Olen nyt toista kertaa Bangkokissa, enkä varmasti viimeistä kertaa. Tällä kertaa olen vain huomannut, että valtaosa vastaantulevista miesturisteista on yksinkertaisesti komeita. Sitä tuntee itsensä suomalaisena miehenä itsensä ihan vain keskiverroksi (Suomessa minua pidetään hyvännäköisenä). Mallipoikien näköisiä kundeja tulee täällä vähän väliä vastaan kadulla.
Kysynkin, että oletteko muut huomanneet saman asian? Bangkok lienee suosittu kohde nuorille, mutta vähän silti oudoksuttaa ettei niin sanottuja taviksia tai rumia tule paljoa vastaan.
Bangkokin miesturistit
9
345
Vastaukset 9
- After dark
En ole miehiin(olen mies) niin hirveästi kiinnittänyt huomiota mutta sen sijaan olen ihastellut thai-naisten ulkonäköä. Aika usein heillä on käsipuolessa eurooppalainen mies, nuori tai vanhempi.
- nähtytämäkin
Bangkokissa ainakaan nämä jakkupukuiset koulutetut thainaiset eivät paljon länsimiesten suuntaan vilkuile. Tyttöbaarien kouluttamattomat maalaiset kyllä roikkuvat mielellään ulkomaalaisten hipiällä.
- pikkulilli
Bangkok on myös homojen paratiisi.
- homot kauniita
Voi voi, kun lahkeessa tuntuu. Mut ne koreet homopojat koukuttaa. Toisin kun ne taikkurömpsät. Rumii eukkoi. Homoille suukkoja sinne !
- reinari
homot kauniita kirjoitti:
Voi voi, kun lahkeessa tuntuu. Mut ne koreet homopojat koukuttaa. Toisin kun ne taikkurömpsät. Rumii eukkoi. Homoille suukkoja sinne !
Kuka nyt samaa reikää enää sielläkään viilaa jos saa vähän kokeilla miesrakkauttakin. Enemmän tätä tarjontaa turvattava miehille nyt kun naiset ja perheetkään ei enää halua Thaimaahan lomillaan. Toisaalta tämä käänne on ollut lisääntyvä ja täysin odotettavissa. Joten ukkoa tyrkylle !
- resmanni
Minä olen suomituristi ja komea ja sivistynytkin. Näin sanovat kun en koko ajan shortsit karvakintuissa ja lippalakki pälvikaljun peittona kulje Bangkokin kauppakeskuksissa.
Ladyboyt melkeinpä juoksevat perässä ja naiset kyselevät vaivihkaa pituutta ja painoa. Senkin koko kiinnostaa.- kkoivisto
Tota sä hinttari et usko ittekkään....
- SairasHomoseksuaali
Taidat olla persporari.
Kakkaleikkejä pitää mennä 10.000 km päähän harrastamaan ettei äiti näe. - Siellä-on-vaan
Niin paljon homoja tosiaan.....
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251145
- 671035
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93823- 77753
- 45716
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la38686- 67624
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22582Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37508Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44467