Oliko tää vaan vihjailua Tarmalta?

Suhmudorf&ström

"pääomistajana päätimme lisäksi pyytää arvion lakitoimistolta mahdollisten jatkotoimenpiteiden suhteen. Juuri ennen arvion saamista, hallituksen kolme jäsentä erosivat Ilmailuliiton hallituksesta, jonka vuoksi Ilmailuliitto ei voinut enää reagoida asiaan hallituksen tultua kyvyttömäksi tehdä päätöksiä."

Lakitoimisto ilmeisesti toimitti arvionsa jatkotoimenpiteistä? Millainen se oli?

22

696

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Karjusuo

      Tarman kertoman perusteella voi päätellä, että jatkotoimenpiteitä on tulossa. Toinen vaihtoehto on epätodennäköinen eronneiden ratkaisun vuoksi. Jatkotoimenpiteet kohdistuvat nyt vuoden 2010 ja sitä tuoreempien vastuiden korvaamiseen. Eronneiden tahtotila on suunnattu kevään liittokokoukseen, ja siellä mahdollisesti saavutettavaan jatkotoimenpiteiden torppaamiseen. Vastuullisina ovat suurimmilta osin samat henkilöt, joiden pylly pitäisi taas pelastaa.

    • Faktaa kehiin

      Sucksdorff ei ole ollut Urheiluilmailuopiston palveluksessa kuin ihan alkuvuosina (1981 tai jotain), Pyörre tuli palvelukseen vasta 2014 keväällä. Ainoa, jolla voisi olla jotain suojattavaa on Jouppi. Tällaiset tuulesta temmatut syytökset eivät auta ketään.

      • Karjusuo

        Faktaa kehiin: Tarkastelisitko hieman SUIO:n hallitusvastuullisia, niin huomaat valvontavelvollisten kohdalla tietyn jatkuvuuden vuoden 2009 jälkeenkin. Näiden "hallitusammatilaisten" pyllythän (ei J.S:n) ne tarvitsevat suojaa - vielä hamassa tulevaisuudessakin. Mikä kytkös heillä on eronneisiin SIL:n hallituksen jäseniin ei ole minulla tiedossa, mutta ehkäpä Sinä voisit hieman avata herrojen yhteistä historiaa?

      • Fakta kehässä.
        Karjusuo kirjoitti:

        Karjusuo: Ei ollut mikään uutinen tuosta jatkuvuudesta. Joku siellä on tiennyt sopimuksista, mutta tuskin kaikki. Yhteyttä hallituksen jäseniin tuskin on, tai sellaisesta ei ole tietoa. Joupin nimeäminen Kuosmasen tilalle oli kuitenkin päätöksenä karkea virhe.

      • Karjusuo
        Fakta kehässä. kirjoitti:

        Tietämättömyys ei kuitenkaan poista aiheutetun vahingon korvausvelvoitetta, mikä joskus näin pitkälle selvittelyssä päästään? Olen Fakta kanssasi täysin samaa mieltä nimitysvirheen karkeudesta.

    • Rahaa jaossa hoville

      Toimiessaan Opiston johtajana Sakari Kuosmanen on hyväksynyt opistolla vieläkin maksettavana olleet leasingsopimukset joiden kustannusvaikutus on ollut noin 400.000 euroa.

      Mitä tämä tarkoittaa?

      "Joku" on myynyt rahoitusyhtiölle muutaman kymmenen tuhannen euron arvoiset laitteet 400.000 eurolla. Kuosmanen on opiston puolelta kuitannut laitteet vastaanotetuiksi ja sitoutttanut opiston maksamaan tulevina vuosina rahan korkoineen takaisin rahoitusyhtiölle.

      Rahoitusyhtiö on aikoinaan, siis pääosin vuosina 2009 ja 2010, maksanut hulppealla ylihinnalla myytyjen laitteiden kauppahinnan myyjälle.

      Mitä tälle rahalle on sen jälkeen tapahtunut, ja keille kaikille sitä jaettiin, ei käy ilmi opiston kirjanpidosta. Sitä tutkii poliisi.

      • 18000 sivua rikostut

        Ja onko ostaja mahdollisesti kuulunut myös toimittajayhtiön edunsaajiin......

    • ap taas

      Harvinaisen asiallisena pysynyt ketju!

      Vielä ei tullut vastausta tuohon alkuperäiseen kysymykseen.

      "Lakitoimisto ilmeisesti toimitti arvionsa jatkotoimenpiteistä? Millainen se oli?"

      • Karjusuo

        Koska "salaista" tietoa ei enää ole ollut jaettavaksi, vuotaja oli ehkä joku muu kuin monesti mainittu PT? SIL:n toimintakyvyn halvaannuttamisesta voimme kuitenkin päätellä jatkotoimenpiteitä tarvittavan.

      • niintainäin

        tai sitten nyt ei ole mitään vuodettavaa...?

    • Nyt sitä "vuotoa"

      Sopis tulla! Ilmeisesti Tarma voisi vaikka asiasta tiedottaa, sellaiseenhan ei tarvitse päätösvaltaisen hallituksen päätöstä.

      Julkinen etu vaatii selvyyden siihen asiaan että oliko joukkoeroaminen tehty sen vuoksi että sillä pyrittiin estämään hyvien veljien mahdollinen korvausvelvollisuus.

      Tuo on sen luokan peliä että ei sovi jättää vihjailujen varaan.

      Mikäli lakitoimiston kanta on ollut korvausvaateiden nostamisen puolella, niin kyseessä on törkeä toiminta ilmailuskeneä vastaan.

      • Karjusuo

        SIL:n hallitustyöskentelyn tarkoituksellinen halvauttaminen SUIO:n pikaisen pääomittamisen välttämättömyys = Konkurssi heti kevään kynnyksellä!

        Vaikuttaisi "salaliiton" toteutuminen olevan kohta mahdollista kassakriisin kautta. Ja avain manoveeriin suorittamiseen on lähes samojen henkilöiden handussa, joiden moraalittomuus pattitilanteen aiheutti. Konkurssi plokkaisi sivuun kätevästi pääomistajan mahdolliset vahingonkorvausvaateet. Uuden maaliskuussa valittavan hallituksen tai pesänselvittäjän tai yleisen syyttäjän tulevaisuuden tahtotiloja voi vain arvailla.

    • Valheen Vangit

      Liittokokous lähestyy ja persus tulessa. Tehdään strateginen viestinnän sisällön muutos. Syylliset säilyvät samana, ja lopputulos on vääjäämätön. Todisteet ovat aukottoman kehäpäätelmän linkkejä.

      Toista, toista, toista, kyllä ne uskoo, totta sen täytyy olla, kun tarpeeksi toistaa. Lisää huhua eetteriin. Hovia sinne, mafiaa tänne, hyviä veljiä sinne tänne. Räyskälässä sitä, Räyskälä tätä, rikollisia kaikki, kun tarpeeksi toistaa. Vuoden 2009 hallitus on syyllinen. Mihin, ei väliä, toista, toista, toista.

      Voiko hallituen kirjata taseesta tulokseen. Siinä avain ongelmaan, muttei ratkaisu. Täytyy jatkaa tahkomista. Rauta on vielä kuumaa. Toista, toista, toista, huhua eetteriin, kyllä ne uskoo. Aika loppuu kesken, lähtö tulee. Ei, ei vielä, vielä voi jatkaa, koska tämä on Totuus.

      • Mustavakoinen

        Näin, jos olisi mustavalkoisita. Mutta kun ei ole. Onko 2009 hallitus tehnyt väärintekoja (tahallaan)? Emme koskaan saa tietää.
        Et kait todella väitä, ettei räyskälällä ole liikaa valtaa?

      • Klitorix Von Obelix
        Mustavakoinen kirjoitti:

        Näin, jos olisi mustavalkoisita. Mutta kun ei ole. Onko 2009 hallitus tehnyt väärintekoja (tahallaan)? Emme koskaan saa tietää.
        Et kait todella väitä, ettei räyskälällä ole liikaa valtaa?

        Kateus voittaa kiiman.
        -Alan uskoa tähän viisauteen.

        -Mitä ihmeen valtaa ja mihin/kehen Räyskälällä on

      • Karjusuo

        Ei huolimaton ja taitamaton hallitustyö välttämättä ole rikollista! kysymys voi olla myös tyhmyydestä? mutta vahingonkorvausvelvoite näistä voi kyllä helposti syntyä. Kuten hyvin tiedät yksilöinti on myös helppoa, koska opiston hallituksen kokoonpano on ollut aika stabiili. Ovatko tumpelot olleet pääosin räyskäläläisiä vai ei, en mä tiedä? kertoisitko Sinä sen Suokarjulle?

      • Hullutustyöskentely

        Räyskälässä istuu useita, useita hallituksia. Osa niistä ilmailuun liittyvissä hommissa.
        Pienen selvitystyön jälkeen voi sanoa että kaksi Räyskäläläistä.
        Ovatko he tumpeloita vai ei, on mahdoton sanoa.

        Kauneuskin on katsojan silmissä.

      • Sontasalo
        Karjusuo kirjoitti:

        Ei huolimaton ja taitamaton hallitustyö välttämättä ole rikollista! kysymys voi olla myös tyhmyydestä? mutta vahingonkorvausvelvoite näistä voi kyllä helposti syntyä. Kuten hyvin tiedät yksilöinti on myös helppoa, koska opiston hallituksen kokoonpano on ollut aika stabiili. Ovatko tumpelot olleet pääosin räyskäläläisiä vai ei, en mä tiedä? kertoisitko Sinä sen Suokarjulle?

        Lähtisitkö omalla kukkarolla ajamaan vahingonkorvauskannetta tapauksessa, jossa syytetyt ovat 2009 "törkeää huolimattomuuttaan" jättäneet käyttämättä reilun henkilötyövuoden aikaa tositteiden selailuun ja "tyhmyydessään" eivät ole tajunneet tulevansa huijatuksi leasing-sopimuksissa, joita "tumpelot" poliisit alkoivat tutkimaan 2011?

      • Karjusuo
        Sontasalo kirjoitti:

        Hei Sontasalo, ymmärrän hyvin ystäviesi puolesta esitetyn kysymyksen. Siihen ei ole vastausta, vuosi 2009 on siviilikanteen osalta kuitattu. Toisaalta henkilökohtaista rahaa Oy:llä ei ole, ja oman rahan määrä kassakriisin aattona ei paljon lämmitä. Pitäisikö lähteä? En tiedä, koska konsernin emoyhtiö on lamautettu eronneiden hallitusherrojen toimesta, eli päätöskyky on menetetty, mutta julkisuudessa olleiden tietojen perusteella asia on selvitetty. Ehkäpä tämäkin selviää liittokokouksen jälkeen?

      • KiinnostunutSILjäsen

        .... mutta julkisuudessa olleiden tietojen perusteella asia on selvitetty."

        -Löytyisikö "selvitetty asia" täältä nettijulkisuudesta helposti. Anna vinkki...

        Kiitos jo etukäteen!

      • Karjusuo
        KiinnostunutSILjäsen kirjoitti:

        .... mutta julkisuudessa olleiden tietojen perusteella asia on selvitetty."

        -Löytyisikö "selvitetty asia" täältä nettijulkisuudesta helposti. Anna vinkki...

        Kiitos jo etukäteen!

        Ole hyvä: http://www.urheiluilmailuopisto.fi/SUIO-tiedote-012015-20150109.pdf
        Ja kuten tiedämme SIL:n tiedottamisesta vastaa tj (tai osa-aikainen tiedottaja jos linja on muuttunut)? Eli sieltä voit tiedustella, mitä asiaa on selvitetty. Toivottavasti saat vastauksen ja jaat sen kanssamme.

      • PopulistienTarinoita
        Karjusuo kirjoitti:

        Hei Sontasalo, ymmärrän hyvin ystäviesi puolesta esitetyn kysymyksen. Siihen ei ole vastausta, vuosi 2009 on siviilikanteen osalta kuitattu. Toisaalta henkilökohtaista rahaa Oy:llä ei ole, ja oman rahan määrä kassakriisin aattona ei paljon lämmitä. Pitäisikö lähteä? En tiedä, koska konsernin emoyhtiö on lamautettu eronneiden hallitusherrojen toimesta, eli päätöskyky on menetetty, mutta julkisuudessa olleiden tietojen perusteella asia on selvitetty. Ehkäpä tämäkin selviää liittokokouksen jälkeen?

        Suomen ilmailuliitto, ei pelkästään sen hallitus, on ollut toimintakyvytön jo pitkään. Tällä ei ole merkitystä vahingonkorvauskanteiden kannalta. Opiston muut omistajat, joissa osassa myös liiton edustaja, ovat olleet toimintakykyisiä koko ajan ja voineet tehdä kanteita haluamansa määrän. Toivon, että harkitsevat vanhingonkorvauskanteen jättämistä liittoa vastaan.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      60
      2007
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      166
      1688
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1408
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1367
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      232
      1313
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1179
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      80
      1135
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      317
      1085
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      342
      1082
    Aihe