Ei saa millään

tai sitten nukkuu parituntia ja herää valvomaan, outoa. Yön pikkutunteina, tulee mietittyä kaikenlaista, kaipuuta, ikävän kohdetta, kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Mietin myös vanhoja kavereita, joilla tuntuu olevan kaikkea, omat asunnot, onnelliset parisuhteet, huimia ulkomaanmatkoja jne.

Mietin myös, että onkohan itsessäni jotain vikaa. Joskus mietin, että olenkohan tehnyt edellisessä elämässä, jollekin jotain pahaa, kun tunnun olevan tuomittu ikuiseen kadotuksen ja kaipuun tilaan.

Olipas avautuminen.
6119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos uskoo karmaan. Mistä sen tietää mitä edellisessä on tapahtunut jos ei mitään muista tai ole mitään siihen viittaavaa, korkeintaan wikipedia. Voihan sitä hassutella ajatuksella. Onhan noita asuntoja elämän varrella ollu useampi. Hienoa jos voi pitää toivoa yllä, toisilla ei ole sitäkään, enkä tarkoita tässä ketään.

Äänestä
  • oma elämä on ainakin ollut pelkkää taistelua, kun on saavuttanut "voiton" ja mennyt askeleen eteenpäin, on tullut vastoinkäymisiä, jotka on vieneet kaksi askelta taaksepäin. Ja niitä on ollut todella todella paljon, luulisi että omalle kohdallekin osuisi kohta jotain hyvää.

    Äänestä

  • Niin tai näin kirjoitti:

    oma elämä on ainakin ollut pelkkää taistelua, kun on saavuttanut "voiton" ja mennyt askeleen eteenpäin, on tullut vastoinkäymisiä, jotka on vieneet kaksi askelta taaksepäin. Ja niitä on ollut todella todella paljon, luulisi että omalle kohdallekin osuisi kohta jotain hyvää.

    Se hyvä voi olla siinä ihan lähellä, ja sitä ei vaan ymmärrä.

    Äänestä

  • jos ei huomaa kirjoitti:

    Se hyvä voi olla siinä ihan lähellä, ja sitä ei vaan ymmärrä.

    nyt lähden yrittämään väkisinmakaamista, kiitos rupattelutuokiosta. Öitä.

    Äänestä

  • Ehkä, ehkä ei kirjoitti:

    nyt lähden yrittämään väkisinmakaamista, kiitos rupattelutuokiosta. Öitä.

    Hyvää yötä!

    Äänestä

Sama juttu, mutta kyllä se hyvä aika koittaa vielä meille molemmille! Itse meinasin lähteä jatko-opiskelemaan (tutkinnon saan kolmessa vuodessa, koska edellisellä tutkinnolla saa 5 vuodesta 2 hyväksiluettua) ja päästä parempipalkkaisiin hommiin sen jälkeen. Sitten viimeistään on mahdollista viettää hieman rennompaa elämää kaikinpuolin. Ehkä se aineellisesti parempi elämä tuntuukin sitten moninverroin onnellisemmalta, kun on joutunut kärsimään myös köyhyyttä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


unenpäästä kiinni kirjoitti:

tai sitten nukkuu parituntia ja herää valvomaan, outoa. Yön pikkutunteina, tulee mietittyä kaikenlaista, kaipuuta, ikävän kohdetta, kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Mietin myös vanhoja kavereita, joilla tuntuu olevan kaikkea, omat asunnot, onnelliset parisuhteet, huimia ulkomaanmatkoja jne.

Mietin myös, että onkohan itsessäni jotain vikaa. Joskus mietin, että olenkohan tehnyt edellisessä elämässä, jollekin jotain pahaa, kun tunnun olevan tuomittu ikuiseen kadotuksen ja kaipuun tilaan.

Olipas avautuminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu