Turhauttaa olla 19-vuotias ei-koskaan-seurustellut

Pidetäänkö mua kohta outona, kun ei ole yhtään kokemusta? Poikia/miehiä on ollut säätöinä ja yksikin oli kiinnostunut, kunnes sanoin sille, että toivon pelkkää ystävyyttä. Näin jälkikäteen kaduttaa. Olisin voinut näytellä hyvää tyttöystävää pari kuukautta ja sitten panna poikki. Se jätkäkin oli niin kokematon, että sen olisi ollut helpompi jatkaa elämää yksi suhde takanaan. Mä en tiedä, mistä löytäisin itselleni naisen. Pelottaisi liittyä johonkin tinderiin, jos se vaikka ehdottaisi jotain tuttua. En ole vielä niin ulkona, että kykenisin siihen. Eipä sillä - ei taida kukaan mua huolia, kun olen vielä kaapissa ja siellä varmaan loppuelämäni. Turhauttaa lähteä kaverien kanssa baariin, kun en kumminkaan halua tuoda sieltä miestä kotiin. Lopulta olen kieltäytynyt ja jäänyt kotiin. Tuntuu, että elän loppuelämäni yksin ilman ketään. Naisen kaipuu olisi suuri, mutta tällä hetkellä kaikki tuntuu niin vaikealta, ettei tiedä mitä tehdä. Ehkä hankin vaan kulissisuhteen johonkin mieheen ja yritän olla onnellinen. Ahdistaa, kun yksi ihminen tietää tästä ei-heteroudestani ja pitää mua varmaan hirveänä teeskentelijänä, jos teen niin.
4119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sun pitää luopua ajatuksesta että sun pitää. Ainoa asia mitä sun tulisi kuunella on sun sydän, sun tunteet, ajatukset. Niiden kanssa sä elät elämäsi, niistä sä löydät itsesi. Se mitä muut ajattelee voi tuntua pelottavalle, mutta jos sä hylkäät itsesi, olet hukassa.

Mä sanoisin että mene ulos, älä ajattele meneväsi etsimään tyttöystävää. Menet vain pitämään hauskaa. Katsomaan muita tyttöjä ja antamaan itsellesi vapauden olla mitä olet. En ole varma voiko baareista löytää mitään vakavaa, mutta ehkäpä vähemmälläkin vakavuudella pääsee mukavasti eteenpäin.

Jos sä koitat ajatella mitä muut ajattelee sun elämä jää elämättä. Anna siis mennä, kukaan ei voi tehdä asioita puolestasi. Hyväksy itsesi ja elä elämäsi. Kukaan ei selviä elämästä ilman että välillä napsahtaa ikävästi, mutta se kuuluu kuvioon.

Tää vuosi voi muuttaa kaiken elämässäsi kun päätät ettet enää pelkää.

Äänestä

Jos yhtään lohduttaa niin täällä toinen joka ei ole koskaan seurustellut ja ikää on piakkoin 25! Kovasti painin itseni kanssa yrittäen hyväksyä seksuaalisuuteni mutta vaikeaa on.

Äänestä

Joo oon linäkin samassa tilanteessa ja vielä samanikäinenkin. Mut en haluu kiirehtiä seurustelemaan, vaan kattelen ympärilleni. Mitä "kentällä" on tarjolla. Kyllä sieltä joku kolahtaa joskus, kunhan vaan pitää silmät auki.

Äänestä
  • * minäkin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokematon tyttö kirjoitti:

Pidetäänkö mua kohta outona, kun ei ole yhtään kokemusta? Poikia/miehiä on ollut säätöinä ja yksikin oli kiinnostunut, kunnes sanoin sille, että toivon pelkkää ystävyyttä. Näin jälkikäteen kaduttaa. Olisin voinut näytellä hyvää tyttöystävää pari kuukautta ja sitten panna poikki. Se jätkäkin oli niin kokematon, että sen olisi ollut helpompi jatkaa elämää yksi suhde takanaan. Mä en tiedä, mistä löytäisin itselleni naisen. Pelottaisi liittyä johonkin tinderiin, jos se vaikka ehdottaisi jotain tuttua. En ole vielä niin ulkona, että kykenisin siihen. Eipä sillä - ei taida kukaan mua huolia, kun olen vielä kaapissa ja siellä varmaan loppuelämäni. Turhauttaa lähteä kaverien kanssa baariin, kun en kumminkaan halua tuoda sieltä miestä kotiin. Lopulta olen kieltäytynyt ja jäänyt kotiin. Tuntuu, että elän loppuelämäni yksin ilman ketään. Naisen kaipuu olisi suuri, mutta tällä hetkellä kaikki tuntuu niin vaikealta, ettei tiedä mitä tehdä. Ehkä hankin vaan kulissisuhteen johonkin mieheen ja yritän olla onnellinen. Ahdistaa, kun yksi ihminen tietää tästä ei-heteroudestani ja pitää mua varmaan hirveänä teeskentelijänä, jos teen niin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu