Jouni Sunisen ajatuksia

Tästä voitte lukea, mihin on syytä tutustua varsinkin ennen äänestystä. Kaikki puolueet ja päättäjät eivät ajattele samalla tavalla. Moni haluaa salailla mm. rahoitusta, budjettia ja siihen liittyviä kuvioita. Te maksatte, mutta myös äänestätte.

----
Alla Jouni Sunisen tekstiä.

Pohjois-Kymenlaakson Perussuomalaiset ry:n periaatteisiin kuuluu kunnallispoliittisen ohjelmamme mukaan se, että pyrimme kaikilla tasoilla ja kaikissa tehtävissämme siihen, että kaupungin luottamuselinten ja viranhaltijoiden suunnittelu ja päätöksenteko on täysin avointa. Salassa pidettävää voi olla vain se, minkä Suomen laki määrää salattavaksi.

Ohjelman mukaisesti Pohjois-Kymen Perussuomalaiset ry tukee myös muita puolueita silloin, kun ne pyrkivät salailun vastustamiseen ja päätöksenteon avoimuuden lisäämiseen. Meidän on aktiivisesti etsittävä, paikannettava ja saatettava julkiseksi menettelytapoja, joihin liittyy salailua ilman että laki sitä vaatii.


Pohjois-Kymenlaakson Perussuomalaiset ry:n tavoitteisiin Kouvolassa on kirjattu mm. seuraavat asiat:

1. Kouvolan hallinto-organisaatiossa ei toimi epävirallisia ja ulkoparlamentaarisia ryhmiä.

2. Kouvolan luottamushenkilö- ja virkamiesorganisaation suunnittelu ja päätöksenteko on seuraaviin kunnallisvaaleihin mennessä muuttunut avoimeksi; salassa pidetään vain Suomen lakien salaisiksi määrittelemät asiat.

3. Kouvolan kaupungin hallinto toimii hajautetun vallankäytön periaatteella.

4. Kaupungin palveluverkot on hajautettu niin, että palvelut toimivat myös reuna-alueilla.

5. Kaupungin investointien rahoitus on avointa ja näkyy budjetissa.

6. Perussuomalaiset pysyvät lähellä äänestäjiä osallistumalla julkiseen keskusteluun lehdistössä ja netissä ja osallistumalla aktiivisesti toritapahtumiin, markkinoihin ja muihin yleisötilaisuuksiin.


Jouni Suninen

15

186

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jarza-72

      Peruslähtökohdat kunnossa ainakin.

    • Jartzuliini 7vuotta

      Pähkinänkuoressa: "Minä* yritän** ylläpitää avoimuutta kaikessa, minkä ei tarvitse olla salaista***."

      *minä - ei kaikki
      **yritän - yritin vaikkei siitä mitää tullu
      ***tarve salata - kuka sen päättää? (tulkittu Suomen laki - eli kuka ja millä perusteilla?)

      Kaunista, mutta... abstraktia diipadaapaa.

      No sehän hauska juttu onkin se minkä pitää olla salaista. Suomen lain mukaan asiakirjan laatija saa itse arvioida salaamisen tarpeellisuuden. Lisäksi Kouvolan kaupunki on osallisena osakeyhtiöissä, joilla ei ole edes teoreettisia pakotteita toimia avoimesti. Miksi? No koska "liikesalaisuus".

      Lisäksi mitään keskeneräistä ei tarvitse julkaista. Jos Kouvolan kellarissa on naurista ja lanttua, ja edustaja pohtii että kumpaa söisi, ni sen pitää kertoa asiasta vasta sitte kun on toista syönyt. Tosi kiva siltä kantilta jos alat miettimään että miksi johonkin ratkaisuun on päädytty. Ei sitä tartte kertoa.

    • Coin

      Suninen voisi aloittaa sen avoimuuden vetomalla aisapariinsa Korpivaaraan ja pyytää häntä avaamaan kuntavaalien vaaliavustukset ja epäselvyydet. Ensin oma pesä puhtaaksi ja vasta sitten muita ronkkimaan!

      • koulut lakkautettu

        Minä haluan julkiseksi mitä maksaa pakolaisten tulkkipalvelut kaikkina näiä vuosina, montako miljoonaa on hassattu rahaa! Paljonko maksaa 2015?


      • Coin

        Eipä vastausta kuulu. Korpivaaran kieroilu vaan jatkuu...


    • maine on ansaittu

      Paljon kysymyksiä, vastauksia ei kuulu. Kouvolan taustajuntta on tehnyt tätä noin 40 vuotta, ehkä enempikin.

      Larikka on normaali hötönpuhuja.

      • Äitinkielen opettaja

        Pääasia on, että ajatuksia tuntuu löytyvän. Kannatan!


    • 19+9

      Koska on muuten kukaan näin suoraan sanonu vaativansa avoimuutta, ei koskaan. Viimekesäinen tapahtumasarja oli varmaan piste iin päälle kun Kouvolan Kokoomuspuolen päättäjät oli mukana vuokrajupakassa. Ulos vaan hallinnoimasta tuommoset.

      • kokkari

        Kokoomusta mollaamalla ykköseksi? Kansa tämän tulee päättämään..


      • 456100
        kokkari kirjoitti:

        Kokoomusta mollaamalla ykköseksi? Kansa tämän tulee päättämään..

        Kyllä käteinen ja tämä nykyinen kamerateline tekevät sen ihan itse.


      • 6+7
        kokkari kirjoitti:

        Kokoomusta mollaamalla ykköseksi? Kansa tämän tulee päättämään..

        Mollaamalla? Itehän ovat Kokoomuksen puolella töhöilleet ja jos näitä ei saa arvostella ilman että syyllistyy mollaajaksi, jo on kumma!


      • työtön
        kokkari kirjoitti:

        Kokoomusta mollaamalla ykköseksi? Kansa tämän tulee päättämään..

        Hyvä on, en mollaa. Mistäs meikäläinen sais töitä 1500 päivää työttömyyttä putkeen jo, alkas riittämään.


      • ei maahanmuutolle
        kokkari kirjoitti:

        Kokoomusta mollaamalla ykköseksi? Kansa tämän tulee päättämään..

        Kokoomus saa painua helvettiin, Katainen linnaan ja Stubb ulos virasta välittömästi valehtelemasta.


      • Populismia pukkaa

        Minäkin vaadin maailman rauhaa ja nälänhädän poistamista. Kyllä minulla on selkärankaa! Kyllä minä olen mahtava ihminen! En kyllä tiedä yhtään miten päästään sanoista tekoihin, mutta te urpot hurraatte kun minä vaadin!!!


      • Hurraa!
        Populismia pukkaa kirjoitti:

        Minäkin vaadin maailman rauhaa ja nälänhädän poistamista. Kyllä minulla on selkärankaa! Kyllä minä olen mahtava ihminen! En kyllä tiedä yhtään miten päästään sanoista tekoihin, mutta te urpot hurraatte kun minä vaadin!!!

        Eihän Eduskunnassa tarttekaan kuin nappuloita painaa. Peruslähtökohdat kun on selvillä, kannattaa äänestää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      780
    3. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      589
    4. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    5. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      71
      571
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      47
      568
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      556
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe