Mullistava

arkeologinen löytö: 5000 vuotta vanha jättimäinen maanalainen kaupunki
Tänään klo 11:09

Turkissa löydetty kaupunki saattaa lajissaan olla maailman suurin.

Näkymä historialliselta Kappadokian alueelta, josta 5000 vuotta vanha jättimäinen maanalainen kaupunki löytyi.

Näkymä historialliselta Kappadokian alueelta, josta 5000 vuotta vanha jättimäinen maanalainen kaupunki löytyi. EPA

Hämmästyttävä arkeologinen löytö tehtiin sattumalta rakennusprojektin yhteydessä Turkin Nevşehirissa, kertoo turkkilainen Hurriyet Daily News -lehti. Turkin asuntorakentamisen virasto oli purkanut alueelta noin 1500 vanhahkoa rakennusta. Tilalle oli tarkoitus rakentaa uusia taloja, kun maansiirron yhteydessä törmättiin muinaisiin maanalaisiin tunneleihin

Kaupunki löytyi historialliselta Kappadokian alueelta, joka oli heettiläisten maakunta pronssikaudella.

Seitsemän kilometriä tunneleita

Viraston johtaja Mehmet Ergün Turanin mukaan alueella on jopa seitsemän kilometriä maanalaisia tunneleita. Muinaisen kaupungin uskotaan olevan 5000 vuotta vanha. Se sijaitsee historiallisen Nevşehirin linnoituksen ympärillä. Kyseessä voi olla maailman suurin tunnettu maanalainen kaupunki. Ensimmäiset tunnelit löydettiin jo vuonna 2013, mutta löydön todellinen mittakaava on paljastunut vasta myöhemmin.

Kaupunkilöydön myötä rakennusprojekti alueella on keskeytetty, mutta sitä jatketaan kaupungin ulkopuolella. Vaikka virasto oli ehtinyt käyttää projektiin 90 miljoonaa Turkin liiraa, ei rahoja pidetä hukkaan menneinä.

Samalta historialliselta alueelta on löytynyt aiemminkin maanalaista asutusta, mutta nyt tehty löytö on kaikkia aiempia suurempi. Alueen maaperä on pehmeää vulkaanista kiveä, mikä on helpottanut luolien kaivamista.
372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siis mitä ihmettä tämä tarina tekee vl-palstalla

Äänestä

""" Siis mitä ihmettä tämä tarina tekee vl-palstalla """

On vain osoituksena, että ei vanhoillislestadiolaisuus ole ainoa ihme "vain me", vaan on myös muitakin!

Äänestä
  • Eihän tuo ole mikään ihme. Ihmiset on asuneet luolissa kautta historian.
    Aikaa kaivaa noita koloja on ollut tuhansia vuosia ja kivi siellä on pehmeää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaiheessa elävä pöpi kirjoitti:

arkeologinen löytö: 5000 vuotta vanha jättimäinen maanalainen kaupunki
Tänään klo 11:09

Turkissa löydetty kaupunki saattaa lajissaan olla maailman suurin.

Näkymä historialliselta Kappadokian alueelta, josta 5000 vuotta vanha jättimäinen maanalainen kaupunki löytyi.

Näkymä historialliselta Kappadokian alueelta, josta 5000 vuotta vanha jättimäinen maanalainen kaupunki löytyi. EPA

Hämmästyttävä arkeologinen löytö tehtiin sattumalta rakennusprojektin yhteydessä Turkin Nevşehirissa, kertoo turkkilainen Hurriyet Daily News -lehti. Turkin asuntorakentamisen virasto oli purkanut alueelta noin 1500 vanhahkoa rakennusta. Tilalle oli tarkoitus rakentaa uusia taloja, kun maansiirron yhteydessä törmättiin muinaisiin maanalaisiin tunneleihin

Kaupunki löytyi historialliselta Kappadokian alueelta, joka oli heettiläisten maakunta pronssikaudella.

Seitsemän kilometriä tunneleita

Viraston johtaja Mehmet Ergün Turanin mukaan alueella on jopa seitsemän kilometriä maanalaisia tunneleita. Muinaisen kaupungin uskotaan olevan 5000 vuotta vanha. Se sijaitsee historiallisen Nevşehirin linnoituksen ympärillä. Kyseessä voi olla maailman suurin tunnettu maanalainen kaupunki. Ensimmäiset tunnelit löydettiin jo vuonna 2013, mutta löydön todellinen mittakaava on paljastunut vasta myöhemmin.

Kaupunkilöydön myötä rakennusprojekti alueella on keskeytetty, mutta sitä jatketaan kaupungin ulkopuolella. Vaikka virasto oli ehtinyt käyttää projektiin 90 miljoonaa Turkin liiraa, ei rahoja pidetä hukkaan menneinä.

Samalta historialliselta alueelta on löytynyt aiemminkin maanalaista asutusta, mutta nyt tehty löytö on kaikkia aiempia suurempi. Alueen maaperä on pehmeää vulkaanista kiveä, mikä on helpottanut luolien kaivamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu