Tiedänhän minä...

... että täällä kukaan ei ole toisilleen se oikea ja viesteillä ei ole mitään merkitystä.

... etten olen kyllin kaunis vangitsemaan huomiotasi ja olet jo unohtanut minut ja mennyt, kun yritän kietoa sieluni sinun ympärillesi.

... että toisinaan tuntuu siltä, ettei mikään merkitse mitään ja kaikki on täysin turhaa - haaveet, unelmat, haaveilu, toiveet.

... että tämä on tämän yön kylmin ja synkin hetki.
11326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Aamulla huomaat valon kajastuksen ja pienen hetken tiedät että jossain on joku joka rakastaa sinua, ehkä ette ole vielä tavanneet, ehkä olette, jossain hän kuitenkin on.

Äänestä

haaveilua ei kannata ikinä lopettaa.

Minun mielestäni kaikki ihmiset ovat omalla tavallaan kauniita ja niin kliseiseltä kun se kuulostaakin niin kyllä se sisäinen kauneus on tärkeintä. Moni kakku on päältä kaunis, mutta monta rakennettua pilvilinnaa on murentunut kun ihminen on avannut suunsa ensimmäisen kerran.

Sen verran omin tuota listaasi itselleni, että jos jostain merkillisestä syystä olisi käynyt niin, että olisit juuri hän niin kertoisin sinun olevan minulle juuri täydellinen. En ole unohtanut sinua vaan olet onnistunut jo vangitsemaan sieluni täydellisesti.

Äänestä
  • Niin moni täällä vakuuttaa rakkauttaan, mutta mietin mitä he ovat tehneet sen eteen tai hyväksi? Ei kai asiat jää aina vaan haaveilun asteelle?

    Äänestä

  • Niin kauan kuin on elämää on toivoa?

    Tosin jos hän menisi naimisiin tai tulisi isäksi niin luovuttaisin hänen suhteen.

    http://youtu.be/JJfRYu-2c0E

    Äänestä

  • Teen listan kirjoitti:

    Niin kauan kuin on elämää on toivoa?

    Tosin jos hän menisi naimisiin tai tulisi isäksi niin luovuttaisin hänen suhteen.

    http://youtu.be/JJfRYu-2c0E

    meillä ei ole kuin se loppuelämä aikaa haaveilla hänestä tai viettää se hänen kanssaan. Tai sitten valita jokin muu tie.

    Haluaisin itse lähestyä häntä, mutta minulla ei ole ollut rohkeutta siihen. Näitä juttuja täällä jonkin verran lukeneena luulen, että en ole ongelman kanssa yksin. Jos kaikki löytäisivät heti ne oikeat ja olisivat rohkeita toistensa kanssa ei näitä palstoja enää tarvittaisi.

    Jos tietäisin, että hän on löytänyt rakkauden muualta niin toivottaisin hänelle onnea elämään ja varmaan häviäisin sitten jonnekin maailman ääriin nuolemaan haavoja. Tosin eihän tuo taida erota tämän hetken tilanteesta mitenkään..

    Äänestä

  • Kuitenkaan kirjoitti:

    Mikä vie aina sen rohkeuden? Itse olin rohkea, mutta tunteet ja kiinnostus eivät vaan kohdanneet. Ymmärsin myös sen, että tunnen hänet paremmin kuin mitä ehkä hän minut.

    Aina voi minusta kertoa toiselle vaikka miten hieno ihminen toinen onkaan. Se ei ole koskaan turhaa.

    Omalla kohdalla tuon rohkeuden on vieneet vanhat kipeät muistot vastaavasta tilanteesta. Sitä ei halua itselleen enää uudestaan. Lisäksi tässä tapauksessa on vielä muutama juttu jotka ovat aiheuttaneet sen, että on pitänyt käyttää harkintaan ei niinkään itseni vaan hänen takiaan.

    En minäkään häntä kovin hyvin tunne, enkä tiedä miten yksipuolista tämä on ollut. Tilaisuutta ei oikein ole ollut kun aina liikaa muita häiriötekijöitä olemassa. Näistä voi helposti tietysti tulla sellainen käsitys, että ei ole kiinnostunut vaikka saattaa olla juuri päinvastoin.

    Ihan tässä tavan tallaajia ollaan. Jalat maassa tyyppejä molemmat. Luulisin ainakin..

