Kiusallinen vaiva

Huolestunut teini

Olen pian 16v tyttö. Ongelmani on rakkulamainen/röpelöinen iho pienten ja isojen häpyhuulten liittymäalueella. Lisäksi virtsa-aukon alueelta tai mahdollisesti rakkuloista erittyy ajoittain runsaasti pahanhajuista valkeankellertävää möhjöä. Valkovuodon tunnistan erilliseksi, mutta kuuluko senkään olla läpinäkyvää ja hyytelömäistä?
Kuukautiset tulevat normaalisti ja säännöllisesti, en ole myöskään koskaan harrastanut seksiä, eikä vanhemmillanikaan mitään periytyvää sukupuolitautia ole.
Kävin gynekologilla noin puoli vuotta sitten, hän sanoi kaiken olevan kunnossa, mutta ensikerran jännityksen takia en uskaltanut pyytää tutkimaan rakkula-aluetta.
Olen lopettanut sheivaamisenkin vaikka tällä alueella ei karvaa kasvakkaan, nutta ihan varmiuden vuoksi. Pyykit olen aina pessyt samalla pesuaineella, ja käytän puuvillaisia alushousuja, joten tästä vika tuskin johtuu.
Olisiko kenelläkään antaa ohjeita? Olen todella huolissani enka uskalla aloittaa seksielämää koska en tiedä onko tämä normaalia vai onko alapäässäni jokin vialla.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fsjjs

      Kyllä sun kannattaisi käydä ihan jollain gynellä tutkituttamassa nuo, tai vaikka kouluterkkarille käyt ensin puhumassa joka ohjaa sut sit mahdollisiin tarvittaviin lisätutkimuksiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sille jollekin, tunnistat kyllä

      Etkö kuitenkin huomannut, kuinka välitän ja olen hyvä sinua kohtaan? Se, että olet itse kuin mikäkin omahyväinen, ainakin tässä leikissämme, miten sin
      Ikävä
      318
      2504
    2. Tupoksen koulun oppilaan putoaminen - onnettomuus?

      Kalevassa aamulla uutinen yläkoululaisen putoamisesta koulutiloissa Tupoksella. Rehtori ei avaa asian taustoja - miten tämä on voinut olla mahdollista
      Oulu
      31
      2137
    3. Asbergerihmiset

      Tuossa ehkä olen törmännyt livenä Asberger-ihmiseen ja kuullut nyt parilta naiselta, että millainen on mahdollinen asberger-oireyhtymää kärsivän ihmis
      Sinkut
      217
      843
    4. Kerrotaanko maailmalle oikeasti Venäjän ja Ukrainan sodan syistä

      Vaikka kuinka yritän olla kartalla edes vähän niin silti on koko ajan pimenossa se syy, miksi Venäjä hyökkää Ukrainaan.. Ei tätä kerrota uutisissa. K
      Maailman menoa
      315
      764
    5. Eräälle joka varmasti tietää keneltä.

      Kaipaan sinua. Tiedät kuka.
      Ikävä
      41
      743
    6. Jasminilla uuis kulta

      personal trainer ja elämä hymyilee. https://www.seiska.fi/Kotimaa/Jasmin-Mantyla-ero-ja-uusi-rakas/1182613?undefined
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      694
    7. Mitä eläintä kaivattusi

      muistuttaa? 💬
      Ikävä
      44
      658
    Aihe