sä et uskalla

Mun on varmaan pakko päättää tämä palstailu kunnon purkaukseen, poltan kaiken takanani, ettei tarvitse palata vahingossakaan. Olin jo irtautunut mutta palasin tänään, sattuneesta syystä. Ja ehkä täällä jo muutkin ovat tajunneet, että "luullaan" tuntevamme toisemme. Tää siis kaikella ystävyydellä, kumminkin:

Sinun maailmassasi sinä olet niin kunnollinen, oikea maailman napa, joka ei koskaan tee mitään väärin. Hyvä juttu, koska silloin voit rauhassa nauraa muiden vajavaisille elämille, kun oma palatsisi kiiltää.

Minä en ole täydellinen, ei todellakaan ole, en millään tavoin. Enkä minä pelkää muiden ihmisten arvioita minusta ja vajavaisuuksistani. Olen kova luu. Miksi tänne palstalle juutuin? Joku psykologi vois heittää kaiken maailman analyysejä erinäisistä elämän kriiseistä, en tiedä. Ylpeä en siitä ole, koska muuten olen perusrehellinen ihminen. Mutta en ole ajopuu; teen mitä haluan tehdä, tämä on ollut tietoinen valinta, se on myönnettävä. Tunteiden kaatopaikka tämä minulle ei ole ollut. Ne eivät tänne kuulu. Ja kyllä minä itsekin sen helvetti tajuan, että kaikki ei ole hyvin, jos tämmöiselle joutuu. Sitä ei kenenkään tarvitse mulle alkaa opastaan. Etenkään ihmisen, joka saa kiksit vittuilusta.

Minä vain olen…rauhaton. Olen aina ollut. Ja se on huono yhdistelmä tämän hetken elämäntilanteen kanssa. Sillä ei ole mitään tekemistä miehien kanssa, se liittyy ehkä siihen kulahtaneeseen sanontaan elämän nälästä. Ihminen kun muuttuu elämänsä aikana, sitä ei aina tiedä mitä haluaa ja millaiseksi muuttuu. Nyt minä kyllä tiedän, mitä haluan elämässäni tehdä, mutta niinpä niin: aina ei saa mitä haluaa. Eikä aikuinen ihminen voi toimia omien mielihalujensa mukaan, sitä on kannettava se kuuluisa vastuu omista teoistaan. Mutta jos toisella olalla istuukin se vastuu, niin toisella olalla kolkuttelee marttyyri, joka kuiskii korvaan omia supatuksiaan. Ja loppupeleissä se onni saattaakin istua tyytyväisenä koko ajan nenän alla. Mutta kuinka kauan, jos sitä ei osaa arvostaa? Nämä ovat niitä kysymyksiä, mitä osaan kyllä ihan itsekin kysyä itseltäni, kiitos vain. En ole mikään heiluva heinä, joka pienen puhalluksen myötä taipuu toiseen suuntaan. En todellakaan. Elän täysillä ja teen valinnat harkiten, mutta en myöskään pelkää isoja valintoja, jos tiedän että ne ovat oikeita. Kaikki palaa lopulta itsetuntemukseen; mikä on opittua, mikä on todellista minää. Ei ”pitäisi sitä ja tätä” vaan ”teen koska haluan”. Koska jos en ole rehellinen itselleni, en voi olla sitä muille.

Sulle taas on se ja sama, mitä sulle selitän. Kaikki menee toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Kyllä olet varmasti saanut hyvät naurut, kun tajusit, kuka olen. Ja tietenkin seuraava askel oli sääli minun omia läheisiäni kohtaan, kun tämmöinen narttu on olemassa. Naisethan ovat niin helvetin petollisia, eikö niin? Kun muutamasta katseesta luullaan mitä vaan. Eikä siinä, katseet on vain katseita, ei siitä voi ketään "syyttää" tai "syyllistää". Jokainen meistä on vastuussa omista teoistaan ja luuloistaan itse.

Palstan perusteella sanoisin, että olet tosiaan yksi pirullisimmista ihmisistä, ketä olen elämässäni tavannut (kyllä nyt hymyilyttää, olet ylpeä siitä ominaisuudesta eikö vain?). Nappaat rooleja lennosta. Toisin kuin minä joka selitän tosissani omia juttujani, sinä vain leikit täällä. Oikeasti sulla on kaikki hyvin, tämä on vain luonteeseesi sopivaa huvia. Olet todennäköisesti myös ihminen, jolle ei kannattaisi näin aukoa päätään. Otan sen riskin, koska me tuskin tapaamme juurikaan missään enää.

Opetus on ollut hyvä, kova koulu, kaikin puolin sopiva viime vuoden teemaan. Tiedän että oppiminen ei ole ollut vastavuoroista. Minä häivyn täältä, ja elämä jatkuu kuten ennenkin.

Oletko edes avohoidossa vielä, oi agentti? (:

Oon oppinut koska oon opiskelija ja tutkija

palstaidiootilta.