EU perustaa 13 taistelujoukkoa

http://www.jippii.fi/uutiset/pda/ulkomaat/?143671

Se on sitten "menoa eikä nokitusta".
4348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen noin yleisesti EU:ta vastaan, pidän sitä pääosin rahavallan mädättämänä byrokraattien suojatyöpaikkana, mutta kerrankin tapahtui jotakin mieleistäni!

Tällä kertaa minuakaan ei haittaa sekään, että Suomella ei ole ko. asiassa sananvaltaa. On hyvä, että suomalaisiakin voidaan lähitulevaisuudessa lähettää pitämään rauhaa yllä vähän suuremmin valtuuksin kuin aiemmin. Vihdoin Suomi on mukana jossakin konkreettisessa, Euroopan etuja turvaavassa toiminnassa eikä vain "puolueettomana", hampaattomana pikkuvikisijänä isojen joukossa. Tällaista lisää, ja me isänmaalliset EU:n vastustajatkin olemme tyytyväisempiä!

Äänestä

  • lähettää ja mitä tekemään? Turvaamaan eliitin sijoituksia ja ulkomaille luomia halpatyöpaikkoja? Vaiko kohta itse EU-aluelle, kun ne työpaikat on pian siirretty sinne kauas täältä, eräänlainen suojeluskunta?

    Äänestä

Kaikkien isänmaallisten ja Uuden Maailmanjärjestyksen vastaisten suomalaisten tulee boikotoida Suomen armeijaa, jota pikkuhiljaa muiden maiden asevoimien kanssa ollaan sulattamassa yhdeksi Maailmanarmeijaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uutinen kirjoitti:

http://www.jippii.fi/uutiset/pda/ulkomaat/?143671

Se on sitten "menoa eikä nokitusta".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu