Haluan tuoda oman kokemukseni ns.teiniäitiydestä, jos se kannustaisi muitakin nuoria vanhempia.
Sain esikoiseni 16-vuotiaan (1½ vuoden seurustelun jälkeen). Nyt olen 26-vuotias kahden lapsen äiti, ikäeroa näille lapsille tuli kymmenen vuotta. Syynä, että opiskelin tässä välissä itselleni kaksi ammattia.
Yksinhuoltajaksi jäin nuorena 17-vuotiaana, joka tuo omat käytännön ongelmat kun mitään virallisia papereita ei voi allekirjoittaa (sähkösopimus, vuokrasopimus, tilin avaaminen lapselle). Yksinhuoltajana jaksoin opiskella, rahaa ei ollut ylimääräisiä mutta toimeen tuli. Lapsi kävi isällään joka toinen viikonloppu (ja käy edelleen).
Sossusta ei rahaa haettu, kuin suurimmissa sairauskuluissa. Eikä siellä hyväksyttykään, kuin sähkölasku ja kotivakuutus. Tämän lisäksi sai asumistukea (omaa maksettavaa jäi 450mk)sekä päivähoito oli ilmaista.
Nykyisen mieheni tapasin lapseni ollessa 5-vuotias. Ja täytyy myöntää etten voisi kuvitellakaan parempaa parisuhdetta itselleni. Baareissa kävin aikoinaan (20-21 vuotiaana enimmäkseen) joka toinen viikonloppu lapsen ollessa isänsä luona. Mistään en ainakaan vielä koe jääneeni paitsi. Sensijaan paljon olen varmasti saanut eväitä elämääni. Vastuu opettaa ihmistä ja avartaa katsontakantaa elämälle.
Mikään ei ole itsestään selvää eikä kaikkea tarvitse saada samantien itselleen, opiskellessa täytyy tehdä pidemmän aikavälin suunnitelmia. Itse en voinut kuvitella vaihtoehdoksi lukiota, jos sen jälkeen olisi opiskelu into lopahtanut, olisin ollut ilman ammattia edelleen.
En kovin herkästi arvostele muiden tekemiä ratkaisuja elmässään. Moittiminen harvoin auttaa muuttamaan elämäntapaa kenelläkään, joten se on turhaa.
Vaikeitakin aikoja on ollut, mutta minulla taustajoukot aina olleet tukemassa ja se auttanut näinä hetkinä jaksamaan. Varmasti minulla kävi aikoinaan myös tuuri, kun sain aivan ihanan perhepäivähoitajan lapselleni, joka jousti hoitoajoissa opiskelujeni suhteen.
Kaikille nuorille vanhemmille haluan luoda uskoa pärjäämiseen! Tässä vaiheessa koen jo suurtakin ylpeyttä ihmisille kertoessani saaneeni esikoiseni nuorena ja voidessani ainakin omalta osaltani todistaa että silloinkin voi pärjätä! Opiskella ammatin ja käydä työssä.
Vahvassa tuntuu, vain istuvan klisee, että kaikki nuoret vanhemmat haluaa ryypätä, elämä on pilalla, ammattia ei hankita ja töissä ei käydä...
No jokaisella meistä on mahdollisuus omalta osaltamme muuttaa tätä käsitystä. Ja kaikilla kanssa ihmisillämme muuttaa omaa mielipidettään!
Annetaan kaikkien kukkien kukkia!
Calla
Sain esikoiseni 16-vuotiaan (1½ vuoden seurustelun jälkeen). Nyt olen 26-vuotias kahden lapsen äiti, ikäeroa näille lapsille tuli kymmenen vuotta. Syynä, että opiskelin tässä välissä itselleni kaksi ammattia.
Yksinhuoltajaksi jäin nuorena 17-vuotiaana, joka tuo omat käytännön ongelmat kun mitään virallisia papereita ei voi allekirjoittaa (sähkösopimus, vuokrasopimus, tilin avaaminen lapselle). Yksinhuoltajana jaksoin opiskella, rahaa ei ollut ylimääräisiä mutta toimeen tuli. Lapsi kävi isällään joka toinen viikonloppu (ja käy edelleen).
Sossusta ei rahaa haettu, kuin suurimmissa sairauskuluissa. Eikä siellä hyväksyttykään, kuin sähkölasku ja kotivakuutus. Tämän lisäksi sai asumistukea (omaa maksettavaa jäi 450mk)sekä päivähoito oli ilmaista.
Nykyisen mieheni tapasin lapseni ollessa 5-vuotias. Ja täytyy myöntää etten voisi kuvitellakaan parempaa parisuhdetta itselleni. Baareissa kävin aikoinaan (20-21 vuotiaana enimmäkseen) joka toinen viikonloppu lapsen ollessa isänsä luona. Mistään en ainakaan vielä koe jääneeni paitsi. Sensijaan paljon olen varmasti saanut eväitä elämääni. Vastuu opettaa ihmistä ja avartaa katsontakantaa elämälle.
Mikään ei ole itsestään selvää eikä kaikkea tarvitse saada samantien itselleen, opiskellessa täytyy tehdä pidemmän aikavälin suunnitelmia. Itse en voinut kuvitella vaihtoehdoksi lukiota, jos sen jälkeen olisi opiskelu into lopahtanut, olisin ollut ilman ammattia edelleen.
En kovin herkästi arvostele muiden tekemiä ratkaisuja elmässään. Moittiminen harvoin auttaa muuttamaan elämäntapaa kenelläkään, joten se on turhaa.
Vaikeitakin aikoja on ollut, mutta minulla taustajoukot aina olleet tukemassa ja se auttanut näinä hetkinä jaksamaan. Varmasti minulla kävi aikoinaan myös tuuri, kun sain aivan ihanan perhepäivähoitajan lapselleni, joka jousti hoitoajoissa opiskelujeni suhteen.
Kaikille nuorille vanhemmille haluan luoda uskoa pärjäämiseen! Tässä vaiheessa koen jo suurtakin ylpeyttä ihmisille kertoessani saaneeni esikoiseni nuorena ja voidessani ainakin omalta osaltani todistaa että silloinkin voi pärjätä! Opiskella ammatin ja käydä työssä.
Vahvassa tuntuu, vain istuvan klisee, että kaikki nuoret vanhemmat haluaa ryypätä, elämä on pilalla, ammattia ei hankita ja töissä ei käydä...
No jokaisella meistä on mahdollisuus omalta osaltamme muuttaa tätä käsitystä. Ja kaikilla kanssa ihmisillämme muuttaa omaa mielipidettään!
Annetaan kaikkien kukkien kukkia!
Calla
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niinpä.. ei se niin ole, että nuoret äidit haluavat vain ryypätä ja töissä ei käydä yms.
Itse olen 18-vuotias esikoistaan odottava nuori.
Lapsen isän kanssa ollaan oltu yhdessä 4 vuotta, ja keväästä saakka on asuttu yhdessä (vuokralla), syksyllä muutettiin 3h k.
Itselläni on vakituinen työpaikka, lukio on hieman kesken, mutta sen ehdin hoitaa iltalukiossa pois lapsen synnyttyä. Poikaystäväni opiskelee, mutta valmistuu keväällä 2005..Työpaikkakin hänellä on ollut jo pitkään haussa, toistaiseksi ei vain ole tärpännyt.
Ja kun aina puhutaan, että ne jotka saavat nuorina lapsia, olisivat jotenkin huonommin menestyneet esim. koulussa ja elämässään yleisesti; enpä tiedä.. itse lähdin peruskoulusta keskiarvolla 9,3 ollen luokkani kolmanneksi paras oppilas. Ja lukioon mennessäni muutin pois kotoa: vanhempani kyllä vastustelivat, mutta tahdoin parempaan lukioon toiselle paikkakunnalle, ja siitä asti olen asunut omillani ja huolehtinut itse omista asioistani. Ja hyvin olen pärjännyt. Vanhemmat ovat tietysti olleet tukenani joka tavalla, ja ovat vastakin, men pappa ska inte betala. Haluan elättää ja kasvattaa lapseni, sekä tulla toimeen itse.. :)
Hienoa kuulla miten olet pärjännyt. On ihanaa saada lukea vastaavan laisia tarinoita. On hienoa että jaksaa tukea muita teiniäitejä ja antaa kannustavaa palautetta.