Tunnustus

Nyt voin sen myöntää. Olen kateellinen Johanna Tukiaiselle, sen takia haukun häntä täällä päivät pitkät. Itse olen keski-iän jo ylittänyt, lihava yksinhuoltaja kurppa. Minulla ei ole elämässä mitään, josta johtuen minulla on näin paljon aikaa tuhrattavaksi tänne palstalle. Olisin niin halunnut tehdä elämässäni mitä halusin ja täyttänyt unelmiani, mutta en vain uskaltanut. Nyt tämä sisäinen ahdistukseni kumpuaa tänne palstalle, joka ilmenee myös sairaalloisena stalkkauksena em. henkilöä kohtaan.
43431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Minäkin tunnustan kadehtivani Johanna Tukiaista. Olen hänelle kateellinen, koska itseltäni puuttuvat kaikki Johannan ominaisuudet. Anteeksi että olen olemassa! En osaa lopettaa.

Äänestä

Synnyin jo valmiiksi vakava- ja umpimielisenä, ja luonteeni on siitä vaan synkentynyt. Olen ujo ja yksinäinen surullisen hahmon some-ritari. Nykyään nylkytän näppäimistöäni pimeässä huoneessani vain näytön valon hohtaessa kelmeänä putkinäytölläNI.

Äänestä
  • Minä myös olen oikeenkin kateellinen Tuxulle. Oma parisuhde karahti kivikkoon, toisin kun tähdellämme, jolla karismaattisia herrasmiehiä sataa päälle ja käyntikorttipino kasvaa. Voivoi...

    Äänestä

  • Tämän palstan myötä minusta on tullut Myöhäissynkkä, sillä olen ymmärtänyt, ettei minun ole mahdollista ikipäivänä saavuttaa sitä galmourin määrää, joka palstan Glamourtähdestä säteilee.

    Äänestä

odottelen näätähäntä suorana kun 1metallimuija avaa sanaisen arkkunsa tämän topicin valenikille. Painelkaa herkimmät käsiä silmille ja korville kun alkaa tulla, mitä kuuluu ja kuka käskee ja ihan syystä.
No tunkin kannatusryhmä yrittää vielä epätoivoista imagonpesua ennen linnankutsua Hämeenlinnaseen.

Äänestä

Minä saan ajoittain outoja soittoja naishenkilöiltä ja koska mielikuvitukseni tekee välillä kepposia olen saanut käsityksen että soittaja olisi Johanna Tukiainen koska minua pelottaa tuo nimi pitäisikö hakea lähekielto

Äänestä

*murtuu itkien*

Minä olen Missy C ja minä tunnustan olevani kateellinen barbiprinsessan ulkonäölle.

Vaikka mitä yrittäisin en saa samanmallista vartaloa. Rinnoilleni riittää vai yksi C, kolmesta Dstä voin vain unelmoida.

Kun yritin hankkia muovista merenneitotukkaa - barbin neuvosta mahdollisimman halvalla, Virosta - nauroi kampaaja minulle päin naamaa eikä suostunut laittamaan.
Nyt minulla on vain tavallinen suora pitkä tukka joka ei mene seksikkäästi takkuun, ei sitten millään.

Kun yritin olla rohkea ja hallita kaikki tyylit äitini takavarikoi edesmenneen mummuni vanhat vaatteet; turkispuuhkat ja pitkät ihanat leningit jotka olisivat upeasti mahtuneet koko ajan laihtuvalle vartalolleni.
Sanoi että teen itsestäni avohoitopotilaan näköisen.

Kun jatkoin yritystä ja opettelin kaikki meikkaustyylit päätyen näyttävään shoemeikkiin ystäväni kieltäytyivät näyttäytymästä kanssani julkisilla paikoilla.
Eikä niiden meikkivärien hankinta ollut todellakaan mikään pikkujuttu!
Stockman Beautyn kateellinen kassa väitti että kaikkien kysymieni tuotteiden valmistus on lopetettu. Jo 80-luvulla.

Nyt en ikinä pääse ulkomaille enkä yhdellekään klubille.
En opi kieliä.

Minusta tulee ruma, lihava ja katkera.
Joudun muuttamaan kotoani vuokra-asuntoon lähiöön ja ottamaan paljon velkaa jotka minun pitää jättää maksamatta että saan ne muuttumaan edes hieman sopivammaksi ulosottovelaksi tavisvelkojen sijaan.
Miehekseni lähetetään joku työtön juoppo. Kuulema. Jos nyt jonkun onnistun saamaan.

Minä olen niin kateellinen Johanna Tukiaiselle että joudun purkamaan sitä täällä kirjoittamalla.
Masokistisesti teeskentelen välillä muuta, mukamas vitsailen barbin touhuille, mutta sisälläni huutaa vain kateus.

Minä olen Missy C, ruma ja kateellinen ämmä.
Menen nyt ostamaan tuulipuvun.

Äänestä

Täällä kans yksi! Minäkin olen kovasti kateellinen Johanna T:lle. En ikinä käy Miijamiisessa, kun en sinne ole koskaan halunnut mennä. Asun vaan 630 000e ok talossa rannalla, en Hki keskustassa. Lentelen vain bisnisluokan lipuilla, en millään Glamuurilipuilla tai toisten kustantamilla jänislipuilla. En vietä päiviäni hyväntekeväisyystyössä, se minulle anteeksi suokaa. Olen vain bisniksissä pitkin päivää- vaihtelevasti - miten nyt sattuu joutamaan. Minulla on vain yksi erittäin hyvin hoidettu ja ulkoilutettu karvakoira, olen niin kade J.T:n kahdesta hyvin pidetystä! Minun kaksi poikaani eivät ymmärrä mitään glamuuristen HelloKitty- kamojen päälle, olen siitä Tukiaiselle kade! Nämä minun nuoret miehet ostavat vaatteensa vain Pariisista, Frankfurtista ja Milanosta. Kummallista, kun he eivät ymmärrä hyvän, laadukkaan tavaran päälle! Kyllä olen kade Tuksulle, kun hänet on kasvatettu niin hyvin! Minun pojat saa tehdä niin paljon rahapalkkatöitä, kuin itse haluavat. Just niinkuin minäkin, heille huonoa esimerkkiä näyttävä, Suomen valtiolle kovia veroja maksava näätä.

Äänestä
  • Voi voi. Ja minä olen kateellinen sinulle kun minulla ei ole mitään. Olen vaan työtön hylkiö. Toivottavasti sinulla lämpöä edes siellä 630000€ omakotitalossa

    Äänestä

  • nessuno kirjoitti:

    Voi voi. Ja minä olen kateellinen sinulle kun minulla ei ole mitään. Olen vaan työtön hylkiö. Toivottavasti sinulla lämpöä edes siellä 630000€ omakotitalossa

    Mää olen kateellinen johkille kun se uskaltaa olla humalassa alasti ja puhua hävyttömiä eikä sillä ole koskaan darraa eikä morkkista. Ja mulla on aina ja kaikesta.

    Äänestä

Minäkin olen kateellinen!
Johanna on ollut aina oikeassa, alusta saakka.
Itse asiassa me kaikki ollaan kateellisia. Naiset koska ei näytetä samalta, miehet koska eivät varsinkaan näytä samalta, saati että saisivat tuon näköisen naisen.
Suomalaiset miehet joutuvat vain tyytymään tavanomaisiin harmaisiin siwan kassa lähiövalaisiin, koska glamournaisia ei kaikille riitä.
Niih!

Tuli jotenkin kevyempi olo, helpompi hengittää kun sain vihdoinkin sanottua asiat rehellisesti.

Äänestä

Vit-tu kukaan ei ole kateellinen rumalle ja tyhmälle ääliölle!!!:-):-):-)

Äänestä
  • Mä haluun menettää työni, syödä ketipinoooreja, lihota, ottaa botoksii nii et huulet näkyy joka ilmansuuntaan kulmanki takaa. Mä haluun olla alasti, heitellä sikaa, puhua rasisti ja homofobia läppää ja ennenkaikkea hakata isäni. Koska olen kade!! Ja koska mul on paha mieli ja puran pahaa oloo tunkeroiseen. Ainii mä en oo potilas mut koska oon kade yritän tulla paxuks niinku paxu paxun paikalle.

    Äänestä

  • pig throwin kirjoitti:

    Mä haluun menettää työni, syödä ketipinoooreja, lihota, ottaa botoksii nii et huulet näkyy joka ilmansuuntaan kulmanki takaa. Mä haluun olla alasti, heitellä sikaa, puhua rasisti ja homofobia läppää ja ennenkaikkea hakata isäni. Koska olen kade!! Ja koska mul on paha mieli ja puran pahaa oloo tunkeroiseen. Ainii mä en oo potilas mut koska oon kade yritän tulla paxuks niinku paxu paxun paikalle.

    Yritän tulla potilaaks koska olen niin kade.

    Äänestä

Aloittajalle pojot rehellisyydestä!
On aika suoraselkäistä myöntää stalkkauksensa todellinen syy ja avautua muistakin asiaan vaikuttavista yksityiskohdista!!
Hatun nosto aloittajalle!

Äänestä
  • Eipähän tätä nimimerkkiä ole rekisteröity joten kuka vaan voi kirjoittaa sillä

    Äänestä

  • 1metallimuija kirjoitti:

    Eipähän tätä nimimerkkiä ole rekisteröity joten kuka vaan voi kirjoittaa sillä

    Se on suoraselkäisyyttä ja rehellisyyttä että rekisteröi nimimerkkinsä ja vastaa siten sanoista, muu uhoaminen on turhaa

    Äänestä

  • Minä olen kateellinen myös Johanna Tukiaisen faneille koska heiltä puuttuu täysin huumorin ja sen eri alalajien taju.
    Heidän aikansa ei kulu turhaan sarkasmin, parodian ja ironian eri sävyjen tajuamiseen.

    Hampaat voivat tosin olla kuluneet koska niitä on kiristelty tauotta.

    Minä olen kateellinen tällaisesta fanatismista ja sokeudesta todellisuudelle.

    Mutta minä en ole kateellinen siitä että heidän hyväuskoisuuttaan manipuloidaan valheilla jostain 'glamourista' ja 'rohkeudesta'.
    Minä en ole kateellinen siitä että he vielä tulevat ymmärtämään tämän ja tulevat surullisiksi.

    Minä olen Missy C, tuleva ruma ja lihava, kateellinen ämmä.

    Äänestä

Avauskirjoitus on hyökkäys palstan suorastaan ansiokasta ja ahkeraa keskustelijaa, nimim. 1metallimuijaa vastaan.

Ja pääosa kommenteista on näätähuumoria kuittauksena asiattomalle avaajalle! :D

Äänestä
  • Näätäperhe tekee jyrkän vastaiskun palstan kitisijää vastaan. :)

    Äänestä

Minä olen kaikkien kateellisin Tuksulle. Tuksulla on kaikkea sitä mitä minulta puuttuu:

Minulla ei ole glamourisia ulosottovelkoja, ei ylipainoa, naamaturvotusta, ei alkoholiongelmaa, ei lääkkeiden väärinkäyttöongelmaa, eikä väkivaltarikoksista saatuja rangaistuksia eikä mitään negatiivista julkisuutta. En ole edes hakannut koskaan ketään. Minulla ei ole homotuttavia, jotka nauraisi selän takana. Ei roskasakkia ympärillä. En ole ollut pidätettynä enkä putkassa. Enkä ole glamourisesti levitellyt haarojani räkälöiden lattialla.

Sen sijaan minulla on vain työpaikka, parikin tutkintoa ja säännölliset tulot ja ja vietän säännöllistä elämää velattomassa talossa. Minulla on perhe ja tavallisia ystäviä. Rikosrekisterini on aivan tyhjä.

Näillä sitä vaan pitää yrittää sinnitellä eteen päin, vaikka niin paljon Tuksun glamouria puuttuu.

Äänestä

Olen Kiukkuinen Siiderivalas ja haluaisin sumoilla rantahietikolla kuin Tuksu konsanaan.

Äänestä

Tää on ehkä mahtavin ja humoristisin vuosia kestänyt performanssi. Tuksu on ainutlaatuinen,oikea humoristi. Nauraa saa ja ihmetellä. Tämä on taidetta!! Kiitos johanna!! Ja olen tosissani. Kaikki näädät, moralistit,ihailijat jne. Keep on going!!
Nauru pidentää ikää!!! Jeee!!

Äänestä
  • Johanna "Tuksu" Tukiainen on tosiaan värikäs persoona josta ei vaihtelua puutu. Jopa saman päivän aikana voi tapahtua erilaisia "asioita". Hassuimpana ja hulluimpana mieleen jäänyt ehkä se "Apua, kärpäset valtaavat kotini..Mita taalla oikein tapahtuu..Pastori tänne heti"!!! Se oli jo niin sekoa, ettei sille voinut kuin nauraa. Ajattelin, että Tuksu on seonnut kokonaan, mutta ehkä hän vain leikki. Tosin ihmettelen miten jollain on pokkaa asettaa itsensä tuollaiseen kylä-hullun asemaan. Ja se sirkus mikä Tuksun ympärillä pyörii: hullu perhe, friikkiystävät, media, ihailijat, näädät, vihaajat, oikeuslaitos. Tuksu on saanut koko suomen kiedottua pikkurillinsä ympärille. Ei kuulemma ole niin tyhmä miltä ehkä näyttää ja antaa olettaa (tämä kuultu lähipiiristä).

    Äänestä

"Tuksu on saanut koko suomen kiedottua pikkurillinsä ympärille."

Haha. Suurin osa suomalaisista ei edes lue mitään Tukiaista koskevia uutisia, koska sellaisia ei laatulehdet edes julkaise. Huomaa teidän "näätien" ajatusmaailman ja elämänne pienuuden. Kaikki pyörii yhden Tukiaisen ympärillä, eikä elämässänne ole mitään muuta.

Äänestä
  • "Te" = Johanna Tukiainen itse.

    Yritti olla ovela ja piilottaa itsekehun ('lähipiirin mukaan älykäs') parin omasta mielestään 'näätätyylisen' ilmaisun sekaan
    (mm kylä-hullu, väliviivalla...).

    Mutta kaikki klassiset omahyväiset termit ovat jäljellä.

    Ai niin. Käyttää suurimmassa osassa näitä keksityn persoonan nimissä kirjoituksissa itsestään nimeä 'Tuksu'.
    Tässäkin luulee olevansa päihittämättömän fiksu: kun vuodesta toiseen kailottaa miten sitä nimitystä inhoaa niin
    kuvitteli peiteroolinsa pettämättömäksi.

    Sorry, JOHANNA TUKIAINEN.

    Pieleen meni. Taas.

    Äänestä

  • under cover kirjoitti:

    "Te" = Johanna Tukiainen itse.

    Yritti olla ovela ja piilottaa itsekehun ('lähipiirin mukaan älykäs') parin omasta mielestään 'näätätyylisen' ilmaisun sekaan
    (mm kylä-hullu, väliviivalla...).

    Mutta kaikki klassiset omahyväiset termit ovat jäljellä.

    Ai niin. Käyttää suurimmassa osassa näitä keksityn persoonan nimissä kirjoituksissa itsestään nimeä 'Tuksu'.
    Tässäkin luulee olevansa päihittämättömän fiksu: kun vuodesta toiseen kailottaa miten sitä nimitystä inhoaa niin
    kuvitteli peiteroolinsa pettämättömäksi.

    Sorry, JOHANNA TUKIAINEN.

    Pieleen meni. Taas.

    ".....ettei sille voinut kuin nauraa."

    Sama häiriintynyt kommentti kuin laivan 'riisunpa itseni alasti, hinkkaan p*skaista paljettimekkoa jalkovälissäni edestakaisin ja päädyn loppuyöksi putkaan' -shoeta kommentoidessaan kun oli nähnyt seiskan OMG-videon.

    Äänestä

  • 'kylähullun' nauru kirjoitti:

    ".....ettei sille voinut kuin nauraa."

    Sama häiriintynyt kommentti kuin laivan 'riisunpa itseni alasti, hinkkaan p*skaista paljettimekkoa jalkovälissäni edestakaisin ja päädyn loppuyöksi putkaan' -shoeta kommentoidessaan kun oli nähnyt seiskan OMG-videon.

    Tunkilla ei ole häpyä.

    Äänestä

  • Hävytön nainen kirjoitti:

    Tunkilla ei ole häpyä.

    Mutta hän kykenee simpukkasiltaan. :)

    Äänestä

  • Simpukkasilta kirjoitti:

    Mutta hän kykenee simpukkasiltaan. :)

    Josta muuten myös on kaikki kateellisia.

    Äänestä

"...värikäs persoona..."

Kun ihminen täyttää menen tullen narsistisen persoonallisuushäiriön kriteerit, on siitä ympäristön kateellisuus kaukana.

DSM-IV:n mukaan narsistiselle persoonallisuushäiriölle ovat ominaisia laaja-alaiset suuruuskuvitelmat, ihailun tarve ja empatian puute. Se on psykiatrinen diagnoosi, joka määritellään vähintään viidellä seuraavista oirekriteereistä:[7]

suuret käsitykset itsestään eli liioittelee saavutuksiaan;
keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta;
uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että häntä voivat ymmärtää vain muut huomattavat henkilöt tai instituutiot;
vaatii korostunutta ihailua;
mielestään oikeus erityiskohteluun;
muiden hyväksikäyttö;
empatian puute;
kateus (tai uskoo muiden kadehtivan häntä); ja
ylimielisyys ja röyhkeys.

Äänestä
  • Johanna on The Suurin. In The Suurin We Trust. Allahu akhbar.

    Äänestä

  • The Suurin kirjoitti:

    Johanna on The Suurin. In The Suurin We Trust. Allahu akhbar.

    Glamorous Maximus.

    Äänestä

Minä taas en pysty seuraamaan tai kommentoimaan Johanna Tukiaisen tekemisiä, koska hänen nukkemaisuutensa on alusta saakka ollut minulle ylivoimainen ja nujertava asia. Siksi kirjoitan vain Martinasta, vaikkei hän olekaan kommentointini arvoinen.

Äänestä
  • Martina on kaunis, nuori ja liikunnallinen perheenäiti; paljon tasokkaampi kuin Tuksu.

    Äänestä

On tämä maailma pöljä.

Äänestä

Minulla ei ole rahaa, eikä näin vanhaa ja läskiä per-settä halua enää kukaan ostaa.

Äänestä
  • Kerrotko vielä, miten tämä liittyy ketjun teemaan?

    Äänestä

Mä oon kans kade, kun joudun omalla autolla ajelemaan, enkä pääse onnikalla tai junalla ajelemaan ja tekemään tarpeita pitkin asema-aukioita.Olen myös kade rattijuopumuksista, sekä pahoinpitelyistä.Olen myös kade, kun kumpikaan pikkusiskoistani ei ole myymämälävaras tai kuollut minun avustuksellani. olen myös kade, kun hänellä ei ole miestä, kun omani on tossa kyljessä ollut jo 22v, kuin joku omaishoitaja, ilman palkkaa auttamassa.Kateutta tunnen myös, kun saa asua kaupungin sykkeessä, kun meillä ollaan täällä omakotitalossa, missä sähkötkin voi katketa kesken myrskyn ja laineet lyö lähes portaille, kun tuulee.Olen myös kade hänelle pienistä koirista, kun omat on tollasia rajuja jättiläisiä.Ainoa asia josta en häntä kadehdi on lapset ja niiden unelmointi, kun omia on tähän maailmaan siunaantunut tarpeellinen määrä.

Äänestä
  • Se oli silkkaapelkkää asiaa. Amen.

    Äänestä

  • Ripittäjä-Näätä kirjoitti:

    Se oli silkkaapelkkää asiaa. Amen.

    Mä olen myös kade Jossulle, koska en kehtaa esitellä hemaisevaa paljasta pärsettäni keskellä rautatieasemaa.

    Äänestä

  • Vattumainenihminen kirjoitti:

    Mä olen myös kade Jossulle, koska en kehtaa esitellä hemaisevaa paljasta pärsettäni keskellä rautatieasemaa.

    Tunkin teko oli rohkea, mutta toisaalta, hätä ei lue lakia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


1metallimuija kirjoitti:

Nyt voin sen myöntää. Olen kateellinen Johanna Tukiaiselle, sen takia haukun häntä täällä päivät pitkät. Itse olen keski-iän jo ylittänyt, lihava yksinhuoltaja kurppa. Minulla ei ole elämässä mitään, josta johtuen minulla on näin paljon aikaa tuhrattavaksi tänne palstalle. Olisin niin halunnut tehdä elämässäni mitä halusin ja täyttänyt unelmiani, mutta en vain uskaltanut. Nyt tämä sisäinen ahdistukseni kumpuaa tänne palstalle, joka ilmenee myös sairaalloisena stalkkauksena em. henkilöä kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu