Traumat abortista

Luojalle kiitos, etten ole tehnyt aborttia, siitä vaikuttaisi tulevan valtavat omantunnontuskat. Hyvin harhaista olettamusta jostain jakautumisista ja solumöykyistä.

Abortin tehneet henkilöt puolustelevat itseään häntä koipien välissä, mitä harhaisimmilla asioilla, pahin aborttihenkilö on hohhoijaa, on ilmeisesti murhannut teekannun ja astiaston, sillä eihän se hedelmöittynyt munasolu vahingossakaan tee lasta, eikä siitä tulisi ihmistä. Siittiökin sisältää varmasti ainoastaan t-lusikan edellytykset.

Takapajuisen sivistymätön kansakunta, joka vähättelee toimintaansa ja sen seurauksia. Onneksi on olemassa oikeita sivistysvaltioita, joissa abortti on laiton, sillä se on ihmisen murha. Nämä ihmiset aborttikieltovaltiossa, sen kansalaiset varmasti paremmin ymmärtää tekojensa seuraukset ja mitä siitä syntyy. Lihallinen himokin on taatusti terveempää, sillä tiedostetaan syyt ja seuraukset, eikä vähätellä valehtelemalla kiertäen totuutta.

Myös valheen pitäisi loistaa palstalla ja totuus pitäisi sabotoida piiloon. Kiihkoilijat avoimesti hyökkää vihjaillen sivustoa vastaan yrittäen saada aborttipropagandansa esiin pois omista traumoistaan ja toistuvista palstahäiriköistään. Murhan tulisi rehottaa nimikkeellä karvanpoisto, johon radikaali teko rinnastetaan ainoastaan osaamattomuutta käyttää ehkäisyvälinettä mukavuusseksissä
892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onneksi on olemassa oikeita sivistysvaltioita, joissa abortti on laiton, sillä se on ihmisen murha.

Äänestä
  • Suomessa noin 9300/10800 aborttia vuodessa tehdään sosiaalisista syistä.

    Takapajuisissa maissa abortti on kielletty? Maapallolla on noin 200 valtiota (196 tai 250, riippuu miten lasketaan) Alle 10 valtiossa abortti on täysin sallittu, noin 100 ainoastaan pyynnöstä, lopussa 100 se on kielletty, ehkä joillakin pienillä poikkeuksilla. Niistä 100, ne loput 100 missä aborttia ei saa suoraan ei todellakaan ole mitään takapajulaa. Sieltä löytyy paljon sivistyneempiä kansakuntia, kuin meidän oikeassa takapajulassa, jossa ollaan hyvin itsekkäitä ja tunteettomia.

    Mikäli teettää abortin, josta mainitsee sosiaalisessa mediassa, se kuuluu sivulliselle. Syitä ei tarvitse kertoa, koska se syy on keskinkertaisen ihmisen teko vailla mitään järkeä ja syytä, koska kyseessä oleva henkilö on pohjamutaa, eikä kykene edes hoitamaan itseään ja elämäänsä kunniaallisesti. Se on sadistisen sivistymättömän luolamiehen toimintaa ja käsitys elävästä elämästä. Pelkästään heidän näkemys ja halveksunta kertoo alkionkin olevan arvokkaampi.

    Äänestä

"parempi kuolla kärsien vaikka nälkään kuin tietämättä mitään olemassaolostaan."

sun mukaan on parempi tappaa ihan varmuuden vuoks jos EHKÄ kävis noin?

" on aina olemassa syy joka ei kuulu sivullisille. "

Lässynlää... kuuluu ainakin niin kauan kun siihen käytetään yhteisiä varoja, eikä toisen ihmisen tappaminen muutenkaan koskaan oo mikään murhaajan "oma asia".

Äänestä

"sinun hedelmättömyyshoitosi kuuluvat muille ruodittavaksi,"

mutuharhojen palloos vaan ;DDDDD mutta koska kierotuneen sairas sadistimieles hinkuaa ilmiselvästi kiusata tahattomasti tilaansa syyttömiä lapsettomiakin, niin mene toki rääkymään sitä syyllisyystraimojes katkeruutta lapsettomuuspalstalle ;)))) taitaa tulla vaan aika nopee häätö..

"Kaikki kun eivät hyväksy rahan syytämistä sivistymättömien tollojen lisääntymishinguille."

Vaan mieluummin moraalivajukkien ehkäsykyvyttömien tollojen lapsentappamistalkoisiinko?

"Samalla tapat mahossa ruumiissasi pikkuisia vauvoja ihan vaan oman mukavuuden- ja itsekkyyden hingulla ;D"

Miten maho tappais sellasta mitä haluis??? Voi järki hoi taas... :DDDDD Syyllisyystuskissaan sekoileva murhamanta parka....XDDDDD Lapsettomista harvemmat on tappanu ainuttakaan, toisin kun SINÄ siinä loputtomassa verenhimossas...

Äänestä

"ainoastaan sinunkaltaisiasi lapsettomia,"

helpottaako edes hetkeks sitä pahaa traumaoloos? :) Ja vainoharhatkin näköjään sua vainoaa?

" mahdollisimman kaukana kaikista syntyneistä lapsista; "

Tekopyhistelee katkeraa myrkkysappeensa se moraalivajukki moukka joka hinkuaa murhata lapsia.. että ihan "tervettä" ja "sivistynyttä" joo :DDDD

"No vaikka mieluummin."

Niinhän sinä haluisit, en epäile :) onneks moni muu valitsee viisaammin ja vällttää ton sun kammottavan kohtalos siellä pohjasakan saastasimmassa suonsilmäkkeessä.

" tuhoon tuomittua olisi joutua sinun sisuksiisi jonkun ressukan siittiösolu-Pekan."

Ja taas muuttu sukusolutkin lapsiks ;DDD ressukkaa traumaiitaa, sotkeutunu jo pahasti omaan "nokkelaan" logiikkaansa :DD montakohan miljardia niitä (suhun hairahtaneiden ukkojen) "siittiösolu-Pekkoja" sun kalmankammioos on kuollu? :)

Äänestä

Luojallemme kiitos, kun hän on sallinut oikeuden aborttiin..Harmi vain, että kaikki ongelmaiset ei kykene/kerkiä käyttämään tätä ratkaisua ----Ainakin meillä Itä-Suomessa monessakin kunnassa on lastensuojelutyö täysin ruuhkaantunut/jumissa..Johtuen tietääkseni siitä, kun uusavuttomat ja epäsosiaaliset yksilöt tekee lapsia kuin KONE..Siis odottamisen/synnyttämisen -ilosta(ko)..Sairaisiin perheisiin työttömyyden ja toimeentulohuolien keskelle (ja mt&alko-ongelmat lisäksi)
synnytetään lapsia..Niin, näissä "tuliaisissa" riittää varmaan TÖITÄ niis sos.toimessa ja terveydenhoidossa..Kyllä abortti on monessa tilanteessa se ARMELIAIN vaihtoehto

Äänestä

Eivätpähän joudu ihmiset työttömiksi kun ratkovat noita lastenhuolto-ongelmia...... Vakavasti puhuen, abortti on armeliain vaihtoehto tuollaisissa nimimerkin "iltatähti" kirjoittamissa tapauksissa. Kannatan täysillä.

Äänestä

"Luojallemme kiitos, kun hän on sallinut oikeuden aborttiin."

Luojas on sen tappamisen sallinu? Vai keksitkö taas omasta traumapollastas kun pitää oikeutella ja hyvitellä sitä omaa veritekoos..
Luojan kiitos että valtaosa on järjissään ja sydämensivistyneitä, että antaa lastensakin jatkaa elämäänsä, eikä korvaansa lotkauta sunkaltasille kuolemaa palvoville kalmanhönkäraakuille.

" uusavuttomat ja epäsosiaaliset yksilöt tekee lapsia kuin KONE.."

Ja sinä toivoisit että ne ois sen sijaan itsekkäitä MURHAKONEITA..

"Kyllä abortti on monessa tilanteessa se ARMELIAIN vaihtoehto "

Kenelle? Niille jotka haluaa jatkaa viinankittausta ym. epätervettä elämäntapaa?
Monelle murhamantalle se jälkiabortti ois tosiaan armeliainta lapsen tappamisen jälkeen..

"Kannatan täysillä."

..varmasti, kuten vonkuat sitä aina ja kaikissa tapauksissa. Se nyt ei oo jääny kellekään epäselväks.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Traumaatikko ry ☆ kirjoitti:

Luojalle kiitos, etten ole tehnyt aborttia, siitä vaikuttaisi tulevan valtavat omantunnontuskat. Hyvin harhaista olettamusta jostain jakautumisista ja solumöykyistä.

Abortin tehneet henkilöt puolustelevat itseään häntä koipien välissä, mitä harhaisimmilla asioilla, pahin aborttihenkilö on hohhoijaa, on ilmeisesti murhannut teekannun ja astiaston, sillä eihän se hedelmöittynyt munasolu vahingossakaan tee lasta, eikä siitä tulisi ihmistä. Siittiökin sisältää varmasti ainoastaan t-lusikan edellytykset.

Takapajuisen sivistymätön kansakunta, joka vähättelee toimintaansa ja sen seurauksia. Onneksi on olemassa oikeita sivistysvaltioita, joissa abortti on laiton, sillä se on ihmisen murha. Nämä ihmiset aborttikieltovaltiossa, sen kansalaiset varmasti paremmin ymmärtää tekojensa seuraukset ja mitä siitä syntyy. Lihallinen himokin on taatusti terveempää, sillä tiedostetaan syyt ja seuraukset, eikä vähätellä valehtelemalla kiertäen totuutta.

Myös valheen pitäisi loistaa palstalla ja totuus pitäisi sabotoida piiloon. Kiihkoilijat avoimesti hyökkää vihjaillen sivustoa vastaan yrittäen saada aborttipropagandansa esiin pois omista traumoistaan ja toistuvista palstahäiriköistään. Murhan tulisi rehottaa nimikkeellä karvanpoisto, johon radikaali teko rinnastetaan ainoastaan osaamattomuutta käyttää ehkäisyvälinettä mukavuusseksissä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu