kulttuurijärjestöjen toiminnan tukeminen

Liikunta- ja kulttuurilautakunnan esitetään delegoivan päätösvallan kulttuurisihteerille, kts linkki:
http://www.heinola.fi/Dynasty/kokous/20152865-3.HTM

Avustuksia jaetaan huimat 20.000,00 euroa. Avustusten määrä on lähinnä vitsi.

Vastikään uutisoitiin kesäteatterin suoltaneen sammon lailla voittoa kaupungille, mutta näköjään siitäkään "voitosta" ei riitä jaettavaksi oikeille kulttuurin parissa puurtajille.

Paljonkos siihen teatteriin paloikaan verovaroja vuosittain?
Siihen nähden tuo 20 tonnia on yhtä tyhjän kanssa.
44264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Todella naurettavaa pelleilyä.
Kun tuollainen pikkusumma jaetaan järjestöjen kesken niin mitä siitä sitten jää kenellekään/per nuori ??.
Miten nuoriso toimintaa voidaan näin ylenkatsoa ja pilkata.
Mitä toimintaa nuorisojärjestöt voi kehittää ja ylläpitää muutaman satasen tuella ???!!! ei juurnikaan mitään !. Tuolla rahalla ei saa yhtään mitään.
Nuorissa on tulevaisuus, heitä ja toimintaansa tulisi/pitäisi tukea sekä avustaa. Siinä ei tulisi pihtailla eikä miettiä joka euron tarvetta, se ei ainakaan mene "lumumbaan" tai ketun ja kanan nimpparijuhlien maksuun ym.
Mutta ei, se ei käy tai onnistu näköjään nykyisen henkilöstön ja valtuutettujen tuella. Saija Jäppisellä ei ole mitään intressejä eikä halua olla auttamassa nuorisotyötä millään muotoa ei nyt eikä ennen.
Rahaa löytyy kymmeniä tuhansia luottokortti ostoksiin (first card), teatterin ryyppäjäisiin, lontoonmatkoihin, ilmasiksi voidaan antaa mökkitontteja, voidaan rampata virossa tappelemassa.k
Kaiken perkeleen haihatteluihin ja jonnijoutaviin kissanristiäisiin ym ym rahaa löytyy ja on, MUTTA EI NUORILLE.
Kertoo osaltaan sen tason miten asioita nähdään ja tehdään, kun ei ole itselleen tai kaverille hyötyä niin tukieurojakaan ei heru.
Ehkä joskus tulevaisuudessa heinolassakin osataan arvostaa nuorisoa ja sitä työtä joka heidän parissa tehdään. Nuorissa on kuitenkin tulevaisuus.
Nuorisotyön ja toiminnan rahoitus ei tulisi pelkästään olla tekemistä talkoilla ja myyjäisillä ja vanhempien tuella, jälkimmäisten tulisi olla lisänä siinä eikä sen pohja.
Turhaa kenenkään itkeä miksi nuoret notkuu markettien kulmilla ym kun muutakaan ei ole tarjolla.

Äänestä
  • Onkohan laitinen perustanut nuorisojaoston veneiden "pesua" varten, johon tarvitsi rahaa yhteiskunnalta ? Muuten Laitisen uhoaminen
    sitä tuttua ja turvallista höpöä, mitä niin aina.

    Äänestä

  • järvet jäässä,ei veneitä kirjoitti:

    Onkohan laitinen perustanut nuorisojaoston veneiden "pesua" varten, johon tarvitsi rahaa yhteiskunnalta ? Muuten Laitisen uhoaminen
    sitä tuttua ja turvallista höpöä, mitä niin aina.

    Voi sinua! Et sitten ole vieläkään hakenut apua veneitä koskevaan pakkomielteeseesi.
    Laitinen muuten kirjoittaa ihan asiaa ja olisi toivottavaa, että siihen saataisiin jotain vastausta. Sinun venevastauksesi ei yhtään valaise Heinolan kulttuuritoimen.touhuja.
    P.s. Heinolassa oli muuten aikaisempina aikoina tosi monipuolista kulttuuritoimintaa. Miksi ei nyt asukkaiden omaa kulttuuritoimintaa tueta?

    Äänestä

  • Kulttuuria kaikille kirjoitti:

    Voi sinua! Et sitten ole vieläkään hakenut apua veneitä koskevaan pakkomielteeseesi.
    Laitinen muuten kirjoittaa ihan asiaa ja olisi toivottavaa, että siihen saataisiin jotain vastausta. Sinun venevastauksesi ei yhtään valaise Heinolan kulttuuritoimen.touhuja.
    P.s. Heinolassa oli muuten aikaisempina aikoina tosi monipuolista kulttuuritoimintaa. Miksi ei nyt asukkaiden omaa kulttuuritoimintaa tueta?

    Kulttuuria kaikille lienee Jarpe itse.

    Äänestä

Heinolan kaupunki, eli veronmaksajat, maksavat tukea liikuntajärjestöille, poliittisille nuorisojärjestöille sekä kulttuurijärjestöille. Vertailun vuoksi todettakoon, että kulttuuritoimiston vuokra torin reunalla, hyvällä liikepaikalla, on noin 20.000 euroa vuodessa.

Liikunta-avustuksia jaettiin vuonna 2014 yht. 42.650 euroa. Eniten saivat Heinolan Kiekko ry, 7500 euroa ja Salibandy Heinola 7000 euroa.

Kulttuurijärjestöille jaettiin avustuksia 18.650 euroa seuraavasti
Heinolan kuvataiteilijat 2350 €
Heinolan kameraseura 2800 €
Heinolan elokuvakerho 1500 €
Heinolan jazz 1100 €
Itä-Hämeen harmonikat 300 €
Heinolan musiikinystävät 3300 €
Heinolan mieslaulajat 600 €
Naiskuoro Fiores 600 €
Jyränkö kuoro 1100 €
Heinolan kuoroyhdistys 1500 €
Heinolan kivi ja mineraali 150 €
Heinolan kalevalaiset naiset 250 €
Itä-Hämeen kansantanssijat 1800 €
Heinolan seudun nuoritanssi 500 €
Meie Selts 150 €
Heinolan runonkantajat 400 €
Elämystaiturit 150 €

Yhteensä 18.650 €.

www.heinola.fi/Dynasty/kokous/20142746-4-HTM

Kun järjestöillä ei ole omia tiloja, kaupungin avustus menee "kaupungin taskusta toiseen" eli niin sanottu kaupungin järjestöavustus palautuu takaisin kaupungille. Poliittisten nuorisojärjestöjen tuki käytettäneen retkiin ym. nuorten haluamaan toimintaan. Poliittisten nuorisojärjestöjen tuesta otetaan selvää, että kuka saa miten paljon ja mihin.

Äänestä
  • Poliittinen nuorisotoimi Heinolassa? Nyt rupee jo naurattaan jostain kumman syystä. Aika koomista. Ja runonlaulanta ja kansantanssi oikeen vetäviä harrastuksia. Hei camoon.

    Äänestä

  • Nuorten politiikka kirjoitti:

    Poliittinen nuorisotoimi Heinolassa? Nyt rupee jo naurattaan jostain kumman syystä. Aika koomista. Ja runonlaulanta ja kansantanssi oikeen vetäviä harrastuksia. Hei camoon.

    Siellä ehkä valmennetaan nuoria miten politiikka Heinolassa toimii. Suhmurointia, kähmintää, lumumbaa, veneitä, kenkälaatikoita ym.

    Äänestä

Minusta tuen poliittisille nuorisojärjestöille voisi suunnata ihan suoraan nykyisten puolueiden valtuutetulle. Jäisi moni välikäsi ja käsittely pois.
Nykyiset valtuutetut pääosin edustaa hiekkalaatikkotasoa leikeissään sekä päätöstentaso on samaa luokkaa kuin allekouluikäisillä.
Nuorisovaltuustokin olisi todennäköisesti pätevämpi hoitamaan heinolan asioita kuin nykyinen varsinainen valtuusto. Toki muutamia hyviäkin valtuutettuja sopii nykyiseen päätäntä organisaatioon.

Se on muuten jännä juttu ei pelkästään heinolassa vaan monessa muuskin kunnassa, kuinka aina säästetään ja leikataan aina nuorilta, köyhiltä, vammaisilta, eläkeläisiltä, lapsiperheiltä, opiskelijoilta.
Harvoin jos koskaan säästetään ja leikataan nyky yhteiskunnassa niiltä kenellä olisi ennestään mistä leikata ja ottaa, mikä on todella väärin.
On ilmeisesti niin jotta mainitsemani ryhmät on helppoja koska liian harvoin he laittavat vastaan tai muuta kuin nielevät sen mitä annetaan ja tuleman pitää.
Taas vastaavasti nämä keillä on millä "pröystäillä" käyttää häikäilemättömästi hyväkseen tilanteensuomaa etua omaksi hyödykseen ja edukseen.
Toki poikkeuksiakin on ja olen jopa kuullut, että on rikkaita jotka kantaa jopa vastuunsa lähimmäisistä siten mitä kohtuudella heiltä voi odottaa.
Ikävintä vain nyky suomessa on se kuinka hyvinvointi järjestelmämme romutetaan ja sen myötä kansaa jaetaan kahtia, se on tosiasia ja tätäpäivää ja suomessa olleen hyvinvointi yhteiskunnan rakentaminen ei ole tapahtunut hetkessä eikä nyt tekeillä olevien alasajamisten korjaaminen tule tapahtumaan hetkessä josko koskaan.
Leipäjonot, työttömyys, väkivalta, mielenterveuden ongelmat, koulukiusaamiset, rikollisuus, terveydenhoidon tarpeen lisääntyminen, syrjäytyminen ym, kaikki kertoo tarinaa yhteiskunnan ongelmista niiden lisääntymisestä sekä köyhyyden mukanaan tuomista asioista . Vastaavasti rikkailla ongelmat rajoittuu valvontakameroiden hankkimiseen turvatakseen oman mielenrauhansa tai mihin "paratiiseihin" sijoittaa miljoonansa jotta välttyisi maksamasta veroja tai muitakaan maksuja yhteiskunnalle. Unohtaenko ? ei vaan tietäen!!! tasan tarkkaan ettei yhteiskuntaa rakenneta ilman veroja ja jokaisen panosta siihen mutta heillä ei ole sitä vastuuta ja välittämistä muuta kuin itsestään ja omasta olevauisuudestaan monesti.
Maassa joosa asuu n5milj ihmistä joista n1milj on köyhyysrajan alapuolella jo nyt maassa missä n5milj on työttömiä n400tuhatta ja todellisuudessa jos tilastoja ei kaunistella niin n500tuhatta työtöntä, maassa jossa n15% suurituloisimmista tienaa 60% tuloista. Niin tällöin ei kaikki ole minusta mitenkään hyvin.

Äänestä
  • Jarmo sinusta tulisi hyvä vetäjä nuorisopolitiikkaan. Osaat perustella asioita ja muutenkin hyvät visuaaliset taidot. Ei ole varmaan palstanlukijoilta jäänyt huomaamatta!

    Äänestä

  • Voroja varten tarvitaan valvontakameroita, onneksi kamerat ovat nykyään hyvin edullisia.

    Äänestä

  • Varkaat kiikkiin, kirjoitti:

    Voroja varten tarvitaan valvontakameroita, onneksi kamerat ovat nykyään hyvin edullisia.

    Tarkoitatko, että avustusten jakamisen pitäisi olla kameravalvottua?
    Summa on tietysti pieni, mutta olen samaa mieltä!!

    Äänestä

  • Varkaat kiikkiin, kirjoitti:

    Voroja varten tarvitaan valvontakameroita, onneksi kamerat ovat nykyään hyvin edullisia.

    Kesäteatterille kassapäätteiden lisäksi valvontakamerat, etenkin juhlien jälkeen olisi hyvä tietää edustamisesta.... kuka tarjoilee ja mitä ja missä. Onko alkoholivarasto inventoitu ja varastoa verrattu myyntimääriin?

    Äänestä

  • Valvontaa tarvitaan kirjoitti:

    Kesäteatterille kassapäätteiden lisäksi valvontakamerat, etenkin juhlien jälkeen olisi hyvä tietää edustamisesta.... kuka tarjoilee ja mitä ja missä. Onko alkoholivarasto inventoitu ja varastoa verrattu myyntimääriin?

    Sitäkin olen pyytänyt selvittämään miten suhde ostetun ja myydyn kohdalla(alkoholi) ei täsmää minun matematiikallani yhtään.
    Alkoholia on ostettu näin yksinkertaistaen selitän niin 20000eurolla joka on myyty ja rahat laitettu "latikkoon", myynti hinnasto on ollut esillä ja siitä voidaan suhteellisen helposti laskea paljonko olisi laatikkoon siis myynni tullut olla. Kate millä teatteri on myyntiä tehnyt siis hinnasto/ostohinta on kohdallaan ja näin ollen myynnistä olisi tullut saada 5-6.5kertainen tuotto jota tukee teatterin hinnasto. Nyt kuitenkin tilanne on niin jotta tuolla 20000eurolla ostettu alkoholi joka on myyty niin siitä on saatu vain 40-45000euroa eli kate on ollut noin 2-2.5kertainen. Tämä todistaa sen jotta alkoholia on myyty joko pimeästi ohi laatikon tai sitten myymätöntä alkoholia on oltava jossain laatikossa ja paljon. Vuosia jatkunut valvomaton hämärä bisnes sai onnksi stopin ja veronmaksajien rahoja ei toivottavasti tulevaisuudessa voida noin törkeästi väärinkäyttää. Syylliset vuosia jatkuneeseen hämärä toimintaan tulisi saada vastuuseen teostaan ja päälimmäisenä nostaisin vastuullisen virkanaisen kultuurisihteeri Saija jappisen pään pölkylle sekä ylintä valtaa myös taloudellista käyttävän äiteensä Raili Hildenin. Kumpikin on määrätietoisesti hyväksynyt teatterissa olleet laittomuudet joista heidät tulee saattaa vastuuseen ja toiminta selvittää perinjuurin tarkkaan. Kummatkin tulisi siirtää niin virkatoimistaan kuin luottamustoimistaan välittömästi sivuun näiden rikosten esiintultua en todellakaan ymmärrä miten he voisivat olla toimissaan ainakaan selvittelyjen aikana. Suomessa on eronneet ministeritkin esim Hautala ja kansanedustajatkin pienempien kuppausten ja väärinkäytösten takia. Asiaa muuten seklvitellään yhä vielä vaikka Hilden ilmoittaa kaiken olevan kunnossa niin asia ei todellakaan ole mitenkään loppuunkäsitelty.

    Äänestä

Avustusten määrä näyttäisi vahvistavan sen tosiasian, että liikunta- ja kulttuurilautakunta on täysin hampaaton.
Miksei se puutu avustusten määriin? Miksei se tee päätöksiä avustusten saajista vaan luovuttaa päätösvallan kulttuurisihteerille?
Jälleen osoitus siitä, että lautakunta on lähinnä päätösautomaatti. Esittelijän esitykseen ei taideta uskaltaa puuttua.

Lautakunnan tulisi olla asiantuntijalautakunta, ei yhdentekevä päätösautomaatti.

Äänestä

Esittelijänä toimivan virkamiehen tulisi myös olla alansa asiantuntija. Onko kulttuurisihteeri, joka on kulttuuritoimen osastopäällikkö alansa asiantuntija ja mikä on hänen akateeminen koulutuksensa? Eikö osastopäälliköiltä ja esittelijöiltä edellytetä Heinolassa akateemista koulutusta. Milloin ja miten kulttuuritoimen osastopäällikkö on valittu? Onko Heinolan uusi tiedottaja (viestintä- ja markkinointisihteeri) kyseisen osastopäällikön alainen ja miten hänen vaativa tehtävänsä sijoittuu kulttuuritoimen ja hallinnon organisaatioon?

Äänestä
  • Ei vaadita korkeakoulua kulttuurisihteerin tehtävään. Opistotasoinen riittää. Hyvin on Saija hommansa hoitanut.
    Onks esim. Kultturiesittelijällä muuta koulutusta kuin kahden vuoden ehtoollinen.

    Äänestä

  • jäässä on rannat! Jarpe kirjoitti:

    Ei vaadita korkeakoulua kulttuurisihteerin tehtävään. Opistotasoinen riittää. Hyvin on Saija hommansa hoitanut.
    Onks esim. Kultturiesittelijällä muuta koulutusta kuin kahden vuoden ehtoollinen.

    Heinolan kulttuurisihteeri on kulttuuritoimen osastopäällikkö. Kaattarin siirtyessä EU-koordinaattoriksi, hänen alaisestaan tuli osastopäällikkö, kulttuurisihteeri.
    Kulttuurisihteerin/osastopäällikön vastuulla ovat museotoimi, lintutarha, kaupungin info ja kulttuuritoimiston työntekijät. Osastopäällikkö toimii myös kesäteatterin tuottajana, joten kesäteatterin henkilökunta on myös hänen palkkaamiaan ja alaisiaan. Osastopäälliköllä on osastopäällikön valta ja vastuu, joten koulutuskin pitäisi olla sen mukainen. Ovatko kuititon kassa ja kesäteatterin veroasiat (pitäisikö veroja maksaa kuitillisesta tai kuitittomasta väliaika- ja lippumyynnistä) seurausta koulutuksen puutteesta, viisauden puutetta vai tietämättömyyttä. Tarkastuslautakunta on puuttunut museoiden lipunmyyntiin ja kävijämääriin. Miten paljon kesäteatterinlipunmyynnistä on ollut verollista, paljonko vapaalippuja, paljonko ryhmä- tai muita alennuslippuja. Miten paljon ovat lipputulot ja mihin ne on käytetty? Mikä on kaupungin avustus lipunmyynnissä, markkinoinnissa, kesäteatterin kiinteistön huollossa, mikä on todellinen lipunhinta eli mitä lippu maksaa heinolalaisille veronmaksajille? Ei ole mitään syytä pyörittää kesäteatteria kaupungin omana bisneksenä kun sen toimintaa ei ole osattu asiallisesti hoitaa tai valvoa. Onko muualla kuin Heinolassa kaupunginteattereissa laatikkokassoja?
    Voiko vielä nyky-Suomessa olla kaupunginteattereita, joissa laatikko on kassana, ei ole omaa kirjanpitoa, ei ole kassapäätteitä tai kuitteja eikä tilinpäätöstä? Muualla kuin Heinolassa. Mitä se kertoo Heinolasta?

    Äänestä

  • Kesäteatteriviisaus? kirjoitti:

    Heinolan kulttuurisihteeri on kulttuuritoimen osastopäällikkö. Kaattarin siirtyessä EU-koordinaattoriksi, hänen alaisestaan tuli osastopäällikkö, kulttuurisihteeri.
    Kulttuurisihteerin/osastopäällikön vastuulla ovat museotoimi, lintutarha, kaupungin info ja kulttuuritoimiston työntekijät. Osastopäällikkö toimii myös kesäteatterin tuottajana, joten kesäteatterin henkilökunta on myös hänen palkkaamiaan ja alaisiaan. Osastopäälliköllä on osastopäällikön valta ja vastuu, joten koulutuskin pitäisi olla sen mukainen. Ovatko kuititon kassa ja kesäteatterin veroasiat (pitäisikö veroja maksaa kuitillisesta tai kuitittomasta väliaika- ja lippumyynnistä) seurausta koulutuksen puutteesta, viisauden puutetta vai tietämättömyyttä. Tarkastuslautakunta on puuttunut museoiden lipunmyyntiin ja kävijämääriin. Miten paljon kesäteatterinlipunmyynnistä on ollut verollista, paljonko vapaalippuja, paljonko ryhmä- tai muita alennuslippuja. Miten paljon ovat lipputulot ja mihin ne on käytetty? Mikä on kaupungin avustus lipunmyynnissä, markkinoinnissa, kesäteatterin kiinteistön huollossa, mikä on todellinen lipunhinta eli mitä lippu maksaa heinolalaisille veronmaksajille? Ei ole mitään syytä pyörittää kesäteatteria kaupungin omana bisneksenä kun sen toimintaa ei ole osattu asiallisesti hoitaa tai valvoa. Onko muualla kuin Heinolassa kaupunginteattereissa laatikkokassoja?
    Voiko vielä nyky-Suomessa olla kaupunginteattereita, joissa laatikko on kassana, ei ole omaa kirjanpitoa, ei ole kassapäätteitä tai kuitteja eikä tilinpäätöstä? Muualla kuin Heinolassa. Mitä se kertoo Heinolasta?

    Kuule Masa, kyll Saija on hoitanut hommansa kiitettävästi. Sinä et onnistunut kaupungininsinöörin tehtävässä, lautakunta laittoi sinut lauluun.
    (Saija oli muuten silloisen lautakunnan jäsen, höh höh höpönassu) ymmärrän vitutuksesi. Näkemiin kenkälaatikon kolistelijat.

    Äänestä

  • jäässä on rannat! Jarpe kirjoitti:

    Ei vaadita korkeakoulua kulttuurisihteerin tehtävään. Opistotasoinen riittää. Hyvin on Saija hommansa hoitanut.
    Onks esim. Kultturiesittelijällä muuta koulutusta kuin kahden vuoden ehtoollinen.

    Mikä opistotason koulutus Heinolan kulttuurisihteerillä on? Voisitko kertoa tarkemmin.

    Äänestä

  • Tarkennusta kirjoitti:

    Mikä opistotason koulutus Heinolan kulttuurisihteerillä on? Voisitko kertoa tarkemmin.

    Hei kuule nimimerkki jäässä on rannat! Jarpe. Kun näytät olevan perillä asioista, niin kerro meille muillekin mikä opistotason koulutus kulttuurisihteerillä on. Haluamme tietää.

    Äänestä

  • Mikä opistotaso? kirjoitti:

    Hei kuule nimimerkki jäässä on rannat! Jarpe. Kun näytät olevan perillä asioista, niin kerro meille muillekin mikä opistotason koulutus kulttuurisihteerillä on. Haluamme tietää.

    Missä vastaus viipyy kulttuurisihteerin opistotason koulutuksesta? Odotamme kiinnostuneina sitä.

    Äänestä

  • jäässä on rannat! Jarpe kirjoitti:

    Ei vaadita korkeakoulua kulttuurisihteerin tehtävään. Opistotasoinen riittää. Hyvin on Saija hommansa hoitanut.
    Onks esim. Kultturiesittelijällä muuta koulutusta kuin kahden vuoden ehtoollinen.

    Täällä olevien tietojen perusteella olisi kulttuurisihteerille eduksi, jos hän omaisi enemmän koulutusta. Näin hän ymmärtäisi, kuinka tulisi hoitaa verovaroin pyöritettävää kesäteatteria eli kaikissa maksuliikenteessä on käytettävä kuittien avulla todistettavaa kirjanpitoa, josta näkyy, mistä rahat ovat tulleet ja mihin ne ovat menneet ja osata vuoden vaihteessa tehdä virallinen tilinpäätös. Näin ei syntyisi tällainen kaupunkilaisia vaivaava sekava tilanne, joka nyt on vallitsevana. Täällähän kysellään kovin kesäteatterin taloudellisesta tilanteesta, mutta kun ei ole mitään kontrollia, niin eihän kukaan osaa vastata uteluihin.
    Olisiko järkevää yksityistää kesäteatteritoiminta, jolloin laki velvoittaisi kesäteatterin pitäjän pitämään lain mukaista kirjanpitoa?

    Äänestä

  • Miksi viipyy? kirjoitti:

    Missä vastaus viipyy kulttuurisihteerin opistotason koulutuksesta? Odotamme kiinnostuneina sitä.

    Ei vaadita korkeakoulua kulttuurisihteerin tehtävään. Opistotasoinen riittää....tai työväenyhdistyksen jäsenyys...mieluiten sopivat geenit

    Äänestä

  • jäässä on järki! kirjoitti:

    Ei vaadita korkeakoulua kulttuurisihteerin tehtävään. Opistotasoinen riittää....tai työväenyhdistyksen jäsenyys...mieluiten sopivat geenit

    No onko Heinolan kulttuurisihteerillä opistotasoinen koulutus ja mikä se on? Kai joku osaa vastata. Vai pitääkö nyt todeta, että opistotason koulutusta ei ole?

    Äänestä

Liikuntapuolella Matti Nieminen on valmistellut ihan itse koko asian.
Kultduuritoimiston "lapsi" on tarvinnut isoisen apua valmistelussa. Vaikeaa tuo kirjoittaminen.

Äänestä

Lakihan velvoittaa pitämään kirjanpitoa ja tilintarkastus tehdään tositteiden mukaan kuten hyvään tilintarkastukseen kuuluu. En yleensäkkään käsitä miten tilintarkastus on voitu edes tehdä koska tositteita ei ole olemassakaan. Toinen mikä ihmetyttää on arvonlisäverojen tilitys ja laskeminen. Miten voidaan centin tarkuudella laskea arvonlisäverot ja tilittää ne kun rahat myynnistä laitetaan yhteen laatikkoon eikä kenelläkään ole tietoa mitä rahoja ne on, onko ne alkoholin myynnistä saatuja jolloin vero on 24% onko ne pullanmyynnistä jolloin 13% vai lipuista saatuja jolloin vero olisi17%. Miten kukaan voisi selittää minulle tai jollekkin tämän asian. Jos arvonlisä veroja ei tilitetä oikein on kyseessä yksinkertaisesti veropetos. Sillä ei ole merkitystä onko kyseessä kunnan tarjoama palvelu kunnallisena tai yksityinen toimija oy tms laki on kaikille sama ja sen velvoitteet. Vielä enemmän tulisi olla tarkempi kunnallisessa toiminnassa koska kyseessä on yhteiset varat ja omaisuus. Saija Jäppinen on taatusti teiennyt entisenä kaupan kassana jotta kassakoneita tulee käyttää ja miten asioissa tulisi toimia jos laillisesti toimitaan. Jos hän muuta väittää niin voidaan taas kerran kyseenalaistaa hänen patevyytensä hoitaa kultuurisihteerin toimea. Tällöin hän ei mitenkään ole tehtäviensä tasolla ja syöksee kunnan toiminnallaan perikatoon jopa rikollisella toiminnallaan.

Äänestä
  • Kuka heinolalainen varav vapautui ehdonalaisesta vankeudesta 3.11.13 ?

    Äänestä

  • Onko tietoa, tarkistetaa kirjoitti:

    Kuka heinolalainen varav vapautui ehdonalaisesta vankeudesta 3.11.13 ?

    Taisit olla sinä itse, kun tiedät päivämäärän niin tarkasti. Sivistynythän ei jauha toisten tuomioista. Mistä sait tuomion?

    Äänestä

  • Onko tietoa, tarkistetaa kirjoitti:

    Kuka heinolalainen varav vapautui ehdonalaisesta vankeudesta 3.11.13 ?

    Mitä tekemistä tällä asialla olikaan kulttuurijärjestöjen tuen tai kesäteatterin kanssa?
    Näyttää osuvan ja uppoavan tämä arvostelu, kun ainoa puolustautuminen on tämänkaltaisten vihjailujen esittäminen.
    Kun kaikki kritiikki on kerran perusteetonta, niin eikö ole helppoa lyödä faktat pöytään ja näyttää, että kaikki on hoidettu lakien ja asetusten mukaisesti.
    Jostain syystä näin ei kuitenkaan tapahdu.

    Äänestä

Taitaa taas Laitinen mennä asiaan kun jutut menee joillain ihan asiasta pois. Voistokos nm"onko tietoa,tarkistetaa" täsmentää miten kirjoituksesi liittyy heinolan kultuuri järjestöjen toiminnan tukemiseen ?.

Äänestä
  • Minäkin haluaisin tietää.

    Äänestä

  • tiedonjanoinen kirjoitti:

    Minäkin haluaisin tietää.

    Rikosrekisterit ovat julkista tietoa, joita pitäisi tuoda julki lehdistössä ennen vaaleja, ettei tulisi vahingossa äänestettyä henkilöä,
    joka on esim. Ehdollisesta vankeudessa useista törkeistä varkauksista.

    Äänestä

Kesäteatteri ei Heinolassa ole järjestö eikä ilmeisesti tili- ja vastuuvelvollinen, kun laatikkokassa ilman kuitteja on ollut vielä viime kesänäkin. Kesäteatteri on Heinolan kaupunginteatteri, joten kesäteatterin saama tuki ei ole lautakunnan päättämä eikä kesäteatterin tuottajan eli kulttuurisihteerin esittelemä. Kesäteatterin tuki on x euroa, joka määräytynee tarpeen mukaan, ei lautakunnan päättämänä. Tuki käsittää mm. myynti- ja markkinointikut, kiinteistön kulut kuten kesäteatterin katteen uusiminen, katteen pystytys ja purku, tilavuokrat, palkkoja, hallintokuluja jne. Mihin lipputulot käytetään ja miten kaupungin tuki määräytyy, se on suuri salaisuus, josta on monenlaisia mielipiteitä. Valtuutettu Sepän laskelmien mukaan kaupungin tuki on ollut erittäin suuri samoin kuin helsinkiläisten näyttelijöiden palkat.
Miten on jyvitetty kulttuuritoimiston vuokra (20 000 e/vuosi) kesäteatterille, kun suuri osa lipunmyynnistä ja väliaikatarjoilun järjestäminen tehdään kulttuuritoimistossa.

Kesäteatterin tuottaja, kulttuurisihteeri, esitti wpk-talolle emäntää tarjoilun hoitoon sekä kaupungin edustustiloja kulttuuritoimiston tiloiksi... Taidemuseon pihapiiriin on jopa suunniteltu uudisrakennusta kulttuuritoimistoksi. Vieläkö uudisrakennus on suunnitelmissa?

Äänestä
  • Järkyttävän holtitonta menoa Heinolassa. Ei taida löytyä vastaavaa muualta Suomessa.

    Äänestä

Kommari paskapää rosvo kriminaali Jarppa L laivurille on kaikki yhteistä, aatteensa mukaan. Ei ole tyhmä ollenkaan kun rosvoaa yli 500 botskia tai moottoria ja viel pystyy myymän ne. Täs maaliskäräjiä odotellaan ja Jarppa lähtee linnoihin mihin kuulukin huhtikuussa. Voiks valtuustossa olla kun on linnassa.

Äänestä

Kylläpä tämä keskustelunaihe on todella arka aihe, kun sitä yritetään siirtää koko ajan aivan toiseksi. Ovatkohan asialla henkilöt, joilla omatunnot ovat alkaneet kolkuttaa oman edun tavoitteluista. Jos näin on, on meidän kaupunkilaisten pidettävä asia esillä, että asiat saadaan puhdistetuiksi. Varsinkinkin kun kaupunginjohtaja ilmoitti Itä-Hämeessä, ettei hän puutu tällaisiin epäselviin tapauksiin, joten paineen luonti asioiden selvittämiseksi jää meidän kaupunkilaisten tehtäväksi. Ainoa kanava, jossa voimme toimia estoitta, on tämä Suomi24 kanava.

Äänestä
  • Voisitko tarkentaa missä lehtijutussa kj on sanonut, ettei hän puutu tälläisiin epäselviin tapauksiin. Siis mihin epäselvään tapaukseen hän ei puutu. Mitä lehti juttu käsitteli?

    Äänestä

Hyvä kun meillä on Jarmo ja Matti jotka jaksaa pitää kaupunkilaisten puolta ja selvittää suhmurointeja sekä vääryyksiä, tuovat ne meille kaikille tietoon.

Yle Uutiset:
Kotimaa 29.9.2014 klo 15:06 | päivitetty 30.9.2014 klo 14:59
Kesäteatterin kuititon kauppa poliisin ja verottajan syyniin ?
Heinolalainen varavaltuutettu on tehnyt kesäteatterilla ilmenneestä kuitittomasta kaupasta ilmoituksen myös poliisille ja verottajalle. Varavaltuutettu on pyytänyt viranomaisia selvittämään teatterilla mahdollisesti vuosikausia käydyn kuitittoman kaupan laajuutta ja laillisuutta.

Heinolan kesäteatterissa on esitetty muun muassa Guys and Dolls -näytelmää. Kuva: tmi rotko

Aluehallintoviraston tarkastajat tekivät kesällä Heinolan kesäteatterille valvontaiskun, jossa todettiin teatterissa myydyn virvokkeita ja ruokaa ilman kassakuitteja.

Tarkastuksen jälkeen aluehallintovirasto on ohjeistanut kaupungin kulttuuritointa muuttamaan toimintatapojaan.

Kulttuurisihteeri Saija Jäppinen korostaa, ettei Heinolan kesäteatteriin ole viranomaisten taholta kohdistettu epäilyksiä väärinkäytöksistä.
- AVI on antanut ohjeistusta. Huomautusta ei ole annettu eikä uhkasakkoa asetettu, sanoo Jäppinen.

Kaupunginjohtaja Jussi Teittinen kertoo, että avin ohjauskirjeen sisältämät asiat on käyty sivistystoimessa vastuuhenkilöiden kanssa läpi ja uusi kassajärjestelmä on otettu käyttöön.

Onko mahdollista, että tällaista käytäntöä on kesäteatterissa noudatettu vuosien ajan?

– Jarmo Laitinen

Teittisen mukaan myös Heinolan kaupunginhallitus käsittelee teatterin kuititonta kauppaa.

– Lähtökohta on, että kaikki kaupungin toiminta on läpinäkyvää ja että lain kirjainta noudatetaan. Tähän mennessä tehdyissä kaupungin sisäisissä selvityksissä emme ole törmänneet väärinkäytöksiin, sanoo Teittinen.

Selvittely ei kuitenkaan tyydytä varavaltuutettu Jarmo Laitista. Hän on tehnyt niin poliisille kuin verottajallekin kesäteatterin kuitittomasta kaupasta tutkintapyynnön.

– Haluan saada selvyyden siitä, kuinka paljon kesäteatterilla on mahdollisesti myyty virvokkeita, ruokaa, lippuja ja alkoholia ilman kuittia. Ja onko mahdollista, että tällaista käytäntöä on kesäteatterissa noudatettu vuosien ajan?

Hämeen poliisi on vastaanottanut tutkintapyynnön asiasta.

- Nyt selvitetään onko esitutkinnalle perusteita, toteaa rikoskomisario Jukka Jaatinen Hämeen poliisista.

Juttua täydennetty 30.9.2014 klo 15.00. Lisätty kulttuurisihteeri Saija Jäppisen sekä poliisin kommentit. Lisäksi otsikkoon lisätty kysymysmerkki.

Päivi Kuisma Päivi Kuisma

Äänestä

Kuulin ja jostakin luin ettei asia olisikaan ihan non selvä ja loppuun käsitelty, pitäneeköhän paikkansa tämä tieto?

Äänestä
  • Joo ei kannata Poliisiin, verottajaan ja aviin luottaa. Suomi24heinola tietojen mukaan Laitinen on johonkin suurempaan ottanut yhteyttä, jää arvailujen varaan mihin. Liekö shamaaniin vai poppamieheen, kun viranomaiset alkaa jo loppumaan. Taitaa jäädä suutariksi Laitisen ja Sepän papatit.

    Äänestä

Onko seuraava kesäteatteri näytös nimeltään
SEX-FUCK AND FANTASY -ROCK RIVER BY KYMI

Äänestä

Kommentoi aloitusta


deletointia kirjoitti:

Liikunta- ja kulttuurilautakunnan esitetään delegoivan päätösvallan kulttuurisihteerille, kts linkki:
http://www.heinola.fi/Dynasty/kokous/20152865-3.HTM

Avustuksia jaetaan huimat 20.000,00 euroa. Avustusten määrä on lähinnä vitsi.

Vastikään uutisoitiin kesäteatterin suoltaneen sammon lailla voittoa kaupungille, mutta näköjään siitäkään "voitosta" ei riitä jaettavaksi oikeille kulttuurin parissa puurtajille.

Paljonkos siihen teatteriin paloikaan verovaroja vuosittain?
Siihen nähden tuo 20 tonnia on yhtä tyhjän kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu