kuinka pitkä
matka onkaan
pimeyden tietä
puhumattomuuteen
kiven paino
painaa
hengittämättömyys
vasten suljettua
ikkunaa
herkkätuntoisuus
tuntui pingottuneen
lehdettömään puuhun
harmaan sieluni
kykyyn unohtaa
silmäsi,
korvasi
katumuksen ja
inhon liittoutumisen
mieltäni vastaan
aina niin
rehevät ja muodokkaat
rinnatkin
tuntuivat pienen
tunteettomilta
lähes äänettömältä
hätähuudolta
vartalon pysähtyä
liikkeessään
kuinka kyynelet
suudellaan pois
onnettomuudessa
syntyneet
sukupuoliset tunteensa
hukanneet pisarat,
jotka ovat
juoksevaa vettä
pudoten kasvojen
pintaa
kauniiseen suuhun
seikkailun haluttomasta
ihmisestä,
joka on kastellut
kipinänsä
hukannut
viehättävän miehisyytensä
kyvyn saada
maan vavahtelemaan
niin halutessaan
mutta nyt
oli vain rumuuden
yltäkylläisyys
toinen
persoonallisuus,
hävityksen luonne,
jota runsauden jumalatarkaan
ei pystyisi lepyttämään
ymmärtävän pään
viileää sydäntä
kuinka se
kiduttaa
epäinhimillisyydellään
kylmällä kyvyttömyydellään
suudella keskelle
suuta, jossa
rakkauden keskiö asuu
ja herättää
uniset vartiot,
jos houkutus nostaa
päänsä
antaisi verensä
langeta suloisuuteensa,
elämän henkeen
oliko jumala
rangaissut ivallisuuden
silmäterillä
kauas ihmisistä
onko näin on parempi
olla kaukana
kivijumalan
kovuudesta
yhtä kaukana
kuin on viattomuus
rakkauden lupauksista
viehättyä sinisestä
siveellisyydestä
rauhattomuudesta, joka
tekee ihmisen
haaveelliseksi
tuulen kylmät
sormet sekoittuvat
huonotuulisuuteen
ilman kiihottuneisuuden
kontrastia
sateen ja sen
kasteen tuomaa
tuoksua
ne muistuttavat
aina jokaisen
ihmisen solun
tykyttävää elämänhalua
nyt sen tuoma
miekka on
enemmän kärsimys kuin
makea viini,
joka humalluttaisi
huokuisi hetkeen
onnea,
monivärisiä varjoja
riisutuiden unelmien
laskeutua hetkeen,
jolloin sydämet
aukeavat
jos ovat auetakseen
palavan hengen
kiihkoon
rakentaa tunnetta ja
järkeä
hyväntahtoisuutta
kohdata ja
kohottaa mielen
lempeys voimavaraksi
mutta ei
kaikki
ajautuu erilleen,
jäät lähtevät
maisemasta
kahtiajakautuneet
unelmat sulavat
kuolevaisuuteen
kukka, joka
ei loistanut
kauneuttaan
täydellisyyttään
se valitsi
yksinäisyyden,
kylmän meren
huuhteleman avaruuden
vain sokea yksisilmäinen
katsoo ja
nauraa
antamatta mitään
hyvää itsestään
pelkkää murinaa,
hämmennystä,
tuskaa ja surua
epätodellisen
todellista
ne ruumiin
sykähdykset ovat
kylmiä kuin
omaisuus
kieltää
rakkautta olemasta
sieluttomuus
raatelee
kiireetöntä elämää
tänä
tammikuun toisena
https://www.youtube.com/watch?v=DWZKjfZ_z70
matka onkaan
pimeyden tietä
puhumattomuuteen
kiven paino
painaa
hengittämättömyys
vasten suljettua
ikkunaa
herkkätuntoisuus
tuntui pingottuneen
lehdettömään puuhun
harmaan sieluni
kykyyn unohtaa
silmäsi,
korvasi
katumuksen ja
inhon liittoutumisen
mieltäni vastaan
aina niin
rehevät ja muodokkaat
rinnatkin
tuntuivat pienen
tunteettomilta
lähes äänettömältä
hätähuudolta
vartalon pysähtyä
liikkeessään
kuinka kyynelet
suudellaan pois
onnettomuudessa
syntyneet
sukupuoliset tunteensa
hukanneet pisarat,
jotka ovat
juoksevaa vettä
pudoten kasvojen
pintaa
kauniiseen suuhun
seikkailun haluttomasta
ihmisestä,
joka on kastellut
kipinänsä
hukannut
viehättävän miehisyytensä
kyvyn saada
maan vavahtelemaan
niin halutessaan
mutta nyt
oli vain rumuuden
yltäkylläisyys
toinen
persoonallisuus,
hävityksen luonne,
jota runsauden jumalatarkaan
ei pystyisi lepyttämään
ymmärtävän pään
viileää sydäntä
kuinka se
kiduttaa
epäinhimillisyydellään
kylmällä kyvyttömyydellään
suudella keskelle
suuta, jossa
rakkauden keskiö asuu
ja herättää
uniset vartiot,
jos houkutus nostaa
päänsä
antaisi verensä
langeta suloisuuteensa,
elämän henkeen
oliko jumala
rangaissut ivallisuuden
silmäterillä
kauas ihmisistä
onko näin on parempi
olla kaukana
kivijumalan
kovuudesta
yhtä kaukana
kuin on viattomuus
rakkauden lupauksista
viehättyä sinisestä
siveellisyydestä
rauhattomuudesta, joka
tekee ihmisen
haaveelliseksi
tuulen kylmät
sormet sekoittuvat
huonotuulisuuteen
ilman kiihottuneisuuden
kontrastia
sateen ja sen
kasteen tuomaa
tuoksua
ne muistuttavat
aina jokaisen
ihmisen solun
tykyttävää elämänhalua
nyt sen tuoma
miekka on
enemmän kärsimys kuin
makea viini,
joka humalluttaisi
huokuisi hetkeen
onnea,
monivärisiä varjoja
riisutuiden unelmien
laskeutua hetkeen,
jolloin sydämet
aukeavat
jos ovat auetakseen
palavan hengen
kiihkoon
rakentaa tunnetta ja
järkeä
hyväntahtoisuutta
kohdata ja
kohottaa mielen
lempeys voimavaraksi
mutta ei
kaikki
ajautuu erilleen,
jäät lähtevät
maisemasta
kahtiajakautuneet
unelmat sulavat
kuolevaisuuteen
kukka, joka
ei loistanut
kauneuttaan
täydellisyyttään
se valitsi
yksinäisyyden,
kylmän meren
huuhteleman avaruuden
vain sokea yksisilmäinen
katsoo ja
nauraa
antamatta mitään
hyvää itsestään
pelkkää murinaa,
hämmennystä,
tuskaa ja surua
epätodellisen
todellista
ne ruumiin
sykähdykset ovat
kylmiä kuin
omaisuus
kieltää
rakkautta olemasta
sieluttomuus
raatelee
kiireetöntä elämää
tänä
tammikuun toisena
https://www.youtube.com/watch?v=DWZKjfZ_z70
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.