Taajamajuna

Taajamajuna sieppaa saattajan mukaan junan kyytiin! Näin tapahtui. Saattajan ei passaa avittaa tavaroiden nostossa junaan kun ovet menevät kiinni ja juna lähtee liikkeelle. Tiedän tapauksen että matkustaja on jääny ovien väliin kiinni. Onko taajamajuna turvallinen matkustustapa? Konduktöörit takaisin, Lipuntarkastusautomaatti on ihan p:stä.
253022
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Missäpä kohti Lieksaa tällainen sattui? Minne konduktööri oli mennyt?

Äänestä
  • .

    VR poisti kondyktöörin taajamajunasta. Kesällä oli vielä, nyt ei ole.

    Kuljettaja hoitaa junan ajamisen ja mahdolliset liikuntarajoitteiset.

    Tajamajunassa on invanosturi, joka näyttää olevan hankala käsitellä konnarille ja kuljettajalle. En tiedä miten onnistuu jatkossa kyytiin nousu, kun kuljettaja hoitaa kaikki tarvittavat asiat???

    VR "palvelee", juhlapyhien seutuun, kun vaunuja pitäisi olla kolme, niitä on kaksi ja pohjoisesta päin tulevassa junassa pitäisi juhlapyhinä vähintään kaksi, nyt oli yksi, siellä taas moni lippunsa ostanut joutui seisomaan. Nuoremmathan jaksavat tietysti seisoakin, mutta vanhemmalle väelle tuottaa tämmöinen matkustaminen vaikeuksia.

    Olen reklamoinut VR:ää monesta puutteesta. Tästä junanvaunujen vähyydestä tulen reklamoimaan VR:ää ajallaan.

    Hyvää päivänjatkoa!


    .

    Äänestä

  • vastaus kysymykseen. kirjoitti:

    .

    VR poisti kondyktöörin taajamajunasta. Kesällä oli vielä, nyt ei ole.

    Kuljettaja hoitaa junan ajamisen ja mahdolliset liikuntarajoitteiset.

    Tajamajunassa on invanosturi, joka näyttää olevan hankala käsitellä konnarille ja kuljettajalle. En tiedä miten onnistuu jatkossa kyytiin nousu, kun kuljettaja hoitaa kaikki tarvittavat asiat???

    VR "palvelee", juhlapyhien seutuun, kun vaunuja pitäisi olla kolme, niitä on kaksi ja pohjoisesta päin tulevassa junassa pitäisi juhlapyhinä vähintään kaksi, nyt oli yksi, siellä taas moni lippunsa ostanut joutui seisomaan. Nuoremmathan jaksavat tietysti seisoakin, mutta vanhemmalle väelle tuottaa tämmöinen matkustaminen vaikeuksia.

    Olen reklamoinut VR:ää monesta puutteesta. Tästä junanvaunujen vähyydestä tulen reklamoimaan VR:ää ajallaan.

    Hyvää päivänjatkoa!


    .

    VR poisti köntykdöörin junasta? Vautsivau!
    Käyttäytyikö köntykdööri sopimattomasti?
    Heitettiinkö hänet ratavallille vai jätettiinkö siistimmin eli lähimmälle asemalle?
    Jos sä köntykdöörin mieheksesi sait...
    Minä en nainut köntykdööriä, mutta köntykdöörin tytärtä kylläkin.
    No eihän se ole sama asia, höhlä!

    Äänestä

  • Tyhmälle vastaan että ei lieksan keskustassa ole kuin yksi pysäkki. Kondyktööriä ei ole taajamajunassa ollenkaan. empä tiedä minne on menny. Kysy sitä VR:ltä. Näyttää siltä että monet ihmiset ei ole käyneet kehä1 ulkopuolella. Täällä sitä elämää onkin. Eikä kaikki Lieksalaiset ole sellaisia mitä media antaa ymmärtää.

    Äänestä

Konduktööri oli jäänyt junasta laiturille kun ovet menivät kiinni.

Äänestä
  • .


    .... taajamajunassa ei ole ollut kondyktööriä (konnaria) enää moneen kuukauteen!



    .

    Äänestä

  • vastaus edelliselle. kirjoitti:

    .


    .... taajamajunassa ei ole ollut kondyktööriä (konnaria) enää moneen kuukauteen!



    .

    eikö sitä pitäisi ruveta jo etsimään. Liekkö viinamäen miehiä.

    Äänestä

Pielisen tiellä ratikkaa tarkoituksena mennä toiselle puolen kylää. 3 kiertää Lieksan ympäri ja kun meillä on niin hieno verkosto on helppo matkustaa.
Seison pitkään siinä pysäkillä, mutta ratikka ei tullut ja joku oli siltä kohtaa varastanut kiskot, miksi näin ?

Äänestä
  • Postinkanttaaja tuli luu kusta.

    Äänestä

Konduktööri lauloi kun heitettiin junasta ratapenkalle,"istumakohdassa tuntea sain, että nyt minä menen enkä meinaa"!

Äänestä

Kun ei ole konnaria junissa eikä lipunmyyntiä asemilla, niin halpaahan matkustaminen on nykyään!

Äänestä
  • .


    .... eipä sitä muuta mahdollisuutta ole, kuin omat laitteet, tietokone ja tulostin tai älypuhelin. Tietokoneella paperiversio, älypuhelimeen vastaava tieto neliskanttisine koodeineen, jolla saa kuitattua leimauslaitteessa lippunsa. Jouluruuhkassa monelta jäi se lippu leimaamtta, kun ei päässyt siirtymään laitteelle ruuhkan takia junan vaunujen vähyyden takia. Samoin VR:n ainut toinen pavelu vc:n käyttö jäi väliin ruuhkan takia, kiitos VR "hyvästä" palvelusta!n!!!


    .

    Äänestä

Läppäri on, mutta ei tulostinta eikä älypuhelinta. Tuskin VR voi vaatia ihmisten hankkivan sellaisia kapistuksia junalippujen ostoa varten. Kyllä lippujen pitää olla kaikkien kansalaisten saatavissa. Tässähän taitaa olla oikeusasiamiehelle töitä.

Äänestä

Kun ostan ja tulostan junalippuni (Lieksa - Lahti, junanvaihto Joensuussa) VR:n sivulta, saan A4 -kokoisen tulosteen, jossa on myös QR-koodi muiden matkaan liittyvien tietojen lisäksi. Lukeeko Lieksasta lähtevän taajamajunan leimauslaite A4 -tulosteesta QR -koodin kuten ennen muinoin konnari lukulaitteellaan? Joensuu - Helsinki -junassa on konnari laitteineen.

Äänestä

Jep... menet siihen lukulaitteen eteen. Siinähäb sinun tulostetusssa lipussa on kaksi koodia, toinen koodi välille Lieksa - Joensuu ja toinen koodi välille Joensuu - Lahti.
Laitat sen koodin Lieksa - joensuu siihen lukulaiteen lukimen eteen noin 5 - 10 cm päähän ja painat siinä sitä lue -nappia (en kyllä muista tarkkaan mitä siinä kohdassa luki, mistä piti painaa).
Laitteesta tulee kuittaus, että lippu luettu. Sitten siinä on mahdollisuus tulostaa itselle myös kuitti, että olet luettuttanut sen lipun.

Helppoa se on myös sille, joka joutuu sinne lukulaitteen eteen ensimmäistä kertaa. Eikä sinne lukulaitteen luokse ole mitään kiirettä. Anna kaikkien kiireisimpien käydä siellä ensin. Sitten voit rauhassa seisoskella siinä edessä ja katsella niitä selkokielisiä ohjeita. Kyllä ne selviää, kun ottaa rauhallisesti, eikä häteile. Ja voihan kysyä apua kokeneemmalta kanssamatkustajalta.

Äänestä
  • Kiitoksia tiedoista! Uskon, että noilla ohjeilla homma onnistuu.

    Äänestä

  • Jatkoa edelliseen.....
    Eikä sitä kuittia ole pakko tulostuttaa, kun kyseessä on joka tapauksessa kertakäyttölippu, jolla voi matkustaa tietyn välin vain tiettyssä junassa ja tiettynä aikana. Pelkkä lukulaiteessa käyttö riittää.
    Kuitin otto mahdollisuus on lähinnä niitä ihmisiä varten, jotka tarvitsevat todistuksen maksetusta matkasta esim. työnantajalle.

    Äänestä

.

.... jos late milloin on kunnossa, siinä on lappu päällä, jos ei ole toiminnassa!

Konduktööri suoritti aiemmin taajamajunan lipun leimauksen, nyt pitää käydä itse leimaamssa leimauskoneella. Jos lippu on älypuhelimessa, puhelinta ei pidä painaa kiinni laitteeseen, vaan kuitata se hieman irti ruudusta, niin laite reagoi lipun paremmin.

Intersityjuniin on omat lippunsa menoon ja paluuseen tai miten kukin kulkee.

Intersityjunissa on konnarit, jotka leimaavat sen OR-koodin, siitä a-nelosen kokoisesta arkista, tai älypuhelimesi näytöltä.


.

Äänestä
  • Älkää unta nähkö, että nousisin junaan.
    Aamulla siivillä H:kiin ja illalla kotiin.
    Yhteensä hieman runsas 6 tuntia matkoihin.
    Teillä taitaa mennä tuon verran yhteen suuntaan.

    Äänestä

Näinhän se meni silloin vanhoina hyvinä aikoina, kun lentobussi haki kotiovelta ja vei lentoasemalle ja Helsingin päässä taksilla keskustaan. Takaisin käänteisessä järjestykssä. Edestakaisen matkan hinta kaikineen oli silloin nykyrahassa noin 500 euroa (3000 mk).


Silloin pääsi yöjunassa Lieksan esemalla makuuvaunuun ja aamulla seitsemän pintaan oli hyvin nukkuneena keskellä Helsinkiä.

Äänestä
  • Jessus sentään.
    Kyllähän minä sen tiedän, että Lieksassa ollaan aina oltu vuosikymmeniä jäljessä muusta Suomesta, mutta voisitteko te nyt edes matkustaa nykyajassa.
    Matka maksaa minkä maksaa ja sillä hyvä.

    Toisaalta olisi ehkä parempi jos matkustelisitte siellä omilla tantereillanne ja mieluiten vaan sinne Kuhmon suuntaan. Ehkä olisitte sitten vähemmän muille riesana.
    Kiitos - näkemiin!

    Äänestä

  • Vanhoina hyvinä? kirjoitti:

    Jessus sentään.
    Kyllähän minä sen tiedän, että Lieksassa ollaan aina oltu vuosikymmeniä jäljessä muusta Suomesta, mutta voisitteko te nyt edes matkustaa nykyajassa.
    Matka maksaa minkä maksaa ja sillä hyvä.

    Toisaalta olisi ehkä parempi jos matkustelisitte siellä omilla tantereillanne ja mieluiten vaan sinne Kuhmon suuntaan. Ehkä olisitte sitten vähemmän muille riesana.
    Kiitos - näkemiin!

    näinhän se on että osa lieksalaisista ei pääse nykyaikaan sitten millään eikä edes haluta vaan voivotellaan että toista se oli ennen,mihin tämä maailma on menossa,voi..voi..voi,...hyvä uudistus vr:ltä tämä lippuautomaatti taajamajunaan

    Äänestä

On todellakin onni kohdannut meitä lieksalaisia, joiden ei tarvitse lähteä koskaan ainakaan Helsinkiin asioimaan. Joskus töissä ollessani jouduin kyseisiä matkoja useinkin tekemään ja kyllähän Helsingin tungoksessa vierailu oli aina yhtä kärsimystä. Hyvin mielellään sieltä tuli todellakin samana iltana takaisin rauhallisille kotikonnuille. Nyt eläkeläisenä ei ole käynyt mielessäkään lähteä Helsinkiin - mistään syystä! Kaukomaillekin pääsee suoraan Joensuusta tai Kuopiosta.

Äänestä
  • .


    .... työnsä tehneenä monenlaisissa kyydeissä kulkeneena ja kyytejä kuljettaneena ja laakerit pitänyt ajallaan hyvässä voiteessa.

    Voi nousta Joensuusta tai Kuopiosta koneeseen etelän lämpöön silloin tällöin.

    Se yöjuna oli hyvä, mutta sitä lystiä ei kestääyt pitkään, kun se poistui käytöstä. Kemijärveltähän ne poisti myös yöjunan ja koko raideliilenteen sieltä. Kemijärveläset nosivat barrgaadeille ja vaativat yöjunan takaisin ja saivat sen!!!

    Hyviä matkoja, kuljittepa millä pelillä hyvänsä!



    .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PAATU kirjoitti:

Taajamajuna sieppaa saattajan mukaan junan kyytiin! Näin tapahtui. Saattajan ei passaa avittaa tavaroiden nostossa junaan kun ovet menevät kiinni ja juna lähtee liikkeelle. Tiedän tapauksen että matkustaja on jääny ovien väliin kiinni. Onko taajamajuna turvallinen matkustustapa? Konduktöörit takaisin, Lipuntarkastusautomaatti on ihan p:stä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu