Tässä pienehköllä talvilomalla tuunaillut...

...kaksipyöräistä menopeliä kesää varten ja samalla tuumaillut miksi Keskusta saa oppositiopolitiikan hedelmät itselleen räjähdyksenomaisesti kasvaneena kannatuksena mutta samaisesta oppositioasemastaan huolimatta perussuomalaisten kannatus vain heikkenee.

Syitä:

1. Persuja aiempaan jytkyyn äänestäneet ovat palanneet juurilleen keskustaan. Persut ovat palaamassa ääriliikkeille tyypillisesti marginaalipuolueeksi jos eivät nyt viime hetkellä onnistu luisuaan pysäyttämään

2. Persujen vastenmielinen esiintyminen julkisuudessa käsiteltäessä tasa-arvoista avioliittolakia. Keskustassa asiaa käsiteltiin länsimaiseen demokratiaan kuuluvalla ja tasa-arvoisella tavalla ja siitä näkyi tulevan valtionhoitajan rooli.

3. Henkilökysymykset. Sipilä on uskottavasti tuonut uuden ilmeen vanhoillisen puolueen julkisuuskuvaan. Soini ei ole pystynyt esiintymisellään lisää kannattajia hankkimaan. Liiallinen äkkijyrkkäisyys kohtaan 2 liittyvissä asioissa antoi Soinille fundamentalistista leimaa ja ihmisiä ärsyttää aina jos raamatulla lyödään päähän.

4. Kokoomuksen epäonnistunut hallituspolitiikka. Jotenkin siitä vain viime keväänä tuli vaikutelma kun Katainen jätti puolueen ja hallituksen johtamisen, että siinä paetaan konkurssia kun ollaan itselle saatu pedattua vaikutusvaltainen asema Euroopassa. Stubb antoi vauhtia alamäelle hömppäjulkisuudellaan. Kokoomuksen liikkuvat kannattajat lähtivät liikkumaan ainakin gallupeissa kohti keskustaa. Miksi ei kohti persuja? Johtuu kohdista 2 ja 3.

5. Ehkä eniten hajalla on kuitenkin vuosikymmenien suurpuolue demarit. Valtiovarainministerin posti on huonoin mahdollinen posti lama-aikana koska silloin ei ole muuta kuin kurjuutta jaettavana. Säästöleikkaukset kohdistuvat useimmiten niihin suuriin väestön osiin joiden etuuksia leikkamalla saa suuria säästöjä aikaan. Demareiden kannattajien tyytymättömyys purkautuu nyt kannatuksen siirtoina eniten keskustaa kohti.

Onko palstan asiantuntijoiden mielessä muita syitä näiden kahden opposition pääpukarin gallupkannatuksen muokkaantumiselle?

29

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jenkiläinenkö?

      Talvilomalla?
      Kokoajan palstalla kyttäilyä.

      • "Talvilomalla?" Juuh, pienellä.

        "Kokoajan palstalla kyttäilyä." Ei koko ajan vaan sopivasti silloin tällöin. Nääs se kuuluu luotsin tehtäviin.

    • 6. Persuilla ei ole enää maahanmuutto- ja eurokriisikeskustelun kaltaista agendaa, jotka innostivat neljä vuotta sitten äänestäjiä, jotka yleisissä asioissa ovat poliittisesti laiskoja mielipiteenmuodostajia. Sinänsä sääli, sillä minun mielestäni persujen kokemattomat kansanedustajat ovat tässä runsaan kolmen vuoden sisällä kehittyneet hyvin asiallisiksi sanankäyttäjäksi. Jopa Teuvo Hakkarainen vaikuttaa nykyisin täysin normaalilta kansanedustajalta. En pistä tässä kokonaisuudessa kovin paljon painoa tuolle avioliittolain käsittelylle.Ehkä persujen ryhmä on ääriaineisten mielestä nykyisin liiankin tylsä.

      7. Liittäisin noihin henkilökysymyksiin Juha Sipilän yrittäjätaustan. Se on antanut jonkinlaista toivoa, että miehellä on käytännön kokemusta ja ideoita sovellettavaksi myös valtion johtamiseen.

      • "Persuilla ei ole enää maahanmuutto- ja eurokriisikeskustelun kaltaista agendaa"

        Ehkä juuri näin. Nykyään voi persukannattajan mielenkiinto politiikassa kohdistua enemmän taloudellisiin asioihin kuin 4-vuotta sitten.

      • Uusi- Ukki.
        aito-arska kirjoitti:

        "Persuilla ei ole enää maahanmuutto- ja eurokriisikeskustelun kaltaista agendaa"

        Ehkä juuri näin. Nykyään voi persukannattajan mielenkiinto politiikassa kohdistua enemmän taloudellisiin asioihin kuin 4-vuotta sitten.

        No niin, "Arskan viiden kohdan ohjelma" jopa yllätti myöskin minut Uusi-Ukin, syystä ettää miksei arska kuulu johonkin "Takahikiän Kunnanvaltuustoon. Kohtalaisen hyvin Arska panee eri puolueet "Järjestykseen. Nyt Arska vain ei ottanut huomioon, että Demarit ovat olleet Hallitusvastuussa liian kauvan. Nyt nämä varsinkin tämän Kepupalstan politiikasta mitään ymmärtämättömät "Sontasiionilaiset", Johtajansa Sipilän johdolla ovat pääsemässä melkein "Taivaan porteille".

        Minä Uusi-Ukki täältä pohjan periltä näiltä Lesdatiolaisten "Kultamailta", antaisin kuitenkin ajan kulua, ennenkuin Demarien loppu tulee, kuten jo muutamat innokkaimmat "Rauhanyhdistysmiehet" ennustelevat. On se vaan ihme, kun nämä Kepukannattajat eivät tietäisi mitään eurooppalaajuisesta lamasta. He vain hilluvt ja hilluvat, Lapsilisiin puolet lisään ja Maataloustuet puolta suuremmaksi, ja niin edelleen ja niin edelleen. Voi hyvät hyssäkät noita Kepuleita.

        Muuten ihan kohtuullinen analyysi Arskalta, mutta onhan se vähän Keskustavetoinen, kuten Keskustapuolueen palstanpitäjän kuuluukin olla.?????

      • ukille asiatietoa
        Uusi- Ukki. kirjoitti:

        Kylläpä ukki-pololla nyt keittää, kun hänen keputuho-ennustuksensakin meni aivan persieelleen.
        No kaikki ukkelin ennustuksethan ovat oikeuttaneet hänet hatullisensa syöntipuuhiin, vaan kun ei demarista ole edes siihenkään, vaikka mämmillä täytettäisiin, ikäänkuin ukkkipolon demuhöperyydestä johtuvien ennustuksiensa armahtamisesna.

        Vai on demut oilleet hallitusvastuussa liian kauan? NIIN MINUNKIN MIELESTÄNI, NIITÄ EI OLIS PITÄNYT PÄÄSTÄÄ HALLITUKSEEN IKIKUUNAPÄIVÄNÄ!
        Itse Hallitukseen valheillaan pyrkivätten, ja jotkut hölmöt vielä ovat menneet demarivaalivalheita uskomaankin, niin silloinhan demupellet on hallitukseen pyrkimyksensä mukaisesti päässyt.

        Voi hyvät hyssykät noita demariukin selityksiä. Että on ollut hallitusvastuussa liian kauan.......Perkelettä vartenko ovat sinne tupanneet suorittamaan yhteiskuntarosvoustaan ja työmiesten sekä köyhien ihmisten oloja huonontamaan.
        No se selitys on juuri tuossa samassa lauseessa.
        ELI OVATKIN AINA PYRKINEET HALLITUKSIIN, VAIN SUORITTAMAAN ÖKYROSVOJENGILLENSÄ YHTEISKUNTAROSVOUKSELLA HYNÄÄ, JA PITÄMÄÄN KÖYHYYTTÄ KANSAN JA TYÖLÄISTEN KESKUUDESSA LISÄÄNTYVISSÄ MÄÄRIN YLLÄ.

        Kaikki järjissään olevat pieneläkeläiset tulevat äänestämän Keskustaa tai Persuja, ja niinpä demupellejen kannatus jää vaaleissa alle 15%:n.
        Kokoomus kirii tuosta itsensä johonkin 18.5%:in.
        Se on kyllä valitettavaa tuo persujen notkahdus, tai voiko jo sanoa, että suoranainen tuho, kun se niin hyvin laittoi demut kyykkyhyppyyn.

        Ei kannata ukkelinkaan murehtia tuota SAK/demareiden alamäkeä, sillä nyt on tulevaisuudessa kaikki asiat menossa siitä syystä parempaan suuntaan.

        Ihmisen joka demareita äänestää, pitää olla pelkkä loisimalla elävä ökyrikas, sillä ei köyhällä ja työtätekevällä ole varaa äänestää SAK/demareita.

    • Kommentteja !

      Kommentteja eri kohtiin, avauksesihan oli kapitasoa, siis yksisilmäinen ja asiasisällöltään vino.

      1. Persuja jytkyyn äänestäneet ovat palanneet juurilleen keskustaan, niin, sekä demareihin ja ennenkaikkea nukkuviin/epävarmoihin. Persuja äänestettiin protestiksi vähän kaikelle, nyt protestihenki on laantunut kun akuutit eurokriisit ym ovat väistyneet.

      2. "Persujen vastenmielinen esiintyminen julkisuudessa käsiteltäessä tasa-arvoista avioliittolakia". Höpö höpö. Homoja hyysäävä media antoi persujen esiintymisestä vastenmielisen kuvan, ei persut sen vastenmielisemmin esiintyneet kuin lain kannattajatkaan. Persujen alamäki oli jo jatkunut pitkään ennen viimeisimpiä galluppeja. Avioliittolain käsittelyssä vastenmielisintä oli molenmpien ääripäiden toiminta.

      3. "Sipilä on uskottavasti tuonut uuden ilmeen vanhoillisen puolueen julkisuuskuvaan". Päinvastoin, Sipilä on tuonut Keskustalle sen vanhan uskottavuuden, joka välillä oli hukassa. Keskusta on aina ollut moderni puolue, toisin kuin SDP joka jämähti jo 1980 luvulla menneeseen. Persujen menestys pohjaa yksinomaan menneen haikailuun.

      4. Hallituspolitiikassaan epäonnistui demarit, vasta Stubbin stumbelointi romautti Kokoomuksen. Kokoomus koetti Kataisen johdolla pitää hallituksen edes jotenkuten vastuullisena ja koviinkin päätöksiin kykenevänä, mutta SDP ja sen tukena olleet pienpuolueet Vasemmistoliitto ja Vihreät kieltäytyivät kaikista maan talouden korjautoimista. Stubb ei pysty vakuuttamaan Kokoomuksen peruskannattajiakaan vastuullisuudesta, Rinteen annetaan noukkia irtopisteitä pölhöpopulistisilla lupauksillaan.

      5. "Eniten hajalla on kuitenkin vuosikymmenien suurpuolue demarit". Näin on. SDP:n änkyräsiipi ei koskaan tukenut Urpilaista, ja duunariporukka nakersi puoluetta sisältä. Nyt he saivat änkyränsä johtoon, ja näennäisesti lisää kannatusta, mutta ohjelmallisesti SDP on Urpilaisenkin aikaa enemmän hajallaan. Tai paremminkin täysin neuvoton. Valtionvarainministerin salkku on kovinakin aikoina kova salkku, siitähän todisteena ovat 90-luvulla laman tappajina mainetta niittäneet kovanlinjan kokoomusvaltionvarainministerit.

      • Uusi-Ukki.

        Voi voi sinua, sinä onneton sielu, sinä poika se päästelet kuin ennen rippikouluaikaan Katkesmuksen tekstiä. Eikö sinulle "Piruparalle", ole tullut mieleenkään, että nyt on tuo maailmanlaajuinen lama, yltänyt myöskin tänne Suomeen. Kun rahat ovat loppu, niin ne ovat loppu, olkoon sitten Valtiovarainministerinä, vaikka minkälainen Viinanan.

        On suhteetonta, että nämä Kepulireppanat, nyt hilluvat kuin tämä lamakausi olisi yksistään Suomen Sosiaalidemokraattien vika. Voi pyhä yksinkertaisuus noita Listantekijöitä. Ei ajatella pätkääkään, mistä tämä menneillään oleva lama johtuu.

        Kun liityttiin Euroopan rahaliittoon Suomelle luvattiin melkein puhdasta "Mannaa" syötäväksi, ja silloin Suomen hallitus nielaisi koukun. Pääsyyllisiä oltiin silloin me kaikki Sumalaiset tai ainakin suurin osa Suomalaisista. Nyt kun on "Paskat "housuissa ei tahdo lytyä pyllyn pyyhkijää, näin on näreet.

      • Lueppa Ukki faktaa
        Uusi-Ukki. kirjoitti:

        Eihän Ukki hyvä tämä lama ole SDP:n vika.

        SDP:n vika on se, ettei siellä herätty ajoissa tekemään niitä korjauksia joita lamakauden taloudenpito edellyttää. Elettiin toivossa, että lama tulee ja menee hetkessä ohi, sitten taas porskutetaan kuten ennekin rahaa jakaen sulle mulle ja vähän tuollekin.

        SDP:n vaatimuksesta ja noiden vihervasemmistolaisten pienpuolueiden tuella hallitus lykkäsi ja lykkäsi valtion kassan tasapainottamiseen vaadittaviin toimiin ryhtymistä. Velkaa otettiin surutta ja elettiin kuin tuhlaajapojat elävät, tuhlauksen maksajiksi otettiin omat jälkipolvet. Sitähän se lainaaminen on, lasten ja lastenlasten kustannuksella elämistä.

        Sinäkin siis syytät EU:ta. Oletko Soinin vai Väyrysen linjoilla tuossa EU vastaisuudessasi?

      • näin se on
        Uusi-Ukki. kirjoitti:

        Voi voi sinua, sinä onneton sielu, sinä poika se päästelet kuin ennen rippikouluaikaan Katkesmuksen tekstiä. Eikö sinulle "Piruparalle", ole tullut mieleenkään, että nyt on tuo maailmanlaajuinen lama, yltänyt myöskin tänne Suomeen. Kun rahat ovat loppu, niin ne ovat loppu, olkoon sitten Valtiovarainministerinä, vaikka minkälainen Viinanan.

        On suhteetonta, että nämä Kepulireppanat, nyt hilluvat kuin tämä lamakausi olisi yksistään Suomen Sosiaalidemokraattien vika. Voi pyhä yksinkertaisuus noita Listantekijöitä. Ei ajatella pätkääkään, mistä tämä menneillään oleva lama johtuu.

        Kun liityttiin Euroopan rahaliittoon Suomelle luvattiin melkein puhdasta "Mannaa" syötäväksi, ja silloin Suomen hallitus nielaisi koukun. Pääsyyllisiä oltiin silloin me kaikki Sumalaiset tai ainakin suurin osa Suomalaisista. Nyt kun on "Paskat "housuissa ei tahdo lytyä pyllyn pyyhkijää, näin on näreet.

        SE OLI SDP-DEMARI LIPPONEN; joka maamme kieroudella EU-hun ja euroon vei, joten kyllä se Ukkeli niin on, että demareiden vika.
        Kusetti Lipponen tyhmiä demutolloja tuossakin asiassa ökyrosvojen pussiin.

        Ja paskat nyt mikään lama ole, vaan meneillään on ökyrosvojen suorittama maailmanlaajuinen suuri puhallus ja ryöstö, sekä ihmisten kusetus.

      • Näin oN
        Uusi-Ukki. kirjoitti:

        Voi voi sinua, sinä onneton sielu, sinä poika se päästelet kuin ennen rippikouluaikaan Katkesmuksen tekstiä. Eikö sinulle "Piruparalle", ole tullut mieleenkään, että nyt on tuo maailmanlaajuinen lama, yltänyt myöskin tänne Suomeen. Kun rahat ovat loppu, niin ne ovat loppu, olkoon sitten Valtiovarainministerinä, vaikka minkälainen Viinanan.

        On suhteetonta, että nämä Kepulireppanat, nyt hilluvat kuin tämä lamakausi olisi yksistään Suomen Sosiaalidemokraattien vika. Voi pyhä yksinkertaisuus noita Listantekijöitä. Ei ajatella pätkääkään, mistä tämä menneillään oleva lama johtuu.

        Kun liityttiin Euroopan rahaliittoon Suomelle luvattiin melkein puhdasta "Mannaa" syötäväksi, ja silloin Suomen hallitus nielaisi koukun. Pääsyyllisiä oltiin silloin me kaikki Sumalaiset tai ainakin suurin osa Suomalaisista. Nyt kun on "Paskat "housuissa ei tahdo lytyä pyllyn pyyhkijää, näin on näreet.

        SAK-Demarit meidät thän euroon huijasivat PääDemari Aatos Erkon masinoimalla valheellisella kampanjalla, jossa luvattiin "mannaa taivaasta".

        Siinä syy Demareiden alamäkeen. Toinen syy on Demnareiden epärehellisyys. Valehteleeun lipponen kompastui ja siihen kompastui myös Urpilainen. Näyttää siltä siihe n kompastuu myös Rinne.

        Vaaleissa kylä ollaan köyhän asialla,,,niin köyhän asialla mutta annas olla kun hallitukseen päästään. Lippnen kin leikkais kaiklta köyhilt'ä ja vaaleissa yritti sitten väittää että Demari on ainut köyhän ystävä.

        Persujen ritamakarkuruus on kuvastanut nykyisessä hallituksessa peilinä puolueeseen. Persuissa on näkynyt kuva nykyisen hallituksen kuntakarttaharjoitutksessa j a sotesopassa peilin lailla. Rintamakarkuruus on Suomessa aina tuomittu. Lisäksi Persujen oppositiopropakandalta on terä tylsynyt kun Soini on siloitellut tietä hallituskelpoisuuteen. persujen äänivyöryn tuonut räöhinäremmmi on rasisteineen nyt eu parlamentissa ja tuolle rasismille ei nyt olekaan purkautumistietä Persujen äänivyörynä. Liäsksi Soini on kieltänyt kolmesti noiden rasististen pikiensa poltiikan. Ehdokkaistakin nyt tarkoin seuluttu ne raisistiset ehdokkaat pois.

        Siinäpä niitä syitä noiden kahden puolueen kannatuksen putoamiseen.

        Kokoimushan on ollut koko valtakautensa pelkkä Prändi. Tuo kupla on nyt puhkesi pääministeripuolueena. Siinä lopoutkin Prändin perässä juoksijat ovat avanneet silmänsä kun Prändi osoittautuikin pelkäksi kuplaksi, ja sen lisäksi Herra Prändi, Tuppi pelkäksi pelleksi.

    • JYPPIÄ

      Eikös se lomailu oo hankalaa kun joutuu tietokoneella koko ajan istumaan sisällä. Menisit ulos vaikka hiihtämään, ainakin täällä Jyväskylän korkeudella on riittävästi lunta.

      • Alan ihmisenä on tietysti välineetkin "viimmesen päälle" ja siitä hyötyy myös vapaa-aikana.
        Sisällä ei jouda istumaan lomallakaan mitä nyt tallissa aamupäivällä vähän silittelin kaksipyöräistä. Mutta joka paikassa toimii verkkoyhteydet, niin kylillä kuin kotona.

      • JYPPIÄ
        aito-arska kirjoitti:

        Alan ihmisenä on tietysti välineetkin "viimmesen päälle" ja siitä hyötyy myös vapaa-aikana.
        Sisällä ei jouda istumaan lomallakaan mitä nyt tallissa aamupäivällä vähän silittelin kaksipyöräistä. Mutta joka paikassa toimii verkkoyhteydet, niin kylillä kuin kotona.

        Minkäs alan ihmisenä on välineetkin niin hyvät? Ettet vaan ois itte johtaja? :)

      • JYPPIÄ kirjoitti:

        Minkäs alan ihmisenä on välineetkin niin hyvät? Ettet vaan ois itte johtaja? :)

        Alan jossa välineet ovat laadukkaat. Mitä tuohon asemaan tulee niin se on asia jota ei netin keskustelusivuilla tarvitse korostaa. Kuten on eräillä tapana :)

    • Pyydät asiantuntijain mielipiteitä avauksesi asiasta. En toki pidä itseäni kummoisenakaan asiantuntijana asiassa, mutta saanen silti vastata. Jokseenkin samaa mieltä kanssasi olen asiasta. Mielestäni tuo Pystyyn_kuolleen esille ottama Sipilän yrittäjätausta on huomionarvoinen. Varmaan se on tuonut kepun kannattajiksi pienyrittäjiä, jotka aikaisemmin ovat kannattaneet kokoomusta. Jos kepun puheenjohtajaksi olisi tullut Väyrynen tai mikä tahansa tunnettu kepupoliitikko, ei valumaa kokoomuksesta olisi tapahtunut.

      Persut voivat olla luisumassa takaisin marginaalipuolueeksi, mikä tapahtuu yllättävästä syystä, jos tapahtuu. Nimittäin seurauksena persujen maltillistumisesta, muuntumisesta jokseenkin normaalitapaiseksi puolueeksi, jolla olisi myös hovikelpoisuus - siis hallituskelpoisuus. Siitähän Halla-aho tuntuu kantavan huolta siellä Brysselissäkin:

      http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/76191-halla-aho-painaa-paniikkinappulaa-soinilla-hankala-asetelma

      Enpä viitsi etsiä keinotekoisia erimielisyydenaiheita, vaikka varmaan nyt se eräs tulee yhä varmemmaksi käsityksessään, että yksi ja sama henkilö olemme, kun olemme noin samanmielisiä. Minusta näkemyksesi asiasta ovat vain hyviä, ajatelluntuntuisia ja realistisia. Viisaina varmaan pitää näkemyksiäsi tuokin, joka sanoo niiden olevan kapitasoa. Hänhän seuraa aina perässäni ja määrittää tasoani, eilisellä avauksellani hyvin pitkään kirjoitustasoani. Toki hän tasoni sanoo aina huonoksi kaikessa, mutta ymmärrän kyllä hänen hengessään olevan sanomalleen päinvastaista mieltä.

      • eräs huomio

        Mitä tuohon keinotekoiseen erimielisyyteen tulee niin se on asia jota ei netin keskustelusivuilla tarvitse korostaa. Kuten on eräillä tapana :)

      • Katkera lomautettu

        Sinänsä turha haikailla vanhoja aikoja, nehän tuskin enää palaavat.
        EU äänestyksessä aikanaan oli tasan kaksi vaihtoehtoa EU tai Venäjä, kyllä teimme oikean valinnan Ukrainan asioihin sekaantuminen on todistanut sen kaikkein kovakaloisillekin.
        Ongelmia tietysti aina riittää ratkottavaksi ihmisten ahneus kyllä takaa sen. Olemme eläneet jo parikymmentä vuotta , ehkä suurinta ahneuden aikakautta ja velkaantuneet kunnolla. Nyt joudutaan ottamaan takapakkiin ja sekin on tehty ahneiden ehdoilla. Yksityinen sektori on saannut maksumiehen roolin, irtisanomisia, lomautuksia, konkursseja, lopetettuja yrittäjätarinoita. Julkinen sektori ei luopunut mistään, jopa palkkoja edelleen korotettu ja pidetty kuukausien lomia pääsääntöisesti puolitoistakertaisella palkalla.
        Uskaltaako yksikään poliitikko kertoa tätä ääneen, tuskin ?

    • 14+5

      Sinä olet hyvä kirjoittamaan politiikasta, mutta valitettavasti monetkaan ei tiedä, kenestä on kysymys?

      Uskottavuuden kannalta olisi eduksi jos esittelisit itsesi (koulutus, työura, matkat, maissinviljely jne..)?

      • Tässä tulee toivomuksestasi esittelyä:

        Koulut on käyty ja työuraa taivallettu. Matkoilla olen käynyt mutta maissia en ole viljellyt. Tässä ne oleelliset ja luotsin toiminnan kannalta tarpeelliset tiedot palstalaisille. Tarkempia yksityiskohtia kysymyksiisi tietävät ne joilla on merkitystä.

      • E-Pmaa
        aito-arska kirjoitti:

        Tässä tulee toivomuksestasi esittelyä:

        Koulut on käyty ja työuraa taivallettu. Matkoilla olen käynyt mutta maissia en ole viljellyt. Tässä ne oleelliset ja luotsin toiminnan kannalta tarpeelliset tiedot palstalaisille. Tarkempia yksityiskohtia kysymyksiisi tietävät ne joilla on merkitystä.

        Sulla pitää kiirusta. Saatko palakkaa?

      • E-Pmaa kirjoitti:

        Sulla pitää kiirusta. Saatko palakkaa?

        Ei ole kiirusta. Tämä keskustapalsta on helppo palsta valvoa koska säännöt ovat niin selvät.

      • E-Pmaa
        aito-arska kirjoitti:

        Ei ole kiirusta. Tämä keskustapalsta on helppo palsta valvoa koska säännöt ovat niin selvät.

        Entä palakka?

      • E-Pmaa kirjoitti:

        Entä palakka?

        Älä nyt tuollaisilla asioilla ala toista ärsyttää. Luotsi voi vaikka ryhtyä lakkoon!

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Älä nyt tuollaisilla asioilla ala toista ärsyttää. Luotsi voi vaikka ryhtyä lakkoon!

        Ei luotsi ärsyynny asiallisesta kysymyksestä. Palkkahan on tietysti aina neuvottelukysymys mutta onhan se ihan verrattavissa NHL-palkkioihin :)

    • Halla-ahon äänestäjä

      Perussuomalaiset eivät Putkosen johdatuksesta ja Soinin siunauksella

      ole uskaltaneet puuttua Keskusta megamokauksiin

      Talvivaaran ympäristötuholaitos jossa työntekijät palkalla tekevät
      ympäristörikosta vuosia ja joka ei tuota yhtään mitään muuta

      ja

      Fenno-Russovoimaan joka sitoo kuntia konkurssiin tulevalla sähkönhinnalla
      ja liittää Suomen keskustalaiseen YYA-kauden Venäjä-nöyristelyyn

      Huippua edustaa Kauko Juhantalon Matti Vanhasen ja Juha Miedon
      marssittaminen eduskuntaehdokkaiksi
      onneton
      Vanhanen joka alkoi jakaa suomalaista sosiaaliturvaa mm. lapsilisiä
      ulkomaille perheille, jotka eivät asu eivätkä ole käyneet Suomessa

      on lähes kielitaidoton yksin EU-kokouksissa nurkassa seisova vekkuli
      ilman kontaktipintaa

      Kun Vanhasen harjoittamaa apupakettipohjustusta Välimeren maille
      ja Talvivaara -tuhoa
      ja Fenno-Russovoimaa ei ole uskallettu tuoda riittävästi esille,
      näyttävät Sipilän puheet järkeviltä vaikka toiminta on ristiriidassa

      Olen kirjoittanut tästä koko Perussuomalaisten eduskuntaryhmälle
      mutta vielä asiaan ei ole palattu muuten kuin
      siten

      että Halla-aho otetaan nostamaan kannatusta

      Hän ilmoittaa asiasta ensi perjantaina

      OLKILUOTO 3 ON SUURISSA VAIKEUKSISSA
      KESKUSTAN YDINVOIMALA FENNO-RUSSOVOIMA EI EHKÄ VALMISTU KOSKAAN ja
      ainakin se vetää konkurssiin ja valtiovalvontaan ne kunnat, jotka Mankala-periaatteella joutuvat ostamaan
      ylihintaista sähköä pakkona vuosi kausia

      http://www.tvo.fi/news/1547

      Alustavien arvioiden mukaan suunniteltujen uudelleenjärjestelyiden aiheuttama vähennystarve olisi enintään 110 henkilötyövuotta.

      - Olkiluodon sähkön kilpailukyky on viime vuosien aikana heikentynyt. Näkymät tulevaisuuteen ovat myös epävarmat. Sähkön markkinahinta on laskenut, eikä tilanteen paranemista ole näköpiirissä lähiaikoina. Lisäksi ydinvoiman tuottamiseen kohdistuvat kustannukset ovat nousseet ja Olkiluoto 3 -projektin viivästyminen aiheuttaa huomattavia lisäkustannuksia. Meidän on ryhdyttävä näihin valitettaviin toimenpiteisiin Olkiluodon sähköntuotannon kilpailukyvyn parantamiseksi, toimitusjohtaja Jarmo Tanhua sanoo.

      • sama sama sama

        Tarkennan vielä mitä tarkoitan
        Vanhanen joka alkoi jakaa suomalaista sosiaaliturvaa mm. lapsilisiä
        ulkomaille perheille, jotka eivät asu eivätkä ole käyneet Suomessa

        on lähes kielitaidoton yksin EU-kokouksissa nurkassa seisova vekkuli
        ilman kontaktipintaa

        ELI kun uutisoidaan Suomen ministereistä, täytyy aina muistaa, että he
        juoksevat viikottain Brysselissä

        Koska maalaisliittoja ei ole EU-parlamentissa kommunistimaiden yhden
        edustajan puolueita lukuunottamatta
        Keskustalla ja siten Vanhasen ja Väyrysen -tyyppisillä henkilöillä ei ole yhtään
        puoluetoveria EU:ssa
        ei yhtään ystävää
        eivätkä he voi keskustella kenenkään kanssa ja ajaa Suomen asiaa

        Karmean tilansa peittelemiseksi
        Keskustalaiset kuuluvat EU:ssa hädissään ALDE-ryhmään joka
        on lähinnä kokoomuslainen ryhmä eli kaupunkiliberaalinen ryhmä
        joka
        vaatii maatalouden alasajoa EU:ssa kovaa liittovaltiota jossa Bryssel
        määrää
        geenimuunnellun viljan pakolliseksi Loimaalla ja niin edelleen

        Ainoa kekustalainen jolla voi olla kontaktipintaa EU:ssa on Olli Rehn
        mutta hän on teknisesti kyllä kokoomuslainen ihan sama mitä kylttiä
        hän näyttää ratsastaessaan valtaansa eteenpäin

        Onhan nyt järjetöntä äänestää Suomessa auringonlaskun puoluetta globalisaatiossa
        Keskustaa jolla ei ole mitään merkitystä EU:ssa
        vaikka EU lyö meille melkein kaikki lait ja asetukset nyt jo pakolla pöytään
        ja tulevaisuudessa vielä enemmän

        Ruotsalaiset esim. ovat tämän jo ajat sitten todenneet, siellä Keskustapuolue
        saa noin 5 prosenttia äänistä ja on koko ajan häviämässä kokonaan
        äänikynnyksen alle
        eikä keskustalaista puoluetta ole Saksassa eikä Englannissa eikä ...

      • Late Lapista
        sama sama sama kirjoitti:

        Kokoomuksen selfie-joukkoon uskon vielä vähemmän.

      • Halla-ahon äänestäjä
        Late Lapista kirjoitti:

        Kokoomuksen selfie-joukkoon uskon vielä vähemmän.

        late muistan nimimerkkisi
        kirjoititko valovuosia sitten kommunistien vasliiton tms. palstalle
        hyvinä aikoina jolloin siellä oli neroja kuten k.o.m. Mari jne

    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      330
      8014
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      0
      2490
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      67
      2230
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1896
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1462
    6. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1307
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1301
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      174
      1264
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1240
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1127
    Aihe