" mene mukaan ", " hanki harrastus ", " ei kaverit hae kotoa " -aiheiset avautumiset vihastuttavat, tuntuu siltä ettei meitä ymmärrettäisiin. Yksinäisyyttä on olemassa emotionaalista ja sosiaallista. Itse kuulun sosiaalliseen yksinäisyyteen, on vaikea lähteä mukaan ja ottaa yhteyttä ihmisiin, koska ihmissuhteita ei vaan yksinkertaisesti ole.
Harrastuksen hankkiminen on verrattavissa vaikkapa benjihyppy, jonka harva uskaltaa tehdä.
Harrastuksen hankkiminen on verrattavissa vaikkapa benjihyppy, jonka harva uskaltaa tehdä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Oikein purskahtaa itkuun kun on niin aikaan saamaton, tulee vain ryypättyä ja siinähän se on. Ainoa mikä jäi peruskoulun jälkeen käteen oli päihteet tunnen oikein että rakastan jotain mutta ei ole vain jotain mitä rakastaa
Ja toisaalta se mitä harrastuksia on tarjolla.
Periaatteessa tykkään miesten harrastuksista eli kaikenlaisista joukkuelajeista: jalkapallo, jääkiekko. salibandy jne.. En vain kykene itse näihin harrastuksiin mukaan menemään. Lopetin nimittäin näiden harrastamisen, kun itsellen ilmaantui polvivaivoja mukaan. Muuten olisin varmaan edelleenkin jalkapalloa potkimassa.
Joten...jalkapallo vaihtuikin teatterilavaan. Sitä harrastin yläasteen ja lukion. Tämäkin loppui, kun teatteriryhmämme jäsenet hajaantuivat erilleen sekä henkisesti että fyysisesti. Piti pistää pillit pussiin siis näyttelemisenkin suhteen. Jälkeenpäin ajateltuna teatteri harrastuksesta ei saa aivan sitä mitä itse haluaisi eli juuri sitä jätkämäisyyttä, mutta täyttihän se tietyn sosiaalisen tarpeen.
No mitä lajeja itselleni on tarjolla, siis sellaisia mitkä olisi polvi ystävällisiä suurin piirtein: kuntosali, juoksu, pyöräily, tietokonepelit jne.. Eli yksin harrastettavia juttuja. Kuntosalilla rupesin nyt kesällä käymään, koska en ole sellaista harrastanut ikinä. Tuskin mitään auttaa...Ja sosiaalisestihan tuo ei auta pätkän vertaa, ei siellä salilla rujot miehet keskenään puhu eikä varsinkaan nainen miehelle.Joutuisin saakeli paniikkiin, jos joku salimimmi tulisi puheilleni.
Tuossa salimimmijutussa on se puoli, että jos itse menet juttelemaan hänelle niin sinua pidettäisiin melko varmaan varsin epätoivoisena tyyppinä (riippuen siitä saatko vastakaikua vai et ja yleisin vaihtoehto olisi, ettet saisi). Mutta jos tilanne menee toistepäin, niin siinä ei olisi mitään ihmeellistä.
Jos mä asuisin kaupungissa - mitä en luultavasti enää koskaan tule
tekemään - kerrostalossa missä olis huoneistokohtaiset parvekkeet,
riittävän puhdas ulkoilma, kävisin kuntoilemassa siellä parvekkeella.
Jos ei saa hyppiä, niin jotain hilavitkutinta repimässä ja polkemassa
säännöllisesti vaikka melkein joka päivä.
Siihen päälle peseytyminen ja puhtaat vaatteet, tuollakin saisi
pidettyä itsensä kondiksessa. Siitähän siinä on kyse, itsestänsä
huolehtimisesta. Mut mä olenkin sellainen tapaus, joka ei ole
harrastanut mitään toisten ihmisten kanssa juuri koskaan, jos
jätetään koulaikojen liikuntatunnit pois laskuista ja myöhemmät
kännitoilailu ajat.
Se että jaksaa pitää itsestänsä huolta, liikkuu vaikka tuolla tavalla
ja syö terveellisesti, sekin on jo arvo sinänsä.
Yrittää sitten vaikka kroppa hyväkuntoisena jollain tapaa hakeutua
muidenkin ihmisten pariin, kenties samanhenkisten kuin itse on,
vertaistuen piiriin.
Jos sen salimimmin kans ei juttu luistais vähääkään, miksi yrittää
väkisin hakata päätään seinään, kenties se juttu olis parempi yrittää
puhua asioista joidenkin toisten kanssa joilla samoja vaikeuksia,
eikä jäädä vain yksin kaiken ulkopuolelle.
Tällä tavoin myös minulla töissä.
Ei ihmisillä ole aikomustakaan ymmärtää toisiaan. Onhan se jo nähty aikojen saatossa, miten "ystävällisesti" kaikkeen erilaiseen on suhtauduttu. Kaikki nuo annetut neuvot on vain keinoja ohjata yksinäisyydestä kärsivä johonkin muualle, pois jaloista. Eikä yksikään noista harrastuksista ja muista aktiviteeteista yksinkertaisesti toimi, jos yhteisö ei vain hyväksy uutta henkilöä mukaan. Näin typeriä vinkkejä laukovat vain sellaiset, joilta puuttuu kokonaan oma kokemus siitä, miltä tuntuu jäädä ryhmän ulkopuolelle. Suorastaan kuvottava asenne, mutta äärimmäsien tyypillinen niiden joukossa, jotka ovat otse syntyneet hyviin olosuhteisiin, sopivilla geeneillä ja todennäköisesti eläneet koko elämänsä ollakseen mieliksi muille.
Kuten vastauksista on todettavissa niin harrastuksen löytäminen on oma hommansa ja sitä kautta seuraakin on vaikeampaa saada.
Harrastuksilla on lähinnä välillinen arvo eli voi sanoa ulkopuolisille tekevänsä sitä ja tätä, jolloin siitä tulee yksi hyvä puheenaihe. Miehen kohdalla tuollainen auttaa todella paljon tutustumisvaiheessa. Naisen harrastukset voivat miehelle olla yhdentekeviä, mutta naiselle miehen harrastukset kertovat miehen muustakin arvosta.
Harrastukseksi voi kutsua lajia, jota tekee säännöllisesti vähintään kerran viikossa tai useampia kertoja. Sosiaalisten harrastusten löytäminen on vaikeaa, jos ei ole aikaisemmin niissä ollut mukana. "Matalan tason"-aloitukseen sopivia harrastuksia on lukumääräisesti todella vähän tai ei ollenkaan useimmilla paikkakunnilla.
Tuolla joku jo ehti leimaamaan tällaisen kaltaiseni neuvovan ihmisen asenteen olevan kuvottava, mutta vasaan siitäkin huolimatta. Kuvottavuuskokemuksen saava voi lopettaa halutessaan lukemisen jo nyt.
(Pahoitten muuten mahdollista holhoavaa sävyä, se tulee helposti suomeen, kun kommunikoi päivät pitkät englanniksi.)
Olen luonteeltani ehkä spontaanimpi kuin suomalaiset ja avoimempi (sitten sulkeuduin täällä suomalaisten keskuudessa), joten minun piti ensin oivaltaa se, että ”suomalaiset” tutustuvat hitaasti. Salillakin esimerkiksi uusia ei juuri moikata, mutta eipä ihmiset kaupassakaan vastaantulevia vieraita kärryjentyöntäjiä moikkaile (ellei sitten ole jotkut sinkkukärryt tai korit käytössä).
Sitten (edelleen esimerkkini salilta) kun naama alkaa olla tuttu, aletaan moikkailemaan ja se on siinä (kaupassa ei ehkä vielä silloinkaan, paitsi ehkä myyjille). ja siitä se menee hitaasti eteenpäin. Taikana on juuri se, että oma naama tulee tutuiksi muille (muitakin saattaa jännittää puhua täysin uudelle). täytyy olla kärsivällinen ja ennenkaikkea armollinen itselleen, mistä tahansa syystä sitten onkaan sulkeutuneempi tai vaikka sosiaalisesti yksinäinen.
Oman lähialueen ihmisiä voi löytää vaikka facebookista. Ja jos siellä on joku ryhmä, vaikka ”kallion sinkut” ja kokoontuvat pizzeriassa ja kutsuvat kaikki mukaan, sinne voi oikeasti mennä mukaan. Jos tuntuu tosi pahalta ja on varma ettei kykene sanomaan kenellekään mitään, voi vaikka lähestyä ryhmän vetäjää ja sanoa ihan rehellisesti, että olen tosi ujo, onkohan teidän ryhmänne todella tiiviisti hioutunut yhteen (aina kaikki samat naamat), vai luuletko, että minäkin uskaltaisin tulla mukaan, kun kiinnostaisi kovasti. Tuokin on jo pelin avaus ja teet sillä itsestäsi inhimillisen ja hankit jo yhden "liittolaisen", jota on sitten ehkä myös helpompi lähestyä kuin muita, joille ei ole vielä kommunikoinut mitään.
Ja tuollaiset ravintolatapaamiset on siitäkin hyviä, että ainahan voi ottaa ruokaa tai juomaa suuhun, kun epäilee, että on tulossa liian paha tilanne ja siitä saa ainakin muutaman sekunnin ajan miettiä, että mitä voisi vastata tai kommentoida keskusteluun.
Jos sosiaaliset tilanteet jännittävät, niin minäpä neuvon vielä yhden asian youtube. Siellä on paljon videoita (etenkin englanniksi) siitä miten voi valmistautua sosiaalisiin tilanteisiin tai löytää jotain sanottavaa, kun tuntuu ettei keksi mitään.
Olipa alentuva kommentti. Sait sitten syyllistettyä kaikki yksinäiset ujoiksi ja sosiaalisesti pätemättömiksi. Todellakin kuvottava asenne, josta paistaa läpi täysi haluttomuus kohdata toinen ihmisenä.
Yksinkertainen yleistyksesi ontuu ja pahasti: Yksinäisyyttä on muissakin kulttuureissa kuin Suomessa. Itse asiassa ihan kaikissa. Eikä se todellakaan joku siitä, etteivät nämä ihmiset osaisi kommunikoida muiden kanssa.
Ja taas vedettiin "sosiaalinen" media tähän mukaan.
Kyllä se sosiaalinenmedia lähinnä istuttaa ihmisiä kotona. Vaikka olisi miten hyvä Youtube video.
Pitäisi olla vieläkin parempia ideoita tutustua täysin tuntemattomiin kadulla!
Näillä konsteilla, mitä näissä keskusteluissa tulee esille - Aitous puuttuu.
En tiiä, ehkä on sitten niin, että kaikki suomalaiset naisetkin istuu vain tietokoneen ääressä?
Kiitos vinkeistä
Jep, kaikki piru ämmit mitä oli kaatamassa sitä omaa lokaansa mun
niskaan aivan liian kauan aikaa, nyt ne on vanhannee ja istuu
netissä - puolet pirullisempina kuin aikoinaan.
Ne on verkostoitunee nettirikollisiin ympäri maailmaa, ovat ringeissä
mukana missä kaappaillaan toisten ihmisten kotitietokoneita ja muita
laitteita haltuun - käyttäen hyväksi tämän yhden suunnan
soopateknologiaan sisäänrakennettuja vikoja, aukkoja - sit nää ämmät
alkaa sontia mitä erinäisimmin tavoin, niin kuin täällä suoli24
sivustoilla.
Mitä helvattua kukaan yksinäinen mies tekee tällaisilla pirun ruusuilla,
nettihörpäkkeillä, parempi tosiaan yksinkin kuin huonossa seurassa.
Se mitä itse olen kokenut, niin jos en tee jonkinlaista aloitetta saan kulkea ihan yksin. Mutta jos juttelen jollekulle voin kyllä saada seuraa, ei en ole kuvottava tms. Harmi vaan että minulla on perhe jonka vuoksi pitää jumittaa kotona, enkä siis voi ehdotella ihmisille menoja kuin joskus kesäisin kun olen yksin.
Joskus olen miettinyt miksi minun pitää olla se aloitteentekijä, mutta en ole keksinyt vastausta. Arvaukseni on että ihmiset nyt vaan tekevät hirveän vähän juttelualoitteita ellei ole tuntenut toista jo vuosien ajan tai ole pakosta samassa huoneessa pidempiä aikoja.
Helpointa aloitteenteko on silloin kun ei ole tekemässä sitä tosissaan ja tositarkoituksella. Kunhan sanoo jotakin ja kuulostelee onko toinen kiva vaiko ääliö. Häkeltyneenä ei ehkä toinen osaa sanoa sitä mitä haluaisi, mutta sitä varten on seuraava tapaamiskerta.