    Tiedän tunteen. Olin samojen kysymysten edessä pitkään, mutta lopulta en vain enää jaksanut ja iso vaikutus oli myös sillä, että kun pohdin asiaa täällä yhdessä aiemmassa viestissä niin joku totesi, että mikäli hän todella on niin hieno ja hyvä mies kuin arvelen hänen olevan niin osaa hän myös ottaa vastaan tunnustukseni sen vaatimalla tavalla.

    Hän oli ollut oikeassa ja minä olin oikeassa. Kys. mies ei jättänyt minua hiljaisuuteen vaan vastasi viestiini, mutta ei tuntenut samoin. Olihan se tietysti pettymys, mutta ymmärsin myös että olimme tunteneet jo pitkän aikaa, mutta viettäneet kuitenkin aika vähän aikaa yhdessä ja yleensä nimenomaan muiden seurassa.

    Joten hanki niitä tilaisuuksia. Anna hänelle mahdollisuus oppia tuntemaan sinut ja sinulle hänet.

    Ei kauhean moni kuitenkaan saa niitä tunteita aikaan, joten kannattaa katsoa kortit mahdollisimman tarkkaan, ettei myöhemmin kaduta.

    Et ole vielä hänestä tainnut yli päästä kun kaipaat täällä? Ymmärrän kyllä hyvin. Se ei ole helppoa jos on ehtinyt sydämen menettää. Tosiaan harvoja ovat ne ihmiset, jotka tällaisia tuntemuksia saavat aikaan.

    Omalla kohdalla tiedän kyllä, että peli on menetetty ja olisi aika siirtyä eteenpäin, mutta kun ei taida onnistua..

    Luin tätä kaunista ja rauhallista ketjua. Teen listan ihailen sinun tapaasi käsitellä asiaa. Olen siinä vastaavassa tilanteessa, että toisaalta haluaisin tietää (sen mahdollisen ein), että pääsisin eteenpäin ja toisaalta ajattelen, että kaikki on oman mielikuvitukseni tuotetta, kannattaako edes kysyä. On vaikea odotella oikeaa hetkeä, kun sitä ei tunnu koskaan tulevan. Kun ollaan kohdattu tai vähän puhuttu, niin en oikein osaa enää tulkita mitään, oliko hän alusta asti samanlainen vai onko erilainen. Näkyykö minusta tunne läpi vai suojaanko itseäni liikaa? Tämä ajan kuluminenkaan ei ole varmaan ollut kovin hyvä juttu, ehkä tulee ristiriitaisia viestejä puolin ja toisin. Epätietousuudessakin on vaikea elellä. Jospa kuitenkin rohkaistuisin jonkun pienen kysymyksen häneltä kysymään, en vaan tiedä kuinka sen muotoilisin. Ehkä se selviää ajattelemalla...ja olen siis nainen.

    Äänestä

  • Kuitenkaan kirjoitti:

    Et ole vielä hänestä tainnut yli päästä kun kaipaat täällä? Ymmärrän kyllä hyvin. Se ei ole helppoa jos on ehtinyt sydämen menettää. Tosiaan harvoja ovat ne ihmiset, jotka tällaisia tuntemuksia saavat aikaan.

    Omalla kohdalla tiedän kyllä, että peli on menetetty ja olisi aika siirtyä eteenpäin, mutta kun ei taida onnistua..

    En ole en. Olen nähnyt häntä vielä sen jälkeen ja mitä enemmän olen oppinut tuntemaan sitä enemmän vain hänestä pidän ja tiedän, että hän on mies, jonka kanssa haluaisin olla tai että haluan juuri hänenlaisensa miehen.

    Ongelma on vaan juurikin siinä miten: a) saada omaksi, b) päästä yli, c) löytää yhtä hyvä mies ja koska en ole enää parikymppinen niin sitä on myös tuskallisen tietoinen ajan kulumisesta. Sitä alkaa panikoida ja miettiä miten kauan olen vielä yksin ja mistä ja miten löytää rakkaus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Teen listan kirjoitti:

... että täällä kukaan ei ole toisilleen se oikea ja viesteillä ei ole mitään merkitystä.

... etten olen kyllin kaunis vangitsemaan huomiotasi ja olet jo unohtanut minut ja mennyt, kun yritän kietoa sieluni sinun ympärillesi.

... että toisinaan tuntuu siltä, ettei mikään merkitse mitään ja kaikki on täysin turhaa - haaveet, unelmat, haaveilu, toiveet.

... että tämä on tämän yön kylmin ja synkin hetki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu