Kuinka kauas kannattaa tutkia

Homman kannattamista ei tässä harrastuksessa pidä lähteä miettimään. Eiköhän ideana nimenomaan ole löytää mahdollisimman varhaisia esi-isiä.

Tietysti sukuaan voi selvittää vaikkapa rajoittumalla 1700-luvun jälkeen syntyneisiin ihmisiin. Makuasia, kukin saa tehdä mitä huvittaa, kunhan ei ala sepittämään epäluotettaviin lähteisiin perustuvia tai jopa tekaistuja sukuselvityksiä.

Tuo laskennallisten esi-isien määrän verrattuna tosiasiassa elossa olleiden lukuun kasvaa, mitä kauemmas menneisyyteen mennään. Homma selittyy sillä, että eri sukuhaarojen edustajat ovat sukupolvien kuluessa menneet keskenään avioliittoon, joskus jopa useampaankin kertaan. Kuvaannollisen sukupuun oksat ikään kuin liittyvät toisiinsa eri kohdissa matkan varrella. Tätä ilmiötä kutsutaan esipolvikadoksi.

Sitä, onko kirkonkirjoihin lapsen isäksi merkitty henkilö todella tämän lapsen isä, on melkeinpä mahdotonta selvittää. Huhut tai arvelut eivät taida riittää todisteiksi sukututkijalle. Tietty epävarmuus on osa tätä harrastusta.

Kirkonkirjat ovat alkaneet n. v. 1683, jolloin kaikista seurakunnan jäsenistä tuli kirjata tiedot. Sitä ennen ei ole kovinkaan helposti tietoja satavilla. Varsin harvoin voidaan aukottomasti päästä 1500-luvulle, paitsi aatelis-suvuissa.
Aluksi kuitenkin on niin, että esim. syntyneiden luetteloihin merkittiin vain isä ja lapsen syntymätiedot.
Jos seurakunnassa oli useita saman nimisiä aviomiehiä, on aika vaikea mennä vannomaan, kenen lapsi kukakin sitten olisi.
Nimivalikoimakin oli aika pieni.
Isovihan aikana lähes kaikista seurakunnista tuhoutui kirkonkirjoja n. 7 v. ajalta.
Aika usein esitetään epäilys, että kirkonkirjoihin merkitty aviomies ei olisi lapsen oikea isä. Mihin se perustuu? Moraalisäännöt aikaisempina vuosisatoina olivat todella tieukat.

Hei!

Pieni helpotus tutkimukseesi - kuulun Keisarin (Keisala) sukuseuraan ja suvun kantaisä on syntynyt muistaakseni 1400 - ja 1500 lukujen vaihteessa. Itse (vm. 1978) olen kantaisästä 13 alenevassa polvessa. Joten tuskin sitä 20 polvea tulee.. ..tai sitten meidän suvussa lisäännytään vaan hirvittävän vanhoina.

Tarpeeksi pitkälle menee sukupuussa, niin samat nimet alkavat toistua.

Sitä kutsutaan sukurutsaksi kun esipolvia yhdistyy ja on itselleen sukua monta kautta. Jokainen suomalainen ja varsinkin itäsuomalaiset kärsivät sukulaiskadosta. Siitä voi johtua se, että ovat Suomen sairainta seutukuntaa karjalan suunnalla.

Kyllä sukututkimus on erittäin kannattavaa jos palkkaatte minut sitä tekemään. Laskutus vaivaiset 100€/tunti.

Minulla on osittain perinnöksi saatu tietokanta, johon on muutamia muita tietokantoja yhdistämällä tullut yli 385.000 nimeä. Sitten on siitä otettu tarkempi osa, n. 10.000 nimeä, joista on myös kaikki nimet, ammatit, kummit, asepalvelukset, arvostelut, rikosmerkinnät, asuinpaikat, muutot, kuolinsyyt yms ja uusimmista myös valokuvat, perukirjat, kirkonkirjojen sivukopiot ja muut dokumentit mahdollisimman tarkasti. Tekeillä on kirjat kaikista isoisovanhempien kotipaikoista, 8 kirjaa.
Tätä pidän sukututkimuksena, en nimien kopioimista johonkin tietokantaan epävarmoista lähteistä.

Sophia of Minskistä pääsee ainakin 100-luvulle.