apuja, siellä sanotaan vain että ikävä tilanne mutta ei voi mitään..
Yhteis- vai yksinhuoltajuus?
Amamma
13101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Miksi laitoit lapselle isän sukunimen? Jos ei vanhemmat ole naimisissa, lapsi saa automaattisesti äidin sukunimen elleivät vanhemmat yhdessä toisin määrää isyyden tunnustamisen yhteydessä tms.
Tuskin sinulle yhteishuollosta mitään suurempaa haittaa on, mutta sen sijaan sinun pitää saada kunnollinen tapaamissopimus ja sitten noudattaa sitä. Eli joko lastenvalvojan luona tai oikeudessa sovitte tarkat kellonajat tapaamisille ja sitten noudatatte(sinä noudatat) sitä pilkuntarkasti. Jos isälle tai hänen äidille ei sovi, se tapaaminen jää toteutumatta. Isä ei saa juhlapäivinä, jos niin ei lue sopimuksessa. Tällöin joutuu myös sopimaan ja neuvottelemaan mahdollisimman vähän.
Sukunimestä tuossa jo joku kirjoittikin, että jos olisit voinut säilyttää lapsella oman sukunimesi, jos ette olleet naimisissa. Niin kauan kun teillä on yhteishuolto, nimenmuuttoon tarvitaan molempien suostumus. Mutta suosittelisin silti yhteishuollon säilyttämistä, tapaamissopimus ja sen noudattaminen on tärkeämpää.
lapsen ja isän oikeudet rajoittuu isän maksamaan elatusapuun lapsen toiveita huomioimatta..
Voi sen niinkin tulkita kun ei ole vahvistettua tspaamissopimusta. Kannattaa tehdä se niin pääset itsekin vähemmällä tapaako vai eikö tapaa rutinalla kun toimit sopimuksen mukaan.
Siinä mielessä se on totta, että etävanhempi (sukupuolesta riippumatta, koskee äitejäkin) on kykynsä (tulojensa) mukaan velvollinen huolehtimaan lapsensa elatuksesta (jos ei huolehdi, huolehtii ulosottomies). Sen sijaan kukaan ei pakota etävanhempaa tapaamaan lastaan, jos tämä ei halua. Maksamaan voi pakottaa, tapaamaan ei.
ei tarvii rutista..
Sinä se et aloituksia lue, ennen kuin vastaat.
Minusta lapsen isän sairaus on sinulle syy hankkia yksinhuoltajuus, samalla voisit pyytää valvottuja tapaamisia. Tällöin miehen äitiä ei tarvitse sotkea koko asiaan, vaan isä valvotusti tapaa lastaan. Kyllä vähänkin vanhempi lapsi ymmärtää isoäitinsä asenteen itseään ja äitiä kohtaan.
Onko mies ns. parantunut aivokasvaimestaan, ts. onko se saatu leikkaamalla pois?? Tärkeä tieto minusta jotta voi tietää ja ennakoida oikein. Eli onko lapsen isän tila vakaa vai onko odotettavissa oireiden vaikeutumista tai jopa ennalta-arvaamattomia käytökseen ja muistiin liittyviä vaaratilanteita (lapsen kannalta)?
Kasvain ei voi leikata, liian vaarallista lääkärien mukaan. Se jotutuu elää sen kanssa koko elämän. Pari kk sitten lääkkeitten vahvuus nostettu että kohtaukset pysyisi poissa, mutta tällä hetkellä 1 kohtaus per päivä tulee kuitenkin. Ei tulee ikinä olla mahollista että se olisi pojan kanssa yksin, tila pahenee koko ajan.
Sitä mä on vähän miettinytkin että, riittääkö se vai onko se tarpeeksi hyvä syy hankkia yksinhuoltajuus koska lapsen isä ei itse pysty (tai koskaan tulee) itse huolehtia lapsesta? tällä hetkellä tuntuu siltä että mulla olisi lapsi ex-anopin kanssa, eikä ex-miehen kanssa.
Meillä on tapaamissopimus tehty ,mutta isä ei noudata sitä (tai sitten sen äiti ei haluaa auttaa.) oli tarkoitus olla nyt viime vloppuna pe-su poika sielä mutta torstaina mies soitti että ei käykään. Just tuommosesta haluaisin päästä eroon... yleensä maksaa elarit ajassa mutta välillä on pakko soittaa ja muistuttaa että josko maksaisit jo...
Ei yhteishuolto tarkoita sitä (välttämättä) että lapsesta huolehtii käytännössä, vaan sitä etta lasta koskevista asioista (nimi, uskonto, koulu, terveydenhuolto) päätetään yhdessä. Joten minusta sinun ei kannata lähteä yksinhuoltajuutta vaatimaan, ellei asiasta ole sinulle varsinaista haittaa (ja haitta ei ole se, ettei lasta voi jättää kahdestaan isän kanssa).
Jos isä ei noudata tapaamissopimusta, et voi tehdä mitään. Ainoa mitä voit tehdä, on antaa lapsi isälle tapaamissopimuksen mukaisesti Jos se ei isälle sovi, sitten ei tapaa. Mutta sinulla ei ole myöskään velvollisuutta antaa lasta muina aikoina isälle.
Mutta sen sijaan voisit ehdottaa, että tapaamisissa olisi läsnä joku muu kuin lapsen isoäiti, koska kertomasi perusteella hänen läsnäolonsa ei ole lapselle hyväksi eikä hän näytä itsekään sitä haluavan.
Hae yksinhuoltajuutta ajoissa. Vaikea sanoa mitä tuo aivokasvain vielä teettää, mutta on mahdollisuus jopa persoonallisuuden muuttumiseen, outoihin päähänpistoihin jne. ja lääkkeet ainakin ovat aina vaan kovempia mömmöjä (ei mm saa ajaa autoa nytkään?). En usko että isä oikeastaan panee vastaankaan jos ilmoitat varmuuden vuoksi haluavasi yksinhuoltajuuden jo nyt. Uskon että auttaa sinua/teitä hoitamaan asiat.
No ei isän kanssa pystyy edes jutella semmosista asioista (terveydenhuolto, koulut jne.) ei sillä oo mielipide. Vaan sitä että se haluaa että pojan sukunimi olis hänen, sitä en sais missään nimeessä muuttaa. Tuntuu välillä että sillä on vaan oikeudet, eikä mitään velvollisuuksia. Se ottaa ne parhaat palat ja haluaa ne itselleen ja mulle jää kaikki arkijutut hoidettavaksi.
Ei sillä oikein on kukaan muu joka voisi olla läsnä tapaamisissa, tai ainakin niin se väittää. Tapaamissopimmussa sanotaan että isä hakee ja isä vie kotiin kun ne tavataan, mutta viimeaikoina mulla on ollu pakko viedä sekä hakea ku mies ei saa ajaa autoa eikä tämän äitillä edes oo autoa. Niin mulle tulee n. 40km ajomatkaa ees-taas, eli 80km yhteensä. Enkä saa mitään korvausta.
Sen persoonallisuus on jo muuttunut paljon, ja ne vahvat lääkkeet tekee sen ns. "hidas", se ei ymmärrä enää ku sille yritetään jotain helppoa selittää.
Jos isällä ei mielipidettä asioihin, niin teet niin kuin itse haluat (paitsi tuo nimi), ilmoitat vain isälle että nåin aiot tehdä. Jos asoista ei tarvitse tapella, ei yhteishuollosta paperilla ole sinulle mitään haittaa. Eli ei kannata lähteä hakemaan muutosta. Arkijutut jäävät sinun hoidettavaksi, sille et voi mitään, oli yksin- tai yhteishuoltajuus..
Edelleenkin kehotan sinua keskittymään tapaamisjärjestelyihin. Jos sopimuksesessa lukee, että isä hakee, niin hän hakee. Hän hommaa sen kuljetuksen jostain, se ei ole sinun murheesi.
Lukeeko sopimuksessa, että nimenomaan isän äiti on läsnä tapaamisissa? Yritä saada se muutettua, esin kunnilla on paikkoja joissa vanhemmat voivat tavata lapsiaan valvotusti. Isän sairauden vuoksi se olisi mielestäni hyvin perusteltua.