2.1.2015

jalkani käskevät
minun lähteä liikkeelle
sinne
missä olisin
lähempänä sinua
11205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Nyt Öitä vaan! Olet kiva nalle Terkut myös kaikille muillekkin.

Äänestä

Jalat on viisaita. ;)

Äänestä

Kallionkolossa? :D No joo huono vitsi kun eihän sitä baaria enää olekaan. Aina tulee se räkälä mieleen tosta nimimerkistä..

Äänestä
  • Höhöö: "Baari näyttää ulkopuolelta todella ankealta betoniselta bunkkerilta, mutta sisältä paljastuu ihan mukiinmenevä, kalliolainen kapakka. Tiskiltä löytyvät A-oikeudet hämmästyttävät hieman, täällähän myydään jopa Smirnoff Icea! Arabialainen myyjä kyselee mitä saisi olla, ja tilaamme lonkerot. Myyjä antaa pullot ja pyydämme tuoppeja. "Ei tarvi lasi", myyjä toteaa. Emme anna kuitenkaan pienen tyyliseikan häiritä mukavaa baari-iltaa.

    Paikalla on pieni ryhmä kalliolaisia arjen sankareita, mutta ryhmän käytös on lähinnä väsynyttä, joten pöydässä saa istua rauhassa. Sisustuksessa ei ole paljon moitittavaa, mutta eipä se ainakaan baarin viihtyisyyttä hirveästi nosta. Erikoista on seinältä löytyvä valkokangas, pyöriiköhän täällä joskus jotain leffoja? Musiikkipuolikin ihmetyttää, sillä kajareista raikaa ainoastaan Bob Marleyn reggaeta ja myyjät jammailevat biisien tahtiin.

    Kallionkolo on varsin tyypillinen esimerkki Kallion baarista, ei mikään hirveä luola vaan ihan tavallinen kulmakuppila. Halpa kalja on myös näissä mestoissa taattu."

    Äänestä

  • 2012 kirjoitti:

    Höhöö: "Baari näyttää ulkopuolelta todella ankealta betoniselta bunkkerilta, mutta sisältä paljastuu ihan mukiinmenevä, kalliolainen kapakka. Tiskiltä löytyvät A-oikeudet hämmästyttävät hieman, täällähän myydään jopa Smirnoff Icea! Arabialainen myyjä kyselee mitä saisi olla, ja tilaamme lonkerot. Myyjä antaa pullot ja pyydämme tuoppeja. "Ei tarvi lasi", myyjä toteaa. Emme anna kuitenkaan pienen tyyliseikan häiritä mukavaa baari-iltaa.

    Paikalla on pieni ryhmä kalliolaisia arjen sankareita, mutta ryhmän käytös on lähinnä väsynyttä, joten pöydässä saa istua rauhassa. Sisustuksessa ei ole paljon moitittavaa, mutta eipä se ainakaan baarin viihtyisyyttä hirveästi nosta. Erikoista on seinältä löytyvä valkokangas, pyöriiköhän täällä joskus jotain leffoja? Musiikkipuolikin ihmetyttää, sillä kajareista raikaa ainoastaan Bob Marleyn reggaeta ja myyjät jammailevat biisien tahtiin.

    Kallionkolo on varsin tyypillinen esimerkki Kallion baarista, ei mikään hirveä luola vaan ihan tavallinen kulmakuppila. Halpa kalja on myös näissä mestoissa taattu."

    Kiitän ryhmämme puolesta oivaa matkaopasta kiertoajelulla Rautatientori-
    Kallionkolo- Rautatientori.

    Äänestä

Usko jalkojasi, kyllä ne tietää. Mun jalat o lähtövalmiina, pitää lähteä täältä, kiitos että sain kuluttaa hieman aikaani.

Äänestä

Turvaan siihen, miten me eilen täällä kohtasimme.

Äänestä
  • Niin minäkin. Kahvitauko. Milloinkohan näemme taas?

    Äänestä

  • onkotäätottakaan kirjoitti:

    Niin minäkin. Kahvitauko. Milloinkohan näemme taas?

    On se...ainutlaatuista, sanoisin. Tänään, toivon niin. Huomenna ilmeisesti ei?

    Äänestä

mukavia paikkoja!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kallionkolo1 kirjoitti:

jalkani käskevät
minun lähteä liikkeelle
sinne
missä olisin
lähempänä sinua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu