Olen jostakin lukenut, että uuden A4:n ensiesittely Suomessa olisi viikolla 49? Joko uutuutta on ollut näytillä liikkeissä, yleensähän ne saapuvat 1-2 viikkoa ennen virallista lanseerausta.
Uusi A4 facelift
Jussi
133215
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos ensi kerralla jäsentelisit lauseesi vähän selkeemmin. Mikä on kysymyslause jne.
Mutta asiaan, en tiedä koska esitellään, mutta ainakin Herttoniemessä oli liikkeen edustalla olevan autotrailerin kyydissä faceliftattu A4nen.
Anteeksi huolimattomuuteni. Kysymysmerkkihän olisi pitänyt olla viimeisen lauseen lopussa. Toki ensimmäiseenkin lauseeseen sisältyi empivä kysymys - onko se ensiesittely viikolla 49? Epäpuhdas lauserakenne sallittaneen sillä ylioppilaskirjoituksista on kulunut jo kohta 32 vuotta.
Virallinen ja ensimmäinen live mahdollisuus on siis tulevana viikonloppuna Motor Show mwssuilla! Jeeeeeeeeeeeeeeeee...
Mulle ainakin kertoi Audimyyjä joku viikko sitten että viikolla 49 päästään kuolaamaan uutta A4:sta...!
Viime viikolla saapuivat liikkeisiin esittelyautot.Virallinen ensiesittely on vissiin viikolla 49. Viime viikolla tuli tehtyä jo kaupatkin ja toimitus viikolla 1/05
Siis onkos jo hinnatkin tiedossa, jos kaupat teit? Anna joitain esimerkkejä. Onko sama hintataso kuin edellisellä mallilla.
Kyse on mielestäni enemmän kuin vain face-lift. Niin paljon on koria ja muita osia uudistettu. Engelsmannilehtikin kirjoitti että kaikki muu on uutta paitsi hinnat.
Oot varmaan tehtaalla töissä, kun saat auton noin nopeesti. Tähän mennessä on toimitus kestänyt 10-14 vko.
Uuden A4:n hinnat voi katsoa ainakin stockmanin autot sivuilta.
Hinnat ovat www.audi.fi osoitteessa. Auto valmistui viime viikolla ja on tulossa laivassa jo suomeen. Joitakin autoja oli viime viikolla saatavissa maahantuojan aikoja sitten tilaamasta erästä. Olin myyjään yhteydessä jo pari kuukautta sitten ja hän ilmoitti heti minulle kun hinnat oli tiedossa (viime viikolla). Nyt jos tilaa niin toimitusaika on ainakin 3kk
Viime viikolla auto oli nähtävillä ja testattavana Oulun pörhöllä. Uusia värejä tämä auto timantin harmaa... Upea ilmestys.
miksi metalliväri maksaa A4:ssä 1260 € ja esim. Passatissa vain 510 € vaikka Passat on isompi auto ja maalattavaa pintaa on enemmän? Ei voi A4:n maali olla niin paljon parempaa. Ja miksi Passatissa saa kahdessa osassa taittuvat selkänojat samaan hintaan, A4:ssä pitää maksaa lisämaksua ko. hommasta 2000 € (sillä hinnalla saa tosin muutakin). Meitä kusetetaan....
Moi
Raaka-aineen hinta ei ole ollut enään pitkään aikaan ollut suoraan verrannollinen tuotteen hintaan.
Vertaappa lisävarusteita passat / A4, osassa tuotteista on jopa molempien merkkien tuotekoodit, mutta audin kohdalla hinta on kalliimpi.
Jos ostaa varaosia niin kannattaa kysellä josko skodasta tai vw:stä löytyy sama osa, sama tuote mutta eri hinta riippuen mitä pyytää ...
Kävin tänää ajassa sitä a4 2,0 multitronic ;)Kyllä oli komia ajettava ja lähti mukavasti liikkeellekin ...Ainoo että tommone maksaa mansikoita .Loistava vekotin se tomaatti kyllä oli ....