Örö

reissuun1

4

569

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • T S Vaskelainen

      Kopioin tähän asiasta joskus kirjoittamani:

      * * *
      Örössä olen ollut varusmiehenä 1974 sekä tykkioppaana 2013. Saari avautuu yleisölle 2015 alussa. Luonto on upea, historia pitkä ja mielenkiintoinen. Katseltavaa ja kuvattavaa on: Vaikkapa eteläkärjen karut kalliot, keskiosan paahteinen keto, itäpuolen lehtomainen metsä, pohjoisosan katajaketo ja länsirannan hietikot.

      Viime kesänä pääsin muutaman metrin päähän istuvaa merikotkaa. Örö on ehdottomasti käynnin arvoinen.
      On muistettava ja pidettävä mielessä myös maaston haavoittuvuus; Maastopalo polttaa koko saaren ja kerralla, roskat on tuotava pois, erilaiset muut luontoon kohdistuvat toimet näkyvät vielä vuosia. Pahintahan on erilaisten käytösvammaisten ja idioottien järjetön ilkivalta.

      Saarella ei kannata käydä, jos odottaa reipasta terassielämää, hyvää nettiyhteyttä, remuamista ja yöelämää. Ryyppäämistä ja oluen juontia talkoilla. Siihen on olemassa paljon parempia paikkoja.

      Öröstä on Johanna Pakola kirjoittanut kirjan, joiden perustana on pitkä ja ansiokas tutkimus. Kannattaa lukea.
      * * *

      Örö on kooltaan iso. Sinne ei kannata vain poiketa, koska katseltavaa on paljon. Aikaa on varattava eikä termostaattipullosta kaffetta ja eväsleivät eteläkärjen kallioilla ole lainkaa huono idea. Käärmeitä on runsaasti, mutta eivät ne päälle hyökkää. Uintimahdollisuus on vaikkapa "rivitalonlahdella".
      Eipä tässä viitsi kaikkea luetella.
      Menkää ja kokekaa! Mutta - muistakaa luonnon haavoittuvuus.

      • Huono isäntä

        Hyviä ja yleispäteviä ohjeita kaikilla saarilla liikkujille.

        Varsinkin tuo avotulen teko saaristossa aina hirvittää. Ihmettelen ihmisiä, joiden on aina paistettava makkaransa nuotiolla. Se, että nuotiot jättävät kallioon rumia jälkiä on pieni murhe, jos saaressa syttyy tulipalo. Saaristossa palokunnan paikalle saapuminen kestää ja saari ehtii palaa maan tasalle ennen kuin paloa saadaan sammutetuksi.

        Käyttäkää edes jotain käpykeitintä tai vastaavaa siihen makaranpaistoon ja keitin ihan vesirajaan.


    • Örökölli2

      Mielenkiinnolla odotan. Ensi kesänä on tarkoitus poiketa.

    • täyttäkö

      Luulen että kyseinen paikka on ensi kesänä tupaten täynnä koko kauden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      389
      969
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      885
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      242
      789
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      716
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      72
      698
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      71
      671
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      645
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      630
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      601
    Aihe