vuosi sitten todettiin aivosyöpä ja kylkiäisenä epilepsia. Sopeutuminen tilanteeseen ollut hidasta ja vaikeaa, vaikka tukea on ollut..masennuslääkettä ei ole aloitettu, koska keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä meneen muitakin. Nyt kokeeksi aloitettiin ja pian kuukauden syönyt. Olo ihan hirveä. Uni katkonaista, huono olo, huimaus jne.Henkinen puoli ehkä hiemen parantunut, mutta ,muuten nyt fyysinten oireiden vuoksi toimintakyvytön. Olen miettinyt kun ihmisten kokemuksia olen lukenut, mielipiteitä on ja paljon. Omalla kohdallani ajatellut, että voisiko positiivisella ajattelulla vaikuttaa omaan henkiseen jaksamiseen ilman lääkkeitä? Millaisia kokemuksia teillä muilla on?
sairaus ja masennus
5
215
Vastaukset
- 33vnainenminna
Itsellä sama juttu. Häiriöitä avoissa ja vielä ei ole selvinnyt mistä johtuu vasta menossa tutkimuksiin. Itse elän kuin viimeistä päivää. Äidilläni oli sama juttu kasvain aivoissa. Olen puolivuotta saanut kohtauksia ja odotan jo kuvauksia. Täällä pienellä paikkakunnalla vaan kaikki kestää. Olen jo hyväksynyt kohtaloni ja tehnyt kaiken valmiiksi lähtöä varten. Kohtauksia tulee miten sattuuvat tulemaa. Itse en halua enään syödä masennuslääkettä. Elän vain sairauteni kanssa päivä kertanaa. Nainen 33 Kangasniemeltä
- Henna3
Mielenterveystalon sivuilta https://www.mielenterveystalo.fi/Pages/default.aspx löytyy hyvää asiaa itsehoitokeinoista.
- elinaika?
Masennuslääke ei auta masennukseen, koska masennus ei johdu masennuslääkkeen puutteesta.
Paöjonko sulla on elinaikaa? - elinaika?
Aivosyöpä uusiutuu 2 vuoden sisällä ja sitten leikataan uudestaan.
Mutta tietääkö kukaan, paljonko on elinaikaa? Täällä yksi jolla epilepsia pahentunut. Huomenna neurologi joka lätkäsee pitkän ajokiellon ja uudet lääkkeet =( toivon vain että aivoista ei löydy mitään ylimääräistä, koska sähköhäiriö päässä on edennyt rajusti. Suvussa on versuonten pullistumia ja siitä johtuneita aivoverenvuotoja. Alkaa taas erakkovaihe elämässä. Yhden vuoden ajokiellon olen jo kärsinyt ja nyt taas ainakin 6kk. Kaikki puhuu että tulee käymään mutta kyllähän sen tietää, että ovi ei turhan usein käy....
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?722699Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,252448Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville402117Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.131986Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1081472- 1661339
- 511011
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa28954IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16768Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois99761