moi.
mä en jaksa enää. mä ihan lopussa. mun elämä on ollut vaikeeta mut aina mä olen selvinny vaa hiljaa ittekseni. nyt kaikki on kerääntynyt ja alkanu purkautuu. mulla on niin paha olla.
mun elämä: ekaks mun vanhemmat riiteli aina kotona. mä itkin ja pelkäsin sitä. olin sillon 5 vuotta. sit ne eros. mä ja mun pieni veli asuttiin vuorotellen kummanki luona.äiti meni naimisiin ja sen mies on tosi kiva. sit mä sain veljen. asiat alko olla hyvin ja elämä oli ihanaa. vitosella mun ja mun parhaan kamun välit meni poikki. itkin sitä aikani kunnes löysin uusia "kamuja". sit isi toi kotiin uuen tyttöystävän joka vaikutti ihan kivalta. se alko kummiski ajan mittaan hermostuttaan ja pelottaanki mua. sitte. sitte tuli se suurin juttu. mä sairastuin. diabetekseen. olin siinä sitten viikon sairaalassa ja olo oli kurja. vanhemmat oli suunniltaan ja ehkä just siks, että en aiheuttais enempää murhetta niille, mä selvisin nopeesti siitä shokista enkä saanu mitään masennusta tai mitään. nyt ei enää ittensä hoitaminen kiinnosta ja "saan" vielä kohta kolmannen pikkuvejen. jota en haluu. jota vihaan jo nyt.
mulla oli bestis joka oli mulle tosi läheinen. sit meidän porukkaan tuli tyttö. se alkoi olla mun bestiksen kaa. nyt mulla ei ole enää bestistä tai ketään kelle puhua. meil on vieläkin meidän neljän porukka mut mä en oikeen vaan kuulu siihen vaik sitä ei suoraan sanota. mä viiltelen itteäni. kai siks että joku huomais mun pahan olon. terkkarille mä sanoin just pari viikkoa sitten et kaikki on ihan hyvin. sillekkään en siis voi puhuu. kaiken lisäksi oon vielä kamalan ujo ja itken tosi helposti. mun on vaikee keksii puhuttavaa muitten kaa. sit vielä mä punastun tosi helpolla ja sanon aina ku esiinnyn "ööö.." "tota.." ja ne mun ns. kamut huomauttelee aina siitä. arvatkaa auttaako se? no ei!
jos jollakulla on neuvoo mua ni pliis kertokaa mitä pitäis tehä!
sori et täst tuli näin pitkä.. mun piti vaan saada kerrottuu tää jollekki.
mä en jaksa enää. mä ihan lopussa. mun elämä on ollut vaikeeta mut aina mä olen selvinny vaa hiljaa ittekseni. nyt kaikki on kerääntynyt ja alkanu purkautuu. mulla on niin paha olla.
mun elämä: ekaks mun vanhemmat riiteli aina kotona. mä itkin ja pelkäsin sitä. olin sillon 5 vuotta. sit ne eros. mä ja mun pieni veli asuttiin vuorotellen kummanki luona.äiti meni naimisiin ja sen mies on tosi kiva. sit mä sain veljen. asiat alko olla hyvin ja elämä oli ihanaa. vitosella mun ja mun parhaan kamun välit meni poikki. itkin sitä aikani kunnes löysin uusia "kamuja". sit isi toi kotiin uuen tyttöystävän joka vaikutti ihan kivalta. se alko kummiski ajan mittaan hermostuttaan ja pelottaanki mua. sitte. sitte tuli se suurin juttu. mä sairastuin. diabetekseen. olin siinä sitten viikon sairaalassa ja olo oli kurja. vanhemmat oli suunniltaan ja ehkä just siks, että en aiheuttais enempää murhetta niille, mä selvisin nopeesti siitä shokista enkä saanu mitään masennusta tai mitään. nyt ei enää ittensä hoitaminen kiinnosta ja "saan" vielä kohta kolmannen pikkuvejen. jota en haluu. jota vihaan jo nyt.
mulla oli bestis joka oli mulle tosi läheinen. sit meidän porukkaan tuli tyttö. se alkoi olla mun bestiksen kaa. nyt mulla ei ole enää bestistä tai ketään kelle puhua. meil on vieläkin meidän neljän porukka mut mä en oikeen vaan kuulu siihen vaik sitä ei suoraan sanota. mä viiltelen itteäni. kai siks että joku huomais mun pahan olon. terkkarille mä sanoin just pari viikkoa sitten et kaikki on ihan hyvin. sillekkään en siis voi puhuu. kaiken lisäksi oon vielä kamalan ujo ja itken tosi helposti. mun on vaikee keksii puhuttavaa muitten kaa. sit vielä mä punastun tosi helpolla ja sanon aina ku esiinnyn "ööö.." "tota.." ja ne mun ns. kamut huomauttelee aina siitä. arvatkaa auttaako se? no ei!
jos jollakulla on neuvoo mua ni pliis kertokaa mitä pitäis tehä!
sori et täst tuli näin pitkä.. mun piti vaan saada kerrottuu tää jollekki.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Siis jotenkin pääsit sydämeeni, mutta olen jo niin vanha, että en osaa sinua auttaa. Lähetän vain sinulle jaksamisia ja halauksia.
Sinun täytyy hakea itsellesi apua ettei mene vielä pahemmaksi. Hyvä kun kirjoitit tänne niin sait hiukan purettua itseäsi.
Käyhän sellaisilla sivuilla kuin Tukiasema.net
(www.tukiasema.net/auttajat.asp)
löydät auttavia puhelin numeroita, soita esim. lasten ja nuorten puhelimeen sieltä neuvovat sinua. Kerro kaikki mikä mieltäsi painaa.
Jaksamista Sinulle toivon. Yritä olla viiltelemättä itseäsi siitä tulee vaan pahempi olo.
Hei!
Luulen että sinun on vaikea puhua ongelmistasi kasvotusten esim. vieraalle ihmiselle, itselläni on tämä ongelma. Toisaalta voi olla että haluaa puhua tunteattoman kanssa.
Olen siis samaa mieltä että käy tukiasema.net sivuilla tai soita auttavaan puhelimeen.
Älä ainakaan yksin asioitasi mieti, ettei paha olosi mene enää pahemmaksi.
Kaikke hyvää ja jaksamista sinulle!
etsi mustalaisesta kaveri itelles ne on hyviä kuuntelemaan
sulla on ollut tosi vaikeeta. en ihmettele että oot jo ihan lopussa. eihän nyt kukaan tollasta kestä ilman tukee.
yritä puhua terkkarille. en muuta osaa neuvoo kun että yrittäisit puhua jollekin.
ei ole hyvä pitää kaikkee sisällään. se vaikuttaa kouluun ja muuhunkin elämään jos olet tosi masentunut ja viiltelet.
toivon että menisit terkkarille. sillä kuitenkin pitisi olla vaitiolovelvollisuus.
..kun se terkkari jää äitiyslomalle parin viikon päästä. ja sit sinne tulee joku uus joka voi olla vaik kuin kauhee.. :